Arates_Church_in_Ruins

Stimulus kuulee kuuman huhun: Kirkko Suomessa lakkautetaan

Stimulus heräsi eräänä aamuna hämmentävään huhuun. Kirkko Suomessa lakkautetaan. Onhan tästä ollut puhetta jo aiemmin, mutta lähinnä äärimmäisten ateistien taholta. Nyt asialla on kuitenkin kirkko itse. Lakkauttamista kannattaa niin liberaalien kuin konservatiivien äärilaita.

Lakkauttaminen oli esillä kirkolliskokouksessa 2021. Sen jälkeen Kirkkohallituksen kokoushuoneissa on pitänyt juoda satoja ellei tuhansia kuppeja kahvia, mutta ei turhaan. Huhujen mukaan hanke etenee.

Aiemminhan Suomessa on ollut Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Ja on virallisesti vieläkin, mutta viitisentoista vuotta sitten todettiin sen olevan ihan kumpujen yöstä. Stimulus muistaa, kuinka kirkollisen wannabe-eliitin mielestä se oli ihan hirmuisen kauhean nationalistinen nimi. Oltiin saatu globaaliherätys ja lenneltiin halpalennoilla eikä kirkkohallituksen ekorovastikaan heristellyt sellaiselle sormeaan.

Kyllä silloin tyhmempikin tajusi, ettei semmoista voi olla kuin Suomen (tämä piti lausua naamaa vääntäen) kirkko. On globaali kirkko, joka toimii myös Suomessa. Stimulus muistaa, miten kaikki vähänkään moderneilta vaikuttavat kirkolliset wannabe-vaikuttajat nyökyttivät päätään liikutustaan pidätellen kuullessaan uuden brändinimen Kirkko Suomessa. Se oli niiiiiin kristityn globaalin vastuun tiedostava nimi. Ja brändi! Se vasta on modernia!

Tietysti tämä ylenmääräinen viisaus valui kirkkohallituksen kokouskahvikupeista suurten seurakuntayhtymien tiedottajille, joiden salainen unelma oli aina päästä kirkkohallituksen tiedottajaksi – anteeksi viestijäksi. Eikun anteeksi asiantuntijaksi. Kohta meillä oli tietysti Kirkko Helsingissä, Kirkko Espoossa, Kirkko Vantaalla, Kirkko Turussa ja Kirkko Siellä ja Kirkko Täällä.

Mutta kun kirkollisen hierarkian pohjimmainenkin talliainen oli vihdoin tajunnut tämän tärkeän totuuden, piti wannabe-eliitin keksiä joku uusi keino erottautua talliaisista. Se veti luterilaisen synnintunnon vääristämät kasvot naamalleen ja alkoi ruoskia itseään kirkollisesta kolonialismista: miten niinku luterilainen kirkko olisi Kirkko Suomessa? Suomalaisissa veljeskir… eiku sisarkirkoissamme voidaan olla pahoillaan. Hirveää ylimielisyyttä! Ekumeeninen skandaali!

Ja kyllähän näin tärkeä asia piti ottaa huomioon erittäin byrokraattisen tärkeässä Kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen loppuraportissa. Se vaati selkeääkin selkeämmin ”Kirkko Suomessa -tyyppisten ilmaisujen käyttämiseen liittyvien haasteiden entistä parempaa tunnistamista”. Tähän eksaktiin kiteytykseen tarvittiin kirkolliskokousaloitteen jälkeen vain kaksi vuotta päättäväistä kokoustelua. Kyllä ne Kirkkohallituksen asiantuntijat osaavat!

Ja jos huhut brändinimen kuolemasta pitävät paikkansa, kuolema valuu kirkkohallituksen kahvikuppien mukana muuallekin. Seurakuntayhtymien viestinnässä nielaistaan uusi ekumeeninen vastuullisuus noin vain kokouspullan sivussa. Kirkko Siellä ja Täällä – oi se on niiiiin kumpujen yöstä.

Sitten vaan hävitetään ne Kirkko Siellä ja Täällä kirjekuoret, avainnauhat, pinssit, tarrat, julisteet, ilmoitustaulut, valomainokset ja mitä kaikkea härpäkettä sitä onkaan globaalin ylevässä puuskassa ehditty hankkia. Tuskin se ekorovasti nytkään heristää sormeaan. Voi varmaan vahvistaa, että kyse on ekokestävästä jätevuoresta.

Tarvittaessa saamme mikroblogipalvelu X:ssä kuulla kirkkohallituksen johtavan X-julkaisuja tuottavan asiantuntijan erittäin syvälliset perustelut nimen ekumeeniselle sensitiivisyydelle. Tiedättehän: uskontojen välisen vuoropuhelun uudet ihanuudet Intiassa ja paavikin on niin progressiivinen. Ja taas nyökytellään liikuttuneina tälle viisauden valtavalle määrälle. Eikä kukaan ajattele, että tässä kaikessa on kyse kirkollisen sisäpiirieliitin tyhjäntoimittamisesta. Eihän?

 

Artikkelikuvassa rauniokirkko. Kuva: Nairi Hakhverdi, CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons.


Stimulus.

Kirjoittaja

Stimulus pakinoi Vartijassa enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Hän on joskus melko teräväkielinen.


'Stimulus kuulee kuuman huhun: Kirkko Suomessa lakkautetaan' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.