Sivistystä ja syrjintää – Elämänkatsomustieto 40 vuotta

Elämänkatsomustiedon opetus aloitettiin 40 vuotta sitten, elokuussa 1985. Päätös oli tehty jo hieman aiemmin. Taustalla oli Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteerin Erkki Hartikaisen (1942–2021) YK:n ihmisoikeuskomitealle vuonna 1978 tekemä valitus uskonnonopetuksen silloisesta vaihtoehdosta. Uskontojen historia ja siveysoppi todettiin ihmisoikeuskäsittelyssä aivan liian uskontopainotteiseksi.

Valituksen käsittelyn väliaikatietojen johdosta aineen opetussuunnitelmaa korjattiin hieman Kouluhallituksen toimesta, mutta isompaa uudistusta haettiin lakimuutoksella. Aloittaessani historian ja yhteiskuntaopin opettajana sain tehtäväksi opettaa tuota poistuvaa ainetta kolme vuotta peruskoulun yläasteella ennen kuin aloin opettaa elämänkatsomustietoa; oppimateriaalina oli jo silloin myös Vapaa-ajattelijain liiton kokeilumonisteita.

Vuonna 1983 hyväksyttiin uudet koululait ja eduskunta muutti uuden aineen nimeksi elämänkatsomustieto, vaikka hallituksen esitys oli ”uskontojen historia ja etiikka”. Nimenmuutos vaikutti käytännössä uuden oppiaineen sisältöön. Kouluhallitus antoi työryhmälle tehtäväksi peruskoulun ja lukion elämänkatsomustiedon oppimäärän valmistelun. Uskontojen historian osuus jätettiin suhteellisen pieneksi ja aineesta tuli uusia uria avaava, laaja-alainen ja sitouttamaton, lasten ja nuorten oman katsomuksen rakentamista tukeva. Kouluhallitukseen tuli elämänkatsomustiedon ylitarkastaja Pekka Elo (1949–2013), joka hoiti aineeseen liittyviä tehtäviä opetusneuvoksena kuolemaansa asti.

Alkuhankaluuksia ja haasteita

Elämänkatsomustiedon (ET) tulo oppiaineeksi oli uskonnottomien ja yleensä katsomusvapauden kannalta periaatteessa hyvin merkittävä saavutus. Käytännössä aine sai vastaansa monia hankaluuksia. Niinpä ET:n oppilasmäärä lähti kehittymään suhteellisen hitaasti, vaikka toki kasvoikin syrjivään edeltäjään verrattuna.

Oppilasmäärän nousua jarrutti, että ET:n opetukseen oikeutettujen oppilaiden vanhempien piti hakea vapautusta uskonnonopetuksesta, jotta lapsi pääsi ET:n opetukseen. Menettely oli jätetty samanlaiseksi kuin se oli ollut uskontojen historian ja siveysopin kohdalla. Tältä osin laki oli hyvin syrjivä, ja syrjintää täydensi käytännössä koulujen huono tiedotus mahdollisuudesta päästä aineeseen 1. luokalla tai siirtyä uskonnosta ET-opetukseen peruskoulun aikana.

Elämänkatsomustieto joutui kärsimään kärjistyneestä poliittisesta ilmapiiristä 1980-luvulla. Eduskuntatason lisäksi se ilmeni myös epävirallisesti kouluissa. Suomalaisen yhteiskunnan tuki -säätiön historiassa kerrotaan, että maassamme toimi oikeistolaisten rehtorien verkosto, joka pyrki vastustamaan ministeriön ja erityisesti Kouluhallituksen nuoren vasemmistolaisen (sd) pääjohtajan kotkotuksia eli uudistuspyrkimyksiä. Tästä voin kertoa myös omakohtaisen kokemuksen Turussa: eräs rehtori sanoi opettajainkokouksessa, että ”sitten meillä on näitä Kouluhallituksen kiertokirjeitä, mutta niillehän me teemme näin” ja repi kirjeet ja laittoi ne roskakoriin.

Tässä ilmapiirissä elämänkatsomustiedon tuloon uskonnon rinnalle ei monissa kouluissa suhtauduttu suopeasti. ET joutui siis kärsimään paitsi poliittisesta vastakkainasettelusta myös taustalla vahvasti vaikuttavasta ev.-lut. kirkon ja uskonnonopetuksen keskeisen roolin kannattajien toiminnasta. Uskonnon erityisasemalle oli siihen aikaan, kuten nytkin, varsin laaja parlamentaarinen pohja. Elämänkatsomustiedon opetussuunnitelman erinomainen idea katsomusneutraalista opetuksesta ei levinnyt laajaan tietoon opettajien ja oppilaiden huoltajien keskuudessa. Ehkä jossain ET:n etiikkaakin epäiltiin etikaksi.

