Yhteisen uskon puolesta

Tunnetun yhdysvaltalaisen pragmatistifilosofi John Deweyn (1859–1952) kirja Yhteinen usko on teoksen A Common Faith (1934) suomennos. Dewey muokkasi kirjansa Yalen yliopistossa lukuvuonna 1933–1934 pitämiensä Terry Lectures -vierailuluennoistaan. Kirja käsittää vain kolme lukua 1) ”Uskonto vastaan uskonnollisuus”, 2) ”Usko ja sen kohde” ja 3) ”Uskonnollisen funktion inhimillinen tyyssija”. Alle sataan sivuun Dewey saa mahtumaan kuitenkin paljon terävää ja etenkin juuri tähän sekulaariin tai jopa postsekulaariin aikaamme liittyvää, monin tavoin varsin relevanttia uskontoa ja uskonnollisuutta koskevaa filosofista ajattelua.

Kirjan alussa on Deweyn (uskonnon)filosofiaan syvällisesti perehtyneen Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian professori Sami Pihlströmin lähes 20-sivuinen esipuhe ja kirjan suomentajan Deweyn (kasvatus)filosofiaan laajasti perehtyneen Helsingin yliopiston taito- ja taideaineiden didaktiikan professori Lauri Väkevän kirjoitus ”saatteeksi”. Nämä kirjoitukset osaltaan oikein hyvin asettavat kirjan sisällön Deweyn filosofisen kokonaisajattelun kehykseen.

Uskonto ja uskonnollisuus ovat eri asioita

Dewey tekee eron uskonnon ja uskonnollisuuden välillä. Hänen mukaansa uskonto tarkoittaa aina tiettyjä uskomuksia ja käytäntöjä, joilla on tiivis tai löyhä institutionaalinen rakenne. Sen sijaan adjektiivi ”uskonnollinen” ei tarkoita mitään tiettyä oliota, instituutiota tai uskomusjärjestelmää. Dewey ei niinkään kiellä ihmisen uskonnollisen kokemuksen merkitystä tai aitoutta, mutta hänen mukaansa erilaiset hengelliset kokemukset voidaan selittää (pelkästään) naturalistisesti, elämän merkityksellisyyden kokemuksena olettamatta mitään supranormaalia eli yliluonnollista toimijaa niiden vaikuttajaksi.

Dewey esittää, ettei riitä, että ihminen vain passiivisesti sopeutuu kaikkeen kokemaansa, vaan myös ihmisessä itsessään tapahtuu ja tulisikin tapahtua muutoksia suhteessa maailmaan. Kysymys on aktiivisesta ja pysyvästä tahdon eikä vain erityisestä ja hetkellisestä tahtotilan muutoksesta elämään ja maailmaan. Uskonnot väittävät aikaansaavansa yleisen ja pysyvän asennemuutoksen maailmaan ja elämään sekä niiden tapahtumiin. Deweyn mielestä mikään tietty uskonto ei aikaansaa muutosta, vaan muutokseen liittyy tietty uskonnollinen asenne. Nimittäin historiallisten uskontojen opit ja niiden erilaiset institutionaaliset tekijät ovat oikeastaan sattumanvaraisia tällaisten kokemusten sisäiseen ominaislaatuun nähden.

Uskontoihin liittyy teologia, siis väitelauseita, jotka järjestäytyneessä muodossa saattavat näkyväksi niiden väitteiden sisällöt, joihin uskonnollinen usko liittyy ja joista tietyn uskonnon piirissä ajatellaan vallitsevan konsensus. Deweyn mukaan uskonnollisuus ei ole luottamusta dogmeihin. Hän erottaakin uskonnon instituutiona ja uskonnollisuuden kokemuksena. Hän korostaa sitä, että mikä tahansa, mikä esittää ihmisen elämänkysymyksiin aidon näkökulman, on uskonnollista sinänsä eikä siksi, että se on uskonnon esiintuomaa. Dewey ei kuitenkaan väitä, ettei ihmiseen vaikuttaisivat hänen hallinnastaan riippumattomat voimat. Hän esittää, että varhaiskantainen ihminen oli kovin avuton kohdatessaan sellaisia voimia. Näin pelosta tulikin hänen hallitseva asenteensa. Roomalaisen kirjailija Gaius Petronius Arbiterin (27–66) teoksen Satyricon mukaan primus in orbe deos fecit timor eli pelko synnytti ensimmäisenä jumalat maailmaan.

