Kuka on paavi Leo XIV?

Alamme vähitellen ymmärtää, millaisen paavin katolinen kirkko on Leo XIV:ssä saanut. Ymmärryksen lisääntymisessä auttaa paljon yhdysvaltalaisen toimittajan Elise Ann Allenin kirjoittama biografia paavista. Allen teki paavin kanssa kaksi pitkää haastattelua kesällä 2025, jotka toimivat biografian ytimenä. Espanjaksi biografia ilmestyi jo syksyllä 2025, ja englanninkielinen tuli myyntiin vasta aivan äskettäin. Allenin kirja on ainutlaatuinen teos, sillä kenestäkään aiemmasta paavista ei ole julkaistu näin vahvasti paavin itsensä haastatteluihin perustuvaa elämäkertaa ja vieläpä paaviuden ensimmäisen vuoden aikana. Ensimmäinen haastattelu on integroitu kirjan lukuihin, ja toinen muodostaa oman 40-sivuisen lukunsa, joka on suoraviivainen haastattelu kysymys–vastaus-muodossa.

Elise Ann Allen on yhdysvaltalaisen Crux-julkaisun Rooman-kirjeenvaihtaja. Hänen vastikään kuollut miehensä oli toimittaja  John L. Allen Jr., joka oli yksi 2000-luvun merkittävimpiä katolisen kirkon ja paaviuden tuntijoita ja tuottelias kirjailija. Nykyiseen paaviin eli Robert Prevostiin hän tutustui 2018, kun Prevost oli vielä piispana Perussa. Haastattelut ovat kaikkiaan kirjan tärkeintä lähdemateriaalia. Allen on jututtanut suuren joukon ihmisiä, jotka ovat tunteneet Leon eri konteksteissa: Yhdysvallat, Peru, augustinolaiset, Rooma, Vatikaani. Allen on haastatteluiden ja muun materiaalin avulla rakentanut narratiivin Leon elämästä lapsuudesta paaviksi.

Varsin suuri osa kirjasta käsittelee Leon (käytän Leo-nimeä myös ajasta ennen paaviutta) elämää Perussa, ensin lähetyssaarnaajana 1985 lähtien ja sittemmin piispana (2015–2023). Näiden kahden vaiheen välissä hän toimi maailmanlaajuisen augustinolaisen sääntökunnan esimiehenä 2001–2013. Hän sai Perun kansalaisuuden pian saatuaan nimityksen Chiclayon piispaksi. Ulkomaalainen ei olisi voinut toimia Perussa ilman maan kansalaisuutta. Allen kertoo, että Perun silloinen presidentti vaati melkoisesti taivuttelua, ennen kuin hän allekirjoitti asiaa koskevan päätöksen. Paavillisen Latinalaisen Amerikan komission puheenjohtaja on sitä mieltä, että Leo tuntee Latinalaisen Amerikan katolisuuden tilanteen kokonaisuudessaan jopa paremmin kuin paavi Franciscus, erityisesti siksi, että Leo on ollut niin paljon tekemisisssä alkuperäisväestön ja mestitsikulttuurin kanssa.

Meidän suomalaisten varsin huonosti tuntema Perun poliittinen ja kirkollinen lähihistoria valottuu kirjassa mielenkiintoisella tavalla. Korruptio ja väkivalta ovat olleet tyypillisiä Perun politiikan piirteitä. Maolainen sissiliike Loistava polku aiheutti paljon ongelmia ja levottomuutta 1970-luvulta 1990-luvun alkuun. Ihmisoikeuksien kunnioittamisessa on ollut suuria puutteita. Vapautuksen teologian ”isä” Gustavo Gutierrez oli kotoisin Perusta, mutta maassa oli myös vaikutusvaltaisia uskonnollisia ryhmiä, jotka suhtautuivat kielteisesti vapautuksen teologiaan kuten Opus Dei, Sodalitium christianae vitae ja Neokatekumenaalinen tie.

