Uudistaja on yksinäinen kulkija

Dos. Tuire Ranta-Meyerin laaja ja innostuneesti kirjoitettu elämäkerta 150 vuotta sitten syntyneestä säveltäjä Erkki Melartinista (1875–1937) on painava teos: perusteellisuudessaan ja syvällisyydessään mutta ihan konkreettisestikin. Sivuja on lähes 800! Elämää ja teoksia ei ole revitty irti toisistaan, vaan ne kulkevat käsi kädessä. Se ei estä tutkijaa kirjoittamasta teoksensa loppulukua säveltäjän mystisestä maailmankatsomuksesta, tuolloin taiteilijoita ja kulttuurihenkilöitä kiehtoneesta teosofiasta, jonka suomalainen muoto oli Pekka Ervastin perustama Ruusu-Risti. Sen kautta saattoi monikin toteuttaa kalevalaisesta mystiikasta innoittunutta luovaa työtä Akseli Gallen-Kallelasta Eino Leinoon.

Melartin oli kahden kulttuurin kasvatti. Monikulttuurisella Karjalan kannaksella syntyneenä sekä lapsuutensa ja nuoruutensa siellä viettäneenä hän oli ruotsinkielisenä temperamentiltaan kuitenkin itäinen. Käkisalmella varttuneelle koulukaupungiksi tuli luontevasti Sortavala. Aikuisiällä Melartin hakeutui Kannakselle takaisin, epäilemättä Suomen kansainvälisimpään kaupunkiin Viipuriin, musiikkiopiston johtajaksi. Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa eli suomenkielisten  lisäksi vahva ruotsin- ja venäjänkielinen väestö vilkkaine kulttuurilaitoksineen.

Kansainvälisiä vaikutteita Melartin sai varsinkin Wienistä ja Kööpenhaminasta, joissa hän johti omia teoksiaan. Myöhemmällä iällä antoi aatteellisia virikkeitä Intia.

Sairauksien tuttavana Melartin korosti musiikin parantavaa voimaa; siinä hän oli musiikkiterapian edelläkävijä jo sata vuotta sitten. Teosofiasta innoittuneena hän näki musiikin esoteerisena taiteena, joka yhdistää meidät maailmankaikkeuden ja Absoluutin kanssa. Melartin oli ennakkoluuloton uusille, moderneille ratkaisuille säveltaiteessaan: esimerkiksi musiikissa Kansallisteatterin esitykseen Eino Leinon myyttisestä Hiiden miekka -näytelmästä käytettiin orkesterin ohella tuulikonetta.

Musiikkipedagogina hän arvosti muitakin kuin huippulahjakkuuksia ja miehiä: muun muassa Helvi Leiviskä oli hänen oppilaanaan ja on kertonut suuresta arvostuksesta ymmärtäväistä opettajaansa kohtaan. Melartin kannusti oppilaitaan säveltämiseen, matalalla kynnyksellä niitäkin, jotka arkailivat kykyjään. Omaan sävellystyöhön, varsinaiseen kutsumukseensa aikaa ei aina riittänyt. Vaikkei perhettä ollutkaan, oli autettava omaisia, kuten tuberkuloosiin sairastunutta veljeä. Lisätienestiksi oli otettava esimerkiksi sovitustyötä.

Melartin piti äänentoistolaitteita Gutenbergin painokoneen veroisena keksintönä. Gramofonista soiva äänilevy oli hänestä kuin noituutta. Melartin oli myös innokas radiotoiminnan puolestapuhuja jo 1920-luvun alkupuolella. Yleisradion aloitettua sata vuotta sitten 1926 hän esitelmöi radiossa musiikista. Konserttitoiminnan pelättiin näivettyvän, kun musiikkia voi kuunnella kotisohvalla. Melartin oli toista mieltä. Hän iloitsi, että musiikki löysi uutta yleisöä radion kautta, myös hänen omat sävellyksensä, jopa Ruotsin radiosta. Hän oli myös perustamassa jo 1928  säveltäjien tekijänoikeusjärjestöä Teostoa, jonka puheenjohtaja hänestä tuli. Hänen puheenjohtajakautensa tärkeitä asioita on sopimus Yleisradion lähetyksissä käytetyn musiikin korvauksista.

Tuire Ranta-Meyer arvelee aivan uskottavasti, että Melartinilla oli tarve korostaa henkisyyttään aistillisen puolensa kustannuksella. Näinhän on monen suurhengen kohdalla; sen ovat estetiikan tutkijatkin huomanneet. Melartinin tapauksessa elämäkerturi huomauttaa, että henkisyydellä voi selittää senkin, ettei Melartin tuntenut eroottista vetoa naisiin. Sitä paitsi suhtautumisessa samasukupuoliseen rakkauteen oli vuonna 1894 tapahtunut muutos: homoseksuaaliset teot tulivat lainsäädännöllä rangaistaviksi.

Eräänlainen triangelidraamakin kehkeytyi Kansallisteatterin apulaisjohtajan Jalmari Finnen ja oululaislähtöisen näyttelijän Jussi Snellmanin lemmensuhteen aikaan Erkki Melartinin ollessa kolmantena osapuolena. Sittemmin, itsenäisen Suomen alkuvuosina Melartin koki lyhyenpuoleisen romanssin Tanskassa 20 vuotta nuoremman lääkintävoimistelija Dolphus Wallenkampfin kanssa; he olivat tavanneet kylpylähotellissa Kööpenhaminan pohjoispuolella. Rakastavaiset matkustelivat keskisessä Euroopassa, muun muassa Ranskassa.

Elämäkerturi analysoi kiintoisasti myös Melartinin sävelteoksia ja esittelee niistä tehtyjä musiikkitieteellisiä tulkintoja. Esittävä taiteilija saattaa olla luovalle taiteilijalle tärkeä primus motor. Laulajatar Aino Ackté tilasi Melartinilta 1914 kalevalaisen tekstin innoittaman sävelrunon Marjatta, legenda sopraanolle ja orkesterille. Ackté oli edellisvuonna tilannut Sibeliukselta sävelrunon Luonnotar. Sopraano myös kantaesitti molemmat.

Erikoista on Melartinin sinfonioiden esityshistoria. Vielä 1990-luvulla oli kotimaisilla orkestereillamme ennakkoluuloja hänen sinfoniatuotantoaan kohtaan. Levy-yhtiö Ondine halusi levyttää kaikki kuusi Melartinin sinfoniaa. Molemmat pääkaupungin sinfoniaorkesterit kieltäytyivät kunniasta heti kättelyssä. Tampereen kaupunginorkesteri suostui – vastahakoisesti tosin, ja ensin ideasta kieltäydyttyään. Heti ensimmäinen levy sai innostuneet arvostelut ulkomailla. Uusi vuosituhat on muuttanut asenteet totaalisesti, toteaa Ranta-Meyer. Enää ei sukupuoli (naisilla) eikä samasukupuolinen suuntautuminen miehilläkään ole sävelteosten arvostuksen esteenä.

Arvioitu teos: Tuire Ranta-Meyer: Niin nuori, niin palava. Erkki Melartinin elämä, työ ja musiikki. Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 2025. 792 s.