Dore

Vainokompleksi ja kristillisen vallan uusi aikakausi Yhdysvalloissa

Käsittelen artikkelissani amerikkalaiseen protestanttiseen/evankelikaaliseen kristillisyyteen pesiytynyttä vainokompleksia – syvälle tajuntaan juurtunutta ajatusta, jonka mukaan viimeisinä päivinä jokaista Raamatun ohjeiden ja moraalin mukaisesti elävää kristittyä tullaan vainoamaan ympäröivän yhteiskunnan taholta. Käyn lyhyesti läpi käsitystavan syntyhistoriaa ja nostan esiin joitain lähihistoriassa esiintyneitä tapauksia ja sananjulistajia, joilla on ollut erityisen tärkeä rooli ajatusmallin iskostumisessa amerikkalaisten kristittyjen mielenmaisemaan, kognitiiviseen tietoisuuteen ja osaksi kristillistä identiteettiä.

Päädyn väittämään, jonka mukaan ajatuksella kristinuskon tai kristittyjen diskriminaatiosta ei ole minkäänasteista todellisuuspohjaa, olipa Yhdysvalloissa vallassa kuka presidentti tai kumpi pääpuolue tahansa. Valkoiset kristityt ovat olleet monella tapaa etuoikeutetuin väestösegmentti Yhdysvalloissa läpi maan historian, ja kristityistä on nyttemmin tullut merkittävin valtaa käyttävä väestöryhmä presidentti Trumpin hallitsemassa maassa. Uskonnollisten ryhmien diskriminaatiota kyllä tapahtuu Yhdysvalloissa, mutta sen ilmenemismuodot ja kohteet eivät vastaa kristillisen oikeiston eetosta. Pohdin myös kysymystä, oliko oikeistovaikuttaja Charlie Kirk kristitty marttyyri, jollaiseksi hänet on kristittyjen oikeistopopulistien piirissä laajalti kehystetty. Lähestyn käsiteltävää teemaa ottamalla aluksi esille joitain esimerkkejä elävästä elämästä havainnollistaakseni, kuinka vainokompleksi näkyy tämän päivän amerikkalaiskristittyjen arjessa.

Tapaus Pinesap

Heinäkuussa 2025 nuori mies nimeltä Connor Estelle perusti kristillisenä joukkorahoitusalustana tunnetulle GiveSendGo-sivustolle varainkeruukampanjan, jossa hän pyysi amerikkalaisia kanssaveljiään ja -sisariaan avustamaan häntä taloudellisesti, koska hän oli menettänyt työpaikkansa ”kristittyihin kohdistuvan vainon” vuoksi. Connorin kertoman mukaan hän oli joutunut ulospotkituksi työstään, johtuen mielipiteistään, joita hän oli esittänyt aivan tavallisena valkoisena amerikkalaisena sydänmaan kristittynä.

Connor, joka tunnetaan sosiaalisessa mediassa paremmin nimellä ”Pinesap”, onnistuikin varsin lyhyessä ajassa keräämään itselleen sievoisen taloudellisen tukipotin, joka todennäköisesti ylitti moninkertaisesti hänen menetetystä työpaikasta saamansa tulot. Lahjoittajien kukkaronnyörit avautuivat herkästi, koska tässä heillä oli elävä esimerkki tapauksesta, mihin amerikkalaista kristikansaa oli valmistettu jo vuosikymmenien ajan: kristittyihin kohdistuviin lopunaikojen vainoihin.

Mutta mitä niin häiritsevää Connor oli sanonut, että hänen työnantajansa oli reagoinut tämän sanomisiin niinkin voimakkaasti kuin antamalla hänelle potkut? Kysymys ei ollut kadunkulmassa saarnaamisesta, Šofar-torven töräyttelystä tai äänekkäästä kielilläpuhumisesta Valkoisen talon edustalla tai sen sisällä, jotka kaikki ovat arkipäivää Yhdysvalloissa ja joita kukaan ei tule estämään – vaikka osa äärikristityistä ehkä toivoisikin näin tapahtuvan, jotta voisivat asettaa päänsä päälle vainottuna olemisen sädekehän.

Connor oli osallistunut kahdenkymmenen ”äärioikeistolaisen konservatiivin” kanssa brittiläisamerikkalaisen toimittaja Medhi Hasanin juontamaan ohjelmaan YouTubessa pyörivällä Jubilee-kanavalla, joka tunnetaan keskustelutyylisistä videoistaan. Ohjelmassa toimittaja Hassan haastoi vuorotellen jokaisen keskustelijan maailmankatsomuksen ja poliittiset näkemykset muutaman minuutin ajaksi terävillä kysymyksillään ja väittämillään.

Laajasti katsotussa keskustelussa, joka keräsi muutamassa päivässä miljoonia katselukertoja, Connor kuvaili itseään avoimesti fasistiksi ja totesi, ettei välitä siitä, jos häntä kutsutaan natsiksi. Hän puolusti myös autokratian tukemista ja esitti kiistanalaisia huomautuksia natsien vainoista todeten muun muassa, että juutalaisia oli ”hieman vainottu” holokaustin aikana. Hän puhui hymysuin, eikä vaikuttanut lainkaan häpeilevän tai arkailevan sanomisiaan. Muut keskustelijat hymähtelivät tyytyväisenä hänen rohkeudelleen, jotkut piirissä olleet taputtivat.

Tapaus herätti internetissä suurta kohua ja inspiroi verkossa päiväkausia kestäneitä keskusteluja siitä, onko oikein, että kanava ja YouTube tarjoavat alustan fasistiselle sisällölle.

Tämä oli ymmärrettävästi liikaa Connorin työnantajalle. Monille Connor kuitenkin näyttäytyi merkittävänä sananvapauden puolestapuhujana.

TAPAUS FEUCHT

Koronaepidemian aikana monet amerikkalaiset kirkot harjoittivat rokotusten ja maskienkäytön vastaista toimintaa, nostivat kanteita tai vastustivat julkisen terveydenhuollon toimenpiteitä esimerkiksi kieltäytymällä noudattamasta kokoontumisrajoituksia. Rajoitusten katsottiin loukkaavan sanan- ja uskonnonvapauden toteutumista ja ne miellettiin erityisesti kristillisiä kirkkoja syrjiviksi. Yleinen valitus oli, että kristillisiä kirkkoja ja muita palvontapaikkoja kohdeltiin epätasa-arvoisesti – joko verrattuna maallisiin kokoontumispaikkoihin, kuten kauppoihin ja ravintoloihin, tai verrattuna muihin uskonnollisiin ryhmiin. Jotkut kuvernöörit, kuten Texasin Greg Abbott ja Indianan Eric Holcomb, tukivat näitä uhmakkaita uskonnollisia yhteisöjä antamalla määräyksiä, jotka estivät paikallishallintoja sulkemasta uskonnollisia tilaisuuksia.

Kun virkavalta muualla puuttui peliin yrittäen estää kokoontumiskieltoa avoimesti vastustaneiden pastoreiden järjestämiä julkisia kokoontumisia, koettiin se hyökkäyksenä ja diskriminaationa kristittyjä kohtaan. Vaikka kokoontumisrajoitukset aloitettiin jo Trumpin ensimmäisen presidenttiyden aikana, sai kuitenkin Joe Biden tuntea nahoissaan kapinoivien kirkonjohtajien vihan ja tuomion: hänet leimattiin antikristilliseksi, kristittyjä vainoavaksi johtajaksi.

Yli 22 musiikkialbumia julkaissut tai tuottanut nuori muusikko, julistaja ja oikeistoaktivisti Sean Feucht oli yksi huomiota herättävimmistä pandemian aikaisista sääntöjen ja rajoitusten vastustajista. Hän järjesti Let Us Worship -nimikkeellä konsertteja ja massatapahtumia kymmenissä amerikkalaisissa suurkaupungeissa korona-aallon ollessa pahimmillaan. Tapahtumissa ei käytetty kasvomaskeja eikä sosiaalisen kanssakäymisen välttämisestä ollut tietoakaan. Kiertueelta tehtiin puolitoistatuntinen dokumenttielokuva SuperSpreader, joka sai nimensä Feuchtin nettisivuillaan myymistä t-paidoista, joissa luki provokatiivisesti: ”Jesus Christ Super-Spreader” (”Jeesus Kristus Super-Levittäjä”).

Muusikon toiminta ja sen myötä SuperSpreader-dokumentti saivat ankaraa arvostelua osakseen. Feuchtin katsottiin olevan säännöistä piittaamaton hurmossaarnaaja, joka vaaransi tietoisesti ja turhaan monien ihmisten terveyden. Oikeistokristillisissä fundamentalistipiireissä muusikosta leivottiin kuitenkin sankari, joka oli valmis kohtaamaan maailman vihan ja vainon puolustaessaan Amerikan perustuslain ensimmäisen lisäyksen mukaisia oikeuksia. Todellisuudessa Feucht oli rakentanut toiminnallaan vahvan poliittisen alustan pitämällä Trumpin valintaa edistäviä vaalikampanjapuheita ylistyskonserttien muodossa ympäri maata ja hyödyntämällä sosiaalisia kysymyksiä, jotka resonoivat vahvasti konservatiivikristittyjen parissa. Kritiikki, jonka Feucht sai toiminnastaan, ei kohdistunut siihen, että hän oli kristitty, vaan koska leikki lähimmäistensä terveydellä.

Eräs Feuchtin tärkeimmistä tukijoista oli ja on yhä presidentti Donald J. Trump, joka on moneen otteeseen nostanut muusikon esikuvaksi uskonnonvapauden eteen taistelevista amerikkalaisista. Feucht on jatkanut Let Us Worship -tapahtumia vuosittain myös pandemian jälkeen. Yksi massatapahtumista, joka alkoi Covidin aikana, on järjestetty nyt jo kuusi kertaa peräkkäin Kingdom to the Capitol -nimisenä Washington DC:n kuuluisalla National Mallin nurmikkoalueella, jossa sijaitsee useita ikonisia nähtävyyksiä kuten Lincolnin muistomerkki ja Washington-monumentti, ja jonka reunamilta löytyvät niin Yhdysvaltain kongressin rakennus kuin Valkoinen talokin.

Feuchtin Kingdom to the Capitol -kiertue on syyskuussa salamurhatun Charlie Kirkin perustaman Turning Point USA:n (TPUSA) kanssa toteutettu yhteishanke. Sean Feuchtilla on virallinen työsuhde järjestön kanssa sen uskonnollisen osaston, TPUSA Faithin, avustajana. Hän ja TPUSA tekevät yhteistyötä useissa tapahtumissa, ja hänen osallistumisensa on keskeinen osa niiden uskonnollista ja poliittista toimintaa. Feucht ja Charlie Kirk tekivät yhteistyötä Kingdom to the Capitol -kiertueella erityisesti vuosina 2023 ja 2024, jonka tarkoituksena oli mobilisoida kristittyjä ennen tulevia presidentinvaaleja.

Tuoreimpaan, vuoden 2025 syyskuussa järjestettyyn National Mall -tapahtumaan, Feucht sai kutsun suoraan Trumpilta ja hänen hallinnoltaan. Trump myös lähetti tilaisuuteen henkilökohtaisen videotervehdyksensä, joka välitettiin suuren videoscreenin kautta tuhatpäiselle yleisölle. Tervehdyksessään presidentti kertoi uskonnonvapauden olevan uhattuna Yhdysvalloissa ja ylisti Feuchtin rohkeutta ja peräänantamattomuutta kristinuskon ja sananvapauden puolustajana. ”Jumala ei tule koskaan unohtamaan sitä, mitä olet tehnyt uskon eteen, emmekä mekään”, Trump julisti.

Feucht tukee täysillä Trumpia ja hänen politiikkaansa. Hän on ollut mukana kirjoittamassa viittä kirjaa, luonut lukuisia opetusmateriaaleja sekä kehittänyt verkkokoulun edistämään poliittisia näkemyksiään. Hänen innostustaan Trumpista kuvastaa myös hänen uusimman studioalbuminsa nimi Worship from the White House. Mutta Feucht ei ole kunniavieras ainoastaan Valkoisessa talossa: hän on ollut esiintymässä myös Yhdysvaltain puolustusministeriön hallintorakennuksessa, Pentagonissa, missä puolustusministeri Pete Hegsethin toimesta on järjestetty soturihenkisiä rukous- ja ylistyshetkiä, joihin osallistuu suuri joukko rakennuksessa työskentelevää henkilökuntaa. Charlie Kirkin murhan jälkeen Feucht esiintyi myös Kirkille järjestetyssä muistotilaisuudessa Kennedy Centerissä Washingtonissa.