Leo korostaa Allenille, että synodaalisuus on toimintatapa, joka on ollut tuttu Latinalaisen Amerikan katolilaisten keskuudessa jo paljon ennen kuin paavi Franciscus nosti sen koko globaalin kirkon ihanteeksi. Sen lähtökohta oli käytännössä Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa, ja sitä edistivät Latinalaisen Amerikan katolisten piispojen kokoukset Medellinistä 1968 lähtien. Sen vuoksi voi pitää varmana, että Leo tulee jatkamaan synodaalisuuden edistämistä kirkossa Franciscuksen tavoin, koska se on hänellä jo ikään kuin verissä.

Perun-ajoilta Leon persoonallisuudessa ja toimintavoissa korostuvat selvästi tietyt piirteet. Häntä kuvaillaan ystävälliseksi, huumorintajuiseksi ja ihmisistä kiinnostuneeksi henkilöksi, joka oli aina hyvin tavoitettavissa. Haastateltavat painottavat sitä, kuinka hyvä kuuntelija Leo on. Hän jaksaa ja osaa kuunnella ihmisiä perusteellisesti ja kysyä hyviä kysymyksiä, jotta hän pääsee perille asian ytimestä. Kun hän on aikansa kuunnellut, hän tekee tarvittavat päätökset eikä pelkää kritiikkiä tai konflikteja. ”Jotta asioissa päästään eteenpäin, on tehtävä päätöksiä, ja minä pystyn siihen”, hän toteaa Allenille. Hän kuvailee itseään päättäjänä joskus ”uskaliaaksi”, toisten mielestä jopa ”hulluksi (nuts).

Leon kyky olla päättäväinen ja ratkaista vaikeita tilanteita on tiettävästi asia, joka miellytti paavi Franciscusta ja johti Leon nimitykseen Pyhän istuimen piispain dikasterion eli viraston johtajaksi 2023. Allenin mukaan ratkaiseva oli tapaus, jossa Leo joutui ratkaisemaan Callaon hiippakunnan tulehtuneen tilanteen. Sen piispa edusti Neokatekumenaalista tietä ja yritti pakottaa kaikki hiippakuntansa papit omaksumaan liikkeen hengellisyyden. Uhkaillessaan omia pappejaan hän käytti hyväkseen jopa rikollisten apua. Leo pystyi palauttamaan hiippakuntaan rauhan.

Kuriositeettina voi mainita, että monet  Leon läheiset työtoverit ja ystävät korostavavat hänen mieltymystään autolla ajamiseen. Leo oli heidän mukaansa varma ja usein vauhdikaskin ajaja. Voi olettaa, että Perun vaihtelevissa maastoissa tarvittiin taitavaa kuskia. He arvelevat, että paaviuden ikävimpiä puolia Leon mielestä on varmaankin se, että hän ei voi enää itse olla auton ratissa. Tekniikka ja teknologia ovat muutenkin paavin omaa alaa. Hän valmistui aikanaan yliopistosta matematiikka pääaineenaan. Hänellä ovat modernit kommunikaatiovälineet hallinnassa toisin kuin Franciscuksella, joka ei käyttänyt edes kännykkää. Leon teknologiatietoisuudesta kertoo myös hänen vahvasti julkilausumansa huoli tekoälyn käyttötavoista.

Leo sanoo, että augustinolaisena hänelle tärkeää on ystävyys ja yhteisö. Ystävyyden avulla on mahdollista lieventää polarisaatiota, jota Leo pitää suurena ongelmana. Perussa Leo osallistui aktiivisesti ihmisoikeuksien puolustamiseen ja pyrki henkilökohtaisesti tavoittamaan hiippakuntansa köyhimpiä ja huono-osaisimpia. Voisi summata, että Leo on pyrkinyt kaikin tavoin edistämään sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. Kun Perua ovat koetelleet erilaiset katastrofit kuten vuoden 2017 El Niño Costero eli rannikon El Niño -sääilmiö rankkastateineen ja tulvineen, Covid-pandemia ja vuoden 2023 trooppinen sykloni Yaku, joka aiheutti samantyyppistä tuhoa kuin El Niño, Leo oli mukana auttamassa hädänalaisia kaduilla ja kujilla.

