Vanhoillislestadiolaisuus ja politiikka

Olen seurannut vanhoillislestadiolaisten suhtautumista politiikkaan sisäpiiristä vuosien ajan. Olen työskennellyt Euroopan parlamentissa ja minulla on ollut läheisiä suhteita vanhoillislestadiolaisiin kansanedustajiin. Isäni oli Keskustan kansanedustaja 16 vuotta. Tunnen siis herätysliikkeen suhtautumisen politiikkaan varsin hyvin ja varsin pitkältä ajalta.

Viime päivinä on ollut julkisuudessa keskustelua liikkeen suhteesta poliittisiin puolueisiin. Aikaisemmin vaihtoehtoja oli lähinnä kaksi: Keskusta ja Kokoomus. 1970-luvun kriisissä liikkeen piiristä erotettiin niitä, jotka sympatiseerasivat SMP:tä.

Ensimmäinen käännekohta oli Tarja Halosen presidenttiehdokkuus. Tuolloin oli jonkin verran naisia, jotka liikkeen piiristä äänestivät Halosta. Syy oli selvä: haluttiin nainen presidentiksi. Seuraava vaihe oli kymmenkunta vuotta sitten, kun Pohjois-Pohjanmaalla oli eduskuntavaaleissa ehdokas kristillisten listalla. Menestystä ei suuremmin tullut ja moni piti tilannetta vielä huonona.

Pekka Aittakumpu loikkasi perussuomalaisiin ja aiheutti liikkeen sisällä pienimuotoisen kohinan. Yleisin reaktio tilanteeseen oli selkeä tuomio: käytännössä koko vanhoillislestadiolaisten tukijoukko siirtyi muihin leireihin. On kiinnostavaa nähdä, millaisen tuloksen sittemmin puhujan tehtävästä sivuun jäänyt ehdokas tulevissa vaaleissa saa. Voi saada hyvänkin, mutta uskon äänestäjien olevan täysin eri porukka kuin edellisissä vaaleissa.

Tulevissa vaaleissa isohko joukko vanhoillislestadiolaisia on kristillisten listalla. Mittakaava on sellainen, että kyse on uudesta ilmiöstä. Enää ehdokkuudesta ei seuraa hoitokokousta, vaikka on paljon niitä, jotka pitävät sitä vääränä. En usko silti suurempaan menestykseen näiden ehdokkaiden kohdalla. Arvelen, että edelleen seuraavassa eduskunnassa suurin vanhoillislestadiolainen edustus on Keskustassa.

Syitä siirtymään on monia. Oman arvioni mukaan keskeinen syy on vanhoillislestadiolaisuuden eräiden piirien ”persuuntuminen”: puheet ovat somen aikakaudella jyrkempiä kuin ennen. Keskustan ja Kokoomuksen touhu koetaan liian liberaalina. Aikaisemmin vierastettu ”protestipuoluehenki” on näissä marginaaliporukoissa saanut kannatusta. Kyse on myös sukupuolittuneesta ilmiöstä, jossa erityisesti tietynikäiset miehet ovat asialla.

Artikkelikuvassa Eduskuntatalo. Kuva: Alvesgaspar, CC BY-SA 3.0, via Wikimedia Commons.