Professori Hans Küng (s. 1928) kuoli 6. huhtikuuta 2021. Hän oli erittäin vaikutusvaltainen sveitsiläinen roomalaiskatolinen teologi. Hän oli kehittänyt vuodesta 1990 lähtien maailmaneetos-projektiaan (Projekt Weltethos) yksin tai yhdessä kollegansa Karl-Josef Kuschelin (1948-) kanssa seuraavissa teoksissa: Weltfrieden durch Religionsfrieden (1993), Erklärung zum Weltethos (1993, suomeksi “Elämää säilyttävät arvot, 1994), Ja zum Weltethos: Perspektiven für die Suche nach Orientierung (1995, suomeksi “Vastuun aika”, 1997), Weltethos für Weltpolitik und Weltwirtschaft (1997) ja Wissenschaft und Weltethos (1998).
Küng oli katolisen kirkon teologisen uudistuksen johtohahmoja. Hänestä tuli edistyksellisten näkemystensä takia myös ekumeenisen eli kirkkojen yhteyttä ja maailmanlaajan kirkon näkyvää ykseyttä edistävän liikkeen edelläkävijä. Suomessa Küngin näkemyksiä on ansiokkaasti kehittänyt Itä-Suomen yliopiston (ent. Joensuun yliopisto) yleisen teologian emeritusprofessori Reijo E. Heinonen (1938-). Küngin projektilla on monia sovellusmahdollisuuksia kouluun, kirkkoon, talouselämään ja maailmanpolitiikkaankin.
Küng on inspiroinut monia suomalaisia teologeja, myös muulla tavoin kuin globaalietiikan takia. Helsingin yliopiston dogmatiikan emeritusprofessori ja Helsingin hiippakunnan emerituspiispa Eero Huovinen (s. 1944) ja kirkkoneuvos Risto Cantell (s. 1944) ovat tehneet merkittävät dogmatiikan alaan kuuluvat väitöskirjansa Hans Küngin ajattelusta. Huovisen väitöskirja on Idea Christi. Idealistinen ajattelumuoto ja kristologia Hans Küngin teologiassa (1978) ja Cantellin Ministerium verbi: Hans Küngin käsitys kirkon palveluvirasta 1951-1973 (1979). Myös Aleksi Kuokkasen (1976) dogmatiikan väitöskirja Constructing Ethical Patterns in Times of Globalization: Hans Küng’s Global Ethic Project and Beyond (2010) on tärkeä.
Maailmanuskontojen parlamentin Chicagossa vuoden 1993 syyskuussa pidetyssä satavuotisjuhlassa, johon osallistui 6500 edustajaa kaikista maailmauskonnoista, julkaistiin maailmaneetoksen julistus (Erklärung zum Weltethos). Sen keskeinen näkemys on lyhyesti ilmaistuna seuraava. Maailmaneetoksella tarkoitetaan yhteistä näkemystä, joka koskee voimassa olevia sitovia arvoja, muuttumattomia mittapuita ja henkilökohtaisia perusasenteitamme. Maailmaneetos on Küngin mukaan välttämätön, koska jos emme globaalisti sitoudu noudattamaan eetoksen alueella peruskonsensusta, uhkaa kaikkia inhimillisiä yhteisöjä enemmin tai myöhemmin kaaos tai diktatuuri ja monet ihmiset joutuvat epätoivoon.
Inhimillinen elämä ei ole mahdollista ilman kansakuntien yhteistä maailmaneetosta. Küngin mukaan maailmaneetoksen perustana on Jeesuksen Vuorisaarnan kultainen sääntö: “Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” (Matt. 7:12), joka löytyy kristinuskon lisäksi omine muunnelmineen monista uskonnoista ja filosofioista, esimerkiksi juutalaisuudesta, islamista, kungfutselaisuudesta, jainalaisuudesta, hinduismista ja buddhismista.
Voidaan puhua “suuresta ekumeniasta” (eri uskontojen ja maailmankatsomusten dialogi) “pienen ekumenian” (kristillisten kirkkojen välinen yhteistyö) lisäksi.
