Kristinuskon raju muutos

Jyri Komulaisen kirja kristinuskon muutoksesta on hämmentävä, kiinnostava ja myös raju. Kirjan kirjoittaminen Suomessa vaikkapa 1960-luvun alussa – siis reilu puoli vuosisataa sitten – olisi saanut aikaan melkoisen mylläkän. Kirjoittajaa olisi ehkä syytetty paavinkirkon agitaattoriksi ja uskonnollisen synkretismin kulkukauppiaaksi.

Kumpikin väite on vuosien aikana menettänyt teränsä, sillä kirjoittaja on toiminut piispainkokouksen pääsihteerinä ja on töissä nykyisin Kirkkohallituksessa. Lisäksi kirjan on kustantanut Suomen Lähetysseura. Hyväksyntäleimoja riittää siis aivan riittävästi.

Minne matka?

Kirja ei ole Komulaisen elämäkerta, mutta siinä on selviä teologisen kehityskaaren piirteitä – pikemminkin kyse on teologisen matkan kuvauksesta. Kirjoittaja on systemaattinen teologi, joka on väitöskirjassaan tutkinut intialaisen Raimon Panikkarin uskontoteologiaa sekä opiskellut ja tehnyt tutkimusta Saksassa ja Intiassa. Monien tutkimusmatkojen kohteina vilahtelevat erityisesti Aasia ja Afrikka – vähemmän Pohjois- ja Etelä-Amerikka. Matkoihin sisältyy uuden ja erilaisen kohtaaminen: vuoropuhelua, oppimista ja oman kristinuskonkäsityksen tarkistamista.

Kirjan lukijalle käy selväksi, että kristinusko, jonka etsintämatka alkaa Rooman imperiumin syrjäseudulta ja etenee vallan ytimiin Euroopassa, on samaan aikaan löytänyt polkunsa myös Aasiassa ja Afrikassa. Nyt painopiste on selvästi siirtymässä kohti globaalia etelää.

Globaalin etelän kristillisyydessä Komulainen tunnistaa vahvan karismaattisen elementin niin protestanttisella kuin katolisellakin puolella. Luterilaisena näitä Suomessa jopa vieraita ilmiöitä lähestyessään hän on tarkkanäköinen havainnoija, myötäsukainen kommentoija ja usein asioita parhain päin selittävä teologi. Siinä missä voi nähdä yhteistyön siemenen, voi myös altistua vuorovaikutukselle torjumisen sijaan. 

Köyhät

Komulainen tekee selväksi, että kaikki kristillisyyden nimissä esiintyvä ei ole myönteistä. Menestysteologian hän sivuuttaa lyhyesti mutta kriittisesti. Painavamman perustelun tarjoaa köyhyyden tarkastelu vapautuksen teologian, dalit-teologian ja paavi Franciscuksen kautta.

Kirjaan ei mahdu eurooppalaisia näkökulmia vapautuksen teologiaan, kuten brittiläinen Urban Theology tai Matti J. Kurosen työttömien teologia. Niiden käsittely olisi tuonut kaukana maailmalla esiintyvät kysymykset lähemmäs lukijaa ja asioiden soveltamista Suomeen. Kiinnostavaa on, että vaikka Vatikaani pyrki tukahduttamaan vapautuksen teologian 1980-luvulla, köyhien äänen esillä pitäminen on globaalissa kristillisyydessä Komulaisen mukaan jälleen vahvistumassa.

Inkulturaatio vai synkretismi?

Sama avoin asenne näkyy myös uskontodialogin käsittelyssä. Äiti Amman halaus voidaan nähdä osana uushindulaista uskonnollisuutta, jonka kanssa voi etsiä kokemusta pyhästä ja Jumalan läsnäolosta. Erilaisten uskonnollisten maailmojen kohtaaminen avaa kysymyksen myös kristillisyyden synkretistisistä piirteistä: inkulturaation myötä erilaiset tavat, vertauskuvat ja käsitykset ovat aikojen kuluessa tulleet osaksi kristinuskoa.

Toisaalta ilman inkulturaatiota ja kontekstuaalisuutta kristinusko ei olisi voinut muotoutua globaaliksi ilmiöksi. Komulainen tuo esiin, että persialainen uskonnollisuus on vaikuttanut juutalais-kristilliseen perinteeseen (esimerkiksi viimeisen tuomion ja ruumiin ylösnousemuksen käsityksiin), mutta ei tarkemmin avaa tämän merkitystä nykyhetken kristillisyyden tulkinnalle. Ovatko nuo kielikuvat ja käsitykset syytä unohtaa vai onko niiden alkuperällä ylipäänsä merkitystä?

Komulaisen lähtökohtana ei ole tiukkojen rajojen vetäminen uskontodialogissa. Vuorovaikutuksessa voidaan oppia uutta sekä itsestä että omasta hengellisestä perinteestä. Kirja onkin eräänlainen hengellinen oppimispäiväkirja: muiden uskontojen kohtaaminen ei merkitse torjumista tai käännyttämistä, vaan kuuntelua, vuorovaikutusta ja oppimista.

Kirjasta olisi kannattanut suomentaa ainakin sata sanaa teologiaa. Jos kuitenkin tämän teologiatyylin kanssa selviää, niin kirja on mainio opas globaalin kristillisyyden nykyhetkeen. Sitä voi suositella erityisesti niille, joita jooga-sana edelleen kirkon piirissä arveluttaa.

Arvioitu teos: Jyri Komulainen, Kristinuskon muuttuva kartasto. Matkoja maailmanlaajaan kirkkoon. Suomen Lähetysseura 2025.