Saatana tuli katkeraksi

Tartuin Elina Kahlan tuoreeseen Pavel Florenskista (1882–1937) kertovaan dokumenttiromaaniin Gulagin viisas suurella innolla ja odotuksella. Olinhan tutustunut tähän neuvostoliittolaiseen yleisneroon, teologiin, filosofiin, mystikkoon ja luonnontieteilijään teologian opinnoissani kyhäilemäni esseen muodossa.

Jännitystäni tiivisti Kahlan teokseensa valitsema kirjallisuudenlaji, joka Tieteen termipankin mukaan ”huomattavassa määrin perustuu asiakirjoihin, esim. lehtiartikkeleihin, julkisiin raportteihin ja arkistoaineistoon sekä niistä lainattuihin otteisiin.” Pidän ratkaisua onnistuneena. Kaunokirjallinen tyyli tuo Pavel Florenskin persoonan ja lähestulkoon hänen sielunsa mahdollisesti vielä lähemmäksi lukijaa kuin esimerkiksi hänen omat tekstinsä tai Avril Pymanin kirjoittama laadukas elämäkerta[1]. Se, että Gulagin viisas on kirjoittajansa ensimmäinen romaani ei näy minkäänlaisena haparointina tai hosumisensa. Arvelen, että kaunokirjallisen ilmaisun herkkyys ja täyteläisyys selittyvät Kahlan aiemmilla käännöstöillä.

Kahla piirtää Pavel Florenskin elämästä ja toiminnasta kauniin mutta asteittain lisääntyvän vastuun ja kärsimyksen kirjoman kaaren. Herkän, prinsessahääpukuja piirrelleen pojan, veljesliittoon sitoutuneen nuorukaisen, pappeuden tähden avioliiton sakramenttiin nopeasti syöksyneen, silti rakastavaksi puolisoksi kasvaneen ja lapsiaan yksilöllisesti stimuloineen perheenisän sekä lopulta teloittajiensa aseiden suuliekit viimeisenä maanpäällisenä aistimuksenaan kokeneen veritodistajan kohtalo vie lukijansa sen kysymyksen eteen, mitä varten elämme elämäämme?

Florenskin oman Jumala-uskon syntyminen on eräänlainen antiteesi sola scripturalle ja ”usko tulee kuulemisesta” -väitteelle. Maallistuneessa ja hyvin toimeentulevassa perheessä eläneen nuoren Pavelin ulottuvissa ovat tiedelehdet, mutta Evankeliumikirjan hän sai luettavakseen vain kerran. Tästä huolimatta Florenski vakuuttui intuitiivisesti luonnon kauneutta ja rationaalisuutta tutkittuaan Jumalan olemassaolosta. Hän päätyi luonnontieteitä opiskeltuaan perheen pettymykseksi ja järkytykseksi Sergiev Posadin hengelliseen seminaariin. Florenski vakuuttui siitä, että ortodoksisella liturgisella teologialla on parhaat lähtökohdat Jumalan tutkimiseen. Eukaristia ja muut mysteeriot olivat hänelle luonnontieteellisen metodin rinnalla tapa lähestyä totuutta.

Viisаs rippi-isä, piispa Antoni, ohjasi Florenskin luopumaan luostarikilvoittelusta ja neuvoi, että opettamishaluiselle ainoa oikea tie on ryhtyä seurakuntapapiksi. Ateistisessa diktatuurissa saarnaaminen vaihtui kuitenkin luonnontieteiden opettamiseen yliopistossa. Sen hän teki papin tamineisiin pukeutuneena niin pitkään kuin se oli jotenkin mahdollista. Florenski jatkoi kirjoittamista teologiasta, filosofiasta sekä luonnontieteistä, ja osallistui neuvostomaan suureen sähköistämisprojektiin. Neuvostojärjestelmä sieti tällaista hyödyllistä ”kummajaista” pitkään, vasta vuoden 1937 suuri puhdistus koitui lopulta hänen kohtalokseen.

Vaikka Florenskille avautui ainakin teoreettinen mahdollisuus saada turvapaikka Tšekkoslovakiasta, valitsi hän kotimaansa palvelemisen. Mihail Nesterovin maalaus Filosofit vallankumousvuodelta 1917 esittää 1900-luvun kuuluisat venäläisteologit Sergei Bulgakovin arkipuvussa ja Pavel Florenskin papin viitassa. Asetelma on kuvaava: toinen lähti ja toinen jäi. Näin piti Florenskin mielestä käydäkin: ”Koraanissa sanotaan, että ihmiselle ei tapahdu mitään, mikä ei ole taivaassa kirjoitettu.”