ET sai kuitenkin myös kiinnostusta ja kannatusta niin opettajien kuin huoltajien keskuudessa. Opetushallitus järjesti 1980-luvulla ET:n opettajille koulutuksia sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Itsekin sain osallistua Pekka Elon vetämille kursseille sekä Heinolassa että Porissa, jossa mukana oli myös vanha uskonnonopettajani. Etiikan käsittelyyn harjoiteltiin moraalidilemmoita, joita löytyi klassisesta apteekkarin valinnasta ja Bruce Springsteenin Highway Patrolman -laulun sanoista.

Valitettavasti Erkki Hartikaisen ja Pekka Elon välille muodostui vakavia erimielisyyksiä ET:n ja sen oppimateriaalien kehittämisestä, eikä Hartikainen säästellyt kritiikkiään, kun hänen laatimiaan oppimateriaaleja ei otettu laajempaan käyttöön. Tämä taisi tulehduttaa myös Vapaa-ajattelijain liiton ja Humanistiliiton välejä, jotka vasta 2010-luvulta alkaen ovat korjaantuneet.

2000-luvulle toiveikkaasti

Uuden perustuslain, uskonnonvapauslain ja perusopetuslain uudistuksen myötä ET:n muodollinen asema parani tuntuvasti 2000-luvun alussa. Opetukseen pääsy ei enää edellyttänyt vapautuksen hakemista uskonnosta. ET:stä tuli siten periaatteessa uskontokuntiin kuulumattomien lasten ensisijainen katsomusaine, johon koulun olisi pitänyt oppilas sijoittaa, mikäli vanhemmat eivät erikseen pyytäneet pääsyä uskonnonopetukseen. Hurraa!

Valitettavasti tätä tärkeää muutosta vesitettiin käytännössä vuosia. Uuden lain mukaista automaattista ET-opetukseen sijoittamista ei toteutettu monissa kouluissa. Sen sijaan uuden ekaluokkalaisen huoltajille tarjottiin uskonnon ja ET:n välinen valintatilanne, jossa ET-ryhmää ei koulussa aina ollut valmiina tai opetusjärjestelyt olivat syrjiviä. Usein uskonnottomille vanhemmille kehuttiin uskontoon osallistumisen vaivattomuutta ja sisällön väitettyä uutta tunnustuksettomuutta.

Koulut myös pitivät kiinni anomusaikakauden vanhoista ”valinnoista” koko peruskoulun ajalle, mikä esti uudistuksen nopean toteutuksen moneksi vuodeksi. Lopulta OPH antoi ohjeen, jossa kouluja kehotettiin avaamaan mahdollisuus päästä ET-opetukseen, vaikka oppilas peruskoulun alusta alkaen olisikin ollut uskonnonopetuksessa. Silti kouluissa korostettiin OPH:n suositusta katsomusainevalintojen pysyvyydestä uskonnosta ET-opetukseen siirtymisen rajoittamiseksi.

Elämänkatsomustiedon syrjinnän arkipäivää 2000-luvun alussa oli, että ET-oppilaalla saattoi olla aina hyppytunti toisin kuin uskonnossa. Opetusta kunnassa saatettiin järjestää vain yhdellä koululla, jonne oppilas ei ehtinyt siirtyä eikä kuljetusta ollut. ET-opetus saattoi myös olla etänä, jolloin opetuksen laatu käytännössä kärsi. Tiedotuksessa oli puutteita. Ekaluokalle tulevan huoltajille kerrottiin vuosi toisensa jälkeen, että koululla ei ole ET-ryhmää. Sen sijaan vaiettiin huoltajille sitä, että koulussa oli kertynyt ET-ryhmän muodostamiseen tarvittava määrä oppilaita.

Näin 2000-luvun alussa ET-oppilaiden osuus kasvoi tilastojen mukaan edelleen melko hitaasti edellä kerrotusta periaatteessa tärkeästä muutoksesta huolimatta. ET kuitenkin kasvoi ja oli yhä tunnetumpi. Ymmärrettiin, että aineessa on paljon muutakin kuin uskontojen ja katsomusten läpikäyntiä. Monissa ilmiöissä ja eettisissä kysymyksissä, joita lapset ja nuoret kohtaavat, uskonnoista ei ole apua. Arvojen avoimesta pohdinnasta ja keskustelusta sen sijaan on.

