Diakonissan elämää

Paikkakunnalla arvostettu, pitkäaikainen diakonissa Tyyni Himonlähde menehtyi äskettäin 75-vuoden iässä seurakuntaelämästä kyllikseen saaneena. Hän oli syntyisin Impilahdelta. Perukirjoitusten yhteydessä Tyynin kirjoituspöydän laatikoista löytyi päiväkirjamerkintöjä, jotka julkaisen perikunnan luvalla.

Tammikuu

Valoisa keskitalven päivä. Päätin suoda itselleni Pätkis-suklaaherkun, jonka hain R-kioskista. Sen edessä istuva asiakkaani Tarpponen karjaisi jo matkan päästä: Mitä Nightingale!. Tarpponen ärisee kaikille vastaantulijoille, mutta ei vallankaan minulle, joskin jännitän häntä hieman. Hän oli aikanaan Suomen hiihtomaajoukkueessa, mutta ekonomian opinnot Uppsalassa johdattivat hänet viinan kiroukseen. Tätänykyä hän pelottelee lähimmäisiään meillä Mutakylässä.

Vierellään istui Jarmo, joka on kuulemma miljonääri. Jarmo saapuu aamuisin ärrälle, jonka vieressä on Alko. Hän ostaa ensimmäisen Koskenkorva-pullon, nauttii sen hiljakseen ja ostaa sitten K-marketista kanankoiven. Sen syötyään hän palaa päivystyspaikkaansa ja nauttii toisen Koskenkorva-pullon.

Kesäisin olen järjestänyt leirejä niille, joille viina maittaa. Joku joi leiri-keskuksessamme kaljaa paperipussista. Kysyin, miksi niin. Hän vastasi, että pussi suojaa näkemästä, kuinka paljon hän juo.

Pätkiksen nautittuani riensin työntekijäkokoukseen. Uusi virallinen apulainen Nakke Pellervo Peräluoma vaikuttaa eloisalta hahmolta. Hän vaati, että tekisimme Kirkkohallitukseen ehdotuksen. Kirkonkellojen taustaksi koko maassa voitaisiin äänittää ääntä, jota kokeilukäännöksessä sanotaan rämiseväksi pelliksi. Jäin pohtimaan, mitä tämä merkitsisi kuolinkellojen yhteydessä. Kun hän vielä yltyi ehdottomaan, että Aikuinen nainen tulisi saattaa virsikirjaan kirkko-opillisena hymninä, paikalla ollut kirkkoneuvoston puheenjohtaja, rehtori Kipuvaara tulistui ja lausui peräti tympeitä sanoja. Minua jotenkin hävetti koko tilaisuus. Itse olen arka sanomaan. En kovin herkästi puutu pappien puheisiin.

Illalla katselin kasvojani peilistä. Se on kylläkin syntiä, kuten jo Sortavalan seminaarissa Aarnisalolta opin, mutta katsoin tarkemmin ja mietin, että näytän aivan sateeseen jääneeltä hääkakulta. 

Helmikuu

Päivien vyöry on rynnännyt helmikuun raikkaille hangille.  Matkustan junassa Turkuun kotimaisen hyväntekeväisyyden päiville. Luen Jörg Zinkin teosta Mitä sinulle toivoisin. On kerrassaan suuri ajatus olla ystävällinen toisille, vaikka toiset eivät sitä minulle olisikaan.

Uskaltaudun ravintolavaunuun ja tilaan teen. Kaikki muut juovat olutta. Vastapäätäni istahtaa noin nelikymmenvuotias mieshenkilö, jonka otsalta hiki tirsuu. Tässä menossa äitiä kuoppaamaan, hän sanoo. Sanovat, että oli parempi ihminen ja saattaa siinä olla perääkin, hän jatkaa. Tarinan jatkuessa käy selville, että mies on vapaalla vankilasta. Hän on kuristanut äitinsä pienen rahariidan päätteeksi, ikään kuin vahingossa. Mies hyräilee: Äideistä parhaimman sain. Hän ymmärtää ja lohduttaa.

Riennän vessaan ja annan ylen. Jossakin Salon kohdalla horkka hellittää. Rauhoitan itseäni lukemalla lisää Jörg Zinkiä.

Turun valtaisa tuomiokirkko on täynnä kurssisisaria. Puhujana on itse arkkipiispa. Kuinka jäävätkään mieleeni hänen sanansa: kyynellaakson kulkijoiden sisariksi teidät on asetettu.

Illaksi kokoonnumme Turun kristilliselle opistolle, tuolle maineikkaalle. Veisaamme virren Päivä vain ja hetki kerrallansa. Voi kuinka suloista tarinaa kiiriikään ilmaan opiskeluvuosiltamme ja sitä seuranneilta elämäntaipaleilta. Yksi meistä, Sylvi, nauttii toisenkin lasillisen viiniä. Hänen silmiinsä saapuu sumuinen katse. Elämä on joskus niin raadollista. Kannamme hänet naisissa huoneeseensa virkoamaan.

Älkäämme langetko huikentelevaisuuteen, lausui piispa minulle tehtävään asettaessaan. Siitä minä olen pitänyt kiinni. Luen iltapalasekseni muutaman rivin Jörg Zinkiä lisää ja vaivun raskaan päivän jälkeen unettomaan uneen.

Maaliskuu

Keskenkasvuinen poika on ajanut mopolla kunnantalon seinään ja kirjoittanut siihen spraymaalilla: Enoni oli gay. Koko pitäjä on järkyttynyt.

