College of Cardinals Report

Ketkä valitsevat seuraavan paavin?

Paavi Franciscus, 88, on vakavasti sairaana roomalaisessa sairaalassa. Vielä ei tiedetä, toipuuko yli sataan vuoteen vanhin paavi tällä kertaa. Äskettäin ilmestyneessä elämäkertakirjassa Franciscus totesi, ettei aio seurata edeltäjänsä Benedictuksen esimerkkiä ja aio erota, sillä hänelle paavius on elinikäinen. Hän on kuitenkin allekirjoittanut asiakirjan, joka tekee erosta mahdollisen, jos hän tulee kykenemättömäksi hoitamaan virkaansa.

Paavin  korkea ikä  ja terveysongelmat ovat syynä seuraajakeskusteluun, jonka yksi merkittävä etappi oli ranskalaisen valtalehti Le Figaron pitkäaikaisen Vatikaanin toimittajan artikkeli ”Vallanvaihdos Vatikaanissa” huhtikuussa 2024. Myöhemmin joulukuussa kaksi konservatiivista toimittajaa avasi sivuston College of Cardinals Report, jonka oli määrä esitellä ”papabileja”, paaviuskelpoisia, ehdokkaita.

Amerikkalaisten katolisten lehtien pitkäaikainen Vatikaanin-kirjeenvaihtaja John L. Allen totesi Cruxissa, että monet katolilaiset vieroksuvat seuraajakeskustelua, kun paavi on elossa ja virassa. Hänen mielestään on oikeutettua keskustella, koska paavi on maailmassa merkittävä ”pehmeän vallan” käyttäjä. Allen totesi myös, että silloin kuin paavi on konservatiivinen, liberaalit ovat innokkaimpia keskustelemaan seuraajasta. Nyt konservatiivit ovat innokkaimmin asialla.

Spekulaatioissa esiintyvät nimet eivät ole kovin kiinnostavia tässä yhteydessä, mutta seuraajan valitseva konklaavi kyllä on. Ryhmä kardinaaleja, jotka muodostavat seuraavan paavin valitsevan konklaavin, on kokoonsa nähden ”todella maailman vaikutusvaltaisin äänestäjäkunta”, The Financial Times totesi. Franciscus – ensimmäinen ei-eurooppalainen paavi 800-luvun jälkeen – on tehnyt ”suuria asioita vaikuttaakseen valintaan” seuraavassa konklaavissa.

Jesuiittojen America-lehden mukaan 138:sta alle 80-vuotiaasta konklaavikelpoisesta kardinaalista nykyinen paavi on nimittänyt valtaosan. Valitsijoiden kokonaismäärän oletetaan teknisesti olevan 120, mutta Franciscus ei ole ensimmäinen paavi, joka ylittää rajan.

Suurimmalla osalla kardinaaleista on vähän aavistustakaan mahdollisista paaviehdokkaista ennen konklaavia, konservatiivinen College of Cardinals Report -sivusto sanoo. Paavin äänestäminen ei ole kuin äänestämistä poliittisessa johtajuudesta, ”jossa ehdokkaita tarkastellaan julkisesti, usein ad nauseam”. Pieni osa konklaavista on kuuriakardinaaleja, jotka työskentelevät Rooman kuuriassa, joka avustaa paavia kirkon hallinnassa, mutta suurin osa on arkkipiispoja, jotka palvelevat hiippakunnissa ympäri maailmaa.

Franciscus on ”mullistanut” kardinaalien kollegion ohittamalla suuret arkkihiippakunnat, kuten Los Angelesin, Venetsian ja Milanon, ”edistäen sellaisten miesten valitsemista periferioista, jotka kuvastavat hänen pastoraalista suuntautumistaan ja huolta köyhistä”, kertoo America-lehti. ”Tuloksena on konklaavi, joka on hyvin erilainen kuin se, joka valitsi hänet. Siitä tulee vähemmän italialainen, vähemmän eurooppalainen ja vähemmän kuuriakeskeinen, mutta enemmän aasialainen ja afrikkalainen.”

Näistä paavi Franciscuksen aikaisista nimityksistä huolimatta kardinaalikollegio ei edusta mitenkään tasapuolisesti maailman katolista väestöä. Eurooppa ja jossain määrin myös Aasia ovat yliedustettuja, Amerikat ja etenkin Afrikka aliedustettuja. Afrikkalaisia kardinaaleja on 17 eli saman verran kuin italialaisia.

Samalla kun toivon paavi Franciscuksen vielä toipuvan, mietiskelen, että minkähän laisen yllätysnimen seuraava konklaavi aikanaan valitsee Pietarin istuimelle. Viimekertainen valinta oli onnistunut.

Artikkelikuvana College of Cardinals -nettisivuston etusivu.


Aulis Kallio.

About

Aulis Kallio on tamperelainen vapaa toimittaja, tietokirjailija (s. 1956) ja Tampereen katolisen seurakunnan jäsen.


'Ketkä valitsevat seuraavan paavin?' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Be the first to comment this post!

Would you like to share your thoughts?

Your email address will not be published.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.