Deweyn mielestä itse asiassa mikä tahansa ihanteellisen päämäärän puolesta harjoitettu toiminta erilaisia esteitä vastaan huolimatta ihmisen subjektiivisesta tappion uhasta ja siitä, että toiminta sitoutuu sen yleiseen ja kestävään tavoitteeseen, on perustuksiltaan uskonnollista. Hän myös esittää, ettei uskonnollisten arvojen ja uskontojen välille tule rakentaa siltaa. Tätä Dewey korostaa, koska kaikilla uskonnoilla on jokin oppijärjestelmä, mutta uskonnollisuuteen liittyvä usko ei rajoita totuuden tavoittelua mihinkään tiettyyn ajatusmalliin. Se ei väitä totuuden olevan universaali eikä totuuteen olevan vain yksi tie. Näin ollen uskonnollisuus ja uskonto ovat eri asioita. Dewey edellyttää, ettei uskonnollisuutta tule myöskään samastaa uskontojen uskontunnustuksiin ja erilaisiin palvontamenoihin, kultteihin.

Uskonnollisuus tulee vapauttaa uskonnosta

Dewey esittää, että uskonnollisuus pitää vapauttaa uskonnosta. Nimittäin totuuteen on vain yksi varma tie, ”kärsivällisen, yhteistoiminnallisen tutkimuksen tie, joka kulkee havaintojen, kokeilujen, aineiston tallentamisen ja hallitun reflektion kautta.” Deweyn mukaan se, että monissa uskonnoissa uskotaan ihmisen ulkopuoliseen mahtiin, heikentää ihmisen moraalista pyrkimystä, koska supranormaaleista mahdeista riippuvuus merkitsee inhimillisestä yrityksestä luopumista. Tällä tavoin se saattaa johtaa pessimistiseen elämänasenteeseen ja vastuun siirtämistä itseltä toisen, yliluonnollisen toimijan, kannettavaksi. Näin uskonto myös passivoi ihmisen.

Dewey korostaa, etteivät ihmiskunnan myönteiset visiot ja uudistukset nouse tyhjästä. Ne syntyvät siten, että ihmiset näkevät mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin luovaa mielikuvitustaan, jota myös tieteellisessä toiminnassa tarvitaan, käyttäen sekä oivaltaen olemassa olevia asioita, jotka palvelevat uutta toivottua päämäärää uusissa suhteissa. Dewey kutsuukin ”aktiivista ihanteellisen ja aktuaalisen välistä suhdetta ’Jumalaksi’” siitä huolimatta, että se yhdistetään liian usein ja syyttä johonkin yliluonnolliseen voimaan. Joka tapauksessa ihanteellisten tavoitteiden ja todellisten olosuhteiden yhdistymistä koskeva kokemuksellisuus ja käsitys maailmasta voivat herättää ja herättävätkin vakaan tunteen, joka on ihmisille merkityksellinen. Jokainen voi nimittää tai olla nimittämättä tätä ajattelussa toimivaa yhteyttä ”Jumalaksi”.

Deweyn mielestä on sopivaa käyttää sanaa ”Jumala” juuri tästä aikaisemmin mainitusta ideaalisen ja aktuaalisen välisestä yhteydestä, myös siksi, että militantilla ateismilla näyttää olevan yhteistä yliluonnolliseen kohdistuvan uskon kanssa. Molemmat suhtautuvat luontoon kielteisesti tai ainakin vähättelevästi. Deweyn mielestä supernaturalismin mukaan ihmisestä erillistä olevaa luontoa pidetään joko kirottuna tai mitättömänä. Myös militantissa ateismissa luontoon kohdistuu hartauden puute.

