Tuoreinta tutkimusta IKL-pappien vaikutuksesta Suomessa 1932–1944

Suomalaisten pappien suhde fasismiin, nationalismiin ja Suur-Suomen luomiseen on puhuttanut kirkkohistorioitsijoita, kuten André Swanströmiä ja Jouni Tilliä, tällä ja viime vuosikymmenellä. Swanström on käsitellyt aihepiiriä muun muassa teoksissaan Hakaristin ritarit: suomalaiset SS-miehet, politiikka uskonto ja sotarikokset (2018) ja Valkoisen uskon soturi: jääkäri, pappi ja SS-mies Kalervo Kurkiala (2022). Antti Jalmari Malisen väitöskirjan vastaväittäjänä toiminut Jouni Tilli on puolestaan kirjoittanut samasta aihepiiristä esimerkiksi teoksessaan Suomen pyhä sota: papit jatkosodan julistajina (2014). Suomalaisten suhde fasismiin ja erityisesti Natsi-Saksaan 1930–1940-luvuilla on yhä tänä päivänä tunteita herättävä aihe ja tutkimus kyseisestä aihepiiristä verrattain yhteiskunnallisesti merkittävää. Malisen vasta ilmestynyt väitöskirja Sinimusta papisto: IKL-pappien maailmankatsomusten taustat ja heidän vaikutuksensa Suomessa 1932–1944 tuokin oman lisänsä aihepiirin tutkimukseen.

Malinen pyrkii löytämään teoksessaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin vastaukset: Mikä oli pappien rooli oikeistoradikaaleissa ja äärioikeistolaisissa liikkeissä 1932–1942? Mikä selittää IKL:n runsaan pappisedustuksen? Ketkä olivat keskeisimpiä vaikuttajia IKL:ssä? Kuinka IKL-papit yhdistivät poliittisen ja uskonnollisen maailmankatsomuksensa? Mikä oli uskonnon rooli IKL:ssä? Miksei natsi-Saksan Deutsche Christen -tyyppinen ryhmittymä ottanut tuulta siipiensä alle Suomessa? Muuttuiko papiston suhde fasismiin ja oikeistoradikalismiin 1930-luvun kuluessa? Minkälaisia seurauksia papiston poliittisella toiminnalla oli?

Teos etenee kronologisesti ja on jaksotettu eduskuntakausien mukaisesti. Näitä lukuja edeltävät johdanto, jossa esitellään tutkimuksen lähtökohdat sekä käsitteet ja 2. luku, jossa kirjoittaja pureutuu isänmaallisen kansanliikkeen aatteellisiin juuriin. Kyseessä olevan monografian tutkimusmetodiksi tekijä on ilmoittanut historiatieteen menetelmän, joka nojaa tutkimustiedon ja aikalaislähteiden kriittiseen tarkasteluun, kerätyn tiedon kontekstualisointiin sekä näiden pohjalta tapahtuvaan tieteelliseen päättelyyn käyden vuoropuhelua aiemman tutkimuksen kanssa.

Johdannossa Malinen nostaa tutkimuksen keskeiseksi haasteeksi käsitteiden määrittelyn ja niiden käyttämisen. Tämä haaste välittyy myös lukijalle. Käsitteiden määrittely vie sivutilaa ja tuntuu lopulta jäävän hieman hähmäiseksi lukijallekin. Toisessa luvussa kirjoittaja sortuu ajoittain poukkoilemaan muun muassa antiikin Roomasta aina 1600-luvun Ruotsin aluevaltauksiin. Tähän kiinnitin huomioita erityisesti väitöskirjan ylittäessä huomattavalla tavalla nykyisen 250 sivun suosituspituuden. Toisaalta 2. lukuun mahtuu myös paljon mielenkiintoista ja kattavaa taustoitusta, kun kirjottaja käy läpi maailmansotien välisen Suomen – ”ensimmäisen tasavallan” tai ”valkoisen Suomen” – historiaa. Myös Lapuan liike, IKL ja AKS saavat terävän läpikatsauksen onnistuneesti aiempaan tutkimukseen viitaten. Myös ajan puoluepoliittisen tilanteen läpikäynti Suomessa tapahtuu onnistuneesti.

