Diplomaatti Pyhälä kohtasi työssään Allenden entisiä poliitikkoja

Chilen kulttuurielämä herätti huomiota 1960-luvun Suomessa. Maan tunnetuin laulaja oli Violeta Parra, jonka Gracias a la vida tuli monille tutuksi Arja Saijonmaan suomenkielisenä tulkintana. Parra esiintyi maailman nuorisofestivaaleilla Helsingissä vuonna 1962. Mikko Pyhälä muistaa toisen chileläisen, Víctor Jaran, esiintymisen Vanhalla ylioppilastalolla Helsingissä kansainvälisen Vietnam-konferenssin aikaan vuonna 1969.

Seuraavan vuosikymmenen alussa Chilen yhteiskunta oli mullistusten kourissa. Vasemmistolaisen Salvador Allenden presidenttikausi (1970–1973) antoi ihmisille toivoa tasa-arvoisemmasta maailmasta, Mikko Pyhälä katsoo. Chilen talouden ongelmat eivät jääneet huomaamatta, mutta kulttuuri sai nostetta Allenden hallinnon aikana.

Pinochetin vallankaappaus 11.9.1973 oli päinvastainen mullistus. Santiagon stadionille vangittu Víctor Jara murhattiin muutama päivä kaappauksen jälkeen. Pyhälä aktivoitui. Hän osallistui mielenosoituksiin ja tapahtumiin.  Suomessa järjestettiin Quilapayúnin sekä Inti-Illimanin solidaarisuuskonsertteja. Yhdessä Messuhallin konsertissa kävi myös presidentti Urho Kekkonen. Pyhälä oli perustamassa Suomi–Chile-seuraa muttei ryhtynyt aktiivijäseneksi seuran taistolaisuuden vuoksi.

Kun ensimmäiset Chilen pakolaiset tulivat Suomeen, Pyhälä oli mukana heitä vastaanottamassa ja ikään kuin adoptoi Raúl Erazon ja Ximena Moran. Kun hän muutti diplomaattitehtäviin Prahaan syksyllä 1973, pariskunta peri Pyhälän käyttämän huoneen tutun perheen luota Toukolasta. Kun Erazo sitten valmistutui liikennesuunnitteluinsinööriksi, he siirtyivät Havannaan. Chilen demokratisoitumiskehitys sai heidät muuttamaan takaisin kotimaahan. Raúl Erazo toimi presidentti Michelle Bachelet’n hallinnossa varaliikenneministerinä vuosina 2008–2020. Bachelet arvosti häntä suuresti.

Meksikossa kokoontui kansainvälinen Chile-tribunaali 1970-luvun puolivälissä. Sitä johti suomalainen kansanedustaja Jacob Söderman, Suomi–Chile-seuran puheenjohtaja. Suomen suurlähettiläs järjesti vastaanoton tribunaalin kunniaksi mutta herkkyyttä puuttui: hänen kerrotaan sanoneen Hortensia Allendelle, presidentin leskelle, että oli ”miehen oma syy että hänelle kävi niin kuin kävi”.

Meksikon-vuosien aikana 1970-luvun lopulla Pyhälä tapasi Hortensia Allenden, tyttären Isabel Allenden sekä monia muita Chilen vasemmiston johtohenkilöitä. Hän ystävystyi Allenden valtionvarainministeri Pedro Vuscovicin kanssa ja järjesti heidät Suomen itsenäisyyspäivävastaanotolle. Kerran Pyhälä tapasi Kuuban Meksikon-lähetystön vastaanotolla kuuluisan chileläiskommunisti Luis Corvalánin, joka oli matkalla Kuubasta.

Chileläinen runoilija ja laulaja Osvaldo ”Gitano” Rodríguez asui Pyhälän luona vuonna 1976 Prahassa, matalalla profiililla kylläkin. Kirkon radikaalipiirit jäivät tuntemattomiksi. Perussa vuosituhannen vaihteessa hän tutustui kylläkin radikaaliin chileläispappiin, joka piti huumevieroituskeskusta.

Kenen joukoissa seisot toi Suomen 1970-luvun laululiikkeen Allende-nostalgiat valkokankaalle vuonna 2006. Chilen sotilasdiktatuurista kertoo puolestaan Invisible Heroes -draamasarja vuodelta 2019. Siinä Suomen Santiagon-suurlähettiläs Tapani Brotherus ei säästele keinoja pakolaisten pelastamiseksi. Alfonso Padilla oli heti vallankaappauksen jälkeen vankina Victor Jaran tavoin, toisella stadionilla tosin. Brotherus onnistui pelastamaan Padillan, josta tuli myöhemmin Helsingin yliopiston dosentti. Invisible Heroes -sarjan yksi hahmo, Seija Sandoval, perustuu Padillan vaimon kokemuksiin.


Avatar photo

About

Jukka Raunu on brasilialaisesta vapautuksen teologiasta väitellyt teologi. Historiaa on vain yritettävä ymmärtää. Totuus vapauttaa.


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.