Kipuja ja huokauksia

Kirjoitin jokin aika sitten mietteitä kivusta. Tämä kirjoitus on jatkokertomus aiheeseen.

Kipu ja Aristoteleen auttaminen

Selkäsäryt jatkuvat kuukausikaupalla. Väliin kipu on kahdessa selän osassa poraavaa. Näen öisin unta, että olen ostanut ruuveja, joita ruuvataan selkääni. Välillä kipu muuttuu raavinnan ja kutituksen kaltaiseksi sähköiseksi oireeksi, joka siirtyy kylkiin, vatsaan ja jalkoihin.

Koetan ensin taistella Saatanan kanssa: mene pois! Mutta huomaan, ettei minusta ole miestä väkevämpään. Alan miettiä, että kätkeydyn Jumalan hyvyyden suojaan.

Kahdeksan kuukautta yhtä kidutusta, päivin ja öin. En jaksa keskittyä. Koetan lukea Salomaan yleisesitystä J. V. Snellmanista. On huikeaa, miten monista aiheista hän kirjoitti 1800-luvun puolivälissä. Ja luen sotamuistelmaa Kollaa kestää.

Lohdutan itseäni sanomalla, että olen tullut jo mestariksi kivussa. Olen tosi hyvä tässä, tällä foorumilla. Työpaikalle roudaan taittuvan lepotuolin, josta sanelen faaraoksi ja sarkofagiksi muuttuneena ohjeitani. Vararehtorin kanssa luemme Aristoteleen tuotantoa, jotta sivistyselämä saisi jatkumon.

Kesän aikana selailen Aristotelesta lävitse. Loogiset teokset kuten Ensimmäinen ja Toinen Analytiikkas ekä Topiikka ovat oikeastaan aika peruskauraa, joskin niitä pidetään länsimaisen tieteen fundamentteina. Kysehän on syllogismeista. Tunnetuin on ns. Barbara-syllogismi: Sokrates on ihminen. Ihmiset ovat kuolevaisia. Sokrates on kuolevainen.  Jos A on B ja C on A on C B. Mutta Aristoteles kehitti näitä 18 tapausta.

Teoksessa Sofistiset Kumoamiset Aristoteles heittää huulta: Jonka näkee, näkee. Hän näkee pylvään. Siis pylväs näkee. Intialainen on musta. Mutta intialaisella on valkoiset hampaat. Intialainen on siis kokonaan musta ja kokonaan valkoinen.

Aristoteleen teokset ovat parasta tuntemaani kivun lievitystä. Metafysiikka-teoksen filosofianhistoria osassa olen hytkyä nauruun hänen luonnehtiessaan erästä vanhaa filosofikoulua, josta ei keksi parempaa: heti kun suut avattiin, oltiin väärässä. Tulee mieleen kristillistä uskontunnustusta kesän aikana koskenut keskustelu. En manaa hornan tuuttiin uusia yrittäjiä, mutta mikä heihin on mennyt?

On teos Taivaasta, joka valottaa antiikin maailmankuvaa seikkaperäisellä tavalla, Retoriikka, tunteiden ja puheen analyysi. Siinä nuoret kuvataan nauravaisiksi, koska he eivät ole kokeneet paljon ja vanhat katkeriksi ja epäluuloisiksi, koska he ovat pettyneet jo niin monta kertaa. Alan olla jo hieman vanha.

Ja Politiikka ja Nikomahkhoksen etiikka!

Kivunlievityslääke ei tehoa, mutta Isoo-Arska auttaa jopa särkyyn.

Kysymys kirkkomaaksi muuttumisesta, yritys lopettaa tupakanpoltto ja matka Prahaan

Lopulta selkä kuvataan. Tulos on, että on iästä johtuvia rappeutumia, tyrä ja aortan pieni laajentuma. Pelästyn niin peijakkaasti, että lopetan tupakanpolton kuukaudeksi. Sitten hankin askin ja tupruttelen muutaman päivässä.

Ainoita lievityksiä ovat konjakki ja sauna. Kolmiolääke ei auta. Ajan autolla melkein toisen kylkeen. Mies autossa ajaa perääni ja huutaa ansaitsemani.

