Lusikka.

Vastuutonta ehtoollista!

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen (24.8.2022) päätös palata – koronatilanteen muka muututtua – samalla lusikalla jaettavaan ehtoolliseen kaikkialla Suomen ortodoksisessa kirkossa on vastuuton.

Piispainkokouksen perustelu yhteiseen käytäntöön palaamisesta on kestämätön. Ennenkin Suomen ortodoksinen kirkko on kulkenut monessa asiassa rohkeasti muiden, vanhoillisempien idän kirkkojen edellä.

Korona ei ole minnekään hävinnyt, päinvastoin muuttanut muotoaan yhä helpommin tarttuvaksi. Taudin on saanut moni kolmestikin rokotettu. Mutta vaikka jollekulle voi kirkkokahvi olla ehtoollista tärkeämpi, ei ole mielekästä vedota siihen, että tautitartunnan voi saada kirkkokahvipöydästäkin.

KP arkkipiispa Leo ihmettelee Yleisradion toimittajalle Rosa Lehtokarille (yle.fi 26.8.2022), miksi ”yhdestä lusikasta”, yhteisellä lusikalla jaettavasta ehtoollisesta tehdään juttua, kun niin on ehtoollista ortodoksisessa kirkossa jaettu ”maailman sivu, eikä missään milloinkaan ole osoitettu mitään ongelmaa”.

Mitenpä keskiaikaisen lääketieteen valossa olisi mahdollisia ongelmia pystytty osoittamaan? Eikä kristillinenkään maailma tainnut alkaa vasta tuhat vuotta sitten, mutta erilaiset ehtoolliskäytännöt vakiintuivat vasta idän ja lännen kirkkojen eron (1054) myötä.

Median tehtävä ei vaikuta selvinneen maassamme korkeinta hengellistä – eikä aina maallistakaan – valtaa pitäville. Näyttää unohtuvan, ettemme elä muinaisessa Bysantissa emmekä nykyisissäkään diktatuureissa.


Avatar photo

Kirjoittaja

Esko Karppanen on filosofian lisensiaatti ja vapaa kirjoittaja. Hänen julkaisujaan ovat muun muassa esseeteokset Unohduksen tällä puolen (Ntamo 2013) ja Jumalten unet (Ntamo 2018) sekä romaani Muurin varjossa (Atrain&Nord 2021).


'Vastuutonta ehtoollista!' kirjoitusta on kommentoitu

  1. Avatar photo

    1.9.2022 @ 17.24 Sami Paajanen

    Mielestäni, erittäin oikea päätös.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.