Herätysliikkeiden historia

Koska asiasta on epäselvyyttä, laadin lyhyen suomalaisten herätysliikkeiden historian. Tämä on totuus. Ja risat.

1700-luvun herätyksiä

1700-luvun puolivälin jälkeen maassamme syntyi hengellistä kuohuntaa. Näihin tempautuivat niin Henrik Renqvist kuin Paavo Ruotsalainenkin.

Usein molempien, erityisesti jälkimmäisen nimeen yhtynyttä liikettä on pidetty protoitsenäisyysväkenä. Näin ovat tehneet tutkimuksissaan niin Heikki Ylikangas kuin joiltakin osin Juha Siltalakin. 1800-luvun herätysliikkeet eivät kuitenkaan tähdänneet Suomen itsenäistymiseen, eikä tällaisen prosessin kuvaus ole välttämättä oikeaan osuva historiantulkinta. Liikehdintöjen luonnetta voi olla valaisempaa katsoa 1700-luvun taustaa vasten.

Tausta on kuitenkin aiemmassa historiassa. Erityisesti 1700-luvun Suomessa oli tarjolla enemmän tai vähemmän hengellisesti yltiöpäisiä suuntauksia, kuten Elias Laguksen vuosisadan lopulla suorittama Siionin virsien suomennos, joka johtui Tukholmassa Sions Sånger -nimisenä herrnhutilaisena virsikokoelmana 1730-luvulla julkaistun virsikirjan laitoksesta.

Vaasan tienoilla ja Keski-Pohjanmaalla oli vaikuttanut Jakob Böhmen ja muiden ajatuksista vaikuttunut hengellinen liikehdintä. Sen piirissä katsottiin, että hengellisellä liikkeellä on erityistä salatietoa poiketen julkiuskovaisten ja tapaluterilaisten käsityksistä.

Liikkeen vaikutukset osuivat myös Jaakko Wallenbergiin ja Isak Wasumäkeen, jotka elivät 1700-luvun puolivälin paikkeilla. ”Hurmosprofeetta” Wallenberg sai Lapuan käräjillä kuolemantuomion. ja hän kuoli Hämeenlinnan vankilassa vuosisadan viimeisenä vuonna. Antti Tuuri on käsitellyt hänen toimintaansa romaanissaan. Wallenbergin seuroissa väitetään poljetun käärmeenpäätä sukupuolisen riehan yhteydessä ja koetetun valmistaa kultaa.

Lähinnä Kuortaneen seudulla vaikuttanut vasulaisuus on ilmeisesti ollut melko harmiton oppisuunta, joka oli saanut vaikutteita wallenbergilaisuudesta. Sen seuroissa tanssittiin, iloittiin ja taputettiin. Tanssia sanottiin taivaan hypyksi. Alkoholin arveltiin avaavan sielun hengelle. Liikkeen piirissä odotettiin taivaan vainujen saapumista Kultavuori-nimiselle paikalle. Professori Juha Seppo sanoi minulle yksityisessä keskustelussa, että vasulaisuus oli herännäisyyden protoliike. Seppo mainitsi vasulaisten oppilauseeksi: ”Kun kerran Kristus on tehtävänsä tehnyt, olkaamme vapaat.”

1700-luvun aikana muodostuneet herätykset vaikuttivat myös 1800-luvun alussa syntyneisiin herätysliikkeisiin. Osaa näistä on tarkastellut  Irma Sulkunen tutkimuksessaan Liisa Eerikintytär ja hurmosliikkeet (1999).  1700-luvun ensimmäisellä puoliskolla elänyt Liisa Eerikintytär oli lukenut Arthur Dentin kirjaa Totisen kääntymisen harjoitus ja joutunut hurmokseen. Tätä on pidetty Henrik Renqvistin ympärille syntyneen rukoilevaisuudeksi sanotun liikkeen starttina.

Herännäisyys ja rukoilevaisuus

Herännäisyyden edushenkilöksi sanotun Paavo Ruotsalaisen toiminta liittyy hänen kotiseudullaan tapahtuneen kansanherätyksen ja siihen otetun suhteen tarinasta.

Asiaa on tulkittu monin tavoin. On viitattu kaskitalouden kriisiin, joka toi seudulle odottavan tunnelman yhtyneenä aiemmin tapahtuneiden hurmosten tietoisuuteen. Ja on myös katsottu, että äskettäin rakennettu tieyhteys Kuopion ja Kajaanin välille loi edellytyksiä uutisten saapumiselle.

Niin tai näin, Ruotsalaisen kotipaikkakunnalla tapahtui 1700-luvun lopulla hengellinen joukkokokemus, johon liittyi tajunnanmenetystä, kielilläpuhumista ja moraalisaarnan syntymistä. Ruotsalaisen suhde tähän tapahtumaan näyttää olleen kriittinen. Osittain tästä johtuen hän alkoi esittää ainakin jonkin verran myönteistä vastaanottoa saavuttaneita käsityksiään ensisijaisesti Pielisen Karjalassa.

