Puut, linnut ja luontosuhteemme

Tietokirjailija Reetta Ranta syventyy samana vuonna julkaistuissa teoksissaan Pyhät puut ja Sielulinnut moninaisiin kulttuurisiin merkityksiin, joita puille ja linnuille on annettu sekä suomalaisessa että sukukansojemme kansanperinteessä. Yleisten tieto-osuuksien lisäksi Ranta keskittyy molemmissa teoksissaan erikseen useampaan puu- ja lintulajiin selittäen nimenomaisesti niihin liitettyjä uskomuksia ja perinteitä. Teoksen loppuun päästyään lukijalle onkin kertynyt aimo annos ymmärrystä ympäröivän luonnon merkityksestä esivanhemmillemme.

Teosten menneisyyttä tarkasteleva ote ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niiden sisällöllä olisi suurta painoarvoa myös tässä hetkessä; Ranta sitoo esittelemänsä uskomusten ja perinteiden vaikutukset tähän päivään ja kehottaa suuntaamaan katseen myös tulevaisuuteen. Puut ja linnut – niiden läsnäolo ja läsnäolottomuus – voivat välittää meille tärkeää tietoa ympäröivän luontomme hyvinvoinnista. Kuinka usein tulemmekaan kiinnittäneeksi huomiota tähän?

Pyhät puut – palvontaa ja parannusta

On tuskin vaikea kuvitella, että puilla on kansanperinteessämme vahva merkitys. Onhan Suomi edelleen yksi maailman metsäisimmistä maista, kun noin 75 % maapinta-alastamme on metsää. Puut ovat siis aina olleet vahvasti läsnä tuomassa meille suojaa, raaka-aineita ja apua.

Teoksen nimi ilmaisee sisällön olennaisen sanoman: puut ovat olleet esivanhemmillemme pyhiä. Niitä on palvottu erilaisin menoin ja niiden taikavoimiin on liitetty monenlaisia uskomuksia, jotka liittyivät vainajien ja luonnonhenkien kunnioitukseen. Talon pihapiirissä saattoi kasvaa vanha, kookas tai jollain tavalla erikoisen näköinen puu, jolla oli tärkeä rooli talon pitämyspuuna, jonka juurella uhrattiin ja palvottiin. Ranta kertoo, että monesti pitämyspuun juurelle vietiin ”ensimmäiset” esimerkiksi sadosta, metsästyssaaliista, maidosta tai villasta.

Tämän uhrausperinteen vuoksi pitämyspuuta voitiin kutsua myös uhripuuksi (ja moneksi muuksi), jota ei saanut kaataa tai vahingoittaa. Ranta on sisällyttänyt teokseensa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista löytyvää muistitietoa, josta osa kuvailee, mitä kamalaa uhripuuta vahingoittaneelle henkilölle on myöhemmin tapahtunut. Uhripuuta tuli siis kunnioittaa, ja siitä tuli pitää huolta. Ihmiset uskoivat, että pitämyspuun tietoisen vahingoittamisen lisäksi sen yleisestä vahingoittumisesta esimerkiksi luonnonilmiön aiheuttamana seurasi epäonnea perheelle tai jopa koko suvulle esimerkiksi köyhyyden tai kuoleman merkeissä.

Kunnioituksen ohessa esivanhempamme hyödynsivät puita myös lääketieteellisissä tarkoituksissa. Puun eri osista, kuten lehdistä, marjoista tai kuoresta, voitiin valmistaa rohtoja, joiden avulla lievitettiin vaikkapa kuumetta, yskää, kurkkukipua, reumaa tai muita kipuja. Lisäksi useiden puulajien eri osissa esiintyy antibakteerisia ainesosia, joilla on kyetty hoitamaan esimerkiksi infektioita. Toisaalta erinäisiä vaivoja, kuten iho-ongelmia, voitiin karkottaa myös sivelemällä parannettavaa kehon aluetta kankaanpalaan, joka sitten iskettiin puuhun tehtyyn koloon tiettyjen sanojen kera; tämän jälkeen vaiva hävisi.

Parantavien voimien lisäksi eri puulajeja hyödynnettiin esimerkiksi loitsuissa. Koivu oli lemmen ja puhtauden puu, jonka oksia käytettiin rakkausloitsuissa, joita luettiin vihtomisen aikana saunomisen yhteydessä. Myös lepän ja omenapuun oksia on voitu käyttää lemmentaioissa, siinä missä esimerkiksi pihlajanoksia on käytetty suojelevan magian välineinä, Suomessa erityisesti karjataikuudessa, kun laitumelle päästettäessä lehmät on haluttu suojella pedoilta.

