Masennus ja filosofian lohdutus

Antiikin viimeiseksi ajattelijaksi sanottu Boethius (k. n. 525) kirjoitti vankilassa teoksen Filosofian lohdutuksesta keisari Teoderikin tuomittua hänet kuolemaan maanpetoksesta. Teoksen idea on puolustaa matematiikan filosofiaa: vaikka kohtalo näyttääkin kaaokselta, on olemassa pysyvä matemaattinen järjestys.

Niin tehdessään Boethius jatkoi perinnettä, jossa filosofia tulkittiin terapiaksi. Erityisesti stoalainen tunneterapia nousee tässä esille ja on erilaisten kognitiivisten terapioiden historiallinen tausta yhdessä aristoteelisen terapian kanssa. Stoalaiset korostivat apatheiaa eli luonnollisista tunteista vapautumista onnen avaimena. Aristoteelinen perinne tukeutuu metriopatheiaan eli kohtuulliseen ja monipuoliseen emotionaaliseen elämään itsetuntemuksen ja elämänhallinnan lähteenä.

Stoalaista mallia pidettiin jo antiikissa epäinhimillisenä. Mutta ajatelkaamme seuraavaa. Aleksandria oli kauppakaupunki. Se tarjosi jatkuvia ostotarjouksia. Stoalainen viisas ei tarttunut näistä mihinkään, vaan ajatteli maailmanrauhaa sekä naisten ja eläinten oikeuksia. Ostotarjoukset vastaavat vaihtuvia tunteita. Ne ovat ehdotuksia kiinnittyä ohimenevään todellisuuteen. Terve mieli ei toimi niin vaan välttää tunteet ja keskittyy oleelliseen. Tosin stoalaisillakin oli tunteita muistuttavia sielullisia asenteita (eupatheiai),kuten esimerkiksi oikeassaolemisen ilo. Tämä perinne vaikutti kristilliseen teologiaan.

Aristoteelisen perinteen voima on puolestaan monipuolisessa elämässä. Tunteitakin tulee kokea riittävällä intensiteetillä oikeita kohteita kohtaan.

Aku Visalan Masennuksen filosofia liittyy näin antiikin perinteeseen. Visala etsii filosofian kautta apua masennuksen ilmiöön. Taustalla on henkilökohtainen kokemus, johon Visala viittaa lyhyesti kirjan lopussa. Se liittyy akateemisessa maailmassa tapahtuneisiin pettymyksiin ja masennuksen syihin. Lyhyt viittaus on uskottava. Äskettäin tehdyn kyselyn mukaan valtaosa nuorista tutkijoista kokee syrjintää ja kiusaamista sekä epäoikeudenmukaisuutta akateemisessa suosikki- ja rahoitusjärjestelmässä.

Visalan keskeinen väite on, ettei masennus ole (ainakaan ainoastaan) aivofysiologinen häiriö. Näin sen medikalisoiminen on virhe, vaikka siitäkin voi olla apua. Masennus on monisyinen ilmiö, jonka osalta asenteiden, mielialojen, elämäntapojen jne. tutkiminen on keskeistä. Itsehoitoteos tämä kirja ei ole. Sen sijaan se antaa monipuolista tietoa ja näkökulmia masennuksen laajaan ilmiöön.

Visala viittaa myös koviin lukuihin. Yli puoli miljoonaa suomalaista syö masennuslääkkeitä. Masentuneiden itsemurhariski on korkea. Näin hän tarttuu monille keskeiseen henkiseen ilmiöön ja valottaa sitä kiinnostavalla tavalla myös esimerkiksi itseni kaltaisille lukijoille, joille kokemus on vieraampi, lähinnä hetkellinen, mutta ei krooninen.

Visalan keskeiset teesit

Teos muodostuu kymmenestä väitteestä ja niille omistetuista luvuista.

Psykiatrinen oireyhtymä ei kata masennuksen kokonaisuutta. Masennuksen syitä tulee etsiä moniaalta.

Masennus ei ole aivojen toimintahäiriö vaan mielenterveyden häiriö

Masennus on pikemminkin mielialan kuin tunteiden ilmiö

Masennus on ”sumuttaja”, koska se vääristää henkilön mahdollisuuksia arvioida moraaliaan ja elämänsuunnitelmiaan.

Masennus muokkaa henkilön minuutta ja vääristää hänen itsekäsitystään.

Masentuneen toimintakyky on vaurioitunut, mutta hän on edelleen moraalisesti vastuullinen toimija.

Vaikka masentuminen tuottaakin toivottomuutta, masentuneella on mahdollisuus mieltää ilmiö osaksi elämäntarinaansa ja elää merkityksellistä elämää.

Uskonto voi olla yksi masennuksen syistä, mutta toisaalta teologinen perinne avaa hedelmällisiä masennuksen tulkintamahdollisuuksia.

Masennus voi herkistää elämän varjopuolille ja avata tien realistisen ja terveen ”synkistelyn” perspektiiviin.

Filosofinen perinne on edelleen oivallinen lähtökohta tulkita masennuksen ilmiötä sekä yksilön että yhteisön kannalta.

