Venäjän sotilaallinen ajattelu läpivalaisussa

Olin tavattoman iloinen kuullessani ruotsalaisen kollegani Gudrun Perssonin uudesta kirjasta, jonka aiheena ovat Venäjän strategisen ajattelun kehityskulut. Persson on Tukholman yliopiston apulaisprofessori, joka on julkaissut useita Venäjän sotataitoa ja strategista ajattelua käsitteleviä teoksia. Kävin hänen kanssaan muutamia merkityksellisiä keskusteluja tästä aihepiiristä ”ennen sotia”, mutta en sentään odottanut tulevani näin hienon kirjan alkulehdillä kiitoksilla mainituksi. Kerron tämän tietysti suurta ylpeyttä pulputen. Samalla paljastuu myös sidonnaisuuteni arvioimani teoksen kirjoittajaan.

Laaja alkuperäisaineisto

Persson avaa mittavaan lähdeaineistoon perustuen ja niihin asianmukaisesti viitaten Venäjän strategista ajattelua, jonka hän perustellusti väittää olevan lännessä aivan liian vähän tutkittuja ja paljolti tästä syystä niitä on usein luonnehdittu jälkeenjääneiksi. Reaktiomme Venäjän sotilaallisen voiman käytön perustana olevaan strategiseen ajatteluun paljastavat usein sen, ettemme tunne ja ymmärrä sitä. Huono tuntemus johtaa usein peilimäiseen (mirror-imaging) vääristymään, jossa arvioija tarkastelee kohdettaan omien henkilökohtaisten tai oman kulttuurinsa näkökulmasta.

Kuten Persson tuo esiin, venäläiset strategiaa ja doktriineja käsittelevät kirjoitukset paljastavat, että Venäjällä politiikan ja strategian yhteys on kiinteä, ja sotilasstrateginen ajattelu liitetään Venäjän valtiolliseen olemassaoloon. Venäläinen näkemys strategiasta on laajempi ja kattavampi kuin lännessä, mikä taas usein johtaa hämmennykseen. Sotilasstrateginen ajattelu ei Venäjällä rajoitu pelkästään strategian sotilaallisiin kysymyksiin, ja siitä käytävä sotatieteellinen keskustelu, suorastaan väittely, on yllättävän vilkasta.

Pitkät linjat

Persson perustelee tarkastelunsa 160 vuoden päähän ulottuvaa aloituskohtaa sillä, että Venäjän strategisessa ajattelussa jatkumot ovat vaikuttavampia kuin muutokset ja että läntisessä tutkimuksessa on keskitytty kapeasti neuvostoliittolaisiin konseptioihin. Toisen maailmansodan ja ydinaseistuksen käyttöönoton lisäksi hän kohdistaa tarkastelunsa tappioiden ja romahdusten jälkeisiin kehitysvaiheisiin. Kirjaa läpileikkaava teema on sotataidon ja sotateknologian suhde.

Strategian käsite on häilyvä. Kun kysymyksessä on Venäjä, Persson tukeutuu ehkäpä kahden tunnetuimman sotateoreetikon, myös Venäjän keisaria palvelleiden Clausewitzin ja Jominin määritelmiin. Clausewitzin määritelmä on hänelle ominaiseen filosofiseen tapaan varsin avoin mutta samalla kapeasti vain sotilaallisen toiminnan käsittävä ”strategia on taisteluiden käyttöä sodan päämäärän saavuttamiseksi”. Jomini sen sijaan tarjoaa ohjesäännöistä tutulla tavalla yhdeksän kohdan luettelon syistä, joiden vuoksi valtiot käyvät sotia. Syyt ovat valideja vielä tänäkin päivänä, mutta syyt tai perustelut sodan käymiselle eivät käy strategian määritelmästä. Lähimpänä kelvollista on mielestäni teokseen lainattu Aleksandr Svetšinin (1879–1938) määritelmä: ”Strategia käsittelee kysymyksiä, jotka liittyvät sekä asevoimien että maan kaikkien resurssien käyttöön sotilaallisten tavoitteiden saavuttamiseksi.” Mitä, klassikoihin tulee, tuo Persson esiin myös sen yllättävän tosiseikan, että Sun Tzu:n opetukset ovat vieraita venäläiselle sotateorialle.

