50 vuotta sitten: All the President’s Men

Yhdysvaltain republikaaninen presidentti Richard M. Nixon joutui eroamaan niin kutsutun Watergate-skandaalin vuoksi elokuussa 1974. Hän oli voittanut kahdet vaalit, 1968 ja 1972, mutta hänen toinen kautensa jäi kesken, ja sen jatkoi loppuun hänen varapresidenttinsä Gerald Ford, jonka presidenttiys jäi vain kaksivuotiseksi, kun 1976 vaalit voitti demokraattien Jimmy Carter.

Nixonin hallintoon kuului läheisesti kilpailijoiden eli demokraattisten kärkipoliitikoiden mustamaalaaminen ja kampanjatilaisuuksien sabotointi. Osa tällaista toimintaa oli myös murtautuminen kesäkuussa 1972 Washingtonissa sijaitsevaan Watergate-toimistokompleksiin, jossa sijaitsi demokraattien puoluetoimisto. Tavoitteena oli asentaa sinne salakuuntelulaitteet, mutta valppaana ollut vartija huomasi jotakin hämärää olevan tekeillä ja hälytti poliisit paikalle. Kävi ilmi, että kiinni jääneillä miehillä oli yhteyksiä Nixonin jälleenvalitsemiskomiteaan. Sen virallinen nimi oli Committee for the Re-Election of the President, jonka virallinen lyhenne oli CRP, mutta Nixonin kriitikot käyttivät siitä lyhennettä CREEP (suomeksi hyypiö).

The Washington Post -sanomalehden nuoret toimittajat Bob Woodward ja Carl Bernstein määrättiin tutkimaan asiaa. Muutkin Yhdysvaltain sanoma- ja aikakauslehdet antoivat paljastuksiin oman panoksensa, mutta The Washington Postin roolin katsotaan olleen merkittävin. Kahden vuoden kuluessa skandaali paisui Nixonin ja hänen lähimpien avustajiensa peittely-yrityksistä huolimatta ja ulottui vääjäämättömästi aina presidenttiin asti, jolloin tämä katsoi parhaaksi erota.

Woodward ja Bernstein dokumentoivat raportointinsa kirjassa All the President’s Men, joka ilmestyi kesäkuussa 1974, jo ennen Nixonin eroa. He olivat alun perin aikoneet kirjoittaa puhtaasti siitä, miten Nixonin hallinto toimi, mutta näyttelijä Robert Redford, joka oli ajan suuria elokuva-alan nimiä, oli kiinnostunut ostamaan kirjan filmausoikeudet ja sai toimittajat kirjoittamaan omasta näkökulmastaan ja kuvaamaan omaa toimintaansa. Elokuvassa Redford näytteli itse Woodwardia, ja Bernsteiniksi saatiin toinen suuri tähti Dustin Hoffman. Toimittajat olivat taustaltaan ja luonteeltaan hyvin erilaisia: Woodward oli niin sanottu WASP eli White Anglo-Saxon Protestant ja Bernstein oli juutalainen. Elokuvan ohjasi Alan J. Pakula, jonka aiempiin meriitteihin kuuluivat muun muassa salaliitto- ja paranoiakuvaukset Klute ja The Parallax View. Käsikirjoittajana oli William Goldman, ja kuvaajana toimi maineikas Gordon Willis.

All the President’s Men on kiehtova kuvaus siitä, miten tutkiva journalismi toimii, ja elokuva pitää otteessaan, vaikka rajuimmat toimintakohtaukset ovat vain juoksemista ja taksilla ajoa. Jännittävimmillään elokuva on silloin, kun Woodward tapaa parkkitalon kellarin varjoissa ”syvää kurkkua”, joka vihjeillään ohjaa toimittajien tutkimusta eteenpäin. Hänen ensimmäinen neuvonsa on ”Follow the money!” Hän varoittaa, että toimittajia tarkkaillaan ja että heidän henkensä voi olla vaarassa. Nimitys deep throat oli peräisin 1972 valmistuneesta sennimisestä pornoelokuvasta. Syvän kurkun henkilöllisyys pysyi salassa aina vuoteen 2005 asti, jolloin paljastui, että kyseessä oli tapahtuma-aikana FBI:n varajohtajana toiminut Mark Felt.