Aivot ja mieli

Keskustellessaan neurobiologiasta ja aivotutkimuksesta Visala viittaa useisiin tutkimuksiin, joiden mukaisesti näiden pohjalta tehdyt selitysmallit ovat riittämättömiä. Neurobiologia ei ole onnistunut löytämään masennuksen selittävää tekijää esimerkiksi välittäjäaineista – ehdokkaita ovat olleet erityisesti serotoniini ja dopamiini;  jälkimmäinen liitetään myös melko sekavaan ADHD-keskusteluun.

Yksinkertaistaen: vaikka aspiriinilla voidaan lievittää päänsärkyä, päänsärky ei selity aspiriinin puutteesta. Vaikka moniin masennusoireisiin voidaan löytää aivofysiologinen vastine, on myös masennusta, jolle tällaista vastinetta ei löydy. Tästä syystä masennuksen ilmiötä ei voida redusoida neurobiologiseksi tai aivofysiologiseksi häiriötilaksi.

Keskustelu viittaa klassiseen mielen ja ruumiin välistä suhdetta koskevaan keskusteluun. Jo 1970-luvulle tultaessa todettiin, ettei mielentiloja voida redusoida aivofysiologisiksi tiloiksi yksi yhteen -suhteessa, joskin jokin aivofysiologinen ilmiö niihin liittyykin. Jäljelle tähän reduktioon uskoville on jäänyt lähinnä eliminatiivinen materialismi, jonka mukaan mitään mielentiloja ei ole edes olemassa. Ei ole vettä ,vaan on vain H2O. Tähänkin malliin uskovat toteavat kuitenkin, että teoria tulee vasta tulevaisuudessa todistetuksi.

Visala toteaakin perustellusti, että fysiologiset selitysmallit ovat saaneet liian suuren tilan masennusta koskevassa keskustelussa. Vaikka niillä onkin oma paikkansa, ilmiötä on järkevää tarkastella myös muista näkökulmista.

Keskustelu liittyy myös siihen, mitä on kutsuttu kartesiolaiseksi viitekehykseksi. Niin oudolta kuin René Descartesin teoria ruumiista erillisen mielen havainnoista eli passioista tunteina voi kuulostaakin, sen perusideasta on vaikea päästä eroon. Emme voi selittää vain fysiologisesti henkisiä kokemuksiamme.

Tunteet ja mielialat

Keskustellessaan tunteiden ja mielialojen suhteesta Visala selostaa ensin kognitiivisten tunneteorioiden päätyypit. Niille on yhteistä, että tunteet suuntautuvat jotakin kohdetta kohti kohtuullisen hetkittäisinä kokemuksina ja se että niihin liittyy toimintasuosituksia.

Mielialat eivät ole samalla tavoin kohdesuuntautuneita ja toimintasuosituksia sisältäviä kuin tunteet. Ne ovat pikemminkin eräänlainen elokuvan valkokangas, joka värittää koko alustaa. Mielestäni termi fiilis sopii paremmin mielialaan kuin tunteeseen, johon Visala sen liittää. Epämiellyttävä tai miellyttävä kokemus (feeling) on pikemminkin tunnekomponenttien kokemuksellinen rekisteröinti kuin sisällyksetön fiilis, joka siis mielestäni sopii hyvin mielialan kuvaukseksi.

Mielialojen saralla Visalalla on paljon sanottavaa ja hän on eräissä yhteyksissä viitannut ilmiön selitysvoimaan myös uskonnollisuutta tarkasteltaessa. Lukija jää odottamaan kiinnostuksella laajempia esityksiä tästä aiheesta.

Oliko Heideggerin Sorge mieliala vai tunne? Jos elämää värjää eräänlainen huoli, se tuskin on hetkellinen tunnekokemus vaan pikemminkin olemassaolon kokemuksen taustaväri. Visalan jossain määrin suosittama synkistely tuo mieleeni kysymyksen Sorgesta.

Mielen talo

Kirjan loppupuolella Visala selostaa Richard Burtonin teoriaa mefaforalla, joka on seuraava. Ihminen on talo, joka on rakennettu lankuista ja laudoista. Elämän myrskyt kohtaavat taloa. Myrskyissä koossapitävät naulat alkavat joustaa.  Masennuksen ennaltaehkäisy perustuu riittävän voimakkaaseen naulanhakkaukseen. Hyvät ajattelu- ja elintavat estävät taloa muuttumasta lautakasaksi.

Koska masennus on joukko huonoja tapoja ja asenteita, sen hoidossa on oleellista oppia terveellisempiä vastineita. Erilaisten tietoisuustapojen avulla henkilö voi tunnistaa vääristyneitä elämänmuotojansa ja korjata niitä. Tässä filosofia ja teologia auttavat.

Idea muistuttaa tunnekeskustelussa esitettyjä näkemyksiä. Vaikka emme voikaan olla tuntematta sitä mitä tunnemme, voimme jälkikäteen havainnoida reaktioitamme ja opetella toisenlaisia. Tässä filosofian lisäksi auttavat erilaiset kulttuurituotteet, kaunokirjallisuus, kuvataide ja musiikki.

***

Dosentti Aku Visala on oppinut ja selkeäsanainen kirjoittaja, jonka työtä on mukava maistella mietiskellen. Yllä olen selostanut vain joitakin sen keskeisiä ulottuvuuksia. Jään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

Arvioitu teos: Aku Visala, Masennuksen filosofia. Gaudeamus 2026, 327 s.