Kaikkialla vastaanotto Feuchtille ei ollut kuitenkaan yhtä lämmintä. Muusikko organisoi kesällä 2025 naapurimaahan Kanadaan laajan ylistys- ja julistuskiertueen, joka kuitenkin kuivui kokoon sen jälkeen, useat kaupungit peruuttivat hänen julkisten esiintymispaikkojen lupansa turvallisuussyistä ja vastalauseena hänen LGBTQ- ja abortinvastaisille näkemyksilleen. ”Ilmaisunvapaus on yksi perusarvoistamme, mutta vihamielistä ja syrjivää puhetta ei hyväksytä Montrealissa, eikä sitä suvaita muissakaan Kanadan kaupungeissa”, Montrealin pormestarin toimiston tiedottaja kertoi televisioyhtiö CBC:lle.

Feucht on julkisesti vastustanut homoseksuaalisuutta ja valittanut, että päiväkodin oppilaille opetetaan ”transsukupuolisuutta”. Feucht on myös väittänyt, että niin päiväkodeissa kuin julkisissa kouluissakin lapset saatetaan tuntemaan itsensä huonoiksi, mikäli he ovat syntyneet valkoisiksi. Kun Walt Disney Company vastusti Floridan niin sanottua ”älä sano homo” -lakiesitystä vuonna 2022, Feucht johti aggressiivisia mielenosoituksia yhtiön Kalifornian pääkonttorin edessä.

Kristilliselle oikeistolle Feucht onnistui kääntämään Kanadan kokemuksensa osoituksena kristittyihin kohdistuvasta vainosta ja diskriminaatiosta. Hänen mukaansa Kanadassa on poltettu maan tasalle yli 100 kirkkoa viime vuosien aikana ja pastoreita laitettu vankiloihin pelkästään heidän saarnattuaan kirkossa. Feucht katsookin, että presidentti Trump on ainoa pidäke ja suoja kristittyihin kohdistuvia vainoja kohtaan koko Pohjois-Amerikassa.

Feuchtin väitteet Kanadassa harjoitetusta kristittyjen vainosta on kumottu moneen otteeseen, eikä vähiten maassa vaikuttavien kristillisten muusikoiden toimesta.

TAPAUS SONDERGAARD

Oma mielenkiintoinen tarinansa on Yhdysvalloista Bidenin presidenttikauden aikana karkotettu tanskalainen ”apostoli” ja The Last Reformation -liikkeen perustaja Torben Søndergaard. Amerikkalaisten apostolikollegoidensa tavoin hän väittää saavansa sanomia ja näkyjä suoraan Jumalalta ja karkottaa riivaajia muun muassa upottamalla ihmisiä vedellä täytettyihin jäteastioihin.

Loppuvuodesta 2019 Søndergaard oli tullut perheineen etsimään Yhdysvalloista turvapaikkaa jouduttuaan kotimaassaan kovan arvostelun kohteeksi. Tanskan televisio oli tehnyt hänen toiminnastaan dokumentin, jossa näytettiin, kuinka julistaja karkotti ihmisistä syövän, homoseksualismin ja autismin demoneja. Tämän hän teki myös pienille lapsille, jotka vaikuttivat televisio-otoksissa henkienmanaajan aggressiivisen toiminnan keskellä hyvin pelokkailta ja järkyttyneiltä. Søndergaard jatkoi samaa toimintaa Yhdysvalloissa ja kiersi maata ajaen ulos riivaajia ja uhoten Covid-19:n olevan sosialistinen huiputus, jota käytetään kristittyjen kahlitsemiseen ja kokoontumisvapauden riistämiseen.

Yhdysvaltain rajavalvonta pidätti Søndergaardin vuonna 2022 viisumiepäselvyyksien ja aseiden salakuljetusepäilyjen takia. Kaiken tämän jälkeen hänestä pyrittiin tekemään amerikkalaisten fundamentalistikristittyjen taholla esimerkki syyttömästi vainotusta kristitystä ja todiste länsimaissa tapahtuvasta kristikunnan vainosta. Republikaanien kongressiedustaja Clay Higgins syytti edustajainhuoneen kotimaan turvallisuuskomitean istunnossa Bidenin hallinnon evänneen Søndergaardin turvapaikkahakemuksen sen vuoksi, että kyseessä oli evankelikaalinen kristitty. ”Antikristillinen Bidenin hallinto vainoaa evankelikaalisia kristittyjä kaikin tavoin. Mukaan lukien vangitseminen, eristyssellissä pitäminen ja kidutus. Näin tapahtuu Amerikassa. Pahuuden voimat ja avaruuden henkivallat johtavat nyt Valkoista taloa”, Higgins kuulutti turvallisuuskomitealle.

VAINOKOMPLEKSIN SYNTYMINEN

Ajatukselle uskon tähden vainotuksi tulemisesta on amerikkalaisessa protestanttisessa perinteessä pitkä historia. Käsitys on piirtynyt niin voimallisin värein amerikkalaisen kristillisyyteen, että sen yhteydessä voidaan puhua jo erityisestä vainokompleksista. Tällä tarkoitetaan uskomusta, asennetta tai maailmankuvaa, jonka mukaan kristilliset arvot ja kristityt ovat länsimaisessa maailmassa sosiaalisten ryhmien ja hallitusten sortamia.

Monet tutkijat asettavat kristittyjen vainokompleksin alkupisteeksi Yhdysvalloissa 1900-luvun puolivälin, jolloin useat tuomioistuimen päätökset kielsivät uskonnollisen toiminnan julkisilla paikoilla, kuten valtion hyväksymän aamurukouksen kouluissa. 1900-luvun jälkipuoliskolla amerikkalaiset kristityt alkoivat laajalti uskoa, että kristittyjä vainotaan ja että heidän on jonain päivänä oltava marttyyreja uskonsa vuoksi. Kaiken taustalla oli toki Jeesuksen itsensä sanat siitä, kuinka viimeisinä päivänä ”teidät pannaan ahtaalle, monia teistä surmataan ja kaikki kansat vihaavat teitä minun nimeni tähden”. Julistajat tulkitsivat näitä sanoja juuri omaa aikaansa koskeviksi.

Erityisen voimakkaasti vainokompleksia ruokki toisen maailmansodan jälkeisen herätyksen ja uskolla parantamisen näkyvin keulakuva, saarnaaja William M. Branham (1909–1965). Hän profiloi itsensä profeetaksi, jolla oli Elian voitelu ja joka oli tullut valmistamaan Kristuksen toista tulemista. Suomessakin Helsingin Saalem-seurakunnan kutsumana ja suuren kohun saattelemana vuonna 1950 vieraillut uskolla parantaja synnytti ympärilleen valtaisan kansanliikkeen, jonka vaikutus ulottui laajalti amerikkalaiseen hengelliseen, henkiseen ja poliittiseen ilmapiiriin ja kauas maan rajojen ulkopuolelle. Vielä tänäänkin hänellä on seuraajia tuhansittain ympäri maailmaa. Jotkut hänen vannoutuneimmista kannattajistaan uskovat Branhamin olleen suoraan Jumalasta syntynyt ja hänen perintöään vaalii eräänlainen jumaluuskultti, jossa uskovaiseksi kääntyneitä ihmisiä kastetaan Branhamin nimiin.

Branham uskoi voimakkaasti dispensationalismiin – eskatologiaa eli lopun aikoja koskevaan oppiin, jonka mukaan Israelin kansakunnalla on Jumalan suunnitelmassa erillinen rooli kristillisen kirkon rinnalla ja että Jumala täyttää Vanhassa testamentissa esitetyt lupaukset Israelille kansakuntana seitsemänä erillisenä dispensationa eli armotalouskautena. Irlantilainen teologi John Nelson Darby (1800–1877) oli kuorruttanut dispensationalismia Paavalin tessalonikalaiskirjeistä sieppaamallaan opilla kristittyjen ”ylöstempauksesta” (rapture), jonka suhteesta lopun aikojen muihin tapahtumiin, kuten suureen vaivanaikaan, Harmageddoniin, tuhatvuotiseen valtakuntaan ja tuomiopäivään Branham esitti omintakeisia tulkintoja.

Opit tempauksesta ja lopunaikojen vaivanajasta olivat levinneet Branhamin aikaan jo laajalti amerikkalaiseen evankelikaaliseen maailmaan. Monen muun toisen maailmansodan jälkeen vaikuttaneen saarnaajan tavoin Branham yhdisti maalailemansa lopunaikojen kauheudet, kuten Ilmestyskirjassa mainitut ”pedon merkin” ja ”suuren vaivanajan”, kommunismin leviämiseen. Lukuisissa viimeisiä aikoja koskevissa ennustuksissaan Branham valmisti seuraajiaan kommunismia edustavan Neuvostoliiton aseelliseen hyökkäykseen ja Amerikan valloittamiseen, minkä seurauksena uskovaisia alettaisiin vainota mitä hirvittävimmillä tavoilla. Osa tulisi kuolemaan marttyyreina kadulla kulkevien antikristillisten miliisipartioiden toimesta, toiset tultaisiin viemään kidutettaviksi Stalinin gulageja muistuttaviin vanki- ja työleireihin Alaskaan. Näiden kauhukuvien myötäilemänä vainotuksi tulemisen idea assosioitui amerikkalaisessa kristillisyydessä lähes tyhjentyvästi poliittiseen kristilliseen oikeistoon.

Toisaalta segregaatiopolitiikkaa myötäilevä ja valkoista ylivaltaa korostavalla Christian Identity -ajattelulla kyllästetty Branham profetoi myös suuresta ja lopullisesta ihmisrotujen välisestä suursodasta, ydinsodasta, jota käytäisiin valkoisten ja muunväristen välillä. Branhamin luomat apokalyptiset tuomiopäivän kauhukuvat olivat vähintäänkin osaltaan vaikuttamassa myös siihen, että maailman suurimman joukkoitsemurhan toteuttajana tunnettu, Branhamin läheinen Latter Rain -herätyksen julistajakollega Jim Jones siirsi perustamansa herätyskristillisen uskonlahkon, ”Kansan temppelin” (Peoples Temple), ensin Indianasta Kaliforniaan ja lopulta Etelä-Amerikan pohjoisosan viidakkoon, Guyanaan, joiden hän kuvitteli olevan suojassa tulevalta ydinsodalta. Olipa lopunajan liikkeelle paneva voima sitten kommunismi tai rotujen välinen viimeinen taistelu, se merkitsi kristityille tuskan ja vainon aikaa. Vain erityisellä ”tempaususkolla” (rapturing faith) varustetut kristityt tulisivat Branhamin mukaan kestämään edessä olevat hirveydet.

”Amerikan ääneksi” kutsuttu maailmankuulu evankelista Billy Graham saarnasi usein uskonnonvapauden menettämisen mahdollisuudesta Amerikassa ja kristillisen uskon puolustamisen tärkeydestä, viitaten raamatunkohtiin, kuten 2. Timoteuksen kirjeen luvun 3 jakeeseen 12, jossa sanotaan, että ”kaikki, jotka elävät jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, tulevat vainotuksi”. Graham piti teemaa yllä läpi pitkän evankelistanuransa 1950-luvulta aina 2000-luvun alkuun, mutta esitti ehkä voimakkaimman varoituksensa tulevista vainoista vasta muutama vuosi ennen kuolemaansa vuonna 2015, jolloin hän antoi kirjallisen varoituksen Amerikan kirkoille otsikolla ”Prepare for persecution” (valmistautukaa vainoon). Laajaa julkisuutta saavuttaneessa kirjeessään Graham esittää, kuinka lisääntynyt sekularismi ja vihamielisyys uskontoa kohtaan voivat lisätä uskovien painostusta ja vastustusta Yhdysvalloissa. Hän neuvoi myös kristittyjä vahvistamaan sitoutumistaan Kristukseen, sillä ne, jotka eivät ole syvästi sitoutuneita, saattavat olla ensimmäisiä, jotka painostuksen alla kieltävät uskonsa.