Tietyillä puulajeilla, kuten koivulla, saarnella ja tammella, on myös ollut erityislaatuinen merkitys maailmanpuina eri kansojen mytologioissa. Maailmanpuu on myyttinen, kosmologisessa ajattelussa eri maailmoja kannatteleva ja yhdistävä puu, joka juurillaan yltää aliseen ja oksillaan kurkottaa yliseen. Myös Kalevalassa esiintyy runo ”Iso tammi”, jossa suuren tammen kerrotaan kasvavan maailman ollessa vielä luomisvaiheessa niin, että se peittää kuun ja auringon.

Useiden puulajien vaikuttava koko voikin herättää meissä pelonsekaista kunnioitusta. Vanhimmat edelleen kasvavat yksilöt maailmassa ovat satoja, jopa tuhansia vuosia vanhoja. Ympärillämme puut kurkottavat kohti taivasta metrikaupalla ja muistuttavat meitä ylväydellään siitä, että ne ovat eläneet ja kehittyneet maapallolla lähes 400 miljoonaa vuotta – miljoonia, miljoonia vuosia kauemmin kuin nykyihminen tai edes ensimmäiset kädelliset kehittyivät.

Sielulinnut – enteileviä viestintuojia

Esivanhempamme liittivät puiden lisäksi lintuihin erilaisia uskomuksia niiden kyvyistä ja olemuksista. Yksi merkittävimmistä uskomuksista oli teoksen nimen tavoin linnun merkitys sielulintuna, joka suojeli ja opasti henkilöä elämän varrella sekä kantoi tämän sielun tuonpuoleiseen viimeisen hengenvedon hetkellä. Itämerensuomalaisten heimojen uskomuksissa sielulinnut olivat myös maailmojen välisten viestien kantajia.

Linnut yleisesti ovat vahvasti läsnä useiden eri kulttuurien luomismyyteissä, erityisesti maailmanmunamyyteissä, joissa maailma syntyy tavalla tai toisella linnun munasta: maailmanmunamyytti esiintyy esimerkiksi muinaisen Egyptin, Intian, Persian ja Oseanian tarustoissa. Lisäksi tietysti Kalevalassa maailma syntyy sotkan eli telkän munista.

Ranta kirjoittaa, että monissa esihistoriallisissa kulttuureissa vesilinnuilla onkin ollut erityislaatuinen asema ihmisten kosmologisessa ajattelussa, sillä niiden on nähty yhdistävän maan, veden ja ilman ja siten eri maailmat. Itämerensuomalaisessa mytologiassa joutsenella on ollut tuo keskeinen rooli alisen, tämän maailman ja ylisen välillä kulkevana sanansaattajana.

Joutsenella on lisäksi ollut erityinen rooli suojelijana pienemmille linnuille pitkällä muuttomatkalla suomalaisessa kansanperinteessä. Esivanhempamme uskoivat myyttiseen lintukotoon, jonne linnut talvisin matkasivat pitkin kotigalaksiamme, jonka nimi Linnunrata juontaa juurensa myyttiseen lintukotoon johtavaan tiehen.

Esivanhempamme uskoivat myös lintujen käytöksen ja laulun ennustavan asioita. Huuhkajan huhuilu enteili pahaa, korpin läsnäolo tai tikan nakuttelu saattoi viestiä kuolemasta ja kevään ensimmäisestä käen kukunnasta pystyi ennustamaan esimerkiksi elinvuodet tai kauanko kestää, että pääsee naimisiin. Lisäksi joihinkin lintuihin, kuten metsästäjien sielulintuun kuukkeliin sekä pääskyihin ja tiaisiin, liitettiin onnea.

Ranta huomauttaa, että sielulintuperinne vaikuttaa edelleen kulttuurissamme. Sielulinnut-teokseen on koottu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista löytyneiden muistitietokatkelmien lisäksi ihmisten kokemuksia niistä lintulajeista, joista on kirjoitettu kirjan kansien väliin. Usko siihen, että pois nukkunut läheinen voi vierailla luonamme linnun muodossa esimerkiksi omalla pihalla tai metsäpolulla elää keskuudessamme vahvasti. Toisinaan kohtaaminen luonnonvaraisen linnun kanssa voikin koskettaa niin syvästi, ettei sitä oikein muutoin pysty selittämään kuin että kohtasi sielulinnun.

Luonnon saavutettavuus

Monelle meistä kehoa ja mieltä rauhoittava kävely lähimetsään alkaa olla joko nostalgista tai ennenkuulumatonta. Metsiä sekä pienempiä puustoisia alueita hakataan harvemmiksi tai kokonaan alas esimerkiksi rakennustöiden tieltä. Kokemuksemme lähimetsästä ja sen tarjoamasta aistimaailmasta voi siis tuntua etäisemmältä tai jopa saavuttamattomalta.

Olisikin tärkeää, että lähimetsässä vierailusta ei muodostu etuoikeutettua kokemusta harvoille – jokaisella on oikeus fyysisellä tasolla nauttia lähiympäristön luonnosta ja sen tarjoamasta monimuotoisesta aistimaailmasta. Mikäli tähän ei kuitenkaan ole mahdollisuutta, voi luonnon toimintaan ja elämöintiin tutustua omasta kodista käsin erilaisten suorien lähetysten, esimerkiksi WWF:n, kautta.