Doktriini on Venäjällä kokonaisvaltaista

Teoksen mielestäni tärkein, ja ainakin minulle eniten uutta tietoa sisältävä, osuus kuvailee Neuvostoliiton asevoimien yleisesikunnan päällikön Nikolai Ogarkovin (1917–1994) ajattelua. Perssonin mukaan juuri Ogarkov ymmärsi erinomaisesti politiikan ja asevoimien sekä teknologisen kehityksen välistä suhdetta, ja hän määritteli neuvostoliittolaisen sotilaallisen doktriinin tehtävän. Hänen tehtäväkseen tuli Mihail Gorbatšovin valtakaudella ohjata neuvostoasevoimien siirtyminen hyökkäyksellisestä asetelmasta puolustukselliseksi. Tämän muutoksen taustalla oli Neuvostoliiton vuonna 1982 antama julistus luopumisesta ydinaseen ensikäytöstä. Tämä perustui näkemykseen ”ettei yksikään maa, ei edes sosialistinen, voisi voittaa ydinsotaa. Koska kysymyksessä ei ollut yksipuolinen antautuminen, julistus edellytti valtavia satsauksia ydinasejoukkojen valmiuteen, vastapuolen ydinohjusten laukaisun valvontajärjestelmiin ja johtamisjärjestelmiin sekä tavanomaiseen aseistukseen perustuvan pelotteen luomista.

Ydinaseet ovat perusta

Ydinaseistus on Venäjän sotilaallisen turvallisuuden tärkeä, kenties tärkein perusta. Nykyisessä vuoden 2014 sotilasdoktriinissa Venäjä julistaa, että se varaa itselleen oikeuden käyttää ydinasetta vastatakseen itseensä ja liittolaisiinsa kohdistuviin ydiniskuihin tai tavanomaisin asein tehtäviin hyökkäyksiin, mikäli valtion olemassaolo on uhattuna. Venäjä luopui ydinaseen ensikäytön kieltävästä politiikasta jo vuonna 1993. Tiedossani ei ole, että yksikään ydinasevaltio noudattaisi sitä.

Venäjä täsmensi ja laajensi ydinaseiden käyttötapauksia julkaisemalla kesällä 2020 aiemmin salassa pidetyn asiakirjan ”Venäjän federaation valtiollisen politiikan perusperiaatteet ydinasepidäkkeen alueella”. Asiakirjan, jota voi kutsua ydinasedoktriiniksi, mukaan Venäjä voi käyttää ydinaseita 1) saatuaan luotettavaa tietoa ballististen ohjuksien laukaisusta kohti Venäjän tai sen liittolaisten alueita;2) mikäli vastustaja käyttää ydin- tai muita joukkotuhoaseita Venäjää tai sen liittolaisia vastaan; 3) vastustajan hyökätessä kriittisiä valtiollisia tai sotilaallisia kohteita vastaan tavalla, joka voisi vaarantaa ydinasevoimien vastatoimet ja 4) mikäli tavanomaisin asein Venäjää vastaan tehtävä hyökkäys uhkaa valtion olemassaoloa.

Persson tulkitsee, että ensimmäinen käyttötapaus, jossa Venäjä ei ole eritellyt ydinaseiden käyttökynnyksen ylittävän ohjuksen taistelukärkeä (ydin vai tavanomainen) tai kantamaa (lyhyen, keskimatkan vai mannertenvälinen), osoittavat julistuksen olevan suunnattu Yhdysvaltojen kehittämää Prompt Global Strike -konseptia (PGS) vastaan. PGS:n mukaan Yhdysvallat kehittää suorituskyvyn, jolla se pystyy iskemään tehokkaalla tavanomaisella ohjuksella mihin tahansa kohteeseen maapallolla tunnin kuluessa[1].