2020-luvulla ET:n oppilasmäärä on kasvanut selvästi aikaisempaa nopeammin, vaikka uusien ET-ryhmien perustamista jarruttavia puutteita tunnistetaan edelleen varsinkin pienillä paikkakunnilla. Vuoden 2018 tilastojen jälkeen Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tiedontuotannossa oli usean vuoden tauko. Vapaa Ajattelija -lehden toimitus kuitenkin hankki tietoja suoraan kuntien koulutoimelta. Näin tiedetään, että lukuvuonna 2024–25 Helsingissä ET:n oppilasosuus on yli 30 % ja Espoossa, Keravalla ja Vantaalla yli 20 %. Myös Tampereella ja Turussa ollaan 20 prosentin pinnassa. ET on suurin katsomusaine 11 helsinkiläisessä peruskoulussa. Myös monilla pienillä pakkakunnilla havaittiin isoja kasvuprosentteja.

Elämänkatsomustiedon yleistilanne ja asema on parantunut varsinkin 2020-luvulle tultua, vaikka syrjintäongelmat ET:n opetusjärjestelyssä havaitaan yhä monissa koulussa. Aineeseen suhtaudutaan opettajakunnassa jo normaalina oppiaineena, ja lapsilla ja nuorilla on ihan tavanomista ja luonnollista olla ET-opetuksessa. Yhdessä asiassa ET ei ole kuitenkaan virallisesti normaali aine: se on yhä kielletty oppiaine monille.

Suomessa on yhä 2025 lainsäädännön aiheuttama vakava yhdenvertaisuusongelma, ET:n valinnanmahdollisuuden ja opiskelun kielto evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon jäseniltä. Asia nousi keskusteluun 2010-luvulta alkaen ja edelleen laajentuen 2020-luvulla. Tämä ET:n opiskelumahdollisuuden kielto paitsi syrjii kirkon jäseneksi liitettyjä lapsia ja nuoria myös heikentää aineen asemaa monien silmissä. Jotain arveluttavaa ja epäilyttävää siinä täytyy olla, kun lakikin sen opiskelun niin monilta estää?

Poikkeuksena ET-kieltoon kieltoon aikuislukion opiskelijat ja aikuisten perusopetuksessa olevat ovat voineet valita katsomusaineen uskonnon ja ET:n välillä. Kun siirryin peruskoulusta ja lukiosta 1990-luvulla kansanopistoon, opetin elämänkatsomustietoa viisi vuotta aikuisryhmille, joissa hyvin monet kirkon jäsenet valitsivat uskonnon sijaan ET:n. Tämän myönteisen kokemuksen myötä aloin kirjoittaa ja puhua ET:n valinnanmahdollisuuden avaamisen puolesta.

Vapaa-ajattelijain liitto liittyi Suomen humanistiliiton rinnalle vaatimaan ET:n avaamista kaikille mahdolliseksi vuonna 2011. Avaamista oli liitossa vastustettu, koska kirkon suuren vaikutusvallan vuoksi pelättiin ET:n sisällön vesittämistä ET:n kaikille avaamisen yhteydessä. Pelko ei välttämättä ollut turha, mutta tämän riskin arveltiin kuitenkin vähentyneen 2010-luvulla.

Elämänkatsomustiedon avaamista voidaan perustella sekä uskonnonvapaudella että yhdenvertaisuudella. Katsomusaineiden kehittämistyöryhmän raportissa (2025) todetaan, että nykytilanteessa on vakava yhdenvertaisuusongelma. Syrjintä koskee niin evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäseneksi liitettyjä kuin myös ET-opetukseen oikeutettuja, joiden oppiainetta pidetään kummallisesti useimmilta oppilastovereilta kiellettynä aineena.

Tulevaisuus? Vastustuksesta huolimatta edelleen eteenpäin

 ”Elämänkatsomustieto tukee oppilaan elämänkatsomuksen ja identiteetin muodostumista ja hyvän elämän tavoittelua. Opetuksen lähtökohtana ovat valmiiden oppijärjestelmien sijaan oppilaiden elämismaailma ja sen ilmiöt. Elämänkatsomustieto antaa monipuolisen katsomuksellisen ja kulttuurisen yleissivistyksen lisäksi eettistä ja kriittistä ajattelu- ja toimintakykyä sekä oppimisen taitoja.” (oph.fi)

Elämänkatsomustieto selvästi sopisi kaikille lapsille ja nuorille, joiden huoltajat eivät halua koulun antavan uskonnollista kasvatusta lapsilleen. Valmiiden oppijärjestelmien sijaan opetuksen lähtökohtana on oppilaiden elämismaailma ja sen ilmiöt. Yleissivistykseen kuuluvien tietojen lisäksi kehitetään taitoja, eettistä ja kriittistä ajattelu- ja toimintakykyä sekä oppimisen taitoja. Näin tuetaan elämänkatsomuksen ja identiteetin muodostumista ja hyvän elämän tavoittelua.