Suurin osa toimittajien työtä on tietojen hankkimista Nixonin hallinnon työntekijöiltä, joista suurin osa ei ole halukas kertomaan toimittajille mitään. Aina välillä kuitenkin löytyy ihmisiä, jotka suostuvat puhumaan tai ainakin vahvistamaan toimittajien päätelmiä. Nimiään he eivät halua julkisuuteen. On selvää, että anonyymit lähteet ovat elintärkeitä toimittajille silloin, kun on arkaluonteisista asioista kyse. Kuumeinen ihmisten haastatteleminen tai sen yrittäminen heidän ovillaan, työpaikoillaan ja kodeissaan on keskeinen osa elokuvan toimintaa. Toinen olennainen osa elokuvan kerrontaa on lehden pomojen hidas lämpiäminen Woodwardin ja Bernsteinin raportoinnille. Juttujen julkaisemista varten tarvitaan tarkkoja ja vahvistettuja tietoja, ei oletuksia, vaikka ne olisivat uskottavan kuuloisia. Päätoimittaja Ben Bradlee (Jason Robards) päättää kuitenkin luottaa toimittajiinsa.

Nykyajan näkökulmasta toimittajien työvälineet ovat toista maata kuin nykyään: puhelut soitetaan lankapuhelimilla ja välillä puhelinkopeista. Jutut kirjoitetaan sähkökirjoituskoneilla. Tietoja tarkastetaan kirjoista ja usein kirjastoissa tai sitten ihmisiltä, jotka tietävät jotakin.

Woodwardin ja Bernsteinin työn kuvaus loppuu vaiheeseen, josta tapahtumien loppukiri varsinaisesti alkaa. Loppu kuitataan lehtijuttujen otsikoiden vyörytykselleä aina Nixonin eroon asti. All the President’s Men -kirja, jonka tapahtumat ulottuivat vuoteen 1973 asti, sai jatko-osan nimeltään The Final Days, joka ilmestyi 1976. Watergate-skandaalia on myöhemin käsitelty monissa elokuvissa, tv-sarjoissa ja dokumenteissa, uusimpia niistä White House Plumbers (HBO Max) ja Gaslit.

Elokuvan suomenkielinen nimi Presidentin miehet poikkeaa maailmalla yleisestä linjasta pitää nimessä sana ”kaikki”, esim. Tutti gli uomini del presidente tai Todos los hombres del presidente. On hyvä tietää, että nmi juontuu Humpty Dumpty -lorusta, jossa mainitaan ”all the king’s horses and all the king’s men”. Suomeksi Humpty Dumpty tunnetaan joko Lilleri Lallerina tai Tyyris Tyllerönä.

Woodwardin ja Bernsteinin ja koko The Washington Post -lehden toiminta Nixonin ja hänen hallintonsa rikollisen toiminnan paljastamisessa on muodostunut inspiroivaksi malliesimerkiksi tutkivasta journalismista. Samanlainen suoritus ei enää olisi mahdollista, kun lehden omistaa Trumpin suosiota kärttävä Amazon-miljardööri.

Lue myös:

Mikko Ketola: Watergate kiinnostaa yhä. Vartija 25.7.2024.

50 vuotta sitten -sarjassa Vartijan kirjoittajat käsittelevät 50 vuotta sitten ilmestyneitä elokuvia, jotka ovat tehneet heihin vaikutuksen. Ensimmäiset kirjoitussarjan elokuvat ovat siten saaneet ensi-iltansa 1976. Juonipaljastuksia on luvassa!