Uskonto ja sota – psykodynaamisia näkökohtia

Vuonna 2014 alkanut Venäjän sotilaallinen invaasio Ukrainaan ja sen laajeneminen täysimittaiseksi hyökkäyssodaksi helmikuussa 2022 on aktualisoinut kysymyksen uskontojen merkityksestä sotien syynä ja käyttövoimana. Venäjän ortodoksinen kirkko on ollut näkyvästi siunaamassa sotaa ja julistamassa sen oikeutusta, tässä tapauksessa toista ortodoksista maata vastaan.

Terroristijärjestö Hamasin hyökkäys Israeliin lokakuussa 2023 on kahden uskonnon, islamin ja juutalaisuuden välisenä konfliktina samoin ajankohtaistanut kysymyksen uskontojen merkityksestä sotien käyttövoimana.

Kahden oman aikansa suurmiehen Albert Einsteinin ja Sigmund Freudin kirjeenvaihto Miksi sotaa? vuodelta 1933 oli yritys tutkia sodan syitä (Einstein & Freud 1933/2003).

Einstein toteaa, että monen kansakunnan keskuudessa on ihmisiä, joiden ainoa tarkoitus on edistää henkilökohtaisia etujaan ja valtaansa sodan avulla. Yhteiskunnallisista näkökohdista ja rajoituksista välittämättä nämä pitävät sodankäyntiä tilaisuutena edistää omia etujaan, lisätä omaa väärentynyttä auktoriteettiaan. He onnistuvat tässä käyttämällä määräysvaltaansa joukkotiedotusvälineissä ja muissa instituutioissa. Tällä pienellä joukolla on peukalonsa alla koulut ja lehdistö, ja yleensä myös kirkko. Tämä antaa mahdollisuuden organisoida ja horjuttaa enemmistön tunteita ja hyödyntää tätä omana työkalunaan.

Freud painottaa vastauskirjeessään Einsteinille, että siirtyminen väkivallasta oikeudenmukaisuuteen voidaan toteuttaa vain, kun yksi psykologinen ehto täyttyy: yhteiskunnan enemmistön tila on oltava vakaa ja kestävä. Jos yhteiskunnan muutos tapahtuu vain yhden hallitsevan yksilön syrjäyttämiseksi, mitään todellista muutosta ei ole saatu aikaan. Seuraava valtaan astuja, joka pitää itseään ylivertaisena, saattaa samalla tavalla pystyttää väkivaltakoneiston, ja sama historia jatkuu loputtomiin.

Yhteisön vakautta on vaalittava jatkuvasti, organisoidusti ja pysyvästi. Vain tällainen yhteisö johtaa sen jäsenten emotionaalisten siteiden lujittumiseen ja sellaiseen yhteisyyteen, joka on todellisen voiman lähde. Freud päättää vastauskirjeensä näkemykseen, joka on edelleen ydinasiaa ydinsotauhan aikana: mikä tahansa, joka edistää sivilisaation lisääntymistä, toimii samalla myös sotaa vastaan.

Kun Einsteinin ja Freudin kirjeenvaihto julkaistiin 1933, Hitler oli jo vallassa. Molemmat joutuivat juutalaisen syntyperänsä vuoksi lähtemään maanpakoon.

Sigmund Freud onnistui kansainvälisellä tuella pakenemaan tyttärensä Annan kanssa 1939 natsiarmeijan valtaamasta Wienistä Lontooseen. Einstein emigroitui Yhdysvaltoihin. Einsteinin ja Freudin kirjeenvaihto ei saavuttanut tavoiteltua levikkiä (Aaltonen 2022; Nieminen 2023).

Saksan Tunnustuskirkko (Die Bekennende Kirche) asettui vastustamaan totalitaristista kansallissosialistista ideologiaa, joka hyödynsi kirkkoa natsismin edistämiseen. Tunnustuskirkon keskeinen hahmo luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer teloitettiin Hitlerin vastaiseen salaliittoon osallistumisesta neljä viikkoa ennen toisen maailmansodan päättymistä.

