Koulujen on syytä olla varuillaan tulevien vuosien joulujuhlien suhteen. Vanhat rakkaat joululaulut enkeleistä, paimenista ja seimessä olevasta Jeesus-lapsesta saattavat herättää pahennusta.
Varoittavana esimerkkinä on tuore tapaus Hämeenlinnasta, jossa uskonnonopetuksesta vapautetun lapsen vanhempi närkästyi siitä, että koulussa vieraillut esiintyjä lauloi Jeesuksesta. Tapahtumasta tehtiin ilmoitus kaupungin viranomaisille, jotka harkitsivat korvauksen maksamista lapselle.
Jeesus-sanalle uhkaa käydä kuten Jumala-sanalle Ruotsin television Lucia-ohjelmassa taannoin. Zachris Topeliuksen virressä ” Ei valtaa, kultaa, loistoa” korvattiin Jumala-sana rakkaudella. Suomenkielisessä versiossa olisi ”Luojan kunniaa” korvattava ”rakkauden” kunnialla. Muutosta on perusteltu uudistavana ja vähemmän loukkaavana.
Virren sanamuodon muutos on esimerkki maallistumisen pyromaniasta ja tähtää siihen, että kaikki se, mikä antaa perinteelle merkityksen, hävitetään.
Silläkin uhalla, että intersektionaalisuuden vartijat tuomitsevat minut uskonnollisesta holhouksesta, rohkenen väittää, että virsi menettää merkityksensä, jos Luoja korvataan rakkaudella. Kenelle virren muodossa oleva rukous osoitetaan?
J-sana on itse asiassa kiertoilmaisu jostakin, jonka lausuminen on riskialtista. Kuten kansanperinteessä sutta kutsuttiin harmaajalaksi. Onko vaarana, että Jeesus-lapsen mainitseminen johtaa vanhingonkorvausvaatimuksiin? Ja että Topeliuksen jouluvirttä pitää sensuroida ajan vaatimusten mukaan?
Suurimmalle osalle meistä – uskosta riippumatta – joululaulujen Jeesus-lapsi ja Luojan kunnia Topeliuksen virressä ovat tärkeä osa joulun sanomaa.
Artikkelikuva: Santa Lucia. Domenico Beccafumin maalaus vuodelta 1521.