Ensimmäiset körttiläiset olivatkin läheltä Ruotsalaisen tuolloista kotipitäjää, Keyritystä. Siellä paikallinen noita Paavo Kuosmanen oli tullut herätykseen. Keyrittyläisiä alettiin kutsua körttiläisiksi, ensin ilmeisesti kuitenkin kerettiläisiksi, kuten Olli Viitaniemi on äsken tarkastetussa väitöskirjassaan Kerettiläisten kirjakulttuuri (2025) dokumentoinut, myöhemmin jesuiitoiksi. Väitöskirjan voi ladata ilmaiseksi täältä.

Vaikka rukoilevaisuus ja herännäisyys pohjautuivatkin alun perin samaan karismaattiseen kokemukseen, Liisa Eerikintyttärestä vaikuttunut Henrik Renqvist liittyi raittiusliikkeeseen ja kirjoitti myös körttiläisiä kohtaan osoitetun kiistakirjoituksen Wiinan kauhistus.

Renqvist omaksui kyllä heränneen nöyryyden, mutta korosti polvirukousta. Hänen läheisiä kumppaneitaan heränneiden piirissä olivat Nurmijärven pappi J.F. Bergh, jolla on ehkä ollut vaikutusta Aleksis Kiven romaanin lopussa esitettyyn tulkintaan körttiläisyydestä Kiven äidin tuttavana ja Valkealassa vaikuttanut luutnantti Colliander, myöhemmän raamattuhenkisen piispan isosisä. Paavo Ruotsalainen kirjoitti polvirukouksessa elävälle ystävälleen Collianderille: ”Oikaise jo väsyneet polves ja ylistä herraa Kristusta.”

Paavo Ruotsalaisen ympärille kokoontunut herännäisyys särkyi ja sai loppunsa Härmän pappeinkokouksessa 1850-luvun alussa. Täällä erityisesti Niilo Kustaa Malmbergiin kateutta kokevat papit sanoivat koko ”Ukon opista” irti. Paikalle kokoontunut, aiemmin usein oikeudessakin syytetty, papisto aloitti tuossa tilaisuudessa virkauralla ylenemisen, ja useista heistä tuli merkittäviä yliopiston professoreita ja poliittisia vaikuttajia sekä salonkinkelpoisen körttiläisyyden edustajia, vaikka harva heistä edusti sitä, mitä alun perin körttiläisyys tarkoitti. Lähinnä oppi oli vaihtunut ns. beckiläisyydeksi.

Liikkeen nimeksi tulikin myöhäisempi herännäisyys. Sen ensimmäinen johtohenkilö oli Wilhelmi Malmivaara. Ideologian kirjoitti varsin paljon Oulun koulun rehtori Mauno Rosendal. Hänen moniosaisen herännäisyyden historiansa yksi teema on varsin renqvistiläinen raittius. Sillä oli vain hauras yhteys siihen körttiläisyyteen, josta on rakennettu suurmieselämäkertoja.

Evankelisuus

Evankelisuuden keskeiseksi hahmoksi sanottu Fredrik Gabriel Hedberg oli alun perin körttipiireihin lukeutunut ylioppilas, jota on luonnehdittu myös herännäisyyden kruununprinssiksi. Turun palon jälkeen hän siirtyi Helsinkiin ja tutustui siellä heränneisiin ylioppilaisiin, näiden kautta myös Paavo Ruotsalaiseen.

Hedberg kirjoitti kirjan Uskonoppi autuuteen. Paavo Ruotsalainen piti sitä ensi alkuun hyvänä kirjana. Eräissä häissä, joiden juhlintaan Hedberg ei edes osallistunut, syntyi kuitenkin mekkalaa paikalla olleiden pappien liiallisen totin nauttimisen tähden. Syntyi kalabaliikkia, joka koitui Hedbergin niskoille. Riidan välittäjänä oli herännäisyyden taistolaiseksi kuvattu Julius Immanuel Bergh. Paavo Ruotsalainen suuttui kovin ja soimasi Hedbergiä Juudas Iskariotiksi Espoon kalliolla.

Käytiin myös keskusteluja, joista on muistiinpanoja. Hedberg ei ollut paikalla. Kun Hedbergin kannattajat olivat sanoneet, että kannattaa uskoa Raamatun lupauksia, Paavo Ruotsalainen oli sanonut, että ei kannata käydä pukillekaan sellaista summakauppaa. Summakauppa tuona aikana tarkoitti karjan ulosottomiehen tarjoamaa summaa teuraseläimestä.

Verrattuna Renqvistiin ja Ruotsalaiseen Hedberg näyttää olleen näihin Lutheria paremmin lukeneempi. Erityisesti Ruotsalaisen lukema kirjallisuus oli postillateoksia, joiden tausta on keskiajan ja patristiikan materiaalissa. Lutheria Ruotsalainen ei mainittavasti tuntenut, toisin kuin Hedberg.