Dewey esittää, että uskonnollinen asenne sen sijaan ”edellyttää tuntoa ihmisen yhteydestä ympäröivään maailmaan, jonka mielikuvitus tunnistaa universumina, siitä riippuvaisena ja siihen tukeutuvana.” Uskonnollinen viittaa ihmisen valintaan ja pyrkimykseen. Näin naturalistisesti ajateltuna uskonnolla olisi luonnollinen paikka ihmisen kokemuksessa, joka liittyy sen arviointiin, mikä on mahdollista, ja ”vielä toteutumattomien mahdollisuuksien herättämään tunteeseen ja kaikkeen mahdollisuuksien toteutumista edistävään toimintaan.”

Dewey pitää uskontojen tekemää erottelua yliluonnollisen ja maallisen välillä tarpeettomana, jopa virheellisenä. Nimittäin hänen kannattamansa käsityksen mukaan uskonnollisuus tarkoittaa tiettyä yliluonnollisesta erillistä asennetta tai näkökulmaa, joka ei edellytä supranormaalin ja profaanin erottamista. Dewey esittää, että kirkot voisivat monin tavoin vahvistaa sellaisia inhimillisiä arvoja ja asenteita, joita pidetään arvokkaina ja joita olisi tärkeä vaalia kaikissa inhimillisissä pyrkimyksissä ja järjestelyissä. Näin kirkoista tulisi aidosti katolisia eli kaikenkattavia, kaikki sisäänsä sulkevia. Kirkkoja ei siis tarvitse hävittää, vaan tällä tavoin niiden élan vital eli elinvoima parhaiten toteutuisi.

Yhteinen usko on tärkeintä

Deweyn mukaan kirkkojen tulisi luopua korkeimpien arvojen ja motivoivien voimien monopoliasemasta, koska nimenomaan se aiheuttaa sen, että kirkkojen ei ole mahdollista osallistua relevantilla ja demokratian edellyttämällä tavalla tärkeiden yhteiskunnallisten päämäärien edistämiseen. Vain luopumalla monopoliasemastaan kirkot voisivat merkittävällä tavalla vaikuttaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Lisäksi Dewey toteaa, että meidän vastuullamme on ”säilyttää, välittää, oikaista ja laajentaa saamaamme arvoperintöä, jotta jälkeemme tulevat omaksuisivat sen meitä vankemmin ja turvallisemmin, saavutettavammin ja myötämielisemmin.”

Juuri tässä ovat yhteisen mihinkään lahkoon, luokkaan tai rotuun rajoittumattomat, uskonnollisen uskon ja uskonnollisuuden kaikki elementit. Deweyn mukaan uskonnollisuus ei ole uskontojen dogmeihin luottamista, vaan tahtoa edistää yhteisiä elämänasenteita ja arvoja demokraattisessa elämätavassa ja yhteiskunnassa. Näin ollen hänen peräänkuuluttamansa yhteinen usko on kaiken inhimillisen kokemuksen tärkeä tekijä. Deweyn näkemykset juuri tänä aikana, jolloin keskustelu uskontojen ja muiden katsomusten arvoista ja erityisesti demokratiasta ja sen murtumisen vaarasta, ovat ajankohtaisempia ja tärkeimpiä kuin ehkä koskaan aikaisemmin. Tämänkin takia mielelläni suosittelen tähän tärkeään kirjaan perehtymistä, paikoitellen sen vaikeatajuisuudesta huolimatta, kaikille uskonno(i)sta, uskonnollisuudesta ja uskonnottomuudesta kiinnostuneille alan tutkijoille ja maallikoillekin.

Arvioitu teos: John Dewey, Yhteinen usko. Luentoja uskonnonfilosofiasta. Suom. Lauri Väkevä. Esipuhe Sami Pihlström. 2026. Gaudeamus, 121 sivua.