Suhtaudun Perssonin tulkintaan kriittisesti, koska käyttötapaus on kuvaus klassisesta ydinaseiden käyttötilanteesta, jossa puolustava osapuoli saatuaan tiedon ydinasein tehtävän iskun käynnistymisestä ryhtyy välittömästi vastaiskuun, jotta sen oma ydinaseistus ei tuhoudu eikä hyökkääjä jäisi rankaisematta. Presidentti Vladimir Putin vahvisti tämän käyttöperiaatteen Valdai-forumilla jo vuonna 2018[2]. Käytännössä ainoastaan mannertenvälisten ballististen ohjusten laukaisut pystytään havaitsemaan luotettavasti. Koska mikään ohjusiskujen ennakkovaroitusjärjestelmä ei pysty määrittämään ohjuksen taistelukärjen tyyppiä, on doktriinin kirjoittaja tarkoituksellisesti halunnut julistaa, että mikä tahansa ballististen ohjusten hyökkäys Venäjää vastaan voi johtaa ydinasein tehtävään vastaiskuun. Pelotejulistuksille on luonteenomaista tietynlainen häilyvyys.

Vaikka tiedän, että tiedekustantajien vertaisarviointi- ja toimitusprosessit vievät aikansa, eikä laatu synny hosumalla, on harmillista, että Persson ei ole käsitellyt teoksessaan vuosi sitten marraskuussa julkaistua Venäjän ydinasedoktriinin[3] päivitystä. Asiakirja laventaa ydinaseen käyttötapauksia, millä Venäjä viestii punaisia linjojaan Ukrainaa tukeville länsimaille. Ukrainan sota on käytännön esimerkki siitä, kuinka ydinasesuurvalta voi hyökätä naapurinsa kimppuun ja estää ydinpelotteellaan muiden maiden osallistumisen taistelutoimiin.

Lännessä on fiksaatio hybridiin

Kirja tuo oivallisesti esiin sen, että länsimaissa vuodesta 2014 alkanut fiksaatio vastakkainasettelun ja konfliktien hybridielementteihin on hämärtänyt sen tosiasian, että Krimin liittäminen ja taistelut Donbassissa sisälsivät merkittävästi tavanomaisen sodankäynnin elementtejä. Venäläiset puhuvat hybriditoimista ainoastaan lännen sitä vastaan kohdistamien toimien yhteydessä, vaikka pitävätkin pehmeän voiman, kuten informaatio- ja kulttuurivaikuttamisen keinoja tehokkaina.

Persson kiinnittää paljon huomiota siihen, että Venäjän ortodoksinen kirkko on valjastettu venäläinen maailma -ideologian työkaluksi. Persson pitää käsitettä alun perin venäläiseen ortodoksiaan kuuluvana. En täysin jaa tätä käsitystä, enkä sijoittaisi venäläisen maailman ja pyhän Venäjänmaan käsitteiden väliin suoria yhtäläisyysmerkkejä. Ne ovat tavoitteiltaan ja sisällöiltään osin rinnakkaisia sekä toisiaan tukevia, mutta eivät synonyymejä. Pyhä Venäjänmaa ja kolmas Rooma ovat myöhäiskeskiajalla luotuja Moskova-johtoisen valtionmuodostuksen ja kolonialismin työkaluja.

Perssonista poiketen en pidä ortodoksisuutta Venäjän valtionuskontona perustuslakiin vuonna 2020 tehdyistä lisäyksistä huolimatta. Tulkitsen, että valtionuskonnon asemaan on naapurimaassamme kohotettu suuren isänmaallisen sodan ylistykseen ja valtion edestä annettavaan veriuhriin perustuva kultti, johon sekä jumalankieltäjä että hurskas uskovainen voivat molemmat hurahtaa.

Mikä meni pieleen Ukrainassa 2022?