Tästä huolimatta ET-opetusta yleensä ja erityisesti sen valinnan mahdollisuuden avaamista kaikille vastustetaan.

Vastustajiin ovat kuuluneet perinteiset uskonnonopetuksen erityisen aseman puolustajat. Koska ET vie uskonnosta oppilaita ja siten heikentää uskonnonopetuksen asemaa, sitä vastustavat ev.-lut. kirkko ja sen seurakunnat sekä monet uskonnolliset ihmiset, niin lasten vanhemmat kuin isovanhemmat.  ET-opetusta vastaan on myös osa uskonnonopettajista, mutta eivät suinkaan kaikki, monethan opettavatkin sitä uskonnon rinnalla.

Vastustajiin ovat kuuluneet myös monet rehtorit, jotka kunnan opetustoimen säästöpaineiden ohjaamana pyrkivät jarruttamaan ET:n uusien opetusryhmien muodostamista. Uuden ET-ryhmän opettajan palkka yhdeltä viikkotunnilta ei tosin tee kovin paljoa, olipa kyse luokanopettajasta tai aineenopettajasta. Ehkä osa rehtoreista onkin pelännyt lukujärjestyksen laatimisen haasteita. ET:tä enemmän haasteita saattavat kaupunkikunnissa aiheuttaa pienuskontojen opetusjärjestelyt. Useimmat koulut ovat jo tätä nykyä onnistuneet lukujärjestysten laadinnassa kohtuuhyvin.

Vastustusta ET:n valinnanmahdollisuuden avaamisen voi aiheuttaa pelko opetusryhmien lisääntymisestä ja kustannusten noususta. ET:n oppilasmäärän kasvu ei silti välttämättä tarkoita kustannusten nousua, vaan pelkästään uskonnon ja ET:n opetusryhmien koon tasoittumista. Jos opetusryhmien koot ovat olleet 20 ja 5, kustannukset eivät nouse, kun koot ovatkin 15 ja 10.

ET ja uuden katsomusaineen tavoittelu

Uusi ET:n valinnanmahdollisuuden avaamista vastustavien ryhmä näyttää muodostuneen innokkaimmista uuden, ns. yhteisen katsomusaineen vaatijoista. Useimmat eivät vastusta ET:n avaamista esimerkiksi uskonnollista syistä, vaan lähinnä vain siksi, että he pelkäävät ET:n avaamisen jollain lailla estävän tai lykkäävän toivomansa yhteisen katsomusaineen tuloa.

Tällöin he eivät ota huomioon, että ET:n valinnan avaaminen ja sitä suurempi uudistus on mahdollista toteuttaa peräkkäin. Niitä ei tarvitse ja eikä ole syytä asettaa vastakkain.

ET:n avaaminen voidaan toteuttaa nopeasti, sillä tuntijakoa ja opetussuunnitelmaa ei tarvitse muuttaa. Sen sijaan kaikille pakollisen yhteisen katsomusaineen säätäminen ja sen tuntijaosta päättäminen sekä täysin uuden aineen opetussuunnitelman laatiminen muodostaisivat varsin pitkäkestoisen hankkeen. Kysymys olisi vuosista. Haasteeksi siinä nousisivat myös uudet oppimateriaalit sekä opettajien täydennyskoulutukset.

Näin ollen ET:n avaaminen ei estä katsomusaineuudistusta sinänsä, vaan voi parantaa sen lopputulosta. ET:n vahvistuminen lähivuosina ja ET:n avaaminen parantavat mahdollisuuksia laadullisesti parempaan uudistukseen.

Samalla on syytä ottaa huomioon, että uudistus voi olla jokin muukin kuin yksi yhteinen katsomusaine. Onhan keskusteluun nostettu esimerkiksi lukiossa nyt filosofian yhteydessä opetettavan etiikan tuominen myös peruskoulun yläluokille. Katsomusaineiden kehittämisryhmä esitti raportissaan (maaliskuussa 2025) katsomusaineiden osittain yhdistetyn opetuksen kokeilua, mutta ei yhteistä katsomusainetta.

Osittain yhdistetyn opetuksen järjestelyjähän on toteutettu melko monissa kouluissa, mutta opetussuunnitelmien puitteissa rajoitetussa määrin. Esimerkiksi yli 10 helsinkiläiskoulussa 3. luokan toinen katsomusainetunti on opetettu yhdessä. ET:n vahvistuminen on tärkeää myös osittaisen yhteisopetuksen laadun kannalta.

