Juha Pakkala.

Muuttuva Jumala. Jumalien joukosta evoluution luovaksi energiaksi

Kari Latvuksen teos Jumala kuvien muutoksessa on tervetullut puheenvuoro keskusteluun Jumalasta ja jumalakuvista. Kirja asettuu tieteen ja teologian rajapintaan. Kirjoittaja toimii paitsi tietokirjailijana myös teologina ja kirkollisen keskustelun osapuolena. Kirjan lähtökohtana on havainto ristiriidasta, joka vallitsee kirkon virallisen opetuksen ja kirkon jäsenten käsitysten välillä. Latvus peräänkuuluttaa keskustelua tästä jännitteestä ja kysyy, mitä kirkon tulisi tehdä.

Kirja etenee hieman keinotekoisesti neljän fiktiivisen nuoren keskinäisen keskustelun ja tietokirjailijalle esittämien kysymysten kautta. Nuorten kerrotaan edustavan tyypillisiä eri näkemyksiä, mutta heidän esittämänsä kysymykset nousevat pitkälti perinteisen kirkon kysymyksenasetteluista, myös kriitikon. Keskustelijat syöttävät pallon aina suoraan tietokirjailijalle. Vastauksena on välillä tietopaketteja, joissa vilisee nimiä, aikakausia ja aikakaavioita. Ne edellyttävät lukijalta kohtalaisesti taustatietoa.

Toisessa kappaleessa näkyy Latvuksen tausta Vanhan testamentin tutkijana. Hän on hyvin perillä Vanhan testamentin tutkimuksen uusista linjoista ja edustaa siinä edistyksellistä yleisnäkemystä. Vaihtoehtoisia teorioita uskonnonhistoriasta ei perustellusti voi esitellä teoksessa, joka on suunnattu laajalle yleisölle. Huomionarvoista on, että perinteisistä teologista malleista poiketen jumalakuvaa arvioidaan myös Raamatun ulkopuolisten lähteiden valossa. Palstatilaa saavat useat tärkeät arkeologiset löydöt ja Raamatun ulkopuoliset tekstit Syyrian Ugaritista aina Egyptin Elefantineen saakka. Raamatun ulkopuolelle jääneet tekstit, muun muassa Qumranista, oikeutetusti katsotaan yhtä arvokkaiksi lähteiksi jumalakuvan kannalta kuin Raamatun tekstit.

Vanhan testamentin jumalakuvaa käsittelevässä luvussa kaksi huomattavan paljon tilaa saa termin El Shaddai käsittely ja sen kääntäminen kreikan sanalla pantokrator, joka voidaan kääntää suomeksi sanalla ’kaikkivaltias’. Latvus kutsuu kreikannosta käännöskukkaseksi, jolla oli merkittävä vaikutus myöhempiin käsityksiin. Sen sijaan, että itse käännös olisi aiheuttanut teologisen siirtymän, on todennäköisempää, että taustalla oli jo käännöstä vastaavia käsityksiä. Jumalan kaikkivaltiuden laaja käsittely on kytköksissä kirjan myöhempään lukuun viisi, jossa käsitellään ristiriitaa kaikkivaltiaan Jumalan ja maailmassa ilmeisen kärsimyksen välillä.

Erityisesti vuoden 2004 tsunamin aiheuttamiin uhreihin viitaten Latvus torjuu ajatuksen, että olisi olemassa kaikkivaltias Jumala, joka on samalla hyvä. Latvus pohtii tätä kysyen metaforisesti: Kuoliko Jumala tsunamissa? Koska tsunamissa sai surmansa 200 suomalaista ja siten enemmän kuin missään muussa suomalaisia rauhanaikana kohdanneessa onnettomuudessa, on ymmärrettävää, että se aiheutti Suomessa paljon teologista pohdintaa siitä, miksei Jumala tullut apuun. Keskiajan ruttoepidemia, joka tunnetaan nimellä musta surma, aiheutti ainakin 50 miljoonan ihmisen kivuliaan kuoleman Euroopassa ja sen lähialueilla Afrikassa ja Aasiassa. Toisessa maailmansodassa kuoli 55–85 miljoonaa ihmistä, joista lähes kuusi miljoonaa natsi-Saksan keskitysleireillä. Näiden valossa tsunamin nimeäminen käännekohdaksi näyttäytyy kapeana ja kontekstisidonnaisena fokuksena.

Tsunami toimii yhtenä perusteluna sille, että Latvus päätyy hylkäämään monet Raamatun esittämät käsitykset Jumalasta. Hyvä Jumala ei myöskään voi määrätä kansanmurhia tai aiheuttaa kulkutauteja, kuten joissakin Raamatun teksteissä kerrotaan. Latvuksen näkemys kaikkivaltiaan ja samalla hyvän Jumalan hylkäämisestä nousee valistuksen jälkeisestä maailmasta, jossa ihmisoikeudet ja ihmisen kokemusmaailma on nostettu keskeiseksi kriteeriksi arvioida sitä, minkälainen Jumala voi olla. Jos Jumala ei puutu ihmisten ilmiselvään kärsimykseen, miten hän voi olla kaikkivaltias?

