Kant kestävästä ja valistavasta kasvatuksesta

Saksalaisen filosofin Immanuel Kantin (1724–1804) vaikutus myöhempään filosofiaan on valtava, myös kasvatusajatteluun se on varsin merkittävä. Kantin kasvatusfilosofiasta monet merkittävät suomalaiset kasvatusajattelijat, esimerkiksi J. A. Hollo (1885–1967) ja J. E. Salomaa (1891–1960) sekä monet heidän myöhemmät seuraajansa ovat saaneet vaikutteita kasvatusta koskeviin näkemyksiinsä.

Kantin mielestä ihminen on luontokappaleista ainoa, jota täytyy kasvattaa. Kant yhtyy teoksessaan Über Pädagogik (1803, suom. Markus Nikkarla. Pedagogiikasta, 2022.) aristoteeliseen näkemykseen toteamalla, että ”hmisestä voi tulla ihminen vain kasvatuksen avulla”.  Kasvatus on välttämätöntä, koska Ihmislapsella on taipumus toimia oman etunsa vastaisesti. Häntä vaivaa myös akrasia eli tahdonheikkous. Sitä, mitä hän haluaisi tehdä, hän ei tee ja sitä, mitä hän ei haluaisi tehdä, hän tekee. Kant sanoo kasvatuksen olevan tärkein, mutta myös ”suurin ja vaikein tehtävä, joka ihmiselle voidaan antaa”.

Kantin mukaan kasvatukseen liittyy paradoksi. Toiselle ihmiselle asetettu vaatimus tarkoittaa jonkinlaista pakkoa, vapauden ja itsenäisyyden rajoittamista. Toisaalta tämän vaatimuksen pitäisi edistää vapautta ja kasvatettavan itsenäisyyttä. Ristiriidan ydin on se, että kasvatuksen tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi, vapauttaa kasvatettava siitä ohjausvallasta ja pakosta, mitä kasvatus kasvatettavalle aina merkitsee. Tämän niin sanotun pedagogisen paradoksin Kant muotoili Pedagogiikassaan seuraavasti: ”Yksi kasvatuksen suurimmista ongelmista on se, miten lainomaiselle pakolle alistuminen voidaan yhdistää omasta vapaudesta nauttimiseen. Pakko on näet välttämätöntä! Miten yhdistän vapauden pakkoon?”

Tämä Kantin kysymys on tälläkin hetkellä ajankohtainen analysoitaessa kestävää kasvatusta ja sen ehtoja. Meidän ei tule tuudittautua katteettomaan vapauden ihannointiin, vaikka pidämme vapautta tärkeänä kasvatuksen kivijalkana. Jotta saisimme kasvatukselle kestävän perustan, meidän tulee kehittää sen kahta muotoa: moraalista ja ruumiillista kasvatusta.

Kantin mukaan moraalinen kasvatus perustuu maksiimeille eli toimintaperiaatteille ja ruumiillinen kasvatus kurille. Fyysinen kasvatus ei salli lapsen omaehtoista ajattelua, vaan se vain ohjaa ja kehittää. Mutta moraalinen kasvatus epäonnistuu, jos se perustuu uhkauksiin tai rangaistuksiin. Kantin mielestä on välttämätöntä ohjata lasta toimimaan moraalisesti oikein, ei vain tavan vuoksi, vaan se takia, että on hyvä asia toimia moraalisesti oikein. Lasta ei saa koskaan kuitenkaan lannistaa, jos hän toimii moraalisesti väärin. Sen sijaan lasta tulee kannustaa ja auttaa, jotta hän kehittyisi mahdollisimman korkeatasoiseksi moraaliseksi ihmiseksi. Fyysinen kasvatus tarkoittaa erityisesti ruumiillista huolenpitoa, kasvatusta kurinalaisuuteen, tietojen, taitojen ja tapojen opettamista.  Kant puhuu kurista siinä yhteydessä, kun hän analysoi lapsen luonteen kasvatusta. Lapsen täytyy kestää myös negatiivista palautetta, mutta ”… kuri ei saa olla orjamaista vaan lapsen täytyy aina tuntea vapautensa.”

Lapsi on koulussa totutettava tekemään töitä. Koulu onkin hyvä ja sopiva paikka sitä varten. Kantin mielestä on äärimmäisen vahingollista, jos lapsen sallitaan suhtautua kaikkeen vain leikkinä. Tietenkin lapsella tulee olla koulussakin lepotaukoja, vaikka hänen tärkeä tehtävänsä on oppia ahkeruuteen ja työntekoon.

Kant pitää varsin tärkeänä myös sitä, että kasvatuksessa korostetaan ja toteutetaan toisiin kohdistuvaa ihmisrakkautta. Kasvatuksessa myös kosmopoliittisten ja rauhanpyrkimysten merkitys on ensiarvoisen tärkeää. Kantin mukaan mielessämme on jotakin, joka saa kasvatettavat oman edun lisäksi ajattelemaan niiden etua, joiden kanssa he ovat varttuneet. Heidän pitää ajatella myös globaalisti, siis koko maailman parasta. Koulussa voi ja tuleekin olla mielenkiintoista ja hauskaakin, mutta huville ei tule antaa kuitenkaan paljonkaan painoa. Koulun ei tule siis olla mikään huvikeskus. Oppilaille on sen sijaan ”tähdennettävä päivittäisen tilinteon tärkeyttä itsensä kanssa.” Näin kasvatettava oppii etsimään sitä, mikä on elämässä kaikkein eniten tavoittelemisen arvoista ja eettisesti kestävää.

Kantin kasvatusnäkemys nousee ehkä liiaksikin valistuksen järkeä korostavasta kontekstista. Mutta hänen kasvatusta koskevat perusperiaatteensa ovat pääosin kuitenkin luovuttamattomia myös nykyajan (koulu)kasvatuksen näkökulmasta, jossa kasvatuksen ulkoiset hyötynäkökohdat ovat valitettavasti jyrkästi voimistuneet.  Tällainen kehitys on monin tavoin epäedullista, jopa tuhoisaa, koulun kasvatustehtävän sekä koulun suhteellisen autonomian ja integriteetiin kannalta tarkastellen.

Kirjallisuus

Aristoteles 1981. Nikomakhoksen etiikka (I–III, 5, V–VII X, 6–9). Kääntänyt ja selityksin varustanut Simo Knuuttila. Helsinki: Gaudeamus.

Kant, Immanuel 1923 [1803] Vorlesungen über Pädagogik: Immanuel Kants Werke VIII. Berlin: Herausgegeben von E. Cassier.

Kant, Immanuel 1995 [1784]. Vastaus kysymykseen: Mitä on valistus? (tarkistettu suomennus Tapani Kaakkurinniemi) Teoksessa Koivisto, Juha, Mäki, Markku & Uusitupa, Timo (toim.) Mitä on valistus? Tampere: Vastapaino, 76–86.

Kant, Immanuel 2022. Pedagogiikasta. Suom. Markus Nikkarla. Johdannon kirjoittanut Juha Hämäläinen. Helsinki: Gaudeamus.

Roth, Klas & Chris W. Surprenant (eds.) 2012. Kant and Education: Interpretations and Commentary.New York: Routledge.

Väyrynen, Kari 2023. Kant ‘Pedagogiikasta’ – Kantin filosofiaa yleistajuisimmillaan. Niin & Näin2/2023. Tampere. Eurooppalaisen filosofian seura ry. 16–20.

Artikkelikuvassa koulunkäyntiä Alabamassa 1935. Kuva: Franklin D. Roosevelt Presidential Library and Museum, Public domain, via Wikimedia Commons.