Trump ja Putin

Huijareiden itäisellä klubilla – ja vähän läntiselläkin

Miksi Kreml valehtelee, huijaa ja uhkailee järkkymättömänä kuin luonnonvoima – kaikupohjana vanha totuus ”niin on aina ollut ja niin on aina oleva” kuten Mika Waltari toteaa kirjassaan Sinuhe Egyptiläinen? Venäjän presidentti Vladimir Putin väitti 16.10.2026 Venäjän armeijan vallanneen vuoden 2026 alusta lähtien 6500 (!) neliökilometriä Ukrainan aluetta. Sotaa tutkivan ajatushautomon Institute for the Study on War (ISW) mukaan Ukraina on kuitenkin vallannut vuoden 2026 aikana Donetskin alueella Vivaldi-vastahyökkäyksessään niin merkittävästi takaisin alueitaan, että se on käytännössä nollannut Venäjän aluevoitot kuluvana vuonna.

Tosiasiallisesti Ukrainan sodan rintamatilanne on kokonaisuutena jähmettynyt asemasodan pattitilanteeksi pahemmin kuin kertaakaan neljä ja puoli vuotta jatkuneen sodan aikana – ja vieläpä niin, että Ukraina on rintamalla nykyisin aloitteellisempi osapuoli. ISW pitää Putinin toistuvaa väitettä Venäjän joukkojen jatkuvasta etenemisestä niin räikeästi rintamatilanteen tosiseikkojen vastaisena, että sitä voidaan kutsua yksinkertaisesti ”vain absurdiksi ja hallusinaatioksi”. ISW ei ota kantaa siihen, ymmärtääkö Putin esittämiensä lukujen olevan vääriä, toisin sanoen valehteleeko hän tietoisesti. ISW huomauttaa myös Venäjän sotilasjohdon rakenteisiin syvälle juurtuneesta valehtelukulttuurista.

Vai onko niin, että vaikka Putin tietää, hän ei diktaattorien tavoin välitä ikävistä tosiasioista? Viron ulkopoliittisen instituutin johtaja Kristi Raik on huomauttanut (Iltasanomat 19.9.2026), että Venäjä ottaa nyt enemmän riskejä, kun sota sujuu huonosti. Hillitön riskinotto ja suuruusharhainen vallanhimo ovat läpi historian olleet diktaattorin mielenmaiseman tunnuspiirteitä. Hän on uhkapeluri, joka ei kysy itseltään järkevästi ”miksi sen tekisin” vaan uhmakkaasti ”miksi en tekisi”.

Piirteitä diktaattorien mielenmaisemasta

 Italian diktaattori Benito Mussolini (1883–1945) otti riskin ja Italian sotilaskunniaa kiillottaakseen hyökkäsi 1935 Etiopiaan tiedossa olleista logistisista ym. ongelmista huolimatta. Valloitusretki Afrikan sarveen oli julma ja verinen. Italia syyllistyi sinappikaasun käyttöön murtaakseen kaupunkikeskusten sitkeän vastarinnan. Mutta huonosti kävi. Länsiliittoutuneet ajoivat italialaiset Etiopiasta 1941 ja palauttivat maan itsenäisyyden. Diktaattori päätti päivänsä sissien käsissä 1945, ylösalaisin ripustettuna yhdessä rakastajattarensa Clara Petaccin kanssa Milanon julkisella aukiolla.

Mussolinin persoona on kiehtonut Donald Trumpia. Vuonna 2016 hän jakoi twiittinä eteenpäin Mussolinin sanoja: ”On parempi elää yksi päivä leijonana kuin sata päivää lampaana”. Selitys oli löysän trumpilainen ”Mussolini oli Mussolini… Mitä väliä sillä on?” Näin vastasi mies, joka ei suuremmin vaivaudu säädyllisyyteen eikä rehellisyyteen. Joka on toistuvasti jakanut rasistisia ja valkoista ylivaltaa kannattavia näkemyksiä. Joka on lehdistötilaisuudessa solvannut epämieluisan kysymyksen esittänyttä naistoimittajaa tokaisulla ”hiljaa, possu”. Pientä kulkijaa ”hämmästyttää, kummastuttaa” – Marjatta Pokelan lastenlaulun sanoin –  että mies on Yhdysvaltain presidentti.

Trump oppi jo varhain, että julkisuus on parempi kuin tuomioistuimen ja/tai sopimusten vahvistama laillisuus, ja että hyvä sepitelmä voittaa tylsät tosiseikat. Trump ilakoi 24.10.2026 jälleen uudella sepitelmällä, että ”Yhdysvallat on saanut Grönlannin Tanskalta ilmaiseksi”, vaikka maiden syyskuussa 2026 solmima sopimus koski ainoastaan puolustusyhteistyötä, vaikka sopimus vahvistaa Grönlannin suvereniteetin Tanskan alaisuudessa, ja vaikkei sopimus käytännössä juuri muuta olemassa olevaa toisen maailmansodan jälkeistä tilannetta. Mutta julkisuusmylläkkä oli taattu.