Tunnettu helluntaisaarnaaja David Wilkerson ennusti 1970-luvulla Yhdysvalloille suurta ahdistuksen aikaa, johon sisältyi kristittyjen laajamittainen vaino. Suomalaisille kristityillekin varsin tunnettu Wilkerson yhdisti erityisesti kirjassaan Vision (alkup. 1973; Suomessa jo 8. laajennettu painos 2016 nimellä Näky Nyt kustannus Päivä) vainon moraalisten ja uskonnollisten arvojen havaittuun heikkenemiseen ja paikansi niiden alkulähteeksi Jumalan Sanasta luopuneen seurakunnan. ”Ne, joilla on ulkoisia jumalisuuden muotoja ilman täydellisen sydämen antautumisen voimaa – nämä vainoavat niitä, jotka ylistävät vain Kristuksen ristiä”, esitti Wilkerson huhtikuussa 1987 pitämässä saarnassaan. Hän kutsui luopioseurakunnan harjoittamaa raamatullisesta moraalista kiinnipitävien kristittyjen vainoamista termillä ”vainon hulluus” (persecution madness).

David Berg oli kiistanalainen hahmo, joka tunnetaan parhaiten 1960-luvun lopulla perustamastaan uskonnollisesta ryhmästä, joka alun perin tunnettiin nimellä ”Children of God” (Jumalan lapset), myöhemmin ”The Family” (Perhe). Bergin ryhmä houkutteli seuraajia levittämällä apokalyptisiä ennustuksia. Hän väitti – kaikkien salaliittoteorioiden pohjalla olevaan ”Siionin Vanhinten Pöytäkirjaan” vedoten – juutalaisten olevan vastuussa kristittyjen vainosta.

Vainokompleksi tuli esille Yhdysvalloissa 1990-luvulla, kun vuoden 1998 kansainvälinen uskonnonvapauslaki hyväksyttiin osaksi maan virallista ulkopolitiikkaa. Sen tuloksena kaikkia maailmalla esiintyviä käsityksiä ja kantoja, jotka eivät ole yhdenmukaisia amerikkalaisen, pitkälle politisoituneen kristinuskon kanssa, alettiin käyttää esimerkkeinä uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta ja vainosta. Tämän seurauksena vielä tänäänkin amerikkalaiset kristilliset järjestöt ja ajatushautomot rahoittavat miljoonilla dollareilla eurooppalaista anti-gender aktivismia osana ”sanan- ja uskonnonvapauden” toteutumista edistävää toimintaansa. Yksi järjestöistä on ADFI (Alliance Defending Freedom International) – the Southern Poverty Law Centerin (SPLC) luokittelema viharyhmä – joka hyökkää seksuaalivähemmistöjä vastaan. Euroopan parlamentin EPF:n raportti mainitsee erityisesti Päivi Räsäsen yhtenä ADFI:lta saadun rahallisen tuen ja ammattiavun kohteena.

Laajalti tunnettu pastori Tim LaHaye on kirjoittanut lopunajoista, tempauksesta ja vainojen ajasta suosituissa kaunokirjallisissa teoksissa, kuten yhdessä Jerry B. Jenkinsin kanssa kirjoittamassaan Ilmestyskirjan kauhuilla mässäilevässä 12-osaisessa Left Behind -sarjassa, jota on myyty pelkästään Yhdysvalloissa yli 60 miljoonaa kappaletta. Kirjasarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1995 ja viimeisin, Kingdom Come, vuonna 2007. Suomeksikin julkaistun kirjasarjan pohjalta on tehty viidestä elokuvasta ja kahdesta jatko-osasta koostuva thrillerisarja, jonka eräässä osassa näyttelee Nicholas Cage. Sarjan elokuvia, jotka Suomessa tunnetaan nimellä Kadotettu maailma, ovat katsoneet kymmenet miljoonat amerikkalaiset.

Samaa aihepiiriä jatkoi kristillisen Pure Flix -tuotantoyhtiön vuosina 2014–2024 julkaistu viisiosainen draamasarja God’s Not Dead. Sarja on suunnattu ihmisille, jotka ovat vakuuttuneita siitä, että heidän uskontonsa on hyökkäyksen kohteena Yhdysvalloissa. Filmisarjassa kuvataan kirkkojen polttamista, julistajien vangitsemisia ja vahvistetaan saagaa, jossa erityisesti valkoiset kristityt ovat uskoviin kohdistuvan vainon todellisia uhreja.

Amerikkalaisia 2000-luvun saarnaajia, jotka ovat erityisesti keskittyneet lopun aikoihin ja niihin liittyvään kristittyjen vainoon, ovat muun muassa Harold Camping, David Jeremiah, John Piper ja Thomas Tarrants. He ovat kaikki saarnanneet myös varautumisen tarpeellisuudesta tulevia kärsimyksiä varten. Heidän syvälle amerikkalaiseen kristilliseen mielenmaisemaan pesiytyneiden käsitystensä mukaan kirkollisen palvelutyön tavoitteena on valmistaa kristittyjä marttyyreiksi ja kasvattaa heissä kykyä kärsiä uskonsa vuoksi. John Piper kertoo haluavansa valmistaa marttyyreja Amerikalle.

Monet amerikkalaissaarnaajat ovat vainopuheittensa yhteydessä esittäneet myös tarkkoja päivämääriä Jeesuksen takaisintulolle ja maailmanlopulle. Yllä mainittu, vuonna 2013 kuollut Harold Camping ennusti maailmanlopun kolme kertaa. Viimeisin hänen epäonnistuneista ennustuksistaan tapahtui vuonna 2010, jolloin hän Raamatun matematiikkaa eli pseudotieteellistä teomatiikkaa käyttäen ennusti vanhurskaiden tempaamisen taivaaseen tapahtuvaksi 21. toukokuuta 2011, minkä jälkeen maapallolla olisi seurannut viiden kuukauden ajanjakso tulta, tulikiveä ja tauteja, joiden seurauksena miljoonia olisi kuollut joka päivä; tämän ajanjakson olisi pitänyt päättyä 21. lokakuuta 2011 tapahtuvaan maailmanloppuun, jolloin Jumala olisi tuhonnut koko maailmankaikkeuden.

Camping palkittiin vuoden 2011 lopussa yhdessä Pat Robertsonin kanssa Harvardin yliopiston jakamalla matematiikan huumori-Nobelilla (ns. Ig Noble Prize, jossa Ig eli ”ignoble” tarkoittaa arvotonta), joka tähdentää matematiikan oletusten ja laskelmien tekemisen huolellisuuden tärkeyttä. Palkinnonsaajat olivat kumpikin erikseen ennustaneet maailmanlopun tapahtuvan vuosina 1954, 1982, 1990, 1992, 1994, 1999 ja 2011.

Campingin ja Patersonin ohella lukuisat muut apokalyptiset amerikkalaissaarnaajat ovat antaneet tarkkoja päivämääriä kristittyjen tempaukselle. Tuorein tapaus on Yhdysvalloissa erityistä kuuluisuutta saanut eteläafrikkalainen julistajaprofeetta Jeremy Jacobs, jonka mukaan tempauksen olisi pitänyt tapahtua joko 23. tai 24. päivänä syyskuuta vuonna 2025. Ennustus upposi jo valmiiksi lopunajan kauheuksilla kyllästettyyn amerikkalaisyleisöön kuin veitsi sulaan voihin. Monet skenaarion kirjaimellisesti ottaneista luopuivat työpaikoistaan ja myivät omaisuuttaan maallisen elämänsä jättämisen toivossa (tai pelossa). Kun mitään ei tapahtunut, selitteli profeetta ennustustaan sillä, että Jeesus, joka oli hänelle suoraan asiasta kertonut, eli juliaanisen kalenterin mukaan, kun taas profeetta itse ja hänen kuulijansa seuraavat gregoriaanista kalenteria, mikä laahaa 13 vuorokautta juliaanista kalenteria perässä. Kun kristityt sitkeästi pysyivät Tellus-planeetan pinnalla vielä tämänkin jälkeen, tempasi profeetta itsensä pois nettialustoilta ryhtyen parantelemaan osumatarkkuuttaan tulevia päiviä varten.

TYTTÖ, JOKA SANOI EI

Coloradon Columbinessa sijaitsevassa Columbine High Schoolissa 20. huhtikuuta 1999 tapahtunut kouluampuminen oli tapahtumasarja, jota on mahdoton ohittaa puhuttaessa amerikkalaiskristittyjen vainokompleksista. Verilöylyssä kaksi 12. luokan oppilasta murhasi 13 koulutoveriaan ja yhden opettajan; kymmenen heistä kuoli koulun kirjastossa, jossa massamurhaajat myöhemmin tekivät itsemurhan. Kaksikymmentä muuta ihmistä loukkaantui ampumavälikohtauksessa, ja poliisin kanssa käytiin useita tulitaisteluita, joissa kumpikaan osapuoli ei saanut osumia. Columbinen verilöyly on tunnettu siitä, että se on innoittanut monia muita kouluampumisia ja pommi-iskuja; sana columbine on sittemmin tullut synonyymiksi nykyaikaisille kouluampumisille.

Tapahtumaan liittyi yksityiskohta, joka jätti pysyvän jäljen koko sen aikaiseen sukupolveen ja on jäänyt vellomaan evankelikaalikristittyjen mielenmaisemaan aina tähän päivään asti. Tarinan mukaan toinen murhaajista oli kävellyt kirjastossa olevan pöydän luokse nähtyään sen alla lymyilevän kaksi oppilasta, joista toinen oli koko Amerikan tietoisuuteen tapahtuman jälkeen tullut Cassie Bernall. Murhaajan kerrottiin polvistuneen pöydän ääreen ja kysyneen Bernallilta, uskoiko hän Jumalaan. Tämän vastattua ”kyllä”, poika ampui haulikolla oppilasta kerran päähän, jolloin uhri menehtyi välittömästi.

Kristillisissä piireissä levisi nopeasti tarina Cassie Bernallista, joka menetti henkensä sen jälkeen, kun hän oli tunnustanut uskonsa Jeesukseen. Cassieta alettiin muistaa kristittynä marttyyrina. Seuraavien vuosien aikana Cassiesta ja muista verilöylyssä surmansa saaneista oppilaista julkaistiin lukuisia kirjoja heidän vanhempiensa avustuksella tai heidän kirjoittamanaan. Näistä merkittävin lienee Cassien äidin, Misty Bernallin, syyskuussa 1999 julkaisema kirja: She Said Yes: The Unlikely Martyrdom of Cassie Bernall (Hän sanoi kyllä: Cassie Bernallin epätodennäköinen marttyyrikuolema), joka nousi pian ilmestymisensä jälkeen New York Timesin bestsellerlistan 8. sijalle. Kirjassa äiti kuvaa tyttärensä myrskyisää teini-ikää, kääntymystä, kristillistä uskoa ja marttyyrikuolemaa varsin ihannoivaan sävyyn. Sosiologi Ralph Larkin onkin kutsunut Columbinen uhreihin liittyvää kirjallisuutta ”hagiografioiksi”, joiden tarkoituksena oli kuvata uhrien elämää mallina tuleville sukupolville, jolloin historialliset tosiasiat jäivät usein toissijaisiksi henkilöiden esimerkillisyyden esittelyyn verrattuna.

Myöhemmin verilöylystä tehdyt seikkaperäiset tutkimukset ovat osoittaneet, että henkilö, jolta kysyttiin hänen uskostaan Jumalaan, ei ollut Cassie Bernall, vaan kokonaan toisaalla ollut oppilas, joka selvisi ampumisesta hengissä. Tästä huolimatta Cassien vanhemmat antoivat lausunnon, jossa he puolustivat kirjansa paikkansapitävyyttä ja sanoivat puhuneensa neljän todistajan kanssa, jotka olivat kertoneet heille, että Cassie oli puolustanut uskoaan ennen kuolemaansa.

Kertomuksen ristiriitaisuuksista huolimatta Cassien ”kyllä”-vastauksesta tuli voimakas symboli paineen alla osoitetusta uskosta. Cassien marttyyritarinaa toistettiin tuhansissa saarnoissa ja lukemattomilla uskonnollisilla lasten- ja nuortenleireillä, missä samaa kysymystä kysyttiin teini-ikäisiltä nuorilta: jos ohimollesi laitettaisiin ase ja kysyttäisiin, uskotko Jumalaan, mitä vastaisit? Häpeäisitkö Jumalaa ja kieltäisit Hänet ihmisten edessä, jolloin Raamatun mukaan joutuisit helvettiin, vai tunnustaisitko uskovasi häneen, kuolisit, mutta pääsisit taivaaseen. Tilannetta ei lähestytty vain mielikuvituksen tai teorian kautta; vallitsi yleinen tunne, että vaino ja marttyyrikuolema olivat väistämättömiä. Ajan läpi eläneet nuoret ovat myöhemmin kertoneet jopa romantisoineensa marttyyrikuoleman ja kuinka he alkoivat haaveilla päivistä, jolloin heitä saatettaisiin vainota.

