Sata päivää Roomassa

Urbs aeterna – Rooma on ikuinen, joten siitä kirjoitettujen kirjojenkin virta on yhtä ikuinen ja loputon. On kuitenkin aina ilahduttavaa, kun joukkoon ilmestyy uusi suomeksi kirjoitettu teos.  Tällä kertaa sain luettavakseni Ilpo ja Miia Salosen Sata päivää Roomassa.  Nimensä mukaisesti kirja kertoo pariskunnan löytöretkistä ikuisen kaupungin historiaan ja arkipäivään vuosina 2023 ja 2024, jolloin he asuivat Roomassa yhteensä sadan päivän ajan.  Johdantosanoissa he luonnehtivat itseään maallikoiksi, jotka ovat vaeltaneet kaduilla, kujilla ja piazzoilla ”etsien, törmäillen ja ihmetellen”. Aivan maallikoita he eivät kuitenkaan ole siinä mielessä, että Ilpo Salonen on työskennellyt toimittajana monissa eri medioissa, ja on julkaissut useitakin kirjoja.

Sata päivää Roomassa ei ole oikeastaan perinteinen matkaopas eikä oikein varsinainen tietokirjakaan.  Kirjan sivuilla voi seikkailla Rooman historian käänteissä ja tunnettujen turistinähtävyyksien liepeillä, mutta myös tavalliselta matkailijalta helposti huomaamatta jäävissä paikoissa ja yksityiskohdissa.  Teos on kuitenkin enemmän matkapäiväkirja, jota ryydittävät toisinaan varsin perusteelliset tietoiskut kaupungista ja sen historiasta.  Päiväkirjaosuudesta pitää huolen Miia Salonen kun taas tietopuolesta kirjoittaa Ilpo Salonen tietokirjailijamaisella otteella.

Sisällysluettelo onkin varsin herkullista luettavaa: ”Maradonan ja chilipaprikan taikavoimaa, Pizzaa ja liattua kahvia, Putkimiehet alkoivat huudella kadulla” tai ”Naapurista löytyy Valentinuksen kallo”.  Saloset ovatkin runsaan sadan päivän aikana ehtineet tutustua hämmästyttävään määrään nähtävyyksiä ja yksityiskohtia sekä päässeet sukeltamaan roomalaiseen arkielämään.  Huomaan miettiväni, olisiko jotakin voinut kuitenkin karsia pois, jotta tilaa olisi jäänyt myös syventelylle? Luvussa ”Miljoona päivää historiaa” kahlataan koko kaupungin historia läpi hengästyttävällä vauhdilla.  Viiden ja puolen sivun tiivistys melkein 3 000 vuodesta on tietenkin makukysymys.  On kuitenkin hyvä muistaa se tunnettu tosiasia, että koko ihmisikäkään ei riitä Roomalle.

Rooman matkaa suunnittelevalle ja varsinkin sinne ensimmäistä kertaa matkaavalle Salosten kirja tarjoaa mainiota oheislukemistoa varsinaisen matkaoppaan rinnalle.  Matkaoppaasta voi lukea käytännön ohjeita, mutta Salosten löytöretket ja erityisesti kertomukset arkielämästä voivat syventää kokemusta.  Kyse ei silloin olisikaan tavallisesta turistireissusta, vaan ainakin joiltain osin kokemusmatkailusta.  Roomasta voi siten saada paljon enemmän irti.  Kokeneellekin Rooman kävijälle kirja tarjoaa uusia näkökulmia ja vinkkejä paikoista, joita ei ole huomannut.  Sata päivää Roomassa oli lukuisia kertoja Roomassa käyneelle teologille hyvä muistutus siitä, että kaupungin kristillinen historia ja nykypäivä eivät välttämättä ole enää itsestään selvästi kaikille ymmärrettävissä.  Kirjassa tämä näkyy vaikkapa pohdintana siitä, mikä onkaan juutalaisuuden ja kristinuskon ero tai kardinaalikollegion nimittämisessä ”korkeiden kirkonmiesten neuvostoksi”.  Sinänsä asiat kyllä tulevat selviksi.

Sata päivää Roomassa ei ole pyhiinvaellusopas, vaikka kirjassa kerrotaan myös monista kirkoista.  Niitä tosin ei kukaan Rooman kävijä voi välttääkään.  Pyhiinvaellusopasta ei löydy myöskään teoksen kirjallisuusluettelosta, vaikka sellaiseen tutustuminen olisi varmasti ollut kirjaa kirjoitettaessa hyödyllistä.  Vaikkapa Emil Antonin ja Antti Kruusin Rooma – Opas pyhiinvaeltajalle tai joku pyhää vuotta varten julkaistusta oppaista olisi ollut opettavaista taustamateriaalia.  Joka tapauksessa Ilpo ja Miia Salonen liittävät kirjan myötä oman tarinansa ikuisen kaupungin ikuisten tarinoiden joukkoon.

Arvioitu teos: Ilpo ja Miia Salonen: Sata päivää Roomassa. Avain 2025. 200 s.