Pastori Nakke Pellervo lausuu tapahtuman kynttilähartaudessa, että somea pitäisi rajoittaa. Kunnanjohtaja teroittaa mieliin kotien kasvatusvastuuta.

Illalla työntekijäkokouksessa jakaannumme työryhmiin pohtimaan, minkä kaltaisesta hätähuudosta on kyse. Työryhmätyöskentelyn kesken paikalle tullut kunnan kriisiryhmän ohjaaja järjestää rentoutustuokion. Asetumme lattialle selällemme ja kuvittelemme kukin, että olemme höyheniä.

Saapuu tietoon, että mopopojan nimi on Kimi. Päätetään järjestään sateenkaarimessu Kimin hätähuudon muistamiseksi. Kanttori kertoo aloittavansa musiikin Star Warsin tunnusmusiikilla, siinä kyllä urut saavat ansaitsemaansa menoa.

Minä olen hieman epäileväinen, mutta en puutu pappien puheisiin. Olen elänyt rakkaan Lyydiani kanssa jos kohta 60 vuotta, se on ollut yleisessä tiedossa ja hyväksyttyä paikkakunnalla, kunhan totuttiin, mutta ei siitä lippua salkoon ole nostettu. Miksi ei? Missä viipyy pro ecclesia -mitali, kysyn, kenties hieman katkeroituneessa mielessäni, mutta koetan tehdä parannusta ja valaista sieluani parahultaisemmilla mietteillä.

Huhtikuu

Seurakunnan alueella asuvien maahanmuuttajien armopäivät seurakuntasalissa.

Paikalla on paljon vapaaseurakunnan vapaaehtoistyöntekijöitä sekä Punaisen Ristin henkilökuntaa. Seurakuntatalon edessä on rekallinen kerättyä tavaraa: vanhoja tietokoneita, lenkkitossuja, talvitakkeja, leivänpaahtimia, televisioita, golf-mailoja, ilmakivääreitä, lautapelejä, kenkiä, kahvinkeittimiä, jopa Iittalan maljakoita sekä Suomi-verryttelypukuja.

Afgaani Seif vitsailee: minä ei enää mene suuri kaupunki, siellä liikaa niitä maahanmuuttaja.

Ja saan kännykkääni tutulta syyrialaisparikunnalta viestin: auto savu. ei tänään tule.

Laulamme kymmenellä kielellä laulua Jumala ei suutu. Keittiössä on valmistettu eri kansallisuuksien herkkuja.

Seurakuntatalon lipputangoissa liehuvat Israelin ja Palestiinan, Venäjän ja Ukrainan liput.

Kesken juhlan tulee viesti piiritystilanteesta. Arvo ”Value” Tomppasen sauna on palanut ja Value raivostunut niin, että tarttunut kivääriin. Riennän paikalle, joka sijaitsee vain hetken päässä.

Value istuu rauhallisena pirtissään. Hänen poikansa Tuubi selostaa: Äiti tuli sissään ja sanoi, että sauna palaa. Isä soitti haitaria ja minä sanoin että jaa. Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut.

Poliisikin saadaan rauhoitettua. Sauna savuaa rauhallisesti illan tullen. Vaeltelen hämyssä kotiin. Ohi ajaa polkupyöränajolla hitaimmin maailmanennätyksen tekevä Tosse. Hän kaatuu mutkassa, mutta tupakka jää suupielestä palamaan ojan pohjalle Tossen sinne yösijaansa tehdessä.

Vetäydyn makuulle. Puen yöpukua päälleni ja laitan hieman puuteria kasvoihini. Kauneutta pitää laittaa, vaikka sitä ei olisikaan. Hihii.

Toukokuu

Luonto puhkeaa. Kuinka ihanaa onkaan nähdä sinivuokot, odottaa pääskysen ei päivääkään -kutsuhuutoa.

Saan vapaata ja matkustan linja-autolla kapsekkeineni salaluolaani Homelniemen metsikköihin. Tämä vanhalta tädiltä perimäni saunatupa on salaisuuksieni puutarha, tosin savimaata ja juurakkoa, mutta pienen kasvimaan olen saanut raivatuksi.

Pienessä pirtissä minut vastaanottaa vielä talven hohka, mutta saan tulet tehtyä ja kohta aivan toisenlainen lämpö kuin sähkön lähettämä alkaa virrata tupaan. Pieni tupa ja nukkuma-alkovi ovat olevat päivieni oravankolo, jonka akkunasta katselen pihakoivuun heräävää vehreyttä.

Kaivolle käyskennellessäni tunnen outoa kipua rinnassa. Mutta mitä tuosta, onhan kevät, kevät, ja minä niin onnellinen.

Sauna on pikkuruinen, vain pari neliötä, mutta minulle riittävä, kuin suurikin palatsi. Heitän löylyn jos toisenkin. Ympärilläni metsän äänet ja rantain autius.

Taakse jäävät seurakunnan ja seurakuntalaisten murheet ja kirkkoneuvoston kehittämisen ajatukset.

Toukokuu ikuinen, ken runoilija niin kirjoittikaan!

Jälkikirjoitus

Diakonissa Tyyni Himonlähde löydettiin toukokuun lopulla menehtyneenä kesäpaikaltaan Homelniemessä. Hän oli kuollessaan 75-vuotias. Himonlähde palveli Mutakylän seurakuntaa uskollisesti yli neljän vuosikymmenen ajan. Hänen hiljainen palvelustyönsä unohtui suurelta osalta heti, mutta monilta vasta myöhemmin. Kaipaamaan jäi Lyydia.

Artikkelikuva: Elizabeth Catherine Ferard, first deaconess of the Church of England. Kuva: Public domain, Wikimedia commons.