Kirjallisuuden lisäksi Cassien tarina on innoittanut useita lauluja, kuten Flyleafin Cassie (22 miljoonaa soittoa) ja Michael W. Smithin This Is Your Time, jonka musiikkivideon alussa on lyhyt pätkä, jossa Cassie puhuu uskostaan. Tarina oli myös vahvasti amerikkalaisen rap/rock-yhtye DC Talkin listahitin Jesus Freak taustalla (kappaleen sanojen käännös jutun lopussa). Grunge-tyyppisellä soundilla varustettu kappale kertoo Jeesus-uskon puolustamisesta vainojen keskellä.

Columbinen ja Cassien ympärille syntyi kokonainen liike, joka radikalisoi nuoria ympäri Yhdysvaltoja. Evankelikaalisissa ympäristössä kasvaneet lapset kuulivat paljon siitä, kuinka heidän tulisi valmistautua taistelemaan uskonsa puolesta. Heille kerrottiin, että heitä vainottaisiin, kun he menisivät julkiseen kouluun, koska ihmiset eivät pitäneet kristityistä – yksi syy siihen, minkä vuoksi Yhdysvalloissa on eniten lapsia maailmassa kotikoulutuksen piirissä. Tuntui kuin koko Amerikka olisi välittömästi tiennyt kenestä on kysymys, kun puhutaan tytöstä, joka sanoi kyllä.

TEEN MANIA

Teen Mania oli Ron ja Katie Lucen vuonna 1986 perustama evankelikaalinen nuorisojärjestö, joka oli tunnettu armeijahenkisten harjoitusten yhdistämisestä uskonnollisiin kokemuksiin. Sen pääohjelmaan kuuluivat ”Acquire the Fire” -nimellä tunnetut massatapahtumat, joita on kuvattu ”rock-konsertin ja jumalanpalveluksen sekoituksiksi”. Eri puolilla Yhdysvaltoja järjestettyihin tapatumiin osallistui arvioiden mukaan 3–4 miljoonaa nuorta. Uskonnollisena liikkeenä aloittanut Teen Mania profiloitui vuosien varrella yhä voimakkaammin painottamaan politiikkaa ja armeijaa. Yksi sen uusista aloitteista oli ”Battle Cry Campaign” (Taisteluhuuto-kampanja), jonka tavoitteena oli ”palauttaa Amerikka kristilliseksi maaksi”.

Kesällä 2025 Amazon Prime Video -suoratoistopalvelussa ensi-iltansa saanut dokumenttisarja Shiny Happy People: A Teenage Holy War tarkastelee Teen Maniaa ja sitä, kuinka se sai monet sen toimintaan osallistuneista lopulta pelkäämään jopa henkensä puolesta. Organisaatio tähtäsi kasvattamaan teininuorista Kristuksen sotureita, jotka valmistautuvat kidutuksiin ja marttyyrikuolemaan, antamaan henkensä Kristuksen ja evankeliumin puolesta. Videopätkissä näkyy teini-ikäisiä, jotka rullaavat maassa kuin sotilaskoulutuksessa, ja esineitä, jotka sytytetään tuleen vihollisen tuhoamisen symboleina. Sarjassa haastateltujen entisten teenmanialaisten mukaan järjestön massatapahtumat, boot camp -tyyliset nuorisoleirit ja ympäri maailmaa suoritettu lähetystyö veivät teini-ikäiset fyysisille ja henkisille rajoilleen. ”Arvokkain asia, mitä voit tehdä, on kuolla”, pohtii eräs mies videoklipissä. Moni kertoo traumatisoituneensa Teen Maniasta loppuiäkseen.

Teen Mania alkoikin saada kritiikkiä entisiltä harjoittelijoilta ja työntekijöiltä hengellisestä hyväksikäytöstä. Viimeisinä vuosina se kohtasi merkittäviä taloudellisia vaikeuksia ja ajautui vararikkoon vuonna 2015. Ron Luce toimi Teen Manian johtajana ja keulakuvana lähes 30 vuoden ajan. Hän toimi Valkoisen talon huumeettomien yhteisöjen neuvoa-antavassa komissiossa vuosina 2002–2004 presidentti George W. Bushin presidenttikaudella. Vaikka Teen Mania meni konkurssiin vuonna 2015, Luce on jatkanut evankelista työtään ja perustanut yhdessä vaimonsa Katien kanssa uuden projektin, Generation Next, jonka puitteissa hän järjestää suuria ”Jesus Global Youth Day” -tapahtumia eri puolilla maailmaa, puhuu erilaisissa tapahtumissa, paneeleissa ja podcasteissa, julkaisee videoita sosiaalisessa mediassa ja esiintyy erilaisissa televisio-ohjelmissa.

ANKARAA VAINOA

Yllä kuvattujen kaltaisia tapauksia tulvii amerikkalaisten oikeistokristittyjen vainoa maalailevissa narratiiveissa. Barack Obaman politiikkaa syytettiin vasemmistolaiseksi ja marxilaiseksi, ja se koettiin avoimeksi iskuksi kristillistä Amerikkaa ja kristillisiä perhearvoja vastaan. Lisäksi hänestä levitettiin salaliittoteoreetikkojen parissa, joihin myös monet kristillisen äärioikeiston edustajat lukeutuvat, huhua, jonka mukaan hän oli oikeasti kenialainen ja muslimi, joka ei pidä kristityistä. Public Policy Polling -tutkimuslaitoksen vuonna 2013 tekemän mielipidemittauksen mukaan jopa yksi neljästä amerikkalaisesta uskoi, että Obama saattoi olla antikristus.

Billy Grahamin poika, Franklin Graham, ja hänen tyttärensä, Anne Graham Lotz, ovat jatkaneet isänsä tyyliin varoitusten antamista kristittyjen vainoista ja Jumalan tuomioista sekularisoituneelle Amerikalle. Poika Grahamin mukaan Obaman presidenttikaudella hyväksyttiin monia lakeja, jotka rajoittivat kristittyjen vapauksia ja johdattivat Yhdysvallat tielle, jossa se menettää vähitellen uskonnonvapauttaan. Hän katsoi erityisesti raamatullisia periaatteita puolustavien kristittyjen ympäri maata kokevan lisääntyvässä määrin vaikeuksia, vainoa ja syrjintää, ottaen esimerkiksi Coloradossa sijaitsevan pienen leipomon omistajan, joka joutui sulkemaan kakkupuotinsa ovet, koska hänen raamatullinen vakaumuksensa ei sallinut hänen valmistaa kakkua lesboparin häihin. Samalle vainottujen listalle hän nosti Washingtonin osavaltiossa toimivan kukkakauppiaan, joka haastettiin oikeuteen syrjinnästä, koska tämä ei voinut hyvällä omallatunnolla luoda kustomoituja kukka-asetelmia samaa sukupuolta olevien seremonioihin sekä New Mexicossa työskentelevän valokuvaajan, jonka kohdalla osavaltion korkein oikeus päätti, ettei valokuvaaja ei voi kieltäytyä kuvaamasta homojen hääseremonioita perustellen kieltäytymistään uskollaan.

Sama vainoretoriikka jatkui Bidenin astuttua Valkoiseen taloon. Nykypäivän oikeistokristittyjen käsitys kulttuurisista ja poliittisista kysymyksistä on vahvasti muovautunut hengellisen sodankäynnin käsitteen pohjalta. Biden ja hänen poliittinen puolueensa puolustivat uskonnollista, rodullista ja seksuaalista moniarvoisuutta ja osallistavuutta, jotka hengellisen sodankäynnin näkökulmasta olivat demonisia merkitysrakenteita, vastustaessaan ”ihanteellista Amerikkaa” ja sen moraalista järjestystä.

Nikki Haley, Etelä-Carolinan entinen kuvernööri, vertasi Bidenia kaikkien valheiden isään, itse Saatanaan, luonnehtien Bidenin anti-MAGA puheiden olevan peräisin ”helvetin syövereistä”. Olivatpa jotkut tiukan linjan oikeistokristityt näkevinään Valkoisen talon yläpuolella öisin punaisena hehkuvan portaalin, jota pitkin demonit laskeutuivat Bidenin hallitsemaan vallan keskukseen.

Oikeistokristittyjen parissa levisivätkin pian Bidenin presidentiksi tulon jälkeen puheet siitä, että uusi hallinto aloittaisi kristittyihin kohdistuvan vainon heti tuoreeltaan. Hurjimmissa väitteissä liittovaltion demokraattihallinnon esitettiin tekevän uskon Jeesukseen ja Raamattuun laittomaksi. Käsitykset vainotuksi tulemisesta levisivät erityisesti valkoisten evankelikaalien parissa. Public Religion Research Institute -tutkimuslaitoksen elokuussa 2023 julkaistun selvityksen mukaan 77 prosenttia amerikkalaisista valkoisista evankelikaaleista koki tulevansa vainotuksi ja monin tavoin diskriminoiduksi Bidenin aikaisessa Yhdysvalloissa.

Vainojen merkkejä nähtiin milloin missäkin. Kun loukkaavia somepäivityksiä viljelevien henkilöiden tilejä poistettiin eri nettialustojen keskustelupalstoilta, tulkittiin se uhrikäyttäytymisen mukaisesti kristittyihin ja heidän sananvapauteensa kohdistuvana vainona. Samoin abortin vastustajien aborttiklinikoilla tapahtuneista protestoinneista annetut rikossyytteet nähtiin osoituksina kristittyjen vainoista, vaikka todellisuudessa heitä syytettiin klinikoiden sisäänkäyntien tukkimisesta ja sairaanhoitajiin kiinni käymisestä. Erään Washington DC:ssa asuvan abortinvastustajan syytelistalla luki, että tämä oli siepannut klinikalta keinohedelmöitysprosessissa olleita pakastettuja alkioita ja vienyt ne kotiinsa. Kaikki tapaukset tulkittiin kristillisen oikeiston parissa kuitenkin puhtaasti vainokompleksin viitekehyksestä. Myös Trump alkoi pitää saagaa vainotuista kristityistä näkyvästi esillä pitäen omia oikeussyytteitään osana kristikuntaan kohdistuvaa vainoa.

VAINOHARHAISUUTTA

Lause ”kristittyjä vainotaan” tulee vastaan amerikkalaisen uskonnollisuuden ja politiikan yhteyksissä nykyisin niin usein, että se alkaa olla jo kansanviisautta. Suurin osa amerikkalaisista kristityistä uskoo kyselytutkimusten mukaan olevansa vainottuja. Sosiologi Samuel Perryn mukaan evankelikaalit pitävät itseään maan eniten vainottuna uskonnollisena ryhmänä. Vaikuttaa siis siltä, että vainon olemassaolo on saavuttanut kristittyjen keskuudessa ainakin jonkin tason kiistattomuuden. Niinpä kun vaikutusvaltainen kristitty kolumnisti Rod Dreher, jonka Politico-lehti listasi varapresidentti J.D. Vancen yhdeksi tärkeimmistä taustavaikuttajista, julkaisi vuonna 2017 bestselleriksi nousseen kirjansa The Benedict Option, jossa väitettiin, että amerikkalaiset kristityt ovat jopa uhattuina kuolla sukupuuttoon heihin kohdistuvan vainon vuoksi, juuri kukaan ei asettanut Dreherin johtopäätöksiä kyseenalaiseksi. Tämä siitä huolimatta, ettei hänen argumentillaan ollut mitään faktuaalista pohjaa.

Mutta kuinka paljon vainotuksi tulemisen kokemuksesta perustuu todellisuuteen, ja kuinka paljon se on pään sisäistä tai kristilliseen kulttuuriin yleisesti ladattua vainoharhaisuutta, jota on ruokkinut vuosikymmeniä kestänyt uhkailu ja pelottelu tulevilla vainoilla? Yhtä lailla on mielenkiintoista pohtia, mitä amerikkalaiselle evankelikaaliselle kristillisyydelle mahtaisi tapahtua, jos kukaan ei sanoisi heistä tai heille mitään negatiivista, tilanteessa, jossa uskonnollinen eetos perustuu niinkin voimakkaasti ajatukseen vainotuksi ja kiusatuksi tulemisesta? Mistä silloin uhriutua? Ja vielä: entä jos vainotuksi tuleminen ei olekaan aidon ja uskollisen kristityn hengellinen lakmustesti, meneekö sen myötä motivaatio ajautua hankaluuksiin?