Kristillinen kirkko Saksassa oli vähintäänkin sodankäynnin oikeuttamiseen vaikuttava tekijä.

Mustavalkoinen uskonnollisuus

Toisen Englantiin emigroituneen psykoanalyytikon Melanie Kleinin objektisuhdeteoreettinen ajattelu mahdollistaa sodan psykoanalyyttistä sanoittamista. Se antaa taustaymmärrystä kysymykselle uskonnosta sotien syynä ja käyttövoimana.

Erityisesti lapsipotilaiden transferenssianalyysi mahdollisti Kleinille ihmispsyyken syvärakenteisiin ulottuvan, kahden nimeämänsä psyykkisen kehitystilan, skitsoparanoidisen ja depressiivisen position todentamisen. Psykoanalyytikko Matti Hyrck on nimennyt positiot ”mustavalkoiseksi” ja ”huolenpidon mielentilaksi” (Hyrck 2014).

Ihmispsyyken varhaisemman rakentumisvaiheen skitsoparanoidisen position objektihakuisuutta hallitsevat hyvän ja pahan äärimmäiset, tyydytysperäiset kokemustilat, dynaamiset syvärakenteet, jotka läpi elämän leimaavat kaikkea inhimillistä olemassaoloa, parisuhteesta maailmanpolitiikkaan, kulttuurista Hyrckin erityisesti tutkimaan uskontokokemuksen kaksijakoisuuteen.

Skitsoparanoidisen uskonnollisuuden perusluonteinen mustavalkoisuus tekee siitä voimakkaan aseen diktatoriseen vallankäyttöön. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan osoitti, että sotaan kehottava kristinusko ei ollutkaan keskiajan ristiretkihistoriaa vaan tätä päivää.

Skitsoparanoidisen position mustavalkoisessa kokemustilassa todellisuus näyttäytyy jyrkästi kaksijakoisena, kokonaan hyvänä tai kokonaan pahana. Erityisen voimakkaana kaksijakoisuus näyttäytyy ihmisyhteisöjen välisissä suhteissa. Hyrck toteaa, että demokratioissa ”hyvien” hyvyys ja ”pahojen” pahuus on jonkin verran kesytetty. Vastakkainasettelu rajoittuu sanallisen väittelyn tasolle. Tilanne on toisenlainen poliittisissa järjestelmissä, joissa ”hyvä” ja ”paha” julistetaan ehdottomiksi totuuksiksi. Niissä sisäisten kehityksellisten objektien alkuperäinen primitiivinen mustavalkoisuus hallitsee todellisuuden ymmärtämistä ja sitä seuraavaa käytännön toimintaa. Seurauksena on vallankäyttöä, tuhoa ja kuolemaa. Hyrck toteaa, että sodat kertovat paranoidisten projektioiden suuresta voimasta.

Kun psyykkisen varhaisen kehitysvaiheen ambivalenttinen kaksijakoisuus, uskonnon kyseessä ollen mustavalkoinen uskonnollisuus aktivoituu, se muodostaa kasvualustan inhimilliselle aggressiivisuudelle, vainoharhaiselle todellisuuden kahtiajaolle, vallankäytölle, sodalle.

Psykodynaamisesta näkökulmasta mustavalkoisen uskonnollisuuden voidaan osaltaan nähdä olevan sotien syynä.

Matti Hyrck toteaa (Hyrck 2014; ks. myös Nieminen 2006; Nieminen 2024): ”Sotien syttyminen on kollektiivisella tasolla skitsoparanoidisen pirstoutuneisuuden karmein ja tuhoisin esimerkki. Vaikka sotien syntyä voidaan selittää jossain määrin järjen käyttöön vivahtavilla perusteilla, kuten esimerkiksi erilaisilla kansainvälistä oikeudenmukaisuutta tuottavilla olosuhteilla, niiden syntyyn vaikuttavat paljon painavammin mustavalkoisesta mielentilasta kumpuavat tunnepohjaiset tekijät.”

