Lähi-idän rauhanprosessi on jumissa eivätkä israelilaiset ja palestiinalaiset ole aikoihin päässeet yhteisen neuvottelupöydän ääreen. Sen päätepisteeksi ymmärretty ja kansainvälisen yhteisön tukema yhteinen tavoite — kahden valtion malli —vaikuttaa suorastaan utopistiselta. Tammikuun 2023 aikana tätä kirjoitusta laatiessani uutiset alueelta ovat vaikuttaneet poikkeuksellisen synkiltä ja huoli väkivallankierteen syvenemisestä kasvaa.
Rauhan ja sovinnon mahdollisuus israelilaisten ja palestiinalaisten välillä näyttää myös yleisen mielipiteen tasolla korvautuneen ajattelutavoilla, joissa korostuu voimakas vastakkainasettelu. Vartijastakin on voinut lukea tilannekuvia, joissa israelilaiset ja palestiinalaiset suhtautuvat toisiinsa vihamielisesti ja sivustakatsojat jaetaan yksinkertaisesti kahtia: Israelin vastustajiin ja puolustajiin. Vastakkainasettelu on omiaan häivyttämään positiota, jonka jakavat käytännössä kaikki alueelle rauhaa ja sovintoa rakentavat tahot ja toimijat. Tästä positiosta käsin Israelin valtion olemassaoloon suhtaudutaan hyväksyvästi ja sen määrätietoista miehityspolitiikkaa palestiinalaisalueilla–Länsirannalla, Gazassa sekä Itä-Jerusalemissa–kritisoidaan.
Jos rauhaa ja sovintoa rakentavat tahot ja toimijat jäävät etäisiksi, on helpompi omaksua vastakkainasettelua korostava ja väkivaltaa huokuva visio Israelista ja Palestiinasta.
Tämä kirjoitukseni on puheenvuoro mustavalkoista vastakkainasettelua vastaan. Se tutustuttaa lukijan kouralliseen todellisia toimijoita, jotka pitkäjänteisesti ja nykyisissäkin olosuhteissa pyrkivät rakentamaan rauhaa ja sovintoa israelilaisten ja palestiinalaisten välille. Lukuisten vaihtoehtojen joukosta olen valinnut kolme esimerkkiä, jotka ovat keskenään erilaisia ja kaikki itselleni tuttuja. Ne eivät ole kuriositeetteja vaan edustavat kukin omalla tavallaan tyypillisiä asenteita ja toimia rauhan puolesta. Toivonkin kirjoitukseni tarjoavan toisenlaista aineistoa sille, joka haluaa monipuolistaa mielikuvaansa Israelista ja Palestiinasta.
Suomi: länsimaa rakentamassa itsenäistä, demokraattista Palestiinaa
Virallisesti Oslossa 1993 alkaneen Lähi-idän rauhanprosessin on ymmärretty johtavan kahden valtion ratkaisuun, joka saavutettaisiin asteittain Israelin 1967 vuonna miehittämien palestiinalaisalueiden miehityksen purkamisella. Itsenäinen Palestiinan valtio tai yksinkertaisesti Palestiina, josta nykyisin puhutaan miehitettyjen palestiinalaisalueiden ohella, ei näin ollen tarkoita historiallisen Palestiinan aluetta tai “Israelin maata” (Eretz Yisrael), vaan Israelin valtion rinnalle perustettavaa valtiota. Miehityksen purkamisella ei liioin tarkoiteta Israelin valtion lakkauttamista vaan ainoastaan vuonna 1967 alkaneen miehityksen. Rauhanprosessin seurauksena esimerkiksi Suomi aloitti Palestiinan valtion tukemisen heti vuonna 1994. Ulkoministeriön mukaan ”Suomi tukee edustuston toiminnan kautta konkreettisesti kahden valtion ratkaisua, joka tarkoittaa itsenäisen, elinkelpoisen ja demokraattisen Palestiinan valtion perustamista Israelin valtion rinnalle.”
Kolme vuosikymmentä myöhemmin voidaan perustellusti todeta rauhaprosessin epäonnistuneen: Palestiinan itsemääräämisoikeus ei ole lisääntynyt, Israelin miehitys on tiukentunut, palestiinalaisten luottamus omaan hallintoonsa on koetuksella. Rauhan ja vapauden kannalta tulokseton yhteistyö on johtanut siihen, että jotkut palestiinalaiset näkevät Palestiinan itsehallinnon nivoutuneen osaksi Israelin miehitystä. Turhautuminen on ymmärrettävää. Jo kymmenen vuotta sitten Suomen Ramallahin-edustuston silloinen päällikkö Martti Eirola totesi Palestiinalla olevan huomattavasti paremmat valtiolliset edellytykset itsenäistyä kuin vaikkapa Etelä-Sudanilla, joka itsenäistyi ja tunnustettiin vuonna 2011.