Vankilasta kirjoittamissaan kirjeissä Pavel Florenski samaistuu tietoisesti nimikkopyhäänsä apostoli Paavaliin. Kirjeiden yksilölliset osuudet sisältävät filosofisia pohdintoja elämän tarkoituksesta, luonnonsuojelusta ja lasten kasvatuksesta. Ne vaikuttavat yllättävän ajankohtaisilta.

”Ei elämän tarkoitus ole elää vailla huolia vaan olla olematta painolastina maalleen. Jos osut kotimaasi tai koko maailman kannalta historialliseen hirmumyrskyyn, jolloin ratkaistaan globaaleja kysymyksiä, niin tietenkin se on raskasta ja ottaa koville. Mutta juuri silloin on osoitettava olevansa ihminen, osoitettava oma arvonsa.”

”Ihminen on itsensä vihollinen. Mihin se ilmestyykään, alkaa se pilata oman olemassaolonsa ehtoja, roskata, liata ja ryöstää.”

”Kaikki on kiinni siitä, millaisia löytöjä pienokainen tekee. Niiden on oltava ihania, puhtaita ja kirkkaita [– – ] sopivin hengen ravinto on seuraava: parasta musiikkia Bachia, Mozartia, Haydnia, kenties Schubertia [– – ] ja kukkia. Pienokaisen huomio tulee kiinnittää kukkasiin, näyttää niitä hänelle.”

Olisi toivottavaa, että Pavel Florenski ja erityisesti hänen teologiansa ja filosofiansa tulisivat tutuiksi myös Suomessa. Hänen teologista ja filosofista pääteostaan, Pylväs ja totuuden perusta[2], ei ole suomennettu. Kahlan teos sisältää poimintoja sen XI kirjeestä Ystävyydestä, jossa Florenski käsittelee neljää rakkauden lajia (eran, filein, storgein ja agapein). Näitä on myöhemmin tehnyt tunnetuksi myös brittiläinen C.S. Lewis[3].

Gulagin viisas kestää ja todennäköisesti myös vaatii useampia lukukertoja. Teksti sisältää viittauksia, joita hätäinen lukija ei välttämättä huomaa. Jotkin niistä avautuvat helpoiten ortodoksista traditiota tunteville, kuten tämän esittelyn otsikoksi valitsemani pyhän Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarnan[4] tuli katkeraksi -säkeistä mukailtu lainaus, joka Kristuksen kosmista voittoa ylistäessään pilkkaa katkeran tappion kärsineitä helvetin voimia.

Huomasin pienen kokonaisuuden kannalta täysin merkityksettömän epätarkkuuden.

Iivana IV (Julma) ei surmauttanut Moskovan metropoliitta Filip II:a kesken jumalanpalveluksen, vaan tsaarin kätyri Maljuta Skuratov kuristi vangitun Filipin seuraavana vuonna. Pyhä metropoliitta oli kieltäytynyt siunaamasta tsaari Iivanaa, koska tämä oli käynnistänyt Novgorodissa verilöylyn[5]. Mistäpä löytyisi Moskovaan yhtä oikeamielinen metropoliitta tänä päivänä?

Arvioitu teos: Elina Kahla, Gulagin viisas. Into Kustannus, 2025. 295 s.

Viitteet

[1] Pyman, Avril. Pavel Florensky, A Quiet Genius: The Tragic and Extraordinary Life of Russia’s Unknown da Vinci, 2010.

[2] Столп и утверждение истины. Опыт православной теодицеи в двенадцати письмах, 1914. Suom. Pylväs ja totuuden perusta. Ortodoksinen teodikean kokemus kahdessatoista kirjeessä.

[3] Lewis, C.S., The Four loves, 1960.

[4] https://www.ortodoksi.net/index.php/ Pääsiäissaarna_(vanhempi_käännös).

[5] Pyhä Filip, Moskovan metropoliitta. Synaksario 9. tammikuuta. https://ort.fi/synaksario/pyha-filip-moskovan-metropoliitta/