Kristityt ovat edelleen Yhdysvaltain ylivoimaisesti suurin uskonnollinen ryhmä. Suuri osa Yhdysvaltojen historian viimeaikaisesta kehityksestä on perustunut konservatiivisen kristinuskon hallitsevaan asemaan Yhdysvaltojen politiikassa, lainsäädännössä ja käytännöissä. Sen tuloksena valkoinen ihonväri, miehisyys, heteroseksuaalisuus ja Yhdysvaltain kansalaisuus ovat amerikkalaisen kristillisyyden ja vallitsevan kulttuurin keskeisiä ominaispiirteitä. Implisiittisenä kaiken taustalla leijailee ajatus siitä, että itse Jumalakin on valkoinen, mies, heteroseksuaalinen ja todennäköisesti amerikkalainen ja että hänen Poikansa, Jeesus Nasaretilainen, oli maskuliinisuutta pursuava, lihaksikas Braveheart-elokuvan William Wallacen hahmon kaltainen soturi, jonka johtamassa tähtilippuja kuhisevassa armeijassa amerikkalainen kristillinen oikeisto on kutsuttu taistelemaan viimeiseen hengenvetoon valona loistavan maan hypoteettisia vihollisia vastaan.

Kristillisellä poliittisella oikeistolla on taipumus vahvistaa käsitystään vainosta erityisesti siinä yhteydessä amerikkalaista poliittista keskustelua, jota asiantuntijapiireissä kutsutaan ”kulttuurisodaksi”. Amerikkalaisten kirkkojen ja rukoushuoneiden saarnapulpeteista ja kristillisten radio- ja TV-asemien studioista kaikuu tänään yhä suuremmalla volyymilla tulikivenkatkuista puhetta aborttia, hlbtiq-yhteisöjä, kouluissa ja yliopistoissa tapahtuvaa arvoliberaalia opetusta, ”wokea”, vasemmistolaista ideologiaa ja ”marxilaisten hullujen” hallitsemaa demokraattipuoluetta vastaan. Käsitykset antikristillisten voimien soluttautumisesta kaikkialle yhteiskuntaan, myös kirkkoihin, on juurtunut syvälle oikeistokristittyjen tajuntaan ja tuonut monet aikaisemmin erillään toimineet uskonyhteisöt yhteiseen rintamaan ”taistelussa pahuuden voimia vastaan”. He haluavat, että heidän uskomuksensa ulottuvat kirkkojen seinien ulkopuolelle leipomoihin, yrityksiin, viihdekanaville, lääkärin vastaanotoille, julkisiin käymälöihin, kongressiin, oikeusjärjestelmään ja presidentin virkaan – eivätkä he halua, että heidän offensiivejaan tarkastellaan oikeudellisesti tai yhteiskunnallisen pluralismin ja tasa-arvon näkövinkkeleistä. He pitävät tällaista tarkastelua ja siitä johtuvaa vastustusta vainona. Ilmoille on laskettu voimakas taisteluhuuto, joka on paisunut voimaksi, joka kykenee kirjoittamaan lakeja uusiksi ja sortamaan todella haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä.

Kun kristittyjen kokonaismäärä vähenee ja kulttuuriset muutokset johtavat siihen, että perinteiset amerikkalaiset arvot eivät enää ole synonyymi tietyn kristillisen ryhmän uskomuksille, konfliktit ovat väistämättömiä. Kansalaisoikeusliike, naisliike, homojen vapautusliike, Black Lives Matter -liike, maahanmuutto, queer- ja transliikkeet sekä ”vieraiden” uskontojen näkyvyyden lisääntyminen ovat haastaneet valkoisen kristillisen heteropatriarkaatin valta-aseman. Monet evankelikaalit ovat kokeneet näiden ryhmien presenssin ja edistyksen vainona, koska myös fundamentalistisesti ajattelevan kristityn odotetaan noudattavan osavaltioiden ja liittovaltion lakeja, jotka ovat myöntäneet oikeuksia erilaisille vähemmistöille. Tässä yhteiskunnallisessa jännitteessä oikeusistuimen päätös, joka syrjinnän estämiseksi velvoittaa kristillisen leipomon omistajaa valmistamaan hääkakun lesboparille, tulkitaan vainokompleksin stimuloimana lähes vaistomaisesti kristittyihin kohdistuneeksi vainoksi.

Uskonnonvapauden määritelmästä ja sen rajoista on käyty aina keskustelua Yhdysvalloissa. Pienet kiistat rajoista eivät ole sama asia kuin täysimittainen hyökkäys tietyn uskonnon kieltämiseksi. Olipa kyseessä sitten avioliittolupien myöntäminen homoille, kakkujen leipominen lesboparien häihin, sarjatuliaseiden heiluttelu rukoushuoneessa, kokoontumisrajoituksista piittaamaton jumalanpalvelus tai kirkkojen verotusta koskevien lakien säätäminen, mikään näistä uskonnonvapautta koskevista kiistoista ei ole hyökkäys uskonnon harjoittamisen oikeutta vastaan. Nämä rajat koskevat kirkon ja valtion suhdetta, eivät valtaapitävien hyökkäystä kirkkoa vastaan. Joskus ne liittyvät raadollisesti vain erilaiseen tulkintaan kristinuskon sisällöstä.

ETUOIKEUTETUT KRISTITYT

Kristinusko on vallitseva uskonto Yhdysvalloissa, ja erityisesti valkoiset kristityt nauttivat poikkeuksellisen etuoikeutetusta asemasta monin tavoin, niin suurissa kuin pienissäkin asioissa. Kristinuskon dominoiva rooli näkyy niin joulun kuin pääsiäisenkin lomapäivissä kuin siinä yksinkertaisessa tosiasiassa, että kristillinen Jumala mainitaan säännöllisesti kaikkialla kansallislaulusta kansalaisuustesteihin. Toisin kuin monien muiden uskontokuntien kohdalla kristittyjen ei tarvitse jatkuvasti puolustaa identiteettiään, eikä heidän odoteta taistelevan oikeudestaan harjoittaa uskontoaan.

Kristityt voivat mitään pelkäämättä käyttää kaulassaan ristiä, julistaa Times Squarella kovaäänisesti sanomaansa, järjestää demoneita karkottavia Jeriko-marssejaan Washington DC:ssä tai laittaa autonsa takaluukkuun Jeesusta ylistävän tarran. He voivat täysin siemauksin nauttia sosiaalisesta liikkuvuudesta ja odottaa voivansa elää vapaana väkivallasta ja syrjinnästä, joka kohdistuu heihin uskonnon vuoksi. Kristinuskoon suhtaudutaan Amerikassa edelleen kunnioittavasti monin tavoin, ja kristityksi nimittäminen tuntuu yhä toimivan lupauksena sille, että joku on hyvä ihminen.

Kristityillä on Yhdysvalloissa ökyrikkaat julistajansa, omat painotalonsa, sanoma- ja viikkolehtensä, mediakeskuksensa, musiikkibisneksensä, viihdekeskuksensa, lukuisat ajatushautomonsa, lobbyjärjestönsä, koulunsa, yliopistonsa, tuhannet radio- ja TV-asemansa ja lähes pari tuhatta megakirkkoa, joiden viikoittaisissa palvelutilaisuuksissa käy kerrallaan vähintään 2 000 ihmistä. Kristinusko tulee vastaan jokaisessa hotellihuoneessa, dollarin setelissä, poliittisissa puheissa, yleisötapahtumissa ja miljoonissa tienvarsimainoksissa. Kristityt voivat yleensä olettaa, että heidän lapsillaan on opettajia, jotka jakavat heidän uskontonsa, ja että monet heidän keskeisistä arvoistaan ja käsityksistään on sisällytetty opetussuunnitelmiin. Kysymys ei todellakaan ole jossain marginaalissa elävästä syrjitystä ja sorretusta kansankerroksesta.

Kristityt ovat huomattavan yliedustettuina myös kansallisessa politiikassa. Noin 70 prosenttia Yhdysvaltain väestöstä tunnustaa olevansa kristittyjä, mutta 91 prosenttia kongressin jäsenistä kertoo olevansa kristittyjä – prosenttiosuus, joka on pysynyt suunnilleen samana 1960-luvulta lähtien. Kristittyjen osuus monien osavaltioiden lainsäädäntöelimissä on tätäkin suurempi. Kaikki Yhdysvaltain presidentit ovat olleet kristittyjä. Kaikki liittovaltion korkeimman oikeuden jäsenet ovat olleet juutalaiskristillistä maailmankuvaa tunnustavia, eikä ateisti ole koskaan istunut kyseisessä tuomioistuimessa.

Tämä yliedustus tarkoittaa sitä, että kristityillä on muita parempi pääsy vaalikampanjoinnin rahoituksiin ja mekanismeihin. Etenkin oikeistoleirin puolella kristittynä oleminen on niin suuri etu ehdokkuudelle, että useimmat ihmiset profiloivat itsensä mieluusti kristityksi vakaumuksestaan riippumatta.

Republikaanien esivaalikisaan vuoden 2024 presidentinvaaleissa ilmoittautunut liikemies ja monimiljonääri Vivek Ramaswamy sai tuntea katkerasti uskonnonharjoittamisen varjopuolen yrittäessään pyrkiä politiikan huipulle ei-kristittynä. Vaikka Ramaswamy on pesunkestävä konservatiivi ja MAGA-liikkeen arvoja voimakkaasti myötäilevä hyvä esiintyjä, hänellä on kuitenkin yksi heikkous, joka vääjäämättä soti hänen menestymistään vastaan: hän on uskonnolliselta taustaltaan hindu. Tästä ominaisuudestaan hän sai kuulla vaalikampanjansa aikana paljon enemmän negatiivista palautetta kuin positiivista palautetta yhdestäkään poliittisesta aloitteestaan.

Paine kristityksi kääntymiseen on ollut yhteiskunnan huipulle pyrkivillä muihin uskontokuntiin kuuluvilla perinteisesti suuri. Varapresidentti JD Vance ilmoitti julkisesti Turning Point USA -tapahtumassa marraskuussa 2025, että hän toivoo vaimonsa Usha Chilukuri Vancen kääntyvän hindulaisuudesta kristinuskoon. Hän mainitsi myös, että heidän lapsensa kasvatetaan kristityiksi, vaikka hänen vaimonsa jatkaisikin hinduna.

KRISTITYT VALLAN KUKKULOILLA

Donald J. Trumpin presidenttikausilla kristittyjen erityisasema ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus on entisestään kasvanut. ”Kukaan ei ole tehnyt niin paljon kristittyjen tai evankelikaalien hyväksi kuin minä. Teillä on aina ystävä Valkoisessa talossa”, Trumpin tiedetään sanoneen joukolle megakirkkojen saarnaajia tammikuussa 2018 häärätessään ensimmäistä kauttaan Valkoisen talon isäntänä.

Vuoden 2024 presidentinvaaleihin tähtäävän vaalikampanjansa aikana evankelikaalisten ohjelmantuottajien (National Religious Broadcasters) päivillä helmikuussa 2024 pitämässään puheessa Trump vakuutti, että jos hän menee vaaleissa läpi, kristityt tulevat käyttämään valtaansa tasolla, joka ylittää kaikki aiemmat mittasuhteet: ”Teidän avullanne ja Jumalan armosta Amerikan suuri herätys alkaa marraskuun 7. päivänä 2024”. Saman vuoden heinäkuussa hän kertoi Turning Point Action -järjestön tapahtumassa Floridassa olevansa itse kristitty, rakastavansa kristittyjä ystäviään ja korjauttavansa ja järjestävänsä kaiken heidän kannaltaan niin, ettei heidän tarvitse äänestää jatkossa enää lainkaan. Myöhemmin Trump selitteli politiikan tarkkailijoiden autoritääriseksi luonnehtimaa kommenttiaan toteamalla, että hän patisti kokonaisuutena laiskasti äänestäviä kristittyjä vaaliuurnille, koska hän aikoo laittaa kerralla maan kristittyjen kannalta sellaiseen kuntoon, ettei heidän tarvitse enää äänestää ja huolehtia tulevaisuudestaan. Hän sanoo puolustavansa kristinuskoa ”radikaalilta vasemmistolta”, joka pyrkii ”repimään ristit alas”, ja lupaa tuoda Amerikkaan uuden kristillisen vallan aikakauden.