Japanin sotilashallitsija Toyotomi Hideyoshi (1537–1598) yhdisti keskenään satoja vuosia taistelleet klaanit Japanin kansakunnaksi. Hän oli mestari palatsijuonitteluissa ja käytti armottomasti sotavoimaa. Yksi kerrallaan hän kukisti eripuraiset linnanherrat, harvensi asetovereidensa rivejä ja kukisti niin todelliset kuin kuvitellut vastustajat sukulaistensa piiristä. Keinovalikoimassa oli salamurhien lisäksi myös rituaaliseen itsemurhaan pakottaminen. 1590-luvun alussa Hideyoshi oli valtansa kukkuloilla, Japanin ehdottomana yksinvaltiaana 250 000 samuraisoturin armeijan johtajana, halliten alamaisiaan Stalinin tunnetuksi tekemällä johtamisopillisella periaatteella ”pelätkööt kunhan tottelevat”.

Mutta ei rauhoittunut diktaattorin sotaisa mieli. Hideyoshi käynnisti 1590-luvulla kaksikin epäonnistunutta ”sotilasteknistä erikoisoperaatiota” Koreaan kuvitellen, että edessä on pelkkä paraatimarssi. Toisin kävi, turpiin tuli. Samuraiarmeijan kohtaloksi koituivat logistiset ongelmat ja korealaisten sankarillinen, kekseliäs ja innovatiivinen maanpuolustus. Korealaiset eivät tienneet taistelevansa myös Kiinan ja Intian puolesta. Hideyoshin suuruusharhaisessa mielessä siinteli Korean ”suupalan” lisäksi Kiinan ja tiettävästi jopa Intian valloitus. Hideyoshi koki niin sanotun luonnollisen kuoleman 1598, ja Aasian mantereen valloitussuunnitelmat haudattiin Japanissa vuosisadoiksi.

Putinin esikuvan Josif Stalinin (1878–1953) väkivaltainen urakehitys ja mielenmaisema on ollut hätkähdyttävän samankaltainen. Ei malttanut Stalinkaan asettua lepäämään laakereilleen toisen maailmansodan jälkeen yhtenä voitokkaana liittoutuneiden sotasankarina natsi-Saksan lyömisessä.

Kylmän sodan kuumimmassa vaiheessa 1950-luvun alussa vainoharhainen Stalin alkoi suunnitella viimeistä taistoa länsivaltoja vastaan. Hänenkin kohtalokseen koitui niin sanottu luonnollinen kuolema huvilallaan kesken politbyroon juominkien 5.3.1953. Venäläiset historioitsijat ovat tosin arvelleet, että Nikita Hruštšov ja Lavrenti Berija olisivat antaneet halvaantuneelle, kuolemaa tekevälle diktaattorille kuolinapua – varmuuden vuoksi. Näin he kenties pelastivat meidät kolmannelta maailmansodalta.

Putinin imperialistiset haikailut

Mikä pimeä päämäärä piiskaa eteenpäin bunkkeriinsa eristäytyvää Putinia? Kuvitteleeko hän esikuvansa Stalinin tavoin, että matkalla yhä suurempiin voittoihin Ukraina on pelkkä ”suupala” kuten Tshetshenia, Georgia ja Krim? Sir Richard Sherriff on englantilainen evp-kenraalimajuri, joka on koko sotilasuransa ajan tutkinut Venäjän sotilasstrategiaa. Sherriffin mukaan (Iltalehti 19.9.2026) Putinin toistuvat, pakonomaiset puheet ”juurisyistä” ovat paljastavia. Ne kertovat perimmäisenä tavoitteena olevan Venäjän imperiumin palauttaminen. Ukrainan lopullinen irtautuminen Venäjän syleilystä on aina ollut kaikenlaiselle isovenäläiselle suurvalta-ajattelulle erityisen hankala ”juurisyy”. Ajatus Venäjästä suurvaltana ilman Ukrainaa on Kremlille ajatusmahdottomuus.

Venäjän historiaan perehtynyt ja sen uudelleenmuokkausta harrastava Putin tuntee varmasti Nikita Hruštšovin kuuluisan vuoden 1956 puheen, jossa tämä paljasti Stalinin rikokset. Hruštšov viittasi Stalinin vähemmistökansojen tuhoamispolitiikkaan todetessaan, että ”Ukraina on liian iso, jotta Venäjältä löytyisi paikka, minne sen voisi sulauttaa”. Putin kävi jouluna 2022 tervehtimässä Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenkaa ja valehteli, että ”emme me ole Ukrainaa itseemme sulauttamassa”. Tosiasiassa Putinin egoa lienee hivellyt ajatus ”minä olen sen tekevä…”.