Luvussa kolme, joka käsittelee IKL:n ensimmäistä eduskuntakautta vuosina 1932–1936, Malinen yhdistelee ja käyttää laajasti eri lähteitä, kuten eduskunnan pöytäkirjoja ja sanomalehtiä. Myös IKL:n nuorijaosto sinimustat, joka lakkautettiin hovioikeuden päätöksellä vuonna 1938, saa mielestäni aiheen kannalta ansaitsemaansa sivutilaa. Saksa- suhdetta kirjoittaja kuvaa IKL:n riveissä ristiriitaiseksi. Malinen esittääkin, että papit sekä IKL suhtautuivat kansallissosialistien piireissä osittaista suosiota nauttineeseen uuspakanallisuuteen jyrkän kielteisesti. Suurimpana erottavana tekijänä IKL:n ja kansallissosialismin välillä olikin suhde kirkkoon ja kristinuskoon, kirjoittaja toteaa.

Neljäs luku käsittelee IKL:n toista eduskuntakautta vuosina 1936–1939. Vaaleissa IKL sai 14 paikkaa. Luvussa esiin nousevat esimerkiksi IKL:n sisäpoliittinen taistelu, nuorison kasvatus, sisäministeri Urho Kekkosen pyrkimys lakkauttaa IKL sekä eduskuntaan päässeiden pappisedustajien esittely. Malinen tuo selkeästi esiin liikkeen sisällä vaikuttaneet kaksi linjaa – ”konservatiivisempi” siipi, joka arvosti laillisuuden perinnettä ja ”kansallisradikaalimpi” siipi, joka ei poissulkenut suoraa toimintaa. Helsingin raastuvanoikeus kumosi IKL:n lakkauttamispäätöksen. Uusien pappisedustajien esittelyt ovat hyvin onnistuneita ja pysyvät sopivan, noin puolen sivun, mittaisina. Suurista herätysliikkeistä niin körtit kuin lestadiolaiset olivat suuresti edustettuna IKL-pappisedustajista. Tässä kohtaa ei ole enää havaittavissa alun ajoittain poukkoilevaa ja epäselvää käsitteiden kanssa pyörittelyä tai irrelevantteja viittauksia uuden ajan filosofeihin. Malinen onnistuu mainiosti keskustelussa aiemman tutkimuksen kanssa.

Viides luku käsittelee muun muassa vuoden 1939 kesällä pidettyjä eduskuntavaaleja, talvisodan ajanjaksoa, uskonnon merkityksen nousemista talvisodan aikana ja sen alla, IKL:n kannatuksen laskemista 8 paikkaan, kansan yhdistymistä, haurasta rauhaa vuosina 1940–1941, Karjalan takaisin valtaamista yhdessä saksalaisten aseveljinä, kysymystä Karjalan luterilaistamisesta, suomalaisen SS-pataljoonan ja IKL:n välistä yhteyttä, Suomen ja Saksan kirkkojen yhteistä taivalta ja sen päättymistä sekä Isänmaallisen Kansanliikkeen viimeisiä hetkiä. Kansan yhdistyminen talvisodan kuukausina ei sinänsä tuo mitään uutta suomalaisen historian tutkimuksen kentälle, mutta voiko sitä toisaalta ohittaakaan? Myöskään se, ettei asemasotavaiheessa ollut havaittavissa enää talvisodan aikaista laajaa uskonnollisuutta, vaan tilalle nousivat esimerkiksi kiroilu ja kortinpeluu, ei ole uutta.