Ja kovasti Trump tuntuukin paiskivan töitä kristittyjen eteen. Hän perusti ensitöikseen Valkoiseen taloon ”Uskon toimiston” (Faith Office), jota johtamaan hän kutsui hengellisenä neuvonantajanaan toimineen, lukemattomissa skandaaleissa ryvettyneen äärikarismaatikon ja New Apostolic Reformation eli ns. NAR-liikkeessä vaikuttaneen pastori Paula White-Cainen. Valkoisen talon länsisiivessä sijaitsevassa toimistossa on tämän jälkeen rampannut NAR-liikkeen apostoleja ja profeettoja kuin Vilkkilässä kissoja. Trump on lisäksi perustanut hallintoonsa erityistyöryhmän, jonka tehtävänä on kitkeä kristittyihin kohdistuvat vaino ja vääristymät (The Anti-Christian Bias Task Force). Työryhmää vetää oikeusministeri Pam Bondi, jolla on myös yhteyksiä NAR-dominionisteihin, jotka tekivät kovasti töitä Trumpin palauttamiseksi virkaansa. Näiden päälle Trump perusti kansallisen rukouspäivän yhteydessä vielä uskonnollista sananvapautta puolustavan komitean (Religious Liberty Commission), jonka johtoon tulivat kristillisinä nationalisteina tunnetut Texasin varakuvernööri Dan Patrick (pj.) ja Yhdysvaltain maatalousministeriön ravitsemus-, terveys- ja asuntokysymysten kansallisena neuvonantajana toimiva Ben Carson (varapj.).

Erityisesti The Anti-Christian Bias Task Force -työryhmän perustaminen kielii siitä, että presidentti Trump on nielaissut ajatuksen kristittyihin kohdistuvasta vainosta karvoineen päivineen. Pyhäinpäivän 2025 puheessaan hän totesikin: ”Me vastustamme päättäväisesti niitä, jotka pyrkivät vainoamaan tai syrjimään uskovaisia ihmisiä, suojelemme kirkkoja, kouluja ja yhteisöjä uskonnolliselta syrjinnältä ja varmistamme, että kristilliset arvot säilyttävät oikeutetun paikkansa amerikkalaisen elämän keskiössä.”

Trump on rekrytoinut hallintonsa keskeisille paikoille ison tukun tunnettuja kristittyjä nationalisteja ja dominionistisen NAR-liikkeen kannattajia, joita yhdistää oppi ”seitsemän vuoren valloituksesta” (Seven Mountains Mandate). Se mihin Pyhä Henki ei ole mitä ilmeisimmin pystynyt, Trump on. Nimittäin yhdistämään toisistaan opillisesti valovuosien päässä olevat helluntailaiskarismaattiset kontinuanistit, jotka painottavat raamatullisten henkilahjojen kuten profetoimisen ja kielilläpuhumisen jatkumista nykyajassa, ja sessationistit, joiden mukaan Raamatussa kuvattuja karismaattisia armolahjoja ei esiinny seurakunnissa enää tänään, yhteisen sateenvarjon alle edistämään seitsemän vuoren valloitusta eli Yhdysvaltojen kristillistämistä.

Jo 1980- ja 1990-luvuilla sessationismia kannattavien rekonstruktionistien ja karismaattisten kristittyjen välillä tapahtui monimutkainen ristipölytys. Tämän ristipölytyksen keskeinen katalyytti oli dominionteologiaoppi. Sen ympärillä reformoitujen rekonstruktionistien hollantilaisesta kristillisestä filosofiasta kumpuavat ja R.J. Rushdoonyn amerikkalaiseen kontekstiin siirtämät käsitykset itsellisistä yhteiskunnallisista sfääreistä, joita Kristus hallitsee, ja karismaattisen liikkeen parissa pitkään marinoituneet ajatukset Saatanalta Kristukselle valloitettavista yhteiskunnan osa-alueista, joita nykyään liikkeen kannattajien keskuudessa yhä yleisemmin kutsutaan vuoriksi, sulautuivat yhteiseksi missioksi Amerikan ja vähitellen koko sivilisaation kristillistämiseksi. Kristittyjen, tai ehkä oikeammin sanottuna, juuri tietynlaisten kristittyjen, painoarvo liittovaltion hallinnossa on kaiken tämän seurauksena Trumpin hallitsemassa Amerikassa suurempi kuin koskaan maan historian aikana.

Niinpä Trumpin nykyhallinnossa majailevat yhtäältä henkilöt kuten Russell Vought, Pete Hegseth, Brooke Rollins ja Mike Johnson, joiden kaikkien uskonnollinen tausta on sessationistisessa traditiossa (ja esimerkiksi Hegsethin kohdalla suoraan vaikutusvaltaisen äärioikeistolaisen pastori Doug Wilsonin määrittämässä rekonstruktionismissa). Toisaalta sieltä ovat löytäneet kotinsa karismaattisen NAR-liikkeen taustoista lähteneet poliittiset vaikuttajat kuten Pam Bondi, Kristi Noem sekä tähän viitekehykseen jatkuvasti enemmän kallellaan oleva varapresidentti JD Vance (ja jossain määrin myös Marco Rubio). Niinpä ei ollut lainkaan yllättävää, että kalvinistisreformoidusta perinteestä ammentava Hegseth järjesti Pentagonissa ylistyskokouksen, jota johti jo aikaisemmin artikkelissa esillä ollut ultra-NAR-henkinen muusikkojulistaja Sean Feucht.

Kaikki tämä kertoo siitä, kuinka valtapolitiikka ajaa uskonnon ohi tämän päivän Amerikassa. Uskonnolliset erimielisyydet voidaan siirtää sivuun yhteisen oikeistopopulistisen agendan edessä. Lienee virheellistä enää todeta uskonnon siirtyneen politiikkaan; paljon oikeampaa on puhua politiikan siirtymisestä uskontoon.

Vaalikampanjansa aikana Trump kiisti toistuvasti yhteytensä Project2025-hankkeeseen, joka on äärioikeistolaisen kristillistä nationalismia edistävän Heritage Foundationin organisoima konservatiivinen suunnitelma republikaanien johtamalle hallitukselle. Yli 900-sivuisen ”pelikirjan” on kirjoittanut vähintään 144 Trumpin hallinnossa tai kampanjassa työskennellyttä henkilöä, joista useita kymmeniä on nyt tärkeissä rooleissa Trumpin toisen kauden hallinnossa. Näistä ehkä tärkeimpänä edellä mainittu Russell Vought, yksi Project 2025:n pääarkkitehdeistä, joka johtaa Valkoisen talon hallinto- ja budjettivirastoa (OMB). Virasto laatii presidentin budjettiesityksen ja toteuttaa presidentin toimintasuunnitelman.

Suuntaa katseen mihin tahansa Trumpin toisen kauden ministeriöön, oikeuselimeen tai liittovaltion virastoon, tulos on sama: kristillinen oikeisto käyttää valtaa tämän päivän Amerikassa. Kristityt eivät siten ole jokin valtion taholta tulevien lakialoitteiden ja päätöksenteon passiivinen kohde, joka vainokompleksin lamaannuttamana odottaa, minkälaisia raipaniskuja ja sortoa he milloinkin saavat osakseen. Päinvastoin se on itse ratkaisevalla tavalla vaikuttamassa siihen, mitä asioita ja kansanosia tämän päivän Yhdysvalloissa suositaan ja mitä ei.

Nostan esille vielä yhden seikan, joka kielii kristittyjen erityisaseman vahvistumisesta entisestään Trumpin toisella presidenttikaudella. Se liittyy sananvapauteen, tai ainakin sananvapauden lisäämistä käytetään sen perusteluna.

Yhdysvaltain verolaissa on pitkään ollut Johnsonin lisäykseksi kutsuttu säännös, jonka mukaan kirkot ja muut voittoa tavoittelemattomat järjestöt voivat menettää verovapaan asemansa, jos ne osallistuvat tai puuttuvat ”poliittiseen kampanjaan julkiseen virkaan pyrkivän ehdokkaan puolesta (tai häntä vastaan)”. Senaattori Lyndon Johnsonin esityksestä lakilisäys sisällytettiin vuonna 1954 Internal Revenue Code -lakiin, joka on Yhdysvaltain liittovaltion lakisääteisen verolain kotimainen osa.

Uskonnollinen oikeisto on toivonut Johnsonin lisäyksen kumoamista ainakin vuodesta 2007 lähtien, mutta käytännössä sen purkaminen tuli esille vasta vuoden 2017 kansallisella rukousaamiaisella, jolloin presidentti Donald Trump lupasi – julkean uskonnollista, annihilationismia hehkuvaa ilmaisutapaansa käyttäen – ”tuhota” sen ”totaalisesti”. Trump yrittikin jo ensimmäisellä kaudellaan siirtää liittovaltion hallintoa koskevalla toimeenpanomääräyksellään pykälän unholaan, mutta asetusta ei kuitenkaan Trumpin presidenttikaudella koskaan ratifioitu kongressissa, monien republikaanisenaattoreiden yrityksistä huolimatta.

Vuoden 2024 lopulla National Religious Broadcasters -järjestö ja useat kirkot haastoivat liittovaltion verolain tulkinnasta ja soveltamisesta vastuussa olevan veroviraston (Internal Revenue Service, IRS) oikeuteen Johnsonin säännöstä ja väittivät, että se loukkaa niiden sananvapautta ja uskonnon harjoittamiseen liittyviä perustuslain ensimmäisen lisäyksen oikeuksia. Heinäkuussa 2025 julkaisemassaan oikeudellisessa asiakirjassa valtionvarainministeriön alaisuuteen kuuluva IRS ilmoitti, pitkälti Trumpin hallinnon painostuksesta, että kirkot ja muut uskonnolliset yhteisöt voivat tukea poliittisia ehdokkaita menettämättä verovapautustaan.

Vaikkei kristillisiä kirkkoja ja rukoushuoneita Johnsonin lisäyksen voimassaolon aikanakaan juuri laitettu vastuuseen politiikan julistamisesta ja ehdokkaiden suosittelusta, merkitsi IRS:n päätös jälleen yhtä voittoa oikeistopopulismin saturoimalle evankelikaalisiivelle. Suureen kertomukseen vainotusta amerikkalaisesta kristikansasta ei tälläkään päätöksellä näyttäisi sen sijaan olevan vaikutusta.

KOKIKO CHARLIE KIRK MARTTYYRIKUOLEMAN?

Syyskuussa 2025 tapahtuneen oikeistovaikuttaja Charlie Kirkin kammottavan ja traagisen salamurhan jälkeen monet hänen kristillisistä oikeistolaisista kannattajistaan ovat antaneet hänelle ”marttyyrin” arvonimen. Sosiaalinen media täyttyi välittömästi hänen kuolemansa jälkeen viesteistä, joissa lainattiin vuonna 220 kuolleen kirkkoisä Tertullianuksen ajatusta, jonka mukaan ”kristittyjen marttyyrien veri on kirkon siemen”.

Arizonassa syyskuun 21. päivänä 2025 järjestetyssä muistotilaisuudessa Kirk käytännössä kanonisoitiin marttyyriksi. Varapresidentti J.D. Vance kutsui Kirkia ”kristillisen uskon marttyyriksi”, kun taas presidentti Donald Trump puhui hänestä ”totuuden ja vapauden marttyyrina”. Trump määräsi maahan kolme viikkoa kestävän suruliputuksen, perusti Kirkin muistolle juhlapäivän ja myönsi hänelle postuumisti Presidentin vapaudenmitalin, joka on Yhdysvaltain korkein siviileille myönnettävä kunnianosoitus.

On täysin luonnollista, että ihmisen kuoleman jälkeen hänestä nostetaan esiin hyvät ja myönteiset piireet ja pidättäydytään esittämästä negatiivisia attribuutteja. Näin erityisesti tapauksessa, missä kuolema on tapahtunut tuhansien silmien edessä brutaalisti ampumalla ja kun ihmistä jää suremaan hänen puolisonsa, kaksi pientä lasta sekä lukuisat työtoverit ja ystävät. Mutta mikään koettu vääryys tai myötätunnon määrä ei pitäisi estää meitä arvioimasta puolueettomasti Charlie Kirkin perintöä ja pohtimasta tekijöitä, jotka olivat hänen murhansa taustalla.

Charlie Kirkin kuolema oli kauhea ja sen ei olisi pitänyt tapahtua, kuten ei minkään muunkaan ampumavälikohtauksen. Mutta hän ei ollut marttyyri kristillisen asian puolesta tai siksi, että hän oli kristitty.