Rauhanprosessin epäonnistumisesta huolimatta Suomi on muiden EU-maiden tavoin edelleen sitoutunut tukemaan Palestiinaa: Suomi on yksi esimerkki valtiollisista toimijoista, jotka edesauttavat rauhaa ja sovintoa alueella – ainakin Palestiinassa. Suomen ja sen kaltaisten toimijoiden uskottavuutta murentaa se, että samalla, kun ne ovat tukeneet ja sitouttaneet Palestiinaa rauhanprosessin tavoitteisiin, ne ovat epäonnistuneet puuttumaan Israelin rauhanprosessin tavoitteiden vastaisiin toimiin. Näillä toimilla tarkoitan muun muassa miehitettyjen alueiden järjestelmällistä ja kiihtyvää asuttamista, mikä heikentää itsenäistyvän Palestiinan elinkelpoisuutta. Mitä enemmän rauhanprosessi pitkittyy ja siihen sitoutuneiden tahojen uskottavuus kärsii, sitä todennäköisemmin kansansuosio keskittyy muille tahoille.
Millaista Suomen työ rauhan puolesta sitten on? Suomi panostaa Palestiinassa opetuksen laadun parantamiseen sekä valtionrakennukseen ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen, eli osa-alueisiin, joilla myötä vaikutetaan esimerkiksi Palestiinan demokratiakehitykseen. Lisäksi Suomi tukee niiden palestiinalaisyhteisöjen kriisinsietokykyä, jotka ovat kaikista haavoittuvimmassa asemassa. Näitä ovat saarrettu Gazan kaista sekä ne miehitetyt alueet, joille Israel aktiivisimmin rakentaa siirtokuntia ja joilla palestiinalaishallinnolla ei ole mitään valtaa. Vaikka Suomen kaltaisten valtiollisten toimijoiden perimmäisenä tavoitteena on rauha Israelin ja Palestiinan välillä, tuella vaikutetaan positiivisesti monien ihmisten arkiseen elämään myös silloin, kun rauhanneuvottelut eivät etene.
Palestine-Israel Journal: kansalaisyhteiskuntien vuoropuhelua, yhteyden rakentamista ja työtä perustavien ihmisoikeuksien puolesta
Rauhanprosessin myötä monet kokivat tarpeelliseksi rohkaista myös kansalaisyhteiskuntien lähentymistä ja siten laajentaa tuoreen rauhanprosessin kannatusta Israelissa ja Palestiinassa. Vuonna 1994 perustettu Palestine-Israel Journal pyrkii edelleen vastaamaan tähän tarkoitukseen. Se on itsenäinen ja paikallisesti tuotettu, israelilaisten ja palestiinalaisten yhteinen julkaisu, jonka piiristä löytyy runsaasti tunnettuja toimittajia, akateemikkoja ja muita kirjoittajia. Lehden tavoitteena on lisätä keskinäistä ymmärrystä, kasvattaa tietoisuutta ja välittää tietoa niin, että konfliktin kumpikin osapuoli voi oppia eri näkökulmista ja siten myös itsestään.
Suomessa syntynyt ja 12-vuotiaana perheensä kanssa Israeliin muuttanut Jerusalemin heprealaisen yliopiston emeritaprofessori Galit Hasan-Rokem on ollut mukana Palestine-Israel Journalissa alusta saakka. – Olin ollut aktiivisesti mukana erilaisissa naisten rauhanliikkeissä vuodesta 1989 alkaen. Osallistuin myös muutamiin israelilaisten ja palestiinalaisten välisiin tapaamisiin ulkomailla, jotka toimivat tietynlaisina Oslon rauhanneuvotteluita edeltävinä tunnusteluina. Palestine-Israel Journalin perustajat koostuivat pääasiassa ihmisistä, joilla oli vastaava tausta.
