Kohti omaa kirkkoa?

Miikka Ruokanen esittää kiinnostavia ajatuksia blogissaan Seurakuntalaisessa. Hän kehottaa Kansanlähetystä ja Sley:tä ottamaan mallia vanhoillislestadiolaisilta. Ruokasen perusteena on, että vanhoillislestadiolaiset ovat olleet kirkko kirkossa jo kauan. Samaa hän ehdottaa myös muille konservatiiveille. Kiinnostavaa on se, että Ruokanen kuvaa asian näin suorasukaisesti. Totta se onkin.

Sinänsä olen Ruokasen kanssa samaa mieltä siinä, että turha on lähteä kirkosta. Kirkossa on vanhastaan ollut katto korkealla ja seinät lavealla. Niin sen kuuluukin olla. Kyllä vanhoillislestadiolaiset ainakin minun kirkkooni mahtuvat, vaikka opettavatkin monista asioista varsin harhaisesti.

Ruokanen nimeää kirjoituksessaan vanhoillislestadiolaiset oveliksi. Tämäkin on totta. Vanhoillislestadiolaisten piirissä asia on ollut tapana kuvata siten, että ollaan kahden kuoren suojissa: yhteiskunnan ja kirkon.

Ajattelen niin, että oman kirkon haaveet kuvaavat kiinnostavalla ja hyvällä tavalla puheiden koventumista, joka aina johtaa myös tekojen koventumiseen. Samanlaista persuuntumista on myös vanhoillislestadiolaisten piirissä: useat ovat esimerkiksi eronneet kirkosta. Näin ei olisi aiemmin toimittu. Tästä seuraakin väistämättä ajatus siitä, että ennustukseni seuraavasta hajaannuksesta lestadiolaisen liikkeen sisällä alkaa näyttää entistä todennäköisemmältä. Nimittäin jo vuosia sitten ennustin, että jos liike vielä hajoaa, se johtuu siitä, että radikalisoitunut äärilaita lähtee ja perustaa oman uuden liikkeensä.

Ruokasen mielestä Rauhanyhdistys on todellinen Kristuksen ruumis. Toki tämä ruumis on sitä mieltä, että Ruokanen on matkalla kadotukseen ellei käänny ja tee parannusta.

Oma toiveeni on, että konservatiivikristitytkin pysyisivät kansankirkossa, niin lestadiolaiset kuin muutkin.