Lestadiolaisuus

Aivan oman liikkeensä muodostaa lestadiolaisuus. Jos Renqvist, Ruotsalainen ja Hedberg tunsivat vanhempaa kristillistä materiaalia, oli Lars Levi Laestadius oman aikansa tutkimuksen tähtioppinut ja joukosta ainoa moderni mieli.

Laestadius oli opiskellut Uppsalan yliopistossa kartesiolaista luonnontiedettä ja eteni monilla muillakin aloilla tieteen kentillä, saaden Ranskan Tiedeakatemian tunnustuksen.

Aivan hillitön on hänen teoksensa Hullujenhuonelainen. Sen luettuaan voi vilpittömästi lausua, että nousee vesi silmiin ja valuu kuola suusta.

Noin 600-sivuisessa teoksessaan Laestadius analysoi, mitkä ovat olleet hänen saarnojensa psykofysikaaliset seuraukset. Lähdeviittauksina ovat ajan edistyneimmät tutkimukset Upsalan yliopistosta.

Laestadius esittää, että herätys on sydänkohtaus. Tämä johtuu siitä, että Pyhä Henki puristaa hänen saarnansa vaikutuksensa sielunelämän keskuksesta, sydämestä, pahan veren pois ja vaihtaa sen hyvään vereen Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tämä vaikuttaa sekä sisäelimiin että myös aivoihin. Laestadius selostaa nämä orgaaniset prosessit varsin seikkaperäisesti.

Lisäksi Laestadius keskustelee, ensimmäisenä ruumiinteologian edustajana esimerkiksi siitä, tulisiko mahdollisesti muilla planeetoilla asuvaisille jakaa ehtoollista.

Herätyksen sydänkohtaus ei ole vain ensimmäinen veridopingteoria. Se eroaa myös muista 1800-luvun herätysliikejohtajien käsityksistä siinä, että se on fysiologinen selitys.

Tämä on kovin hämmästyttävää siksi, että myöhempää lestadiolaisuutta on pidetty taantumuksellisena kun taas esimerkiksi herännäisyyttä edistyksellisenä. Laestadiuksen tutkimus edustaa 1800-luvun kirjallisuudessa lähimmäksi oman aikamme keskustelua tulevia kysymyksiä.

Mutta ehkä Hannu Raittila romaanissaan Ei minulta mitään puutu on oikeassa. Hän kuvaa tilannetta, jossa lestadiolainen sähköyrittäjä on saapunut Etelä-Pohjanmaalle ja esityksen tuoksinassa körttiläinen nousee pimeästä arvostellen: Sinäkö sidot Seulaset ja sanot lumelle ”tule” ja se tulee?

Viides herätysliike

Toisen maailmansodan jälkeen maahan pesiytynyttä viidettä herätysliikettä on vaivatonta pitää Amerikan herkkuna. Saattaa kuitenkin olla, että siihen liittyneiden taustat ovat ensisijaisesti edellä sanotuissa liikkeissä.

Professori Ilkka Huhta mainitsi äskettäin, että kun herätysliikkeiden sitominen valtakirkkoon on liittynyt myös Venäjä-politiikkaan, olen merkinnyt, että pienten yhteisöjen syntyminen voi liittyä myös siihen, että alamme olla osa-aika-amerikkalaisia.

Tässä ei sinänsä ole muusta kysymys kuin valtapolitiikan muutoksesta. Omalta osaltani toistan mietteeni. Vaikka ei riidelläkään enää siitä, voiko ihminen valita Jumalan, onko jotenkin pahempi, jos etualalle nousee kysymys siitä, voiko ihminen valita lähimmäisensä.

Yksi tausta on amerikkalainen revivalistinen hengellisyys. Senkään tausta ei ole aivan yhtä kevyt kuin vaikkapa Billy Grahamiin tai Frank Mangsiin sitoutuva. Taustalla on myös Jonathan Edwards, jota on pidetty Amerikan ainoana aitona filosofina.

Edwards kirjoitti jo 12-vuotiaana tieteellisen kirjoituksen Spider. Erityisesti hänen teoksensa Religous Affections on kiinnostava. Siinä hän esittää, että Raamattua lukemalla ei voi tulla kristityksi, sillä kirjain kuolettaa. Tarvitaan erityinen hengellinen inspiraatio, jota Edwards kuvaa varsin augustinolaisin painotuksin.

Onkin kiinnostavaa, että tämä ensisijaisesti lockelaiseksi kuvattu augustinolaista teologiaa edustanut ajattelija on ollut taustavaikuttaja filosofiaa ja oppia väheksyneelle revivalistiselle teekutsu-liikkeelle.

Artikkelikuvassa Herättäjäjuhlien aattoseurat Salossa 2025. Kuva: Herättäjä-yhdistys/Flickr.