Sotien alueelliset, taloudelliset intressit ja poliittiset tavoitteet saavat käyttövoimansa erilaisista vakaumuksellisista tekijöistä, uskonto mukaan lukien.

Tutkimushistoriaa

Kyproksen turkkilaisalueella syntynyt yhdysvaltalainen psykiatri, psykoanalyytikko Vamik Volkan on toiminut sovittelijana useissa kansainvälisissä rauhanoperaatioissa ja yhteiskuntien eheyttämisprosesseissa muun muassa Venäjällä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, Baltian maissa, entisessä Jugoslaviassa, Turkissa ja Kolumbiassa.

Psykoterapia-lehden haastattelussa Volkan sivuaa diktaattorien ja propagandistien osuutta maailmanpoliittisissa tapahtumissa (Tuohimetsä 2016). Suomen Kuvalehden haastattelussa Volkan toteaa auktoritaaristen johtajien taustalla olevan usein nöyryytyksiä sisältävä, väkivaltainen lapsuus (Merikallio 2016). Hänen käyttämänsä termi ”kaikuilmiö” kuvaa yksilöiden henkilökohtaisten tunne-elämän tekijöiden merkitystä ja heijastumista erilaisiin inhimillisiin ryhmäilmiöihin. Suurtenkin ilmiöiden taustalla on aina yksilö, jonka lapsuus- ja elämänhistoria on muovannut hänen persoonansa.

Uskonnollisen taustan ja sodan yhteys tulee ilmi natsi-ideologian luojan Adolf Hitlerin toiminnassa. Kirjassaan Alussa oli kasvatus psykohistorioitsija Alice Miller tuo esiin Hitlerin isän juutalaisen sukutaustan, mikä aiheutti hänessä antisemitistisessä ympäristössä itsehalveksuntaa. Pojasta tuli isänsä projektioiden ja kaltoin kohtelun kohde. Poikaa kutsuttiin ruokapöytään viheltämällä kuin koiralle. Miller toteaa, että perheen lapsilla oli samanlainen oikeudeton asema kuin juutalaisilla natsi-Saksassa.

Adolf Hitlerin lapsuuden historia saa tiedostamattomassa toistamispakossa ilmauksensa hänen toiminnassaan juutalaisia, romaneja, homoseksuaaleja ja toisinajattelijoita kohtaan. Kaltoin kohdellun lapsen patoutunut viha löysi kohteensa viattomista ihmisistä, lapset mukaan lukien (Miller 1980/1985).

Natsi-ideologia oli luojansa yritys vapautua sukutaustansa uskonnollisesta kärsimyksestä. Hitlerin uskonnollisen sukuperimän traumaattisuus ja hävityssodan kauheus liittyvät toisiinsa (Nieminen 2023).

Samanaikaisesti Neuvostoliitossa vallitsi stalinistinen toisinajattelijoihin ja eri kansallisuuksien edustajiin kohdistunut terrori. Sen johtohahmo Josif Stalin oli ortodoksisessa pappisseminaarissa opiskellut pappiskandidaatti.

Italialainen psykoanalyytikko Franco Fornari liittää taistelevien ideologioiden synnyn lapsen oidipaalisen kehitysvaiheen voimakenttiin. Hänen mukaansa kysymys on illusorisesta toiveesta säilyttää omistuksessaan rakkauden alkuperäinen, symbioottinen, pyhä kohde, ”äiti”. Ideologioiden, myös uskonnon, synty on yhteydessä kyvyttömyyteen hyväksyä oidipaalisen rakkausobjektin, äidin, menettäminen isälle. Sodassa vihollinen edustaa patriarkaalista isänvaltaa, joka on tuhottava.