Charlie Kirk oli ennen muuta radikaaleista mielipiteistään tunnettu MAGA-aktivisti, joka perustamansa Turning Point USA -liikkeen ja sen monien haaraorganisaatioiden välityksellä edisti kristillisen äärioikeiston vaarallista ja tuhoisaa ”Seitsemän vuoren mandaatin” ideologiaa. Vain kaksi viikkoa ennen Kirkin salamurhaa julkaistu tutkija Matthew Boedyn kirja ”The Seven Mountains Mandate: Exposing the Dangerous Plan to Christianize America and Destroy Democracy” (Westminster John Knox Press, 2025) paljastaa, kuinka tämä liike – jota menestysteologit, ääriliikkeisiin kuuluvat poliitikot ja oikeistolaiset vaikutusvaltaiset henkilöt promovoivat – loi pohjan Trumpin presidenttiydelle ja edistää nyt agendaansa hänen toisella hallintokaudellaan. Kirjan mukaan Y-sukupolven konservatiivien sankariksi nousseen, toisinaan ”kuninkaantekijäksi” kutsutun Charlie Kirkin rooli kristillisen nationalismin ja seitsemän vuoren liikkeen edistämisessä oli ennennäkemätön.

Charlie Kirk oli karismaattinen esiintyjä, joka osasi taitavasti verhota radikaalit ja vähemmistöjä loukkaavat käsityksensä raamatulliseen retoriikkaan, joka vilisi tekstiyhteyksistään irti otettuja lausepätkiä. Hänet kuvataan osallistavana keskustelijana, joka kuunteli yleisöään, mutta todellisuudessa TPUSA:n yliopistokampuksilla järjestämät tilaisuudet olivat pitkälle poliittisia propagandatapahtumia, joita monet kampukset kieltäytyivät ottamasta vastaan niiden fanaattisuuden ja hyökkäävyyden vuoksi. Tässä yhteydessä emme voi mennä syvällisemmin siihen, mitä kaikkea Kirkin sanomassa oli sellaista, mikä perustui valheeseen tai leimaamiseen. Muutama esimerkki riittäköön.

Kirk oli yksi äänekkäimmistä promoottoreista valheelle, jonka mukaan 2020 presidentinvaalit ”varastettiin” Trumpilta. Hän oli aktiivisesti mukana masinoimassa väkeä tammikuussa 2021 tapahtuneeseen Capitolin valtaukseen, jonka tarkoituksena oli vaalituloksen kumoaminen. Kirk puolusti vaalien väärennökseen liittyvää salaliittoteoriaa kuolemansa asti.

Keväällä 2025 Kirk vaati Trumpin hallintoa välittömästi karkottamaan vähintään 9 miljoonaa ”laitonta” maahanmuuttajaa maasta – toimenpide, johon maan monet oikeusistuimet, progressiiviset kirkot, mustien amerikkalaisten ja latinoiden kirkot ja yhä kuluvammin myös Yhdysvaltain katolinen kirkko paavi Leo XIV:n johdolla ovat ilmaisseet voimakkaan tuomitsevan kantansa.  ”Vastustamme ihmisten mielivaltaista joukkokarkottamista. Rukoilemme, että epäinhimillinen retoriikka ja väkivalta loppuisivat, olipa se suunnattu maahanmuuttajia tai lainvalvojia kohtaan”, toteavat katoliset piispat marraskuussa 2025 julkistetussa kannanotossaan.

Kirk antoi lukuisia lausuntoja, jotka olivat rasistisia, homofobisia ja misogyniaa edistäviä. Hän piti aborttia holokaustia pahempana rikoksena ja Trumpin tavoin hän esitti ilmastonmuutoksen olevan ”suuri huijaus”. Kirk kannatti aselakien lieventämistä entisestään ja oli sitä mieltä, että aseilla aiheutetut kuolemat ovat siedettävä hinta siitä, että Yhdysvallat voi jatkaa toisen perustuslain lisäyksen soveltamista. Hänen mukaansa tyttöjen tuli mennä yliopistoon ainoastaan hankkiakseen Mrs-tutkinnon, toisin sanoen löytääkseen sieltä itselleen aviomiehen. Muuten hän vastusti yliopistoja ja julkista koulutusta, koska ne edistävät hänen mukaansa marxilaisuutta, kommunismia, wokea ja koska niissä kasvatetaan ihmisistä kristinuskoon ja perinteisiin amerikkalaisiin arvoihin kielteisesti suhtautuvia. Kirk toimi varapuheenjohtajana presidentti Trumpin perustamassa Commission 1776 -työryhmässä, joka vastalauseena rakenteelliseen rasismiin ja afroamerikkalaiseen näkökulmaan pyrkii tukemaan koulutusta, joka perustuu ”isänmaalliseen kasvatukseen”.

Kun kristityt kutsuvat Charlie Kirkia marttyyriksi, he halventavat niiden uhrausta, jotka ovat todella olleet marttyyreja; niitä, jotka ovat kärsineet, koska ovat kumartaneet oikeuden, armon ja rakkauden edessä ja kieltäytyneet taipumasta poliittisten voimien edessä.

Kirkin marttyyriydestä vakuuttuneet ovat muuttaneet epäröimättä uskon kielen poliittiseksi aseeksi, mikä näkyi karmaisevalla tavalla tietyissä vastakkainasettelua ja vihaa pursuavissa puheissa Kirkin muistotilaisuudessa. Trumpin ja hänen kannattajiensa syytökset ”hulluista liberaalivasemmistolaisista” Kirkin murhan takana kielivät siitä, kuinka Kirkin salamurhaa oltiin valmiit käyttämään oman poliittisen agendan edistämiseen, ennen kuin murhan tekijöistä tai motiivista tiedettiin vielä yhtään mitään.

Kannattajilleen ja MAGA-oikeistolaisille Kirk eittämättä kuoli sananvapauden, juutalaiskristillisten arvojen ja oletettavasti ”totuuden” itsensä puolesta. Muille, etenkin niille, joita vastaan hän hyökkäsi ja joita hän halvensi julkisesti – kuten queer- ja transihmisille, maahanmuuttajille, muslimeille ja feministeille – hän kuoli valkoisen nationalismin, vihan ja syrjinnän vuoksi. Kaikki, mikä murhatutkimuksissa on toistaiseksi tuotu esille, vahvistaa jälkimmäistä käsitystä. Mikään julkituodussa aineistossa ei viittaa edes kaukaisesti siihen, että Kirk olisi ammuttu sen vuoksi että hän oli kristitty tai että hän edisti ”kristillistä” maailmankuvaa.

Kirkin murha on tullut voimakkaaksi symboliksi sille osalle amerikkalaista kristillistä oikeistoa, joka näkee poliittisen vasemmiston yhä enemmän paitsi ideologisina vastustajinaan myös eksistentiaalisena uhkana kristillisen identiteetin ja vallan kannalta. Vuosien retoriikan ja vainokompleksin ruokkimana tämä viha heijastaa laajempaa narratiivia, jossa Trumpin kristityt liittolaiset näkevät itsensä piiritettyinä patriootteina, joita kohti heidät saartanut vihamielinen ja antikristillinen maailma ampuu demonisia tulinuoliaan. Esittämällä Kirkin marttyyrina, jonka ”vasemmistolainen viha” tappoi, kristityt nationalistit voivat vahvistaa ajatustaan siitä, että he ovat uhreja, joita liberaalit eliitit vainoavat ja yrittävät vaimentaa.

VAINOAKIN ON

Vaikka Yhdysvallat perustettiin uskonnonvapauden ihanteiden pohjalta, maalla on historiaa vähemmistöuskontojen, kuten mormonien, katolilaisten ja juutalaisten, ja jopa ei-kristillisten hengellisten perinteiden vainoamisesta. Pew-tutkimuslaitoksen vuonna 2017 laatiman kyselytutkimuksen mukaan yli puolet tutkimukseen osallistuneista amerikkalaisista muslimeista kertoi kokeneensa konkreettista syrjintää, kuten epäluuloisuutta, erityistä huomiota lentokentän turvatarkastuksissa tai loukkaavia nimityksiä. Eikä tilanne ole tästä suinkaan parantunut. Tutkimukset osoittavat, että juutalaiset ja muslimit saavat tämän päivän Yhdysvalloissa enemmän uskonnollista aggressioita osakseen kuin esimerkiksi kristityt.

Kyselytutkimukset osoittavat myös, että merkittävä osa amerikkalaisista ateisteista on kohdannut syrjintää työelämässä tai joutunut sosiaalisen hyljeksinnän ja häirinnän kohteeksi. Monet ateistit kertovat negatiivisista kokemuksistaan perheen, ystävien ja työpaikan kanssa, jotka johtuvat negatiivisista stereotypioista, joissa heitä kuvataan moraalittomiksi tai epäluotettaviksi.

On varsin yleistä, että kristillisissä oikeistopiireissä uskonnonvapautta käytetään vääränlaisena keppihevosena perusteltaessa muiden ryhmien syrjintää. Zohran Mamdanin pormestariksi valinnan jälkeisiä muslimien joukkokokoontumisia New Yorkin Time Squarella kauhistellaan nyt perinpohjaisesti oikeistokristillisissä piireissä, mutta asiassa ei ole nähty mitään ongelmia, kun maamerkkiä on käytetty kristillisten tapahtumien ja palopuheiden pitopaikkana. Reaktiot heijastavat kristillisen oikeiston yleistä ja tarkoituksellista valehtelu- ja kiihotuspropagandaa, jossa uskonnonharjoittamista ja sanavapautta suojelevat perustuslailliset oikeudet katsotaan soveltuvan vain ja ainoastaan kristinuskoon ja kristityille, koska Yhdysvallat on heidän mukaansa kokonaisuudessaan perustettu kristinuskon pohjalle.

Yhdysvalloissa kristilliset nationalistit, jotka väittävät edustavansa Kristusta, johtavat vainoa niitä uskovia kohtaan, jotka kieltäytyvät samaistumasta heidän tavoitteisiinsa. Tunnetut Trumpin vastaiset kristityt ovat saaneet tappouhkauksia, menettäneet työpaikkansa, joutuneet huolehtimaan perheenjäsentensä turvallisuudesta ja paljon muuta. Vähemmän tunnetut ovat menettäneet työpaikkansa ja yhteisönsä, kun he ovat kieltäytyneet hyväksymästä kirkkojensa omaksumia kristillisten nationalistien puheita.

Politiikan ja uskonnon käyttäminen lyömäaseena on eräs räikein kiusaamisen ja syrjäyttämisen muoto. Omien koirien puremaksi joutuminen on leimannut kristillistä yhteisöä koko sen olemassaolon ajan, niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin. Koko Columbinen kouluampumistragedian aikana eniten vainottu kristitty oli luultavasti luterilainen pastori, joka osoitti armeliaisuutta toisen murhaajapojan perheelle suostumalla pitämään heille yksityisen hautajaispalveluksen. Armollisen tekonsa vuoksi hänet melkein ajettiin pois kaupungista. Koska hän auttoi kahta vanhempaa, jotka kärsivät menettämänsä lapsen surusta ja häpeästä sen vuoksi, mitä heidän lapsensa oli tehnyt luokkatovereilleen, hän menetti kirkkonsa ja joutui rakentamaan uudelleen papin uransa.

Tätä kirjoittaessa oman viitekehyksen taholta tulevaa vainoa on juuri saanut kokea kristityksi nationalistiksi itseään ylpeänä tituleeraava kongressiedustaja Marjorie Taylor Greene, joka on ollut yksi Trumpin pitkäaikaisemmista ja äänekkäimmistä tukijoista. Trump veti tukensa pois Greeneltä, ja pilkkasi häntä mitä ala-arvoisimmilla tavoilla, koska Greene oli vaatinut Epstein-tiedostoja avattaviksi ja oli kritisoinut joitain Trumpin toimia kuten Yhdysvaltain iskua Iranin ydinlaitoksiin ja Syyrian presidentin vierailua Valkoisessa talossa. Greene kertoo pelkäävänsä itsensä ja perheensä puolesta saatuaan vihapostia ja tappouhkauksia entisiltä sieluntovereiltaan.

Meillä Suomessakin puhutaan TRANTIFASTA ja kauhistellaan dosentti Markku Ruotsilan johdolla transsukupuolisten aiheuttamaa väkivaltaa Yhdysvalloissa. Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää – ja viheliäisempää. Sukupuolivähemmistöihin kohdistunut väkivalta on lisääntynyt Yhdysvalloissa kohisten. Vuonna 2024 Yhdysvalloissa tapettiin kaikkiaan 34 transsukupuolista ihmistä. Määrä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen neljän vuoden aikana. Toukokuusta 2024 lähtien GLAAD (Gay and Lesbian Alliance Against Defamation) on jäljittänyt yli 900 hlbtiq -vastaista välikohtausta Yhdysvalloissa, mikä vastaa 2,5 tapausta päivässä. On selvää, että väkivallan taustalta löytyy evankelikaalisten saarnaajien ja oikeistopoliitikkojen retoriikka. Jatkuva sukupuolivähemmistöihin kohdistuva vihapuhe johtaa vääjäämättä vastapuolen epäinhimillistämiseen ja stokastiseen terrorismiin, josta on enää pieni askel fyysiseen väkivaltaan.