Vaimoni, hän nuorempi ja minä, hänen miehensä, 60 vuotta ja sairas, matkustaa Eurooppaan. Hän kiertää 17 maassa.

Lennän kuitenkin Prahaan häntä tapaamaan.

Prahaa ei pommitettu. Sen rakennukset keskiajalta 1800-luvulle säilyivät. Kuljen tyrä ryskyen parin kilometrin käppäilyjä kaupungilla ja erittäinkin Josehovissa, 1900-luvun suurimmassa juutalaisghetossa. Hotelli on uusittu Böömin vakuutusvirasto, jossa Franz Kafka työskenteli 18 vuotta.

Kun olin nuori, menin Prahaan. Vuosi oli -90. Olin heittänyt Juho Saaren kanssa Turun satamassa kolikolla, kumpi Prahaan ja kumpi Bukarestiin. Juholle sattui Bukarest, minulle Praha. Junassa luin, miten Ceaușescu oli teloitettu. Praha oli hämärä ja sen porttikongeissa kiivaat keskustelivat vapaudesta. Trabantin pöly värjäsi makkara- ja leipäkauppojen seiniä. Keskustassa oli yksi tavaratalo, jonka tyhjien hyllyjen kavalkaadissa viidennessä kerroksessa oli yksi miesten valkoinen kauluspaita.

Sitten siitä tuli pieni Pariisi. Pariisi on nykyisin suttuinen kaupunki, jota vaivaa helle. Prahassa Kaarlensillan toisella puolen on Villikissa-niminen ravintola, jossa Mozart pelasi biljardia ja sävelsi Don Giovannin. Joskus 2000-luvun alussa kaupungissa vieraillessani ravintoloissa oli kuvia, joissa Vaclav Havel seisoo jonkun valtiomiehen kanssa. Bill Clintonille oli varattu tosi ikävä räkälä.

Vuosien 1989 ja 1990 aikana Eurooppa vapautui ja Berliinin muuri sortui. Se oli niin sanottu sukupolvikokemus. Mutta pian Persianlahden sota vei toivomme. Palattiin normaaliin päiväjärjestykseen.

Kafkalla on novelli, joka kertoo selkään asetetusta piirturista. Sitä lukiessani ajattelen, että onneksi en ole metsuri. Tällaisten vaivojen kanssa moni tosi ukko heiluu metsässä monien kilojen painoisen sahan kanssa. Elämä on julmaa. Ei kuitenkaan minulle, kuten heille.

Loppujen lopuksi vaivani syy saattaa olla pienikin. Vain hermopinne väärässä paikassa?  Kenties en ole kirkkomaana eli kierkegaardina vastaisessa tulevaisuudessa. Läheiset luulevat vaikka mitä. Olen laihtunut pelkästä kivusta 20 kiloa muutamassa kuukaudessa. Syöpä? Jos aggressiivinen, jo se tähän mennessä olisi tappanut.

Tunnen syyllisyyttä lähiympäristöön aiheuttamani huolen tähden. Pitäisiköhän kaikkien mennä lääkäriin, kun siihen niin kovasti osaltani uskovat?

Onnellinen elämä

Ajoittain siis sietämättömät kivut jatkuvat. Nuorena luistin jäi jäähän kiinni ja polveni meni säpäleiksi ja reisi halvaantui. Polvi merkitsee alun perin taitetta. Kun laulussa sanotaan, että tuuli se taivutti koivun larvan, selitys on se, että koivun polvi taipui. Nyt meni selkä. Selkä on ikävä ala siksi, että se vaikuttaa niin moniaalle.

Mutta näillä hyökätään, ja jätkä on petoeläimestä kehitetty.

Lueskelen Aku Visalan kirjaa Masennuksen filosofia. Olen ongelmallinen siksi, että en edes masennu, vaikka kuinka koettaisin.

Mutta Aku kirjoittaa viisaasti. Masennus on monialainen vyyhti. Sillä ei ole yhtä syytä eikä se ole yksi asia. Myös masentunut voi elää täyttä elämää.

Ja hymisen vanhaa ortodoksista hymniä: Saata, oi Kristus, palvelijasi lepoon pyhiesi joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia.

Artikkelikuvassa Artistoteleen pysti Louvressa. Kuva: Sting, CC BY-SA 2.5, via Wikimedia Commons.