Viimeisimmäksi Hasan-Rokem on kirjoittanut Palestine-Israel Journalissa heikkenevästä tasa-arvokehityksestä Israelissa ja Palestiinassa. Kirjoitus on kahden israelilaisen ja kahden palestiinalaisen naisen yhteisartikkeli ja sen taustalla on kirjoittajien useita vuosia kestänyt vuoropuhelu. Saavutetun yhteisymmärryksen lisäksi kirjoitus ilmentää sitä rauhan puolesta työskentelevien laajalti jakamaa näkemystä, jonka mukaan rauha on molempien osapuolten etu ja sen puute vahingollista molemmille yhteiskunnille.
Oikeudenmukainen ja kestävä poliittinen ratkaisu Israelin ja palestiinalaisten väliseen konfliktiin on tasa-arvokysymys jo siksi, että konfliktin osapuolet ovat keskenään hyvin epätasa-arvoisessa asemassa. Miehityskontekstissa itse konfliktin käsite voi olla harhaanjohtava. “Huolimatta siitä, miten miehitys hahmotetaan, sen todellisuus on epätasa-arvo,” Hasan-Rokem, Frances Raday, Khuloud Dajani ja Lucy Nusseibeh kirjoittavat.
Samat kehityssuunnat, jotka enenevissä määrin estävät tasa-arvon toteutumista israelilaisten ja palestiinalaisten välillä, ovat esteenä myös molempien yhteiskuntien sisäiselle tasa-arvokehitykselle. Näin kummankin yhteiskunnan positiivinen tasa-arvokehitys ja niiden välisen konfliktin ratkaisu linkittyvät toisiinsa: “Israelia ja Palestiinaa yhdistää uskonnollisen nationalismin kasvu ja kehitys kohti teokraattista kulttuuria. (…) Tämä on jaettu haaste, johon meidän on vastattava yhdessä voidaksemme asettaa tasa-arvon perustaksi muiden ihmisoikeuksien, demokratian sekä oikeudenmukaisen ja kestävän poliittisen ratkaisun toteutumiselle.”
Nykytilanne ei ole palestiinalaisten eikä myöskään israelilaisten edun mukainen. “Israelilaisessa yhteiskunnassa vallitsevalla militaristisella mentaliteetilla on vahingollinen vaikutus naisten tasa-arvoiseen kohteluun molemmissa yhteiskunnissa, kummassakin se vain näkyy eri tavoin. Palestiinalaisnaiset joutuvat israelilaisten sotilaiden uhkailun ja häirinnän kohteeksi, ja konfliktin militarisointi heikentää heidän asemaansa palestiinalaisessa yhteiskunnassa entisestään. Israelilaisnaiset ovat altavastaajan asemassa kaikilla elämän osa-alueilla – politiikassa, siviilihallinnossa, koulutuslaitoksissa ja jopa akateemisessa maailmassa – koska saavutukset armeijassa ja erityisesti sen ylemmillä tasoilla ovat niin yliarvostettuja [israelilaisessa yhteiskunnassa]”.
Israelilaiset ja palestiinalaiset ovat maantieteellisestä läheisyydestään ja pitkittyneestä konfliktista huolimatta monella tapaa yhä vieraita toisilleen. Siksi syvällisen ja yhdessä tuotetun tiedon merkitystä ei voi liikaa korostaa. Vastaavasti tietämättömyys ja yhteyden puute altistaa uskomaan viholliskuviin sekä niitä ruokkivaan poliittiseen propagandaan. – Nykytilanne näyttää tuhoisalta israelilaisten ja palestiinalaisten väliselle yhteistyölle, ja molemminpuoliset väkivaltaisuudet johtavat toisen oikeutuksen jatkuvaan väheksymiseen. Jatkaaksemme yhteistä pyrkimystämme tarvitsemmekin vahvaa uskoa mahdollisuuteen yhteisestä tulevaisuudesta ja kykyä säilyttää toivo. Tarvitsemme myös solidaarisuutta ja tukea ulkopuolelta – ihmisiltä, jotka meidän tavoin sitoutuvat uskomaan palestiinalaisten ja israelilaisten yhteiseen tulevaisuuteen maassa, jota olemme tottuneet kutsumaan pyhäksi, mutta joka nyt toimii julmuuksien näyttämönä.
Hasan-Rokem on tutkinut Israelin ja Palestiinan alueen juutalaista ja palestiinalaista kansanperinnettä sekä lähihistoriassa että myöhäisantiikissa. Tutkimuksen näkökulmat saavat hänet toiveikkaaksi: –Yhteisellä tulevaisuudellamme on hyvä perusta siinä kaikessa, mitä jaamme–läheisissä kielissämme ja ylipäänsä siinä vuorovaikutuksessa, joka heijastuu meille yhteisissä kulttuurisessa historiassa ja perinteissä.