Mikäli haluamme löytää kiistattomia todisteita systemaattisesta vainosta, joka ei perustu vain vainon kohteen omaan tulkintaan vaan mikä on jokaisen Yhdysvaltain tapahtumia seuraavan kansalaisen todennettavissa, liittyvät ne niin sanottujen ”laittomien” maahanmuuttajien brutaaleihin karkotuksiin. Yhä useammat uskonnolliset johtajat ja heidän palvelemansa yhteisöt seuraavat kauhunsekaisin tuntein presidentti Donald Trumpin toteuttamia mittavia maahanmuuttotoimia, jotka ovat johtaneet tuhansien ihmisten pidätyksiin ja karkotuksiin ympäri maata. Karkotuksilla on Trumpin taustajoukoissa esiintyvien MAGA-kristittyjen täysi tuki.

Monille maahanmuuttajavaltaisille seurakunnille riski kaltoinkohtelusta on kasvanut mittavasti sen jälkeen, kun Trumpin hallinto päätti kumota pitkäaikaisen hallituksen sisäisen käytännön, jonka mukaan maahanmuuttoratsioita vältettiin ”herkissä paikoissa”, kuten uskonnollisissa rakennuksissa. Uskonnollisiin kysymyksiin erikoistunut uutistoimisto Religion News Service on tunnistanut useita tapauksia, joissa Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tulliviraston (ICE) tai muut liittovaltion agentit ovat suorittaneet maahanmuuttovalvontaa kirkkojen alueella tai niiden välittömässä läheisyydessä. Ratsioissa univormupukuiset, naamioituneet miehet, jotka eivät aina ilmoita, minkä viraston palveluksessa he ovat, sieppaavat – usein väkivaltaa käyttäen – ihonvärin perusteella laittomiksi maahanmuuttajiksi arvelemiaan ihmisiä kaltereilla varustettuihin autoihin ja vievät heidät vastaanottokeskuksiin, jotka epäinhimillisyydessään muistuttavat keskitysleirejä. Vaikka hallinto esittää julkisesti olevansa vainottujen kristittyjen vankkumaton puolustaja, sen tiukka ja epäinhimillinen maahanmuuttopolitiikka on johtanut lukuisten kristittyjen karkottamiseen takaisin juuri niihin vainoihin ja vaaroihin, joista he ovat paenneet. Vaihtoehtoisesti karkotus saattaa tapahtua maahan tai jopa maanosaan, jossa karkotetut eivät ole koskaan asuneet.

Tehoiskut ovat jatkuneet huolimatta oikeusjutuista, joissa kymmenet uskonnolliset yhteisöt ja ryhmät ovat nostaneet kanteen Trumpin hallintoa vastaan esittäen, että kirkon alueelle kohdistuva valvonta ja rakennuksiin tapahtuvat rynnäköt rikkovat oikeutta vapaaseen uskonnonharjoittamiseen ja haittaavat seurakuntien mahdollisuuksia palvella apua tarvitsevia.

Arviolta noin 80 prosenttia eli noin 10 miljoonaa karkotusuhan alaista on uskonnoltaan kristittyjä, minkä takia massakarkotuksilla on ollut erityisen suuri vaikutus kristillisiin yhteisöihin. Heidän kollektiivinen leimaamisensa rikollisiksi, raiskaajiksi ja mielisairaiksi, mitä mantraa Trump on hokenut päivät pääksytysten, on räikeä valhe (vain 8 prosentilla karkotusuhan alaisia on minkäänlainen rikostausta), minkä lisäksi se on johtanut häpeään, syrjäytymiseen ja syrjintään. Esimerkiksi latinalaisamerikkalaiset kristilliset johtajat ovat joutuneet kokonaan uuden tilanteen eteen joutuessaan keskittämään voimavaransa siihen, miten parhaiten hoitaa Trumpin joukkokarkotuspolitiikan aiheuttamaa traumaa kärsineitä seurakuntia.

LOPPUSANAT

Osoitan artikkelissani, kuinka amerikkalaiseen evankelikaaliseen aate- ja sielunmaisemaan on piirtynyt voimakkaana ajatus vainotuksi tulemisesta, jopa niihin mittasuhteisiin asti, että on perusteltua puhua erityisestä vainokompleksista. Tämä on seurausta vuosikymmeniä jatkuneesta apokalyptisestä kauhukuvien maalailusta, johon ovat osallistuneet herätyssaarnaajat, evankelistat, nuorisojärjestöt, kirjailijat ja elokuvateollisuus. Nostan esille myös joitain episodeja Yhdysvaltojen lähihistoriassa, erityisesti vuonna 1999 tapahtuneen Columbinen kouluampumisen ja siihen liittyneen murhatun tytön uskontunnustuksen, jotka seurausvaikutuksineen ovat jättäneet lähtemättömän jäljen Y-sukupolven sielunmaisemaan kärsimyksen, vainojen ja marttyyrikuoleman materialisoitumisesta ”lopun aikoina”.

Samaan hengenvetoon torjun artikkelissani laajalle amerikkalaiseen kristikuntaan levinneen ajatuksen vainotuksi tulemisen välttämättömyydestä. Ajatusmallissa on kysymys virheellisin tulkinnoin rakennetusta ”olkiukosta”, joka luhistuu kasaan näyttöjen puutteessa: kristinusko tai kristityt eivät ole viimeisten vuosikymmenien aikana olleet diskriminaation kohteina Yhdysvalloissa. Päinvastoin erityisesti valkoiset kristityt ovat olleet monella tapaa etuoikeutetuin väestösegmentti Yhdysvalloissa läpi maan historian, ja nyttemmin evankelikaaleista on tullut merkittävin valtaa käyttävä väestöryhmä presidentti Trumpin hallitsemassa liittovaltiossa. Salamurhattu oikeistovaikuttaja Charlie Kirk kanonisoitiin Trumpin hallinnon ja MAGA-kristittyjen taholla välittömästi kristityksi marttyyriksi, mutta kyseiseen erityisasemaan nostamiseen liittyy hänen kohdallaan lukuisia ongelmia. Mikään yksityiskohta murhatutkimuksessa ei viittaa siihen, että Kirk olisi ammuttu sen vuoksi, että hän oli kristitty. Pikemminkin hän kuoli edistämiensä valkoisen nationalismin, vihan ja syrjinnän vuoksi.

Uskonnollisten ryhmien diskriminaatiota tapahtuu Yhdysvalloissa, mutta sen ilmenemismuodot ja kohteet eivät vastaa kristillisen oikeiston eetosta. Kristillinen oikeisto itse suosii ja edistää uskonnollisten ja muiden marginaaliyhteisöjen diskriminaatiota ja levittää ennakkoluuloja eri tavalla ajattelevia ja uskovia kohtaan. Trumpin hallinnon määräämissä massakarkotuksissa manifestoituu vaino ja syrjintä erityisesti kristittyjä kohtaan, joka hakee vertaistaan Yhdysvaltojen lähihistoriassa.

LÄHTEITÄ

Allen-Ebrahimian, Bethany 2017. ”No, Christians do not face looming persecution in America”. Washington Post12.12.2017; https://www.washingtonpost.com/news/democracy-post/wp/2017/12/12/no-christians-do-not-face-looming-persecution-in-america/.

Cullen, Dave 2009. Columbine. Twelve, 417 s.

Cyzewski, Ed 2017. ”Are American Christians really being persecuted – or are they just being manipulated?” Christian Today. www.christiantoday.com. (April 18, 2017).

Doller, Trish ‘The Girl Who Said No’, in Violent Ends, ed. by Shaun David Hutchinson (New York: Simon and Schuster, 2017), pp.136-52.

Korhola, Atte 2024. Kristillinen äärioikeisto ja Trump. Tammi, Helsinki, 503 s.

Korhola, Atte 2025. Amerikan evankelikaalit ja Vladimir Putin. Teologia.fi, 19.3.2025. https://teologia.fi/2025/03/amerikan-evankelikaalit-ja-vladimir-putin/.

Lykins, Liz 2025. Sean Feucht Accused of Financial Mismanagement, Spiritual Abuse in Whistleblower Report. The Roys Report, June 3, 2025. https://julieroys.com/sean.

Nie, Fanhao 2024. Ruled by the Demons? Exploring the Relationship Between Belief in Demons and Public Attitudes Toward Donald Trump and Joe Biden. Social Currents, Vol. 11(4) 346–364.

O’Donnell, S. Jonathon 2020. “The Deliverance of the Administrative State: Deep State Conspiracism, Charismatic Demonology, and the Post-Truth Politics of American Christian Nationalism.” Religion 50(4):696–719.

Smietana, Bob 2025. Why Trump’s immigration crackdown may make America less Christian. Religion News Service, November 18, 2025. https://religionnews.com/2025/11/18/why-trumps-immigration-crackdown-may-make-america-less-christian/.

Vander Broek, Allison 2021. Martyrdom and Memory. Reformed Journal, September 18, 2021. https://reformedjournal.com/2021/09/18/martyrdom-and-memory/

Wilkinson, Alissa 2019. After Columbine, martyrdom became a powerful fantasy for Christian teenagers. Vox, April 17.https://www.vox.com/culture/2017/4/20/15369442/columbine-anniversary-cassie-bernall-rachel-scott-martyrdom.

https://www.reuters.com/world/us/right-wing-anger-surges-kirks-killing-fuels-calls-vengeance-2025-09-12/

https://sarahstyf.substack.com/p/the-persecution-is-not-what-we-were

https://reformedjournal.com/2021/09/18/martyrdom-and-memory/.

https://www.rollingstone.com/culture/culture-news/sean-feucht-preacher-covid-1074213/

 

DC TALK: JESUS FREAK

Eroon, leikkasin itseni puhtaaksi

Menneisyydestä, joka palaa pimeimmissä unissani

Hengellinen voima on ottanut minut haltuunsa

Ja armo, joka korvasi kaiken sen, mistä olen eronnut

Kamikaze, kuolemani on voitto

Luojani on merkinnyt minut omituisella tavalla

Korkeat ja ylevät pitävät minua heikkona

Koska en halua elää ja kuolla heidän tavoittelemansa vallan vuoksi

Mitä ihmiset ajattelevat, kun he kuulevat, että olen Jeesus-friikki?

Mitä ihmiset tekevät, kun he huomaavat, että se on totta?

En välitä, vaikka he leimaisivat minut Jeesus-friikiksi.

Totuutta ei voi peitellä

Oli eräs mies autiomaasta, jonka päässä oli tupsuja.

Hiekka, jolla hän käveli, oli myös hänen sänkynsä.

Hänen sanansa saivat ihmiset olettamaan,

ettei yläkerrassa ollut enää paljon jäljellä.

Nahat selässään ja karvat kasvoillaan,

he pitivät häntä outona, koska hän söi heinäsirkkoja.

Fariseukset kompastuivat, kun kuulivat hänen puhuvan,

kunnes kuningas otti tämän Jeesus-friikin pään.

Ihmiset sanovat, että olen outo,

Tekeekö se minusta vieraamman,

että paras ystäväni syntyi seimessä?

Ihmiset sanovat, että olen outo,

Tekeekö se minusta vieraamman,

että paras ystäväni syntyi seimessä?

Mitä ihmiset ajattelevat, kun he kuulevat, että olen Jeesus-friikki?

Mitä ihmiset tekevät, kun he huomaavat, että se on totta?

En välitä, vaikka he leimaisivat minut Jeesus-friikiksi.

Totuutta ei voi peitellä

 

Jesus Freakin sanojen käännös on tehty DeepL-käännösohjelmalla (https://www.deepl.com/en/translator).

 

Artikkelikuvassa Gustave Doren maalaus Kristityt marttyyrit (1871). Kuva: G. Dore, Public domain, via Wikimedia Commons.


Atte Korhola.

About

Atte Korhola on tietokirjailija ja Helsingin yliopiston emeritusprofessori. Kuva: Lasse Launimaa.


'Vainokompleksi ja kristillisen vallan uusi aikakausi Yhdysvalloissa' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Be the first to comment this post!

Would you like to share your thoughts?

Your email address will not be published.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.