Haapajärven kirkkoherraan Kari Tiirolaan ja hänen puolisoonsa Kaija Tiirolaan voi helposti törmätä matkalla Roomaan. Itselleni on käynyt niin parikin kertaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Italia on heidän pitkäaikainen intohimonsa. Kirjan on kirjoittanut Kari, mutta Kaijalla on ollut siihen epäilemättä suuri osuus, ja Kari onkin omistanut kirjan Kaijalle. Kirjoittajan kaipuun Italiaan synnytti aikanaan Franciscus Assisilainen, jonka pariin hänet johdatti opiskeluaikana 1980-luvulla professori Seppo A. Teinonen assistenttinsa Pauli Annalan kanssa. Kirjan nimi viittaa tietenkin juuri Assisilaiseen, jonka henki välittyy vahvasti kirjan sivuilta.
Aurinkolaulun tie on matkakirja mutta ei matkaopas. Se kertoo kirjoittajan rakkaudesta ”maahan, sen kieleen, kulttuuriin, väreihin, makuihin ja kaikkeen siihen, mikä tekee Italiasta Italian ja siksi samalla kertaa rakastettavan ja raivostuttavan.” Kirjassa saavat osansa yhtä lailla Toscanan kuuluisat viinit ja villisiat kuin vanhojen mestareiden taideteokset kuten Caravaggion Illallinen Emmauksessa. Kirjassa on runsaasti valokuvia.
Kirjoittaja kertoo ”kohtaamisista, ihmisistä, vaikutelmista, elämäntavasta, kokemuksista ja historiastakin”. Vuosikymmenten kuluessa tehdyillä matkoilla näitä kokemuksia onkin ehtinyt kertyä paljon. Kaikki viimeksi mainitut ovat tyypillisiä elämäkerran elementtejä, mutta vaikka kirja on ”matka syvälle oman sieluni maisemiin” ja ”iso pala itsestäni, ajattelustani ja uskostani”, varsinaista elämäkertaa joudumme vielä odottamaan.
Vaikka kirja ei ole matkaopas, sitä voi kirjoittajan mukaan lukea pyhiinvaellusoppaana. Tiedämme, että Rooma on täynnä pyhiinvaelluskohteita, mutta yhtä lailla Toscana on tuottanut paljon pyhimyksiä ja on ”luostareiden ja erakkoloiden luvattua maata”. Monet niistä saavat kirjassa sympaattisen kuvauksen. Vanha pyhiinvaellusreitti Via Francigena (”tie, joka tulee Ranskasta”), joka alkaa Canterburysta ja menee Roomaan, kulkee Toscanan halki.
Kirjan kuvaukset sijoittuvat osin Toscanaan ja Umbriaan, osin Roomaan. Rooman osalta saavat erityistä huomiota yhtäältä kohtaamiset paavi Franciscuksen kanssa, sillä mitäpä olisi kirkonmiehelle ja teologille käynti Roomassa ilman paavin kohtaamista (”andare in Roma e non vedere il papa”)! Franciscuksen opetuksista hän muistuttaa erityisesti siitä, että ”ilo on elämänasenne, joka on valittava”. Katsoessani vastikään Franciscusta muistellen Wim Wendersin erinomaisen haastatteluelokuvan Paavi Franciscus – sanojensa mittainen mies (2018), mieleen jäi erityisesti Franciscuksen muistutus kahdesta tärkeästä asiasta: hymy ja huumorintaju. Ilo oli se elämänasenne, jonka hän oli valinnut.
Toinen tärkeä konteksti Roomassa kirjoittajalle ovat yhteydet Sant’Egidion yhteisön kanssa. Näitä yhteyksiä hän on luonut jo yli 20 vuoden ajan ja osallistunut muun muassa Sant´Egidion sekä Pohjoismaiden ja Englannin kirkon ystäväpiispojen ja -pappien verkoston tapaamisiin Roomassa. Yhteisön keskuspaikka Trasteveren kaupunginosa on kirjoittajan lempinaapurusto Roomassa.
Kirjoittaja pohtii välillä niin italialaista kuin suomalaistakin uskonnollisuutta ja kirkkojen tilaa. Hän esittelee hieman pitempään Sant’Egidion yhteisön perustajan Andrea Riccardin kirjaa La chiesa brucia – Crisi e futuro del cristianesimo (Kirkko palaa – kristinuskon kriisi ja tulevaisuus). Kirjan hän on esitellyt myös Vartijassa muutama vuosi sitten. Hän kysyy, miten ”fransiskaaninen yksinkertaisuus ja ilo voisivat elää omissa yhteisöissämme”.
On yksi asia, jota jäin muuten erinomaisessa kirjassa kaipaamaan: karttaa, josta näkyisivät sekä Toscanan ja Umbrian alueet ja niiden sijainti Italiassa että ne paikat, joita kirjassa esitellään. Italian maantiede tuskin on tuttu monellekaan suomalaiselle.
Arvioitu kirja: Kari Tiirola, Aurinkolaulun tie. Matkalla Toscanasta Roomaan. Herättäjä-Yhdistys 2025. 165 s.
'Haapajärveltä Toscanaan ja Roomaan' have 1 comment
25.5.2025 @ 15.39 Juha
”Eri tavoin köyhät eli sairaat, taloudellisen avun tarpeessa olevat tai vaikkapa yksinäiset eivät ole vain ylhäältä annetun avun kohteita. He ovat ytimessä, koska Jeesus itse on sitoutunut heihin. Jos Jeesus on ytimessä, myös köyhät ovat siellä ja päinvastoin. ”
Tässä olisi kirkolla tilaisuus kaiken suomalaisen köyhyyskeskustelun keskellä? Ei käytetä hyväksi.
Olen köyhä, sairas ja Jeesuksen kanssa ”ytimessä”! Entä mitä se auttaa? Leipäjonoissa on ollut porukkaa vuosikausia. Kuka kehtaa mennä kertomaan, että ovat ” Herramme kanssa kristinuskon ytimessä ”. Miksei sitten porukkaa juoksujalkaa kiiruhda sinne, missä Jeesus jo on? Sinne kadunkulmaan ihmisiä lohduttamaan ja laulamaan; ”Oi onnea, Herra on täällä! ” Vai mitä sitten?
Mitä me sillä tiedolla tekisimme? ”Lallallaa, ihan laulattaa, nyt mennään joukolla Herraa kohtaamaan…?”