Amerikka tarvitsee ateisteja demokratian turvaamiseksi

Kate Cohenilla meni kauan, ennen kuin hän uskalsi tunnustautua ateistiksi. Yhdysvalloissa ateisteista on niin paljon negatiivisia stereotypioita, että pitkään Cohenkin pelkäsi, että hänestä ei enää tuttavapiirissä pidettäisi, jos hän julkeaisi kertoa, ettei hän usko Jumalan olemassaoloon – ja hän halusi olla pidetty.

Cohen kertoo, että vasta lasten saaminen ja kasvattaminen teki hänestä avoimen ja rehellisen ateistin. Hän joutui lapsia kasvattaessaan päättämään, millaisen maailmankuvan hän haluaa näille välittää. Haluaisiko hän teeskennellä uskovansa yliluonnolliseen olentoon, joka ohjaa ihmisten kohtaloita, vai kertoisiko hän, että ihmisillä on itsellään mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten heidän elämänsä – ja koko yhteiskunnan elämä – kulkee. Hän päätti kasvattaa lapset ateisteiksi eikä odottaa, että nämä päättäisivät itse, mitä uskovat.

Kate Cohen on Washington Post -lehden kolumnisti, joka on kasvanut reformijuutalaisessa perheessä Yhdysvaltain itärannikolla. Hän tuli jo nuorena monesta syystä siihen johtopäätökseen, että Jumala on fiktiota ja ihmisten keksintöä. Nuorena hän ei kuitenkaan vielä uskaltanut tunnustaa edes itselleen, että olisi ateisti.

Cohen viittaa yhdessä lehtikolumnissaan erilaisiin päteviin kyselytutkimuksiin, joiden perusteella voi todeta, että amerikkalaisten jumalausko on viime vuosikymmeninä dramaattisesti heikentynyt. Kun Jumalan olemassaoloon uskovia vielä 2000-luvun alussa oli noin 90 %, uusimpien tietojen mukaan heitä on noin 74 %. Samaan tahtiin on laskenut usko taivaaseen, enkeleihin, helvettiin ja paholaiseen.

Ateistiksi tunnustautuu suoraan kysyttäessä kuitenkin vain neljä prosenttia. Cohen huomauttaa, että ateismiin liittyy niin paljon erilaisia stigmoja, että ateistiksi identifioitumiseen on korkea kynnys. Eräiden asiaa hienovaraisemmin lähestyvien kyselytutkimusten mukaan voi kuitenkin päätellä, että ateisteja olisi Yhdysvalloissa todennäköisesti jopa noin 26 %. Se olisi enemmän kuin maassa on katolilaisia. Maailmanlaajuisesti tilanne voi hyvinkin olla se, että ateistit – tai religious in name only – ovat maailman suurin ”uskontokunta”.

Yhdysvalloissa ateisteihin kohdistuu eräissä osavaltioissa suoria poliittisia rajoituksia. Esimerkiksi Marylandin osavaltiossa ateisti ei voi toimia valamiehenä. Ateistit on torjuttu myös partiotoiminnasta. Cohen toteaa, että ateistit eivät kuitenkaan kohtaa läheskään samanlaista sortoa kuin seksuaaliset vähemmistöt. Ateistin on helpompi piilottaa ateistisuutensa. Hän huomauttaa, että kaikkien vähemmistöjä sortavien lakien tai muiden toimien takaa löytyy lopulta aina uskonto. Sekin on hyvä peruste sille, miksi amerikkalainen yhteiskunta olisi terveempi, jos päättäjien joukossa olisi enemmän ateisteja, jotka perustelisivat päätöksiään muilla kuin uskonnollisilla perusteilla.

Nykyisessä Yhdysvaltain poliittisessa tilanteessa, jossa Trumpin kannattajien joukossa on suuri häneen kritiikittömästi suhtautuvien evankelikaalien joukko, joka uskoo helposti kaikki valheet, joita Trump heille latelee, ateistit voivat toimia vastavoimana. He luottavat tieteelliseen tutkimukseen, ajattelevat itsenäisesti ja osaavat erottaa fiktion faktoista.

Cohen kertoo kirjassaan muun muassa siitä, millaisia vaikeuksia hänellä oli tulla ateistina ”ulos kaapista”. Omat ongelmansa aiheutti lähisukulaisten suhtautuminen siihen, että hän puolisonsa kanssa torjui poikansa ympärileikkausrituaalin tai uskonnollisesti täysi-ikäiseksi tulemiseen liittyvän bar mitsva -seremonian. Jännitteitä tietenkin syntyi, mutta ne menivät ohi.

Koska uskonnolliset juhlapäivät eivät ole omiaan ateisteille, Cohen kehottaa aloittamaan omia vastaavia ei-uskonnollisia traditioita. Hänen perheessään sellaiseksi kehittyi International Pizza Dayn juhlistaminen 9. helmikuuta.

Cohen ei ole jäykästi oikeaoppinen ateisti, joka kammoaisi kaikkea uskontoon liittyvää, vaan hän pystyy nauttimaan monista kulttuurisista uskonnon ilmiöistä ja vanhoissa kirkoissa rauhoittumisesta.

Yksi ateisteihin liittyvä kielteinen stereotypia väittää, että ateistien päästessä valtaan moraalittomuus valtaisi maailman, ikään kuin kaikki ateistit olisivat hitlereitä tai stalineja. Tätä Cohen pitää silkkana ennakkoluuloisena puppuna. Ateisteissa ei ole sen enempää moraalittomia ihmisiä kuin Jumalaan uskovissakaan – ehkä jopa vähemmän, jos ajatellaan vaikkapa uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä. Uskonto ei ole ainoa moraalin peruskivi. Se voi pahimmillaan johtaa apatiaan tämän maailman ongelmien korjaamisessa, kun silmien edessä välkkyy kuolemanjälkeisessä elämässä odottava täydellinen maailma. Ateisti sen sijaan ymmärtää, että ihmisten maailmassa ongelmien korjaaminen on ihmisten vastuulla.

Cohen kehottaa ateisteja olemaan avoimia ja rehellisiä omasta ateistisuudestaan. Se rohkaisee vielä kaapissa olevia ateisteja tulemaan ulos ja saattaa pelastaa koko amerikkalaisen sekulaarin demokratian tulevaisuuden.

Arvioitu teos: Kate Cohen: We of Little Faith. Why I Stopped Pretending to Believe (And Maybe You Should Too). Boston: Godine, 2023. 221 s.