Trumpin uskonnolliset neuvonantajat ovat rukoussotureita
Yhdysvaltain uskonnollisessa kentässä on tapahtunut merkittävä kehitys, jota ei vielä laajasti tunneta Suomessa.
Yhdysvaltain uskonnollisessa kentässä on tapahtunut merkittävä kehitys, jota ei vielä laajasti tunneta Suomessa.
Koko ajan on todennäköisempää, että konklaavi eli paavinvaali on lähiaikoina edessä.
Paavi Franciscus on ollut keuhko-ongelmien vuoksi sairaalassa jo kaksi viikkoa, eikä sairastelulle ole vielä näkyvissä loppua.
Pastori ja tutkija Johannes Alaranta on ollut yksi keskeisiä vanhoillislestadiolaisuuden kriitikkoja 2000-luvulla.
Kesti harvinaisen pitkään, ennen kuin Suomen katolilaiset saivat uuden piispan 2019 eron saaneen Teemu Sipon jälkeen.
Vatikaanin II konsiili 1962–1965 oli viime vuosisadan merkittävin kirkollinen kokous.