Chiclayossa Prevost tuli piispaksi hiippakuntaan, joka oli ollut opusdeiläisten piispojen johdossa lähes 50 vuotta. Prevostin linjaukset erosivat Opus Deistä erityisesti näkemyksissä maallikkojen roolista kirkossa. Prevost luotti maallikoiden kykyihin ajaa kirkon asiaa erilaisissa luottamustehtävissä. Erityisesti hän pyrki edistämään naisten nimittämistä johtotehtäviin erilaisiin komiteoihin ja komissioihin. Opus Dei puolestaan edustaa Allenin mukaan ajattelua, että maallikoita ei pitäisi nimittää kirkollisiin tehtäviin, vaan heidän asiansa on toimia ”maallisten asioiden” parissa ja pyrkiä kristillistämään yhteiskunta sitä kautta.

Mikä ratkaisi paaviksi valinnan? Allen siteraa yhdyvaltalaista kardinaali Robert McElroyta, jonka näkemyksen voi toistaa tässäkin: ”Kardinaalien enemmistö haki rentoa henkilöä, jolla on kokemusta sekä hallinnollisesta että pastoraalisesta työstä; henkilöä, joka on herkkä köyhien ja syrjäytyneiden ihmisten tarpeille; henkilöä, joka on tottunut tiimityöhön ja joka asettaa etusijalle yhtenäisyyden ja yhteyden sääntökunnassaan, seurakunnassaan, hiippakunnassaan ja jopa kuurian sisällä; henkilöä, joka pystyy ratkaisemaan konflikteja tehokkaasti kaikkien osapuolten kuuntelemisen ja dialogin avulla ja joka kuitenkin pitää ohjat tiukasti käsissään.”

Nostan esiin vielä mielestäni kaksi erityisen mielenkiintoista seikkaa Leon haastatteluista. Leo haluaa oikaista käsityksen, että Pyhä istuin olisi vakavassa taloudellisessa kriisissä, kuten monet tarkkailijat ovat viime aikoina arvioineet. Hän myöntää, että pandemian aikana tulot kyllä vähenivät huomattavasti, kun Vatikaanin museot olivat kiinni, sillä niiden pääsymaksut ovat tärkeä tuloerä Pyhän istuimen budjetissa. Pandemian hellitettyä nämä tulot ovat kuitenkin palanneet entiselleen. Leon mukaan tarkemmalla taloudenpidolla ongelmaa ei ole.

Paavinvaalin alla tietyt perulaiset tahot pyrkivät sabotoimaan Leon ehdokkuutta väittämällä, että hän olisi hoitanut huonosti erään perulaisen hyväksikäyttötapauksen käsittelyn. Allen on porautunut syvälle näiden väitteiden taustoihin ja osoittaa mielestäni uskottavasti, että kyseessä oli erään Leoon vihamielisesti suhtautuvan entisen augustinolaisen henkilökohtainen vendetta, eikä väitteissä ole perää. Leolla on jo Perun-ajoilta paljon kokemusta hyväksikäyttötapausten käsittelystä ja hän ymmärtää hyvin, millainen elinikäinen vamma hyväksikäytetyksi tuleminen on uhrille. Hänen mukaansa kirkolla on vielä paljon parannettavaa siinä, miten se voi auttaa hyväksikäytettyjä ja edistää oikeuden toteutumista. Samalla hän painottaa, että kirkon koko huomio ei voi kohdistua hyväksikäyttökriisiin.

Elise Ann Allenin kirjaa voi hyvästä syystä sanoa ensiluokkaiseksi johdatukseksi Leo XIV.n ajatteluun ja tietenkin hänen henkilöhistoriaansa. Kirkkohistorioitsijan silmin se on erityisen arvokas kertoessaan Leon elämästä ja toiminnasta Perussa.

Arvioitu teos: Elise Ann Allen: Pope Leo XIV. The Biography. Penguin Random House 2026. 309 s.

Lue myös: Taina Kalliokosken, Jaro Karkisen, Mikko Ketolan, Jyri Komulaisen, Lari Lohikosken, Stiven Naatuksen ja Alpo Penttisen kirjoitukset tekoälystä ja Leo XIV:n kiertokirjeestä Magnifica Humanitas Vartijassa kesäkuussa 2026.