Jordanian ja pyhän maan evankelisluterilainen kirkko: nuoret tahtovat olla osa ratkaisua
Ruohonjuuritasolla tehdään jatkuvaa työtä rauhan ja sovinnon puolesta huolimatta siitä, onko Lähi-idän rauhanprosessi voimissaan tai ei. Tarkoitan yhteisöjä ja yksilöitä, joilla ei käytännössä ole poliittista päätäntävaltaa alueella eikä resursseja edistää virallista rauhanprosessia. Tällaiset yhteisöt ja yksilöt esitetään helposti olosuhteiden valitettavina uhreina, ikään kuin poliittisen pelin tahattomina kärsijöinä. Kuitenkin juuri niiden toimijuus nousee merkittävään rooliin erityisesti silloin, kun virallisemmat tahot eivät pääse rauhanprosessissa eteenpäin. Lopuksi haluan nostaa esiin yhden esimerkin tällaisista toimijoista: miehitetyillä palestiinalaisalueilla toimivan palestiinalaisen kirkon, jonka jäsenet ovat pääosin vuoden 1948 pakolaisia ja heidän jälkeläisiään.
– Politiikka sinänsä ei ole kirkossa fokus ja kirkon tehtävä on relevantti, oli ympäröivä poliittinen todellisuus mikä hyvänsä, linjaa vastikään Jordanian ja pyhän maan evankelisluterilaisen kirkon papiksi vihitty Sally Azar. –Kuitenkin se tulee väistämättä esiin seurakuntalaisten arjessa ja siksi kirkon on puhuttava rauhasta niin kuin Jeesus on siitä opettanut.
Opintojensa takia Azar on asunut viimeiset kahdeksan vuotta Palestiinan ulkopuolella, ensin Libanonissa ja sitten Saksassa. – Kauempana minun oli mahdollista perehtyä monenlaisiin näkökulmiin ja siten ymmärtää tätä maata paremmin. Rauhan rakentamisen edellytys on mielestäni avoimuus erilaisille näkemyksille. Voimme olla asioista eri mieltä, mutta meillä on oltava tahtoa löytää kompromissi.
Azar näkee paikallisen kirkon tehtäväksi tarjota palestiinalaisnuorille turvallinen tila, jossa kasvaa rauhantekijöiksi. –Meistä jokainen voi rakentaa rauhaa. Mutta nuorten on voitava tuntea olonsa nähdyksi ja hyväksytyksi voidakseen oppia jakamaan omia näkemyksiään sekä ymmärtämään muita; sain itse kasvaa kirkossa näin. Nykyinen poliittinen tilanne ja sen myötä monenlaiset vallitsevat rakenteet vaikuttavat ilmapiiriin ahdistavasti. Meidän on kyettävä luomaan toisenlaista ilmapiiriä.
Azar ja Ramallahin seurakunnan pastori Rodny Said aikovat käynnistää uudelleen kirkon nuorille tarkoitetun johtajuuskoulutuksen tänä vuonna. Tällä nimellä kulkevaa koulutusta järjestettiin viimeksi toisen intifadan hiipuessa. Sekä Said että Azar osallistuivat koulutukseen teini-ikäisinä ja saivat sen myötä kipinän opiskella teologiaa ja tulla kirkkonsa papeiksi. – Koulutus muutti koko elämäni suunnan, Said toteaa. – Kasvoin henkisesti ja hengellisesti ja ryhdyin aktiivisemmin osallistumaan sekä kirkon että yhteiskuntamme asioihin. Koin, että kuulun tänne ja että minun panostani tarvitaan.
Saidin mukaan palestiinalaisnuoret kokevat tilanteensa toivottomaksi ja haaveilevat maastamuutosta. Juuri siksi johtajuuskoulutus on jälleen tarpeellinen. – Koulutuksen avulla nuorten on mahdollista kasvaa omissa yhteisöissään ja jonain päivänä saavuttaa asemia, joissa he voivat toimia vastuunkantajina ja päättäjinä. Nuorilla on paljon motivaatiota, mutta he tarvitsevat tukeamme voidakseen nähdä elämän täällä mielekkäänä, kokeakseen olevansa tarpeellisia ja uskoakseen omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa yhteisöissään.
Toivottomuuden keskellä Said ei epäröi puhua rauhasta. – Rauha tapahtuu, kun puhumme epäoikeudenmukaisuuksista kiertelemättä, kun toimimme toisiamme kohtaan rakkaudella, kun johdamme yhteisöjämme muutokseen emmekä sulkeudu ulkopuoliselta maailmalta.