Kysymys Karjalan luterilaistamisesta on myös saanut oman osansa aiemmassa tutkimuksessa, ja tässä kohdin Malisen keskustelu lähdeaineiston ja aiemman tutkimuksen kanssa jää paikoitellen yksipuoliseksi aiempaan kirjallisuuteen viittaamiseksi. Käydessään läpi Suomen ja Saksan kirkkojen yhteyttä vuosina 1941–1944 kirjoittaja tuo esiin mielenkiintoisia seikkoja kuten sen, että vuoden 1941 toukokuun lopussa Suomen kirkossa osattiin odottaa tulevaa hyökkäystä. Myös Suomalaisen Ajan Suunnan raportoima suomalaisen valtuuskunnan Saksaan kohdistama vierailu nousee esiin. Vierailulle osallistuivat esimerkiksi piispa Aleksi Lehtonen ja kirkkohistorian professori Ilmari Salomies, jotka molemmat esitelmöivät kolmessa eri saksalaisessa kaupungissa. Suomen kirkon suhde Saksan valtakunnan kirkkoon oli ollut koko sotavuosien ajan kaksijakoinen, mutta jo syntyneistä yhteyksistä irrottautuminen koettiin silti hankalana.

Syksyllä 1944 IKL ei hyväksynyt rauhanehtoja, muttei kuitenkaan asettunut poikkiteloin rauhatietä vastaan. Liike lakkautettiin 23.9.1944 ilman Neuvostoliiton vaatimusta. Senhetkiset edustajat istuivat eduskuntakauden loppuun ilman tunnuksia. Entisiä IKL-edustajia siirtyi tulevina vuosina muihin puolueisiin ja myös esimerkiksi liikkeessä mukana olleet IKL-kansanedustaja L.P. Tapaninen toimi myöhemmin 1960-luvulla Oulun hiippakunnan piispana, ja Olavi Kares, IKL:n johtohahmon K. R. Kareksen poika, toimi Kuopion piispana niin ikään 1960–1970-luvuilla. Tämä osoittaa sen, ettei IKL-leimasta tullut lopulta estettä kirkolliselle tai poliittiselle uralle. Tässä kohtaa Malinen olisi kuitenkin voinut kenties mainita Lapuan piispan vaalin vuonna 1956, jossa presidentti Urho Kekkonen jätti Kareksen nimittämättä piispaksi.

Johtopäätelmissä Malinen vetää taitavasti langat yhteen onnistuen vastamaan esittämiinsä tutkimuskysymyksiin, jolloin alun ajoittain alun hieman sekavaltakin tuntuva asioiden pyörittely on jo kaukainen muisto vain.

Kirjoittaja onnistuu pääsääntöisesti monipuolisessa ja relevantissa lähdeaineiston käytössä. Tämän lisäksi perehtyminen ja vuoropuhelu aiemman aihepiirin tutkimuksen kanssa sujuu ongelmitta. Työtunteja ei varmasti ole säästelty, mistä kertoo osaltaan se, että väitöskirja sisältää yli 1350 viittausta lähdeaineistoon ja kirjallisuuteen. Parhaimmillaan Malinen on antaessaan taustoitusta ja kuvailua teoksen ”päähenkilöistä”. Tämän lisäksi yli 40 sanoma- ja aikakauslehden kirjoitusten hyödyntäminen tutkimuksessa antaa oikeutuksen useille suorille lainauksille lehdistä, ja tämä toimiikin osaltaan erinomaisesti teoksen tavoitellessa tutkimuskysymyksiin vastaamista. Mielestäni Malinen on onnistunut avaamaan käsiteltäviä kysymyksiä ja niiden taustoja ajatellen myös lukijakuntaa, joka ei ole perehtynyt kyseiseen aihepiiriin esimerkiksi yhtä syvällisesti kuin allekirjoittanut. Hän taustoittaa menestyksekkäästi ajan ilmapiiriä sekä niin historiallista, teologista, poliittista kuin kirkollistakin kontekstia.

Arvioitu teos: Antti Jalmari Malinen Sinimusta papisto: IKL-pappien maailmankatsomusten taustat ja heidän vaikutuksensa Suomessa 1932–1944. Helsingin yliopisto 2025. 493 s.

Artikkelikuvassa IKL:n ryhmä Eduskuntatalon portailla lakkautuskeskustelun aikana 1938. Äärimmäisenä vasemmalla pastori Elias Simojoki. Kuva: Uusi Suomi, Public domain, via Wikimedia Commons.