Sherriff huomauttaa myös, että Suomen on syytä ottaa ”kuolemanvakavasti” Putinin haaveet Kaakkois-Suomen eli ns. Vanhan Suomen ”palauttamisesta”. Putin on julkisesti spekuloinut – itsensä Pietari Suureen (1672–1725) rinnastaen – että Venäjällä ei valloitusaikeita Baltian maiden suhteen, mutta ”omansa takaisin ottaminen” onkin toinen asia. Uudenkaupungin 1721 ja Turun rauhassa 1743 Ruotsi menetti Venäjälle hävityn sodan seurauksena Karjalan kannaksen lisäksi myös nykyisen Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson Haminaa, Lappeenrantaa ja Savonlinnaa myöten. Suuriruhtinaskunnan aikana aluetta kutsuttiin nimellä Vanha Suomi. Putinin pelikirjan historian vääristelyssä sen voisi hyvin tulkita osaksi ”vanhaa Venäjän maata”, joka vain odottaa ”omaksi ottamistaan”. Vanha Suomi kiehtoi Staliniakin, sillä jatkosodan lopulla hän kaavaili rajan palauttamista Kymijoelle eli Turun rauhan 1943 rajalle saakka. Voi olla, että Suomen torjuntavoitto puna-armeijasta Tali-Ihantalan suurtaistelussa kesäkuussa 1944 ja toisaalta Stalinin kiire kohti Berliiniä kilpajuoksussa länsiliittoutuneiden kanssa pelastivat Vanhan Suomen ”palautukselta”.

Sarjavalehtelun metafysiikka idässä ja lännessä

Catherine Beltonin kirja Putinin sisäpiirissä – kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan (Docendo 2020) tarjoaa vahvaa ymmärrystä venäläisen sarjavalehtelun historiaan. Kirja luo hyytävän kuvan siitä rikollisesta, umpikierosta hämärämaailmasta, jossa Putin luovi itsensä vallan huipulle. KGB-tausta on Putinin henkisen selkärangan ydinjatkos. Arkijärki opettaa, että väitelause on tosi, jos se on yhtäpitävä ulkoisen maailman tosiseikkojen kanssa; epätosi, jos se ei vastaa ulkoisen maailman todellisuutta. KGB:n (nykyinen FSB) logiikassa asiat eivät ole näin yksinkertaisia. FSB-logiikassa asiat voivat olla tosia, epätosia, puolitosia, ehkä epätosia, joko tai, kyllä mutta jne. Mitä vain riippuen siitä, mihin strategisesti pyritään; ja miten vain, kunhan on kyllin hämärää taktiselta kannalta. Kremlin totuus on aina kiedottu joko taktiseen tilannearvioon tai suurempaan strategiseen kertomukseen tai myyttiin, jota halutaan pönkittää. Se on sumeaa logiikkaa, jolle voidaan antaa mitä tahansa salaisia ehtoja; se vääntää toden ja epätoden normaalit totuusarvot rullalle, jossa kaikki on mahdollista eikä mikään välttämätöntä.

Putin pelaa pitkää ja kärsivällistä, strategista pirunpeliä varhaiskeskiaikaisen slaavilaisen, mytologiaan osin vaipuvaan historian säännöillä ja säännöttömyyksillä. Pelin ennustettavuutta heikentää hänen itsensä luoma pelon ilmapiiri, vainoharhainen tapa katsella ulkoista maailma kuin linnakkeen ampuma-aukkojen läpi ja myös Venäjän armeijan syvään juurtunut korruptio. Mutta kova on myös Putinin oma hengenmenetyksen pelko. Hän on vahvistanut Novgorodin alueella olevaa Valdain-residenssiään 16 uudella ilmatorjuntatornilla. Tuoreen lisävarustelun ansiosta Valdain suoja-alueen piirissä on n. 100.000 asukasta. Vertailukohteena mainittakoon, että koko Moskovan alueella on vain kaksinkertainen määrä ilmatorjuntatorneja, vaikka asukkaita on 12 miljoonaa. ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset” kuten George Orwell (1903–1950) opasti kirjassaan Eläinten vallankumous. Orwellin synkkä dystopia Vuonna 1984 nousi loppuvuodesta 2022 nopeasti Venäjän luetuimpien kirjojen joukkoon. Satiiri ja vitsit ovat aina olleet henkireikiä Venäjällä. Myyjä kysyy kaupassa:

– Laitetaanko pieneen pussiin?

            – Joo. Laitetaan.

            – Kiitos, kun äänestitte perustuslain muuttamisen puolesta.

Trumpin kärsivällisyys ei riitä muuhun kuin impulsiivisiin äkkiliikkeisiin, jotka ovat kytköksissä mielialan nousuihin ja notkahduksiin riippuen siitä kuka milloinkin on Putinin lisäksi ollut korvaan kuiskuttelemassa. Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sattui otollisella hetkellä soittamaan Trumpille ja sai tämän aloittamaan Iranin pommitukset. Ja kävi niin kuin kävi. Iran oli kovempi vastustaja kuin kuviteltiin ja sota on juuttunut ratkaisemattomaan pattitilanteeseen.

Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella 2016–2020 hänen hallinnossaan oli kokeneita virkamiehiä, niin kutsuttuja ”aikuisia”, jotka pystyivät tasoitteleman Trumpia pahimpia impulsiivisuuden puuskia. Toisella presidenttikaudelleen Trump tuli paremmin valmistautuneena ja miehitti hallinnon avainvirat kokemattomilla MAGA-uskovaisilla; esimerkkinä sarjakuvahahmo vänrikki Nappulan kaltainen sotaisa koheltaja, puolustusministeri Pete Hegseth. Ex-presidentti Barack Obama luonnehtii Hegsethia toteamalla, että tämä keskittyy ”laserintarkasti tärkeisiin asioihin kuten joukkojemme leukalinjoihin ja testosteronitasoihin”. The Kyiv Independent kertoo, että Hegsethin pöydällä on valmiita sopimuksia Ukrainalle tarkoitetuista Patriot-ilmatorjuntaohjuksista. Hegseth panttaa allekirjoitustaan, vaikka eurooppalaiset liittolaiset ovat ohjuksista jo maksaneet. Kyse on Trumpin hallinnon kiusanteosta Ukrainan painostamiseksi Putinille ja Trumpille mieluisaan rauhaan.

Trump ei ole koskaan myöntänyt hävinneensä Joe Bidenille Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleja vaan on käyttänyt kaikki mahdolliset valheet ja vippaskonstit kääntääkseen vaalituloksen ja ”todistaakseen”, että Biden ”varasti vaalit”. Biden voitti Trumpin täpärästi Georgian vaa’ankieliosavaltiossa. The Washington Post julkaisi tammikuun 2021 alussa nauhan, jolla vaalit hävinnyt Trump soittaa noin tunnin mittaisen puhelun Brad Raffensbergerille, Georgian osavaltion ylimmälle vaaliviranomaiselle. Hän väittää Raffensbergerin syyllistyvän rikokseen, mikäli tämä ei ”löydä jostakin 11 000 lisä-ääntä” Georgian osavaltion vaalituloksen kääntämiseksi ja Trumpin voiton varmistamiseksi. Hän uhkaa, että jos lisä-ääniä ei löydy, asia tulee Raffensbergerille ”erittäin kalliiksi”. Raffensberger sai republikaanina erityisen paljon kuraa ja uhkauksia niskaansa mutta ei taipunut. Trump sai moitteet liittovaltion tuomarilta laittomasta uhkauksesta.

Totuus on valhetta ja päinvastoin

Venäläisistä vain puolet kansasta on ottanut koronarokotteen. Taustalla on pinttynyt, jo tsaarinvallan ajoilta peräisin oleva epäusko kaiken sen suhteen mitä oma, valehteleva hallinto ”hyvänä” tarjoaa. Kreml valehtelee. Kansa tietää, että Kreml valehtelee. Ja Kreml tietää, että kansa tietää Kremlin valehtelevan. Siitä huolimatta Kreml jatkaa valehtelua, koska se on maan tapa Kremlin ja kansan suhteessa. Ja kansa vaikenee, kaksoisidentiteetin taakse suojautuen, toisin sanoen on uskovinaan.

Neuvostoliitonkin peruskivenä oli laaja-alainen petos ja teeskentely. Lenin vetosi massoihin iskulauseella ”kaikki valta neuvostoille!” Todellisuudessa niillä ei ollut vähäisintäkään valtaa. Ei ollut tarkoituskaan. Ne olivat vain täytäntöönpano-instrumentteja, kaikkivaltiaan kommunistipuolueen käskyläisiä. Putinin kaudella kansan aivopesu ja propagandistinen mielenhallinta on ollut systemaattista ja tehokasta. Pienen askelin, kansalaisvapauksia pala palalta nakertaen kansaa on johdateltu kohti yhden miehen diktatuuria.

Venäläisille on valehdeltu niin paljon, että ihmiset eivät enää erota totuutta valheesta ja että jäljellä on ”vain elämän tuomaa kokemusta, että ketään ei kannata uskoa vaan luottaa ainoastaan itseensä” – kuten ulkomailla toimivan venäläisen oppositiolehti Meduzan toimituspäällikkö Katerina Abramova sanoo. Ryszard Kapuściński huomauttaa kirjassaan Imperiumi (Like 2004), että Venäjän kieli on rikas sanonnoista ja fraaseista, jotka ilmaisevat välinpitämättömyyttä, tylsistyneisyyttä, alistumista ja nöyrää suostumusta vallitsevalla asiaintilalle.

