Persoonallinen pyhiinvaellus

Toimittaja ja tietokirjailija Esko Miettinen on hiljattain ilmestyneessä kirjassaan koonnut yhteen havaintojaan ja tietojaan kristillisistä pyhistä paikoista Suomessa. Hän vertaa lähtökohtaansa entisen kirkkohistorian opettajan kesälomalla tekemään aineistonkeruuseen syksyn uutta opetusjaksoa varten.

Kirjan alaotsikko Seitsemän matkaa pyhän jäljillä valaisee jo, mistä on kysymys. Tekijä on kulkenut maatamme ristiin rastiin kohteisiin, jossa tietää olevan ”pyhiä paikkoja”, Laestadiuksen jäljissä jopa Ruotsin Pajalaan saakka.  Paikkoja on kerrassaan 34 paikkakunnalta ja yli 40 kohteesta, kirkkoja ja niiden maalauksia, muistokiviä ja raunioita, hautoja. ”Kristilliseksi turismiksi” nimittämänsä retkeilyn mukana on ajoittain valokuvaaja, jonka kuvitus onkin välttämätön täydennys seurattaessa tekijän sanallista kuvausta löydöistään.

Kirjoittaja haluaa painottaa, ettei retkeillessään kiinnitä erityistä huomiota omaan sisäiseen elämäänsä tai ”etsi hengellisiä kokemuksia”, vaikka ei niitä halua vältelläkään, vaan on liikkeellä tiedollisin päämäärin, uteliaisuudesta. Lukija vakuuttuu edetessään sivu sivulta kuitenkin siitä, että tekijän uteliaisuutta ”pyhiä” kohtaan ohjaa henkilökohtainen kiinnostus. Ja tämä on epäilemättä kirjan merkittävin anti myös lukijalle: mitä hengellisiä löytöjä suomalainen pyhiinvaellus voi tuoda.

Kirkkohistoriallisia kirjoja ovat kirjoittaneet toki jo muutkin.

Svartholman pappisvangin Henrik Renqvistin avulla kirja pohdiskelee mystiikan eri ulottuvuuksia. Miettinen toteaa, ettei hänestä voi tulla Renqvistin kaltaista mystikkoa, ”Jumalan atleettia”, vaikka mystiikkaa sinänsä arvostaakin. Uskonnollista hurmosta ja hurmossaarnaajia kuten esimerkiksi Liisa Erkintytär Kalannissa, horrossaarnaajat uukuniemeläinen Helena Konttinen ja kenties merkittävimpänä Anna Rogel Merikarvialta voidaan ymmärtää tekijän mukaan samankaltaisena ilmiönä kuin nykyaikana herännyt kiinnostus esoteriaan.

Yltiörationalistinen todellisuudentulkinta kaipaa nykyihmisellä vastapainokseen tunnetta ja mielikuvitusta. ”Erityisesti uskonnolle on haitallista, jos järki saa liian suuren vallan. Uskonto elää sisäisestä kokemuksesta, intuitiosta”, Miettinen toteaa Aarni Voipioon liittyen. Hänen mukaansa meneillään olisi valistuksen ajan jälkeinen kolmas tunnetta korostava aatevirtaus, romantiikka 1800-luvun alussa, symbolismi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa sekä tämä nykyinen, vielä nimeämätön murros.

Nykykirkkoarkkitehtuuri ja -taide kuten esim. Kalevan kirkko Tampereella, Alvar Aallon Kolmen ristin kirkko Imatralla ja Lakeuden risti Seinäjoella saavat Miettisen kirjassa asiaan perehtyneen havainnoitsijansa. Lennart Segerstrålen kirkkomaalaukset tarjoavat taas virkistävän poikkeuksen nykykirkkojen kuvattomaan ja abstraktiin ilmeeseen. Mainittakoon vielä esimerkkeinä kirjan tekijään modernista kirkkoarkkitehtuurista vaikutuksen tehneet Erik Bryggmanin Ylösnousemuskappeli Turussa sekä Heikki ja Kaija Sirénin Otaniemen kappeli.

Entä jos tutkailemme nimenomaan pyhää ja pyhiinvaellusta emmekä vain kristillistä turismia Suomessa? Uskontotieteilijä ja teologi Rudolf Otto tuli jo ennen sotia tunnetuksi kirjastaan Das Heilige (Pyhä), jossa pyhää kuvailtiin kiehtovaksi ja samalla pelottavaksi mysteeriksi (mysterium fascinans et tremendum). Jotain tämänkaltaista voi Esko Miettisen nähdä kirjassaan enemmän tai vähemmän tavoittelevan, paikkoja ja muistoja, jotka koskettavat. Näistä ensimmäiseksi hän nostaa Suomen kirkkohistorian maineikkaan Paavo Ruotsalaisen ja häneen liittyvät paikat. Kirjantekijän vahvin elämys on Aholansaaressa, Paavon pirtissä:

            Ikkunan edessä on pöytä. Sen päällä on avoin Raamattu, isokokoinen kirja …

            Paavon Raamattu tekee minuun järisyttävän vaikutuksen. Olen näkevinäni tässä

            yksinkertaisen asumuksen ja isokokoisen Raamatun yhdistelmässä koko entisen

            suomalaisen kristillisyyden pähkinänkuoressa.

Persoonallinen, oppinut ja tietoa täynnä oleva kirja! Tekisi mieli sanoa, ei vain tekijänsä pyhiinvaellus, vaan myös elämänvaellus.

Arvioitu teos: Esko Miettinen, Suomalainen pyhiinvaellus. Seitsemän matkaa pyhän jäljillä: Pernajasta Pajalaan, Kalannista Kemiöön, Uukuniemeltä Nivalaan, Hattulasta Hietaniemeen. Väyläkirjat 2025. 192 s.