Myös valistusajan merkittävän saksalaisen filosofin Immanuel Kantin (1724-1804) velvollisuuseettinen kategorinen imperatiivi muistuttaa kultaista sääntöä. Se voidaan esittää seuraavasti: “Toimi vain sellaisen maksiimin eli periaatteen mukaan, jonka voit samalla toivoa tulevan yleiseksi laiksi” (1. muoto). “Toimi siten, että käytät ihmisyyttä, on se omassasi tai sitten jonkun toisen persoonassa, aina samaan aikaan päämääränä, ei koskaan pelkästään välineenä.” (2. muoto).
Maailmaneetoksen käsite liittyy Küngilla globaalietiikkaan. Küng väittää maailmanuskontojen ja muiden keskeisten elämänkatsomusten välisen eettisen yhteisymmärryksen, globaalietiikan, mahdollistavan maailmanrauhan. Sen mukaan maapallolla kaikki ihmiset ovat samassa veneessä. Kokonaisuuden menestys vaikuttaa meihin kaikkiin. Tämän takia maailmaneetos-projektissa kunnioitetaan ihmisten, eläinten ja kasvien muodostamaa elollisten olentojen yhteisöä. Meidän kaikkien tulee yhdessä huolehtia maapallon, sen ilman, veden ja maankamaran vahingoittumattomuudesta.
Maailmaneetos-projektin mukaan emme selviydy ilman maailmaneetosta. Nimittäin Küngin mielestä valistuksen usko kehitykseen ja luottamus autonomisen järjen moraalisiin mahdollisuuksiin tuli 1900-luvulla ankaran kritiikin kohteeksi, kun jouduttiin tunnustamaan, että tieteen edistyksellä voi olla myös epäinhimillisiä seurauksia, esimerkiksi holokausti.
Küngin mukaan maailmanrauhaa ei voida saavuttaa ilman uskontojen rauhaa eikä uskontojen rauhaa synny ilman uskontodialogia. Dialogia ei voi olla ilman uskontojen ja kulttuurien perustutkimusta. Globaalietiikka ei voi toteutua ilman uskovien ja ei-uskovien ihmisten tietoisuuden muutosta.
Monissa globaalietiikkaa koskevissa tutkimuksissa (esim. Hutchings 2010; Moellendorf & Widdows 2014; Singer 2002, 2016; Widdows 2011) ei nähdä Küngin tavoin uskonnon ja globaalietiikan välistä yhteyttä. Küngin maailmaneetos-projekti mainitaan, mutta usein vain lyhyesti todetaan, ettei se ole uskottava, koska maailmaneetos-ajattelu perustuu siihen, että monissa maailmanuskonnoissa oleva kultainen sääntö olisi universaali ja samalla tavoin tulkittavissa.
Mutta näin ei ole, Küngin kriitikot väittävät. He eivät kuitenkaan erityisemmin perustele, miksi he eivät pidä Küngin näkemystä huomionarvoisena. Näyttää siltä, että he pitävät sitä liiaksi uskonto- ja – ennen muuta – kristinuskovetoisena näkemyksenä, johon eivät kaikki voi yhtyä.
Küngin mukaan globaalietiikkaa ei kuitenkaan tarvita ainostaan uskontojen väliseen yhteistyöhön, vaan sitä voidaan hyödyntää niin koulutuksen, politiikan kuin taloudenkin foorumeilla. Globaalietiikka on ensiarvoisen tärkeää monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa musta–valko-ajattelu saattaa vallata enenevästi alaa. Yhteisen maailmaneetoksen mahdollisuuden tutkiminen antaa eväitä nykyiseen maailmantilanteeseen, jossa maailmanlaajuisen polarisoitumisen vaara on realiteetti.
Globaalietiikassa ei ole niinkään kysymys Jumalaan tai jumaliin uskomisesta, vaan ihmiskunnan tulevaisuuteen uskomisesta ja maailmanrauhaan sitoutumisesta yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Globