Muutos oli ollut niin hidas, että oli hankala sanoa, milloin se oli edes alkanut. Viime kesänäkö, kun en saanut luetuksi yhtään kokonaista kirjaa tai katsotuksi elokuvaa alusta loppuun saakka? Vai edellisenä talvena, kun olin mukana kansainvälisyyskasvatustyöryhmässä, luovan musiikin projektissa, nivelvaiheen arviointi –yhteistyössä, opetussuunnitelman uudistustyöryhmässä, kevät- ja joulujuhlatoimikunnassa ja poikavaltaisen vitosluokan vastuuopettaja? Silloin ainakin aloin heräillä aamuyöllä ja rukoilla unta sydän epätahtisena läpättäen.
Kerttu on ruuhkavuosiaan elävä nelikymppinen luokanopettaja, jonka elämässä kaikki on hyvin. On aviomies Lasse, kaksi lasta ja kauniisti sisustettu ja remontoitu rintamiestalo. Kerttu on valmistunut unelma-ammattiinsa, tehnyt sijaisuuksia ”hullun lailla niin kuin sijaisen tai määräaikaisen pitää tehdä todistaakseen, että on kunnon niska kyyryssä ravaava muuli, jota ei kannata vaihtaa toiseen”. Silti kaikki ei ole hyvin.
Katri Rauanjoki, Jonain keväänä herään.
Sanoivat mitä sanoivat, mutta Lassen mielestä Kerttu ei ollut vielä terve eikä valmis töihin. Tuollainen väsymys saattoi olla tavallista muillakin, mutta tervettä se ei varmasti ollut. Niin kuin ei sekään, että he suostuivat syömään kolmatta päivää keitettyjä nakkeja ja ranskalaisia ilman ketsuppia tai mitään lisukkeita vain siitä syystä, ettei kukaan jaksanut käydä kaupassa.
Romaanissa kerrotaan konkreettisesti ja kaunistelematta, mitä tarkoittaa vakavaan masennukseen sairastuminen. Se ei ole mitään pientä alakuloa elämän vastoinkäymisistä vaan sitä, että ei jaksa nousta aamulla ylös sängystä, ei jaksa hoitaa itseään eikä perhettään. Ei jaksa mitään. Kirja on omakohtainen, sillä kirjailija Katri Rauanjoki on kertonut julkisuudessa masennuksestaan.
Katri Rauanjoki. Kuva: Atena.