Venäjän ortodoksinen kirkko on kykenemätön täyttämään maan henkistä ja ideologista tyhjiötä korruptoituneisuutensa vuoksi. Venäjän kirkon nykyinen päämies patriarkka Kirill on miljardiomaisuutensa, puolijulkisen naissuhteensa ja Putin-kaveruutensa vuoksi huono esimerkki nöyrästä ihmisten palvelijasta ja pyyteettömästä Kristuksen seuraajasta.  

Lainsäädäntöä Liisa Ihmemaa -mallilla

Nyky-Venäjällä myös lainsäädäntöä väännetään yhä enemmän Liisa Ihmemaa -mallille: kaikki on toisin kuin luulet. Jos esität ”väärän” väitteen sotarikoksiin syyllistyneestä armeijasta, voit saada 15 vuotta vankeutta ”armeijan kunnian” loukkaamisesta. ”Väärä” on tässä juridiikassa yhtäpitävä sille, mitä me olemme tottuneet kutsumaan ”oikeaksi” eli yhtäpitävyydeksi tosiseikkojen kanssa.

Hyvinkin vähäpätöiset putinistisesta rivistä poikkeamiset voidaan vainoharhaisessa diktatuurissa tulkita ”ekstremismin tukemiseksi”. Moskovan tuomioistuin passitti 7.10.2026 Siperian hanhi- ja joutsenkannan suojelemiseksi elämänsä omistaneen 50-vuotiaan biologian tohtori, Venäjän ja Israelin kaksoiskansalaisen Sofia Rozenfeldin 3½ vuodeksi rangaistussiirtolaan ”äärimielisyydestä”. Hän oli lahjoittanut kaksi kertaa 1000 ruplaa, yhteensä 2000 ruplaa (n. 25 dollaria) automaattisessa maksu-palvelussa Navalnyin korruptionvastaisen säätiön tukemiseksi. Oikeudessa hän ilmoitti halustaan taistella korruptiota vastaan. Tuomari vastasi kysymällä: ”Eikö meillä ole lainvalvontaviranomaisia siihen?” Rozenfeld vastasi: ”Uskon, että meillä tarvitaan julkistakin apua, koska olen nähnyt ne kauhistuttavat muodot, joita tämä pahuus voi ottaa omassa tieteelliseen tutkimukseen ja ympäristösuojeluun liittyvässä työssäni. Minusta tuntui, että mikä tahansa apu korruption torjunnassa olisi hyvä asia”. Ystävät ja sukulaiset kehottivat häntä poistumaan Venäjältä, mutta sitä hän ei halunnut tehdä. Hän kertoi, että hänen koko työnsä ja elämänsä on Venäjällä: ”Mitä tekisin Venäjän ulkopuolella?” Hän uskoi rikkeensä olleen niin vähäinen, että saisi kevyemmän rangaistuksen. Toisin kävi. Hänen sukulaisensa ovat vedonneet Israelin viranomaisiin apua saadakseen.

Perustuslaillinen vapaus merkitsee lupaa arvostella vallanpitäjien edesottamuksia sekä suoraan ja äänekkäästi että epäsuorasti ja hiljaisesti. Tätä lupaa ei Venäjällä ole.

 Perustuslaillisen vapauden tärkeä edellytys on myös, että hallinto pysyttelee erossa kaikenlaisesta venkoilusta sananvapauden rajoittamiseksi ja parlamenttivaalien rehellisyyden kaventamiseksi.

Myös Yhdysvalloissa demokratian asteittainen nakertaminen jatkuu – kuin Trumpiin tarttuneen putinismin saastuttamana. Trumpin hallinto pyysi maan vaalijärjestelmää suojelevaa kyberturvallisuusvirastoa (CISA) hakkeroimaan vaalikoneen. Ehdotus järkytti CISA:n henkilöstöä eikä ihme – onhan se suoraan kuin Putinin pelikirjasta. Heitä käskettiin hakkeroimaan sama järjestelmä, jonka suojeleminen on viraston perustehtävä! Eikä siinä kaikki. Virastoa neuvottiin, että äänestyskoneita valmistavalle yritykselle ei tulisi ilmoittaa, mikäli haavoittuvuuksia havaittaisiin. Tämä on vastoin kaikkia tavanomaisia käytäntöjä. CISAn väki pelkäsi, että heitä pyydettiin osallistumaan vaalivaikuttamiseen, ja että Trumpin hallinto voisi pitää hakkeroinnin tulokset takataskussaan mitätöidäkseen mitkä tahansa vaalitulokset, joista se ei pidä. Virasto torjui pyynnön toistuvasti. Onni onnettomuudessa oli, että teknobiljonääri Elon Muskin hallinnon ”tehostamistiimi” DOGE oli Trumpin toisen presidenttikauden alussa säästövimmassaan antanut potkut ammattilaisille, jotka olisivat teknisesti kyenneet moiseen konnankoukkuun. Kun CISA huomautti tästä, Trumpin väki luopui painostuksesta.