Jotkut omavaltaiset yhteisopetuksen ”kokeilut” ovat olleet todella heikkoja ja syrjiviä ET-oppilaiden kannalta. Niistä on useita eri aluehallintovirastojen kriittisiä päätöksiä, mm. Turun ja Etelä-Pohjanmaan toteutuksista. Monille ET:n ystäville ne ovat olleet varoitusmerkkejä ET:n loppumisen mahdollisesti karmeista seurauksista. Virallisia kokeiluja ei vielä ole toteutettu.

ET:n ystävien huolta herättää myös se, että opetussuunnitelmassa säädettyä ”uskonnollista ja katsomuksellista sitouttamattomuutta” ei noudateta, vaan koulujen päiväohjelmaan liitetyt kirkolliset koulujumalanpalvelukset ja uskonnolliset päivänavaukset pyörivät kirkko- ja lukuvuodesta toiseen. Miten joskus tulevaisuudessa jonkun uuden opetussuunnitelman hienoja tekstejä noudatettaisiin, kun niitä ei nytkään tarvitse noudattaa, vaan sitouttavat kirkolliset tilaisuudet pidetään jalustalla?

Toimintaa ET:n puolesta

Vaikka ET:n avaaminen viivästyisikin, se ei estä toimintaa ET:n vahvistamisen puolesta nyt ja siten ET:n vahvistumista vuosi vuodelta. ET-opetukseen oikeutettujen määrä kasvaa vuosi vuodelta, kun vauvojen liittäminen kirkon jäseneksi on vähentynyt. Jos tavoitteena ei ole pakollinen uskontotieto kaikille, vaan ET:n tyyppinen yhteinen katsomusaine, sen kannattajana olisi virhearvio pidättäytyä toimimasta ET:n aseman vahvistumiseksi ja oppilasosuuden kasvattamiseksi. ET:n vahvistaminen juuri nyt on paras keino vaikuttaa myös mahdollisesti tulevien uudistusratkaisujen sisältöön.

Esimerkiksi ennen uuden lukuvuoden koulutyön alkua on hyvä aika markkinoida mahdollisuutta vaihtaa uskonnosta ET-opetukseen. Tämä mahdollisuushan syntyy myös sitä kautta, että huoltajat ensin erottavat lapsensa kirkosta. Katsomusaineen voi hyvin vaihtaa myös lukuvuoden alkuviikkoina ja kirkosta eroamisen johdosta myöhemminkin.

Syksyllä voi markkinoida ET-opetusta ensi vuonna koulunsa aloittavien uusien ekaluokkalaisten vanhemmille, tehdäänhän valinta jo tammikuussa. On perusteltua esittää, että koulutoimi ja koulut informoivat vanhempia elämänkatsomustiedosta oppiaineena. ”Tervetuloa kouluun” -oppaissa ET:n esittely on liian suppeaa.

Voimme toimia myös sen puolesta, että koulut informoivat ET:stä myös uskonnonopetuksessa olevien lasten vanhemmille, jotka eivät nyt välttämättä tiedä paljoa ET:stä. Perusinformaation antaminen eri oppiaineista kuuluu koulun tehtäviin ja edistää suvaitsevaisuutta. ET:n ei pidä olla kummajainen uskonnonopetuksessa oleville ja heidän vanhemmilleen.

Keskusteluun on tuotu myös nykyisten ns. katsomusaineiden, uskonnon eri oppimäärien ja elämänkatsomustiedon tuntimäärien supistamisen peruskoulussa. Luokilla 1–2 tai 1–3 ei tarvita mitään katsomusainetta. Tapakasvatusta ja kulttuuritietoa voidaan opettaa ilman uskonnollista tai katsomuksellista kytköstä. Yläkoulussa esimerkiksi luokilla 8–9 tai ainakin 9. luokalla katsomusaineet voi korvata etiikka.

Esimerkiksi Vapaa-ajattelijain liiton perusvaatimuksina ovat uskonnonopetuksen lopettaminen kouluissa sekä kirkon ja valtion erottaminen. Uskonnoista ja katsomuksista voidaan opettaa riittävästi historiassa, yhteiskuntaopissa ja maantiedossa sekä taideaineissa ja äidinkielessä. OPH:n katsomusaineiden kehittämisryhmän jäsenenä toin tämän esille, mutta esitykseni ei saanut kannatusta, kun ryhmän jäsenet halusivat käsitellä asiaa vain katsomusaineiden opetuksen boksissa ja vieläpä vain nykyisen suuren tuntimäärän puitteissa.

Artikkelikuvassa on yhden elämänkatsomustiedon oppikirjan kansikuva.