Avainsanat: Näköaloja

0

Eipäs valiteta siellä!

Kirkko on haastettu. Näin todetaan uudessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nelivuotiskertomuksessa. Kirkon todetaan olevassa uudessa tilanteessa, jossa sillä ei enää ole itsestään selvää vahvaa roolia suomalaisessa yhteiskunnassa eikä edes omien jäsentensä keskuudessa.

Rubensin maalaus Sovitus.
0

Antakaa meidän puffata

Tunnustustensa 12. kirjassa Augustinus kuvaa kääntymystään (oikeanlaiseksi) kristityksi. Hän kertoo vetäytyneensä sielunsa tuskassa ja Jumalan vihasta ahdistuneena erään viikunapuun alle. Kun hän sopertelee kyynelehtien, hän kuulee läheisestä talosta kuuluvan pojan tai tytön äänen, joka toistaa jatkuvasti kahta sanaa: ”Tolle, lege.”

Särkynyt sydän.
0

Avioeromyrkky

”Avioero ei aina vahingoita lapsia. Silloin kun lapset joutuvat vanhempien välisen vihamielisyyden ristituleen, se yleensä kuitenkin tekee niin. Lapsiin sattuu, kun he joutuvat katsomaan vierestä, kun vanhemmat riitelevät. Vielä enemmän sattuu, kun aikuiset valjastavat lapset liittolaisikseen taistelussa. Kaikkein eniten sattuu se, kun toinen vanhemmista ryhtyy järjestelmälliseen kampanjaan toista vanhempaa vastaan.” Teoksessaan Eromyrkky (Gummerus 2012; Divorce…

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.