Minskin rauhanprosessin opetukset

Ranskan ex-presidentti François Hollande oli monta vuotta mukana niin sanotussa Minskin prosessissa. Siinä yritettiin ratkaista niin kutsuttua Donbasin kriisiä, jonka Putin järjesti Itä-Ukrainassa Krimin kaappauksen jatko-osaksi 2014. Hollande sanoi TV-haastattelussa, että valehtelu on oleellinen osa Putinin neuvottelutaktiikkaa ja että se on sanottava hänelle suoraan. Luonteenmukaisella tavallaan valehteleva ja manipulatiivinen Putin ei rauhanneuvotteluissa osoittanut merkkejä luottamuksesta puolin eikä toisin. Hän piti koko ajan kiinni väitteestä, että ”Venäjä ei ole osapuoli Donbasissa”. Merkitystä ei ollut sillä, vaikka vastapuoli kuinka todistetusti osoitti, että ”onhan Venäjä Donbasissa”. Jos venäläisiä olikin, niin Putinin mukaan korkeintaan ”vapaaehtoisina”. He olivat venäläisiä palkkasotilaita, joiden tehtävänä oli levottomuuksien lietsominen.

 Sarjavalehtelu neuvottelutaktiikkana on pirullinen. Aikaa, energiaa ja kärsivällisyyttä kuluu, kun valheiden totuudellisuutta pitää selvittää ja teeskennellä kuin ne olisi tuotu aitoina tosiasiaväitteinä, ei tietoisina valheina. Proput paloivat YK:n turvallisuus-neuvoston brittiedustajalta (”Pitääkö tätä farssia jatkaa …!”), kun Venäjä toi sinne syksyllä 2022 vaatimuksensa Ukrainan likaista, radioaktiivista pommisuunnitelmaa koskevasta ”puolueettomasta selvityksestä”.

Kyyninen, tietoinen valehtelu ja joka suuntaan taipuva njet-retoriikka on hämäävä ja uuvuttava neuvottelutaktiikka, jos vastapuoli olettaa, että molemmat pitävät kiinni edes jonkinasteisesta vähimmäisluottamuksesta ja nollaa suuremmasta toden puhumisen periaatteesta. Nämä minimivaatimukset eivät Putinin kanssa täyty. Normaali diplomatia on hänen kanssaan lähes mahdotonta ”käsipohjaa tervassa” -kulkemista. Saksan liittokansleri Angela Merkelin sanotaan olleen ajoittain hyvin uupunut näissä neuvotteluissa. Nykyisten EU-johtajien olisi syytä konsultoida Hollandea ja Merkeliä Minskin opetuksista, jolleivät ole sitä vielä tehneet.

 Putin pitää Trumpin lähettiläiden Steve Witkoffin ja Jared Kushnerin mielistelevää neuvottelutyyliä heikkouden osoituksena. Myötäsukaisuus luetaan Kremlissä ”hiljaisena signaalina lännen kestokyvyn loppumisesta” – kuten eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on todennut. Trumpin hallinto on lukenut ulkopoliittiset läksynsä huonosti, jos se uskoo, että myötäpäivään silittely ja taloudellisten porkkanoiden tarjonta taivuttaisi Kremliä aidosti myönteisempään asenteeseen neuvottelupöydässä. Diilien teko on Trumpin säyseiden rauhankyyhkyjen neuvottelureissuilla ilmeisesti yhtä tärkeä asia kuin Ukrainan rauhan edistäminen. Kremlin ja myös Alankomaiden tiedostelupalvelut ovat hakkeroineet Kushnerin kännykän tilitietoja ja paljastaneet miljardiluokan sivubisnesten suhmurointikuvion taannoisissa Qatarissa käydyissä Ukrainan rauhanneuvotteluissa. Luonnollisesti Kushner kiistää väitteet jyrkästi.

Yhdysvaltain ex-presidentti Barack Obama on yleensä ollut pidättyväinen Trumpin arvostelussa. Mutta nyt hän arvosteli Trumpia Michiganin osavaltion demokraattien välivaalikampanjassa lokakuussa 2026 harvinaisen kovasanaisesti ja totesi, että ”Yhdysvalloissa ei ole koskaan ollut presidenttiä, joka menestyisi niin hurjasti huijaamisessa”, ja että kaksi vuotta Trumpia on ollut ”silkkaa kaaosta, julmuutta ja korruptiota.”

Trump on perheineen toisen presidenttikautensa aikana ansainnut satoja miljoonia dollareita kryptovaluutta- ja meemikolikkoprojekteilla. Rakennelma muistuttaa luksusluokan pyramidihuijausta: ulkopuoliset sijoittajat ovat laittaneet satoja miljoonia dollareita projektiin, jonka rahavirroista ja päätöksistä valtaosa on ja pysyy Trumpien hallussa. Rakennelmasta ei ole juuri mitään taloudellista hyötyä tavallisille ostajille, koska ”heidät on käytännössä suljettu kokonaan merkityksellisen taloudellisen osallistumisen ulkopuolelle” – kuten Marquetten yliopiston professori David Krause toteaa. Mutta Trumpien perheyritykselle järjestely on ollut hyvin tuottoisa. 

Ketterää sketsiparodiaa

Anna-Liisa Laurén kertoo kirjassaan Samettidiktatuuri – vastarintaa ja myötäilijöitä Nyky-Venäjällä (Teos, 2021), että venäjän kielen sana krasnoretšie, tarkoittaa kirjaimellisesti kauniisti puhumista. Kaunopuhujaa kunnioitetaan kautta koko poliittisen asteikon. Venäläinen voi olla eri mieltä kiistakumppaninsa kanssa mutta ilmaista silti vilpittömän ihailunsa, että toinen muotoilee valheensa perin taitavasti. On hieman hämmentävää, että venäläisessä mielenmaisemassa sujuvia puhekuplia tuottava sarjavalehtelija on lähes samaa merkitsevä kuin kunnioitettu kaunopuhuja.

Venäjän kielessä kieltosana njet on oma lukunsa. Njet on Laurénin mukaan usein pelkkä fraasimainen keskustelunavaus, jonka jälkeen tuleva varsinainen argumentti voi aivan hyvin olla kyllä tai ei suhteessa avausfraasiin njet. Sillä myös usein vastataan suoraan toisen kysymykseen, vaikka tämä kuinka inttäisi, että oikea vastaus ei suinkaan ollut njet.

Laurén kiteyttää asian: ”Miksi te sanotte aina njet? – Njet. Olet ymmärtänyt asian väärin.”

Kremlin jatkuvalla valehtelulla lienee jonkinlainen kiero, vaikeasti avautuva yhteys venäjän kielen njet-syvärakenteeseen ja valehtelevan kaunopuhumisen perinteeseen. Neuvostoliiton pitkäaikainen ulkoministeri, yrmeän asiallinen Andrei Gromyko tunnettiin lempinimellä Herra Njet. Tätä nykyä Sergei Lavrov yrmyilee ja uhkailee ulkoministerinä Kremlin valehtelijaensemblessä ”emme me ole mihinkään hyökänneet” jne. Maria Zaharova parodioi itseään Venäjän ulkoministeriön tiedottajana. Kun Venäjän armeija vetäytyi Butšasta, sen hirmuteot paljastuivat. Zaharova väitti lavastukseksi kuvia ja videoita murhattujen siviilien ruumiista ja tarinoi, että ”kaduilla lojuvien ruumiiden kädet ja jalat liikkuvat, kun videot eivät ole päällä”.

Ketteryys, jolla valheet vaihtuvat Venäjän valtiollisissa medioissa, muistuttaa kevyttä sketsiparodiaa. Kun Itä-Ukrainassa oli ammuttu alas malesialaiskone 2012, Venäjän television uutisankkuri ilmoitti voitonriemuisesti, että Itä-Ukrainan separatistit olivat ampuneet alas Ukrainan armeijan kuljetuskoneen. Kun valhe paljastui, sama toimittaja ilmestyi vuorokauden kuluttua tarinoimaan, että ”uusimpien tietojen mukaan” kyseessä olikin Ukrainan armeijan tahallinen provokaatio. Nyt tiedämme, että Itä-Ukrainan separatistit pudottivat malesialaiskoneen venäläisvalmisteisella BUK-ohjuksella. Surmansa sai 298 ihmistä, pääasiassa hollantilaisia.

Lopputiivistelmä: sarjavalehtelun lyhyt oppimäärä

1. Heittele kohdetta kyseenalaistavia ja mustamaalaavia valheita – itseäsi toisten, mutta yhä uusin muunnelmin siinä toivossa, että joku hyödyllinen idiootti tai muuten vain hölmö siihen tarttuisi. Putin syytti Ukrainaa vuonna 2022 niin sanotum likaisen pommin valmistelusta sotatarkoitukseen. Kun aikaa kuluu ja syötti happanee, propaganda-vaikutus osoittaa hiipumisen merkkejä. Putin vaihtoi levyä ja alkoi syyttää Ukrainaa Dnepr-joen alajuoksulla olevan Nova Kahovkan padon räjäytyksen valmistelusta. Nyt tiedämme, että Venäjä räjäytti padon. Ukrainan presidentti Zelenskyi tokaisi, että ”jos Venäjä syyttää meitä kauheuden valmistelusta, on syytä uskoa, että Venäjä tekee sen kohta itse”. Jos kukaan ei tartu uuteenkaan syöttiin, mustamaalamista voi jatkaa uusilla muunnelmilla. Ei ole väliä, vaikka valheet olisivat niin sanotun normaalilogiikan kannalta miten absurdeja tahansa.

2. Toista itsepintaisesti, sitkeästi – kuukaudesta toiseen, jopa vuodesta toiseen yhtä ja samaa pitkäkestoista valhetta. Mitä paksumpi valhe, sitä parempi. Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels neuvoi, että ”riittävän suuri valhe on tehokkain”. Hän jos kuka tunsi katalan massapsykologian. Kun paksua valhetta toistaa yhä uudestaan, ihmiset alkavat ajatella ”tuo on niin paksua, että kaipa siinä on siteeksi tottakin, kun sitä noin vakuutellaan…”.

Putinin lailla Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pitkäkestoisen sarjavalehtelun mestari. Ei ihme, että heidän bromancensa puhkeaa toistuvasti kukkaan – samanmielisiä kun ovat. Trump puhalsi suhteen uuteen roihuun 19.10.2026, kun häneltä kysyttiin, osallistuisiko hän Putinin koepallona (?) ehdottamaan kolmenväliseen keskusteluun Ukrainan sodan lopettamiseksi Yhdysvaltain, Venäjän ja Kiinan kesken. Zelenskyi ja Ukraina suljettaisiin ulkopuolelle. Vastauksena Trump päästi suustaan käsittämättömän, amerikkalaisiakin järkyttäneen puhekuplan: ”Tekisin sen. En niinkään Ukrainan vuoksi, sillä Venäjä, suoraan sanottuna, on käyttäytynyt hyvin Ukrainaa kohtaan. Eivät he ole tehneet paljon.” Puolan ulkoministeri Radosław Sikorski kommentoi lausahdusta lyhyesti ”wow!”.  

Trump toistaa yhä uudestaan, että Joe Biden voitti vääryydellä presidentinvaalit 2020 eli ”Biden varasti vaalit”. Ei merkitse mitään, vaikka viranomaiset ovat lukemattomissa selvityksissä sekä osavaltioiden että liittovaltion tasolla osoittaneet, että väite on täysin perätön. On merkkejä, että Trumpin impulsiivisuuden ja sekoilujen yhä vain lisääntyessä, republikaaninen puoluekin alkaa heräillä horroksestaan ja nähdä Trumpin sellaisena kuin hän on, keisarina ilman vaatteita.

Putinillakin on yksi paksu, pitkäkestoinen valhe repertoaarissaan. Hän jaksaa toistaa vaatimustaan Ukrainan ”vapauttamisesta”, koska maa on ”uusnatsien vallassa”. Ei haittaa, vaikka Zelenskyi on taustaltaan juutalainen. On samantekevää, vaikka Ukrainaan sotaan värvätyt venäläiset sotilaat kertovat omaisilleen lähettämissä, siepatuissa viesteissään hämmentyneinä ”ei täällä mitään natseja ole…”. Ulkomailla toimivan Vapaa Burjatia -säätiön aktivisti Viktoria Maladaeva on sanonut osuvasti ”Jos joku maa tarvitsee denatsifikaation, niin erityisesti Venäjä”.

Sarjavalehtelun harrastaminen edellyttää – varsinkin valtiomiestasolla – paitsi raakalaismaista sitkeyttä myös luonteenlaadun kieroon kasvanutta kylmäpäisyyttä (Putinin tapaus) tai kesken jääneen aikuistumiskehityksen traumaa (Trumpin tapaus). Psyykkistä energiaa kuluu paljon, kun piyää olla jatkuvassa valmiudessa tunkemaan sielunsa alimpaan kellariin terveen järjen kutsua totuudellisuuteen, joka kuitenkin on meille kaikille ainakin pienenä lajityypillisenä ripauksena syntymälahjana annettu. Ainakin jos on uskominen Eino Leinoa, joka valoisina hetkinään – vaiko ajoittaisesta raskasmielisyydestään kumpuavana toiveen toteutumana – helskytteli ”paha ei ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista”?  Tiedä häntä…

Lähteet

C. Belton.: Putinin sisäpiirissä – kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan. Docendo 2022.

R. Kapuściński.: Imperiumi. Like 2004.

A-M. Laurén.:: Samettidiktatuuri – vastarintaa ja myötäilijöitä Nyky-Venäjällä. Teos 2021.

G. Orwell.:. Vuonna 1984. WSOY 1999.

G. Orwell.: Eläinten vallankumous. WSOY 2024.

Artikkelikuvassa Putin ja Trump vuoden 2025 huippukokouksessa. Kuva: Public domain, Wikimedia Commons.


Jorma Laitinen.

About

Jorma Laitinen on Rovaniemellä vaikuttava psykiatrian erikoislääkäri, LT, YTT ja dosentti.


'Huijareiden itäisellä klubilla – ja vähän läntiselläkin' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Be the first to comment this post!

Would you like to share your thoughts?

Your email address will not be published.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.