Tämän tekstin kirjoitushetkellä WWF:llä on käynnissä kaksi suoraa lähetystä lintujen talviruokinnasta, toinen pihalintujen ja toinen metsälintujen. Lähetykset ovat käynnissä vuorokauden ympäri, ja metsälinturuokinnan kohdalla lähetystä katsova voi ilmoittaa omista havainnoistaan, joita pystyy jälkikäteen tarkastelemaan lajin kohdalle kerääntyneiden aikaleimojen kautta 12 tunnin ajan. Tässä yhdistyy kenen tahansa mahdollisuus bongata lintuja etänä sekä lintulajien esiintymisen ja määrän tilastolliseen kartoittamiseen osallistuminen matalalla kynnyksellä.

Mikäli esimerkiksi erittäin uhanalaiseksi harventuneen hömötiaisen näkeminen kiinnostaa, voi sellaisen hyvällä todennäköisyydellä nähdä kumpaisessakin suorassa lähetyksessä. Lisäksi vuonna 2019 Suomen lajien Punaiseen listaan (Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n ohjeita noudattaen) silmälläpidettäväksi liitetty närhi esiintyy lähetyksissä toisinaan. Allekirjoittanut ilahtui myös avatessaan kerran pihalinturuokinnan lähetyksen hetkellä, jolla talipötkössä komeili harmaapäätikka, jollaista allekirjoittanut ei ollut koskaan ennen nähnyt, ei ulkona luonnossa eikä suoran lähetyksen kautta.

Muuttuva luontosuhteemme

Ranta kuvaa luontosuhteemme muutosta seuraavasti: ”Luonnon tuhoutuminen alkaa usein sisältä päin, kun ihmisen sisäinen luontosuhde ja sen kokemuksellinen yhteys katoavat.”

Muutos ei ole kuitenkaan uusi. Erityisesti yhteiskunnan teollistuminen ja modernisoituminen ovat muovanneet käsitystämme siitä, missä määrin luonto on meille itsessään tai puolestaan hyödykkeenä arvokas. Toisinaan unohdamme, millaisessa arvossa esivanhempamme pitivät metsiä ja niiden asukkeja. Puutkin nähtiin elävinä olentoina, joita monin rituaalein kunnioitettiin, jottei mitään pahaa tapahtuisi talolle tai suvulle. Luontosuhdetta sävytti syvälle juurtunut uskomus metsänhenkiin ja sieluihin, jotka vaikuttivat luonnon eri elollisissa.

Voi pohtia, missä määrin antroposentrismi – näkemys ihmisen ylemmyydestä suhteessa muihin elollisiin lajeihin – sävyttää nykyistä luontosuhdettamme. Missä kulkee raja siinä, miten hyödynnämme ja käytämme metsiä vaikuttaen siinä samalla niiden asukkeihin? Kuinka kauaskantoisesti mietimme oman parhaamme lisäksi ympäristön ja ekosysteemin parasta?

Tiettyjen lajien, kuten erittäin uhanalaiseksi vähentyneen hömötiaisen, väheneminen luonnossa kertookin meille luontomme ja metsiemme kriittisestä tilasta. Ranta toteaa, että linnut ”kertovat meille luonnon tilasta enemmän kuin muut lajit.” Ne kannattelevat ekosysteemiä, levittävät siemeniä, pölyttävät kasveja ja tasapainottavat hyönteiskantoja. Mikäli havaitsemme jossain näistä jotain poikkeavaa, on syytä tutkiskella alueella elävien lintulajien hyvinvointia.

Ranta huomauttaa myös lintujen merkityksestä meidän ihmisten hyvinvoinnille. Kansainvälisten tutkimusten mukaan vuorovaikutus lintujen kanssa joko niitä tarkkailemalla, kuuntelemalla tai näkemällä on kytköksissä parantuneeseen hyvinvointiin ja mielialaan. Samoin metsässä liikkuminen ja ajan viettäminen voi tutkitusti vähentää stressiä ja kohentaa sekä fyysistä että henkistä terveyttä. Lintujen ja metsien suojelu auttaa siis myös meitä.

Mikäli suomalaisessa kansanperinteessä luontokappaleisiin liitetyt uskomukset kiinnostavat, on lukusuositukseni Pyhät puut ja Sielulinnut toisiaan tukevina teoksina. Näiden äärellä saa inspiroitua sekä käsittelemään luonnon syvällisempiä merkityksiä itselleen että ottamaan konkreettisiakin askeleita merkityksellisemmän luontosuhteen kehittämiseksi.

Arvioidut teokset:

Reetta Ranta ja Riikka Haro (kuvittaja): Pyhät puut. SKS 2025, 160 s.

Reetta Ranta ja Riikka Haro (kuvittaja): Sielulinnut. SKS 2025, 144 s.