Perssonia lukemalla päätyy siihen ajatukseen, että Venäjällä teoriat ovat hyviä, mutta toimeenpano tökkii. Tähän ei kannata tuudittautua. Venäjäkin oppii virheistään, sen suomalaiset rintamamiehet joutuivat toteamaan torjuessaan kesän 1944 suurhyökkäystä.

Perssonin mukaan Venäjän asevoimia ei ollut valmisteltu helmikuussa 2022 alkaneeseen laajamittaiseen hyökkäyssotaan. Venäjä oli sotaa edeltäneessä reformissaan keskittynyt pienten ja liikkuvien joukkojen toiminnan kehittämiseen. Neuvostomallinen liikekannallepanoarmeija oli lakkautettu.

Huolimatta sota-ajan ankarista sensuurimääräyksistä ja asevoimien epäkunnioittavien ilmaisujen kriminalisoimisesta venäläinen sotatieteellinen aikakauslehti Vojennaja mysl julkaisi vuosi hyökkäyksen alkamisesta eversti Oleg Tukmakovin analyysin operaation alkuvaiheen ongelmista. Niihin oli kolme hyvin klassista syytä: Ensinnäkin päätös operaation aloittamisesta oli hätäinen, eikä sitä viestitty operaatioon osallistuville. Toisekseen tiedot Ukrainan yhteiskunnallisesta tilanteesta olivat virheellisiä. ”Sen sijaan, että venäjää puhuvilla alueilla meitä olisi tervehditty kukkasin, meidän kuormastomme joutuivat siviilien vastarinnan kohteiksi. Kolmanneksi tiedot Ukrainan asevoimien taistelutahdosta olivat vääriä.[4]

Persson toteaa Putinin esittävän käynnissä olevan sodan Venäjän olemassaolon kysymykseksi ja asevoimat kiinteäksi osaksi Venäjän valtiollisuutta. Tällä on pitkälle ulottuva merkitys Venäjälle ja sen läheisyydessä oleville maille.

Tiivis johdanto ja käsikirja

Persson kirjoittaa tiivistä ja erittäin punnittua tekstiä. Olisin mielelläni lukenut hieman laveampia johtopäätöksiä ja teoriaa valaisevia esimerkkejä. On kunnioitettavaa, että Persson on arvostanut lukijoittensa aikaa ja puristanut magnum opuksensa reiluun kahteensataan sivuun viitteineen, hakemistoineen ja lähdeluetteloineen. Kirjan lukijalla tulee olla hyvät perustiedot Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta. Tästä syystä kirja soveltuu parhaiten Venäjään kohdistuvasta tutkimuksesta kiinnostuneille, sitä työnään tekeville tai tähän jaloon ammattiin opiskeleville.

Arvioitu teos: Gudrun Persson: Russian Military Thought : The Evolution of Strategy Since the Crimean War. Georgetown University Press. Kindle Edition 2025. 224 sivua.

Viitteet

[1] Grossman, Elaine (8 April 2006). ”Air Force Proposes New Strike Missile” https://web.archive.org/web/20120130142108/http://www.military.com/features/0,15240,93616,00.html Putin mainitsee Venäjän noudattamaksi ydinaseiden käyttöperiaatteeksi (ответно-встречный удар, launch on warning).

[2] Заседание дискуссионного клуба «Валдай» (18.10.2018), http://www.kremlin.ru/events/president/news/58848. Putin mainitsi Venäjän noudattamaksi ydinaseiden käyttöperiaatteeksi (ответно-встречный удар, launch on warning).

[3] Основы государственной политики российской федерации в области ядерного сдерживания (19.11.2024), https://mid.ru/ru/foreign_policy/international_safety/disarmament/1434131/

[4] Тукманов, О.Г.: Основные направления совершенствования военно-политической работы при подготовке операций, Военная мысль № 2 — 2023 https://cyberleninka.ru/article/n/osnovnye-napravleniya-sovershenstvovaniya-voenno-politicheskoy-raboty-pri-podgotovke-operatsiy/viewer