Franco Fornari tarkastelee sotaa ensisijaisesti Melanie Kleinin skitsoparanoidiseen positioon liittyvänä, psykoottisena ilmiönä. Sen mukaan sota pyrkii hoitamaan inhimillistä paranoidista ja depressiivistä ahdistusta. Kleinilaisen ja Wilfred R. Bionin ajattelun pohjalta Fornari paikansi inhimillisessä ryhmäkäyttäytymisessä psykoottistasoisten fantasioiden taustat. Sota syntyy sisäisen vaaran ulkoistetusta projektiosta, vainoahdistuksesta, joka pakottaa yksilöt ja yhteiskunnat tuhoamaan toisiaan välttyäkseen omalta tuholtaan. Fornarin mukaan sota on paranoidisen ja projektiivisen suremisen muoto, arkaaisen rakkauden kohteen suojelemiseksi ja säilyttämiseksi. Hän näkee sotakulttuurissa yhteyksiä mytologisiin, uskonnollisiin lapsiuhrimenoihin, jotka rinnastuvat sodassa nuorten miesten uhrikuolemiin.

Symbioottinen sidos ”äitiin”, matriarkaaliseen hahmoon, on Venäjän hyökkäyssodan yhteydessä tullut esille ideologisena puheena ”äiti”-Venäjästä, jonka yhteyteen slaavilaiset kansat tulisi palauttaa.

Sodassa skitsoparanoidinen positio institutionalisoituu, muodostaa yhteisön tunnetodellisuuden. Psykoottinen ahdistus muuntuu ulkopuolelta koetuksi uhkaavaksi vaaraksi. Tällaisessa surutyön prosessissa rakkausobjektin menetystä ei kyetä suremaan. Sen sijaan pyrkimykseksi tulee viholliseksi koetun tappaminen, koska sitä pidetään rakkausobjektin tuhoajana. Sodan ja ideologioiden, uskonnot mukaan lukien, yhteys on ilmeinen (Fornari 1966/1974; Nieminen 2023; Nieminen 2025).

Lopuksi

Inhimillisen psykodynamiikan tuntemus uskonnoissa on puutteellista. Sen tunnistaminen voisi parhaimmillaan merkitä realistisempaa todellisuuden kohtaamista, kiistanalaisen uskonnollisuuden realisoitumista, samalla aidompaa uskonnollista vakaumusta.

Uskontojen piilotajuiset psykodynaamiset syvärakenteet ovat yhteydessä uskonsotiin. Erilaisiin vakaumuksellisiin ideologioihin sitoutuneiden yksilöiden oidipaalisen kehityshistorian tutkiminen olisi tärkeä tutkimushaaste sodan ja uskonnon psykodynaamisen yhteyden selvittämiseksi.

Kirjallisuus

Aaltonen, Jukka (2022). Sodanikäiset eivät vanhene. Psykoterapia, 41(2), 173–175.

Einstein, Albert & Freud, Sigmund (1933/2003). Miksi sotaa? Kirjeenvaihto. Suom. Maija Pellikka. Helsinki: Basar Kustannus.

Fornari, Franco (1966/1974). The Psychoanalysis of War. London: University Press.

Hyrck, Matti (2014). Onko Jumala hyvä? Antaako psykoanalyysi vastauksen? Helsinki: Therapeia-säätiö.

Miller, Alice (1980/1985) Alussa oli kasvatus: kätketty julmuus ja väkivallan juuret. Suom. Mirja Rutanen. Helsinki: WSOY.

Merikallio, Katri (2016). Ehkä tohtori Volkan osaisi auttaa. Suomen Kuvalehti, 101 (42), 34–38.

Nieminen, Markku (2006). Uskonnon psykodynamiikka. Teologinen Aikakauskirja 3/2006, s. 292–299.

Nieminen, Markku (2023). Miksi sotaa? Psykoterapia, 42(2), 159–163.

Nieminen, Markku (2024). Matti Hyrckin jumalasuhdetrilogia. Psykoterapia, 43 (4), 319–323.

Nieminen, Markku (2025). Psykoanalyytikot ja sota. Psykoanalyyttinen Aikakauslehti nro 21/2025, s. 6–10.

Tuohimetsä, Martti (2016). Vamik Volkanin haastattelu. Psykoterapia, 35(4), 284–290.

Artikkelikuva: Part of scene 52 of the Bayeux Tapestry.  Kuva: 11th century unknown, Public domain, via Wikimedia Commons.