Valistuksen ja länsimaisen liberaalin arvomaailman vanavedessä Latvus rakentaa historiallisen Jeesuksen, jossa korostuvat sosiaalietiikka, tasa-arvo, armo, lähimmäisenrakkaus ja köyhistä huolehtiminen. Tämä kuva istuu hyvin hänen teologiseen visioonsa Jumalan tulevaisuudesta, mutta monia historialliseen Jeesukseen todennäköisesti liittyviä piirteitä ohitetaan, mm. apokalyptiikka, messiaanisuus, kuninkuus, tuleva valtakunta, valtakunnan hierarkia ja vastustajien kovistelu helvetillä. Historiallinen Jeesus oli oman aikansa kasvatti, ei valistuksen lapsi. Tämä on ehkä kirjan ongelmallisin osuus, sillä neutraalin tietokirjailijan ja teologisen keskustelijan roolit sekoittuvat. Toisaalta Latvus ei ole tässä yksin: tutkimukseen pohjautuvissa teologisissa tulkinnoissa on usein pyritty uudelleenarvioimaan kristillistä traditiota niin, että historiallinen Jeesus puhuttelee nykyaikaa. Hänestä on eri aikoina kuoriutunut esimerkiksi työläisten puolustaja, sorrettujen auttaja tai naisten aseman uudistaja.

Kirjan keskeinen teologinen anti on jumalakuvan uudelleenarviointi. Hylättyään Raamatun ja kristillisen tradition moderniin maailmaan sopimattomat piirteet Latvus ehdottaa ratkaisuksi pyhien tekstien radikaalia uudelleentulkintaa. Rudolf Bultmannin hengessä Latvus ehdottaa, että pyhien tekstien hylkäämisen sijaan ”on mentävät sisälle asiaan, etsittävä pyrkimystä ja intentiota.” Mutta voidaanko sellaisia erottaa tekstien alkuperäisiin konteksteihin tarkoitetuista intentioista ja merkityksistä? Tässä yhteydessä lukija saattaa myös kysyä: Miksi tulee pitää kiinni teksteistä, jos niiden edustama maailmankuva on niin räikeästi ristiriidassa modernin yhteiskunnan arvojen kanssa?

Latvus päätyy näkemykseen, että Jumalaa ei tule ymmärtää olentona, vaan pikemminkin evoluutiossa vaikuttavana luovana energiana. Tähän evoluution luovaan energiaan hän liittää moderniin maailmaan sopivia hyveitä ja eettisiä periaatteita, kuten rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon. Ratkaisu on yllättävä.

Evoluutio toimii ensisijaisesti lajien välisen kamppailun kautta. Uutta luovat prosessit merkitsevät usein kärsimystä ja tuhoa niille, jotka eivät kykene sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin, kun taas parhaiten sopeutuvat selviytyvät ja menestyvät. Evoluutio on tuottanut organismeja, kuten ihmisen, joka on hävittänyt ja aiheuttanut paljon kärsimystä muille eläimille, sekä taudinaiheuttajia, kuten HIV-immuunikatoviruksen ja aivojensyöjäameban (Naegleria fowleri), jotka aiheuttavat kärsimystä ihmiselle. Lajien välisessä kamppailussa vahvemmat tai sopeutuvimmat yksilöt usein voittavat, ja siten syntyy uutta. Tämä uusi ei ole välttämättä hyvää tai oikeudenmukaista inhimillisten mittapuiden mukaan, vaan pikemminkin seurausta sopeutumiskyvystä ja selviytymisestä. Inhimillisten hyveiden, kuten oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon, sovittaminen evoluution näkökulmaan edellyttäisi laajempaa pohdintaa ja perusteita.

Latvuksen mallissa korostuu ihmiskeskeisyys: evoluutiota arvioidaan ennen kaikkea sen perusteella, mitä se merkitsee ihmiselle, ja sen perusteella evoluutiosta valikoidaan modernille ihmiselle sopivat piirteet merkkinä Jumalasta. Tämä ajattelutapa kytkeytyy perinteiseen ihmiskeskeiseen jumalakuvaan, jossa ihminen nähdään luomakunnan kruununa ja jota varten kaikki on olemassa.

Latvuksen jumalakuvan konteksti on myös vahvasti sidoksissa protestanttisiin länsimaihin. Luvun neljä kaikki uuteen jumalakeskusteluun osallistuvat henkilöt ovat valkoisia protestanttimiehiä; poikkeuksen muodostaa feministiteologiaa käsittelevä osuus, joka kirjassa hieman irrallisena liittyy sekin länsimaiseen keskusteluun naisten ja miesten tasa-arvosta. Kun otetaan huomioon kristinuskon globaali kasvu erityisesti Afrikassa ja muualla globaalissa etelässä, Latvuksen hahmottama Jumalan tulevaisuus näyttää rajatulta. Se kuvastaa enemmän länsimaisen ja erityisesti protestanttisen kristillisyyden kriisiä, mutta ei välttämättä koko kristillisen maailman kehitystä.

Joistakin kriittisistä huomioista huolimatta teos on tärkeä puheenvuoro, joka ansaitsee tulla kuulluksi kirkollisessa keskustelussa. Sen vahvuutena on se, että raamatuntutkimuksen ja uskonnonhistorian tulokset otetaan vakavasti, kun rakennetaan uutta jumalakuvaa. Latvus perustelee myös hyvin, miksi perinteinen jumalakuva on ongelmissa modernissa yhteiskunnassa.

Arvioitu teos: Kari Latvus, Jumala kuvien muutoksessa. Kellarimedia 2025. 175 s.


Juha Pakkala.

About

Juha Pakkala on eksegetiikan vanhempi yliopistonlehtori.


'Muuttuva Jumala. Jumalien joukosta evoluution luovaksi energiaksi' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Be the first to comment this post!

Would you like to share your thoughts?

Your email address will not be published.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.