Todellisuudessa on toivoa enemmän kuin kärjistävä vastakkainasettelu antaa ymmärtää
Kriittinen tarkastelu on tarpeen aina, kun suuria ihmisryhmiä pyritään esittämään yksiäänisinä ja toisilleen vastakkaisina joukkoina. Kun näin tehdään pitkittyneen konfliktin kuvauksen yhteydessä, on vaarana antaa suorastaan valheellinen kuva todellisuudesta. Esimerkin tästä tarjoaa Matti Myllykosken Vartijassa julkaisema artikkeli, jossa muun muassa virheellisesti esitetään, että Hamas nousi 1990-luvulla palestiinalaisten johtoon, palestiinalaiset nojautuvat “silkkaan väkivaltaan” ja ovat aina katsoneet, että “koko [historiallinen] Palestiina kuuluu heidän valtaansa ja että Israelin valtio on tuhottava.”
Myllykoski käsittelee perehtyneesti usein esitettyä ennakkoluuloista kahtiajakoa ja valottaa sen värittämiä kärjistyneitä ja vääristyneitä mielikuvia. Tällaisten asenteellisten mielikuvien toistamiseen sellaisenaan liittyy kuitenkin vakavia väärinymmärryksen riskejä erityisesti, jos kokonaisempi kuva alueesta jää niiden varjoon.
Todellisuudessa ihmiset eivät onneksi jakaudu yksinomaan Israelin puolustajiin ja vastustajiin sen enempää Israelissa ja Palestiinassa kuin globaalistikaan. Tässä kirjoituksessani olen pyrkinyt murentamaan vastakkainasetteluun perustuvia asenteellisia ja ennakkoluuloisia mielikuvastoja ja muistuttamaan, että vihamielinen vastakkainasettelu Israelin ja Palestiinan tilanteesta on politisoitunut kuva, joka toistaa ääriryhmien visiota. Se sulkee ulkopuolelleen ne lukuisat tahot ja toimijat, jotka Israelissa ja Palestiinassa rakentavat edellytyksiä rauhalle ja sovinnolle. Monipuolisemmilla ja todenperäisemmillä mielikuvilla voimme osallistua yksinkertaistavan, ääriryhmille edullisen vastakkainasettelun purkamiseen. Voimme antaa tukemme niille tahoille ja toimijoille, jotka pyrkivät rakentamaan rauhaa.
Tekstissä käytettyjä lähteitä
Suomi:
Suomen ulkoministeriön Internet-sivut, mm. https://finlandabroad.fi/web/pse/tehtavat & https://um.fi/kehitysyhteistyo-palestiinalaisalue (käytetty 19.1.2023).
Palestine-Israel Journal:
Raday, Frances & Khuloud Dajani & Galit Hasan-Rokem & Lucy Nusseibeh. “Changing the Midset: Equalities Across the Occupation Lines.” Palestine-Israel Journal of Politics, Economics and Culture25.3–4, 2020: Women – peace – security. S. 15-22. Suomennokset ovat kirjoittajan omia. Artikkeli on luettavissa myös lehden Internet-sivuilla: https://pij.org/articles/2043/changing-the-mindset-equalities-across-the-occupation-lines (käytetty 22.1.2023). Hasan-Rokemin kommentit ovat tammikuulta 2023.
Jordanian ja pyhän maan evankelisluterilainen kirkko:
Evangelical Lutheran Church in Jordan and the Holy Land -kirkon omat Internet-sivut (https://www.elcjhl.org/). Esimerkiksi kirkon Facebook-sivulta (https://www.facebook.com/elcjhl) löytyy ajantasaista tietoa. ELCJHL on myös Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani (https://felm.suomenlahetysseura.fi/tyomme/aasia/palestiina-ja-jordania/) ja mm. kirjoituksessa kuvattu johtajuuskoulutus on osa tätä yhteistyötä. Sally Azarin ja Rodny Saidin haastattelut on tehty tammikuun 2023 aikana.
Lisäksi:
Myllykoski, Matti. ”Eurooppalainen antisionismi ja antisemitismin varjo.” Vartijan verkkojulkaisu 20.12.2022 (https://www.vartija-lehti.fi/eurooppalainen-antisionismi-ja-antisemitismin-varjo/).
Artikkelikuvana yksi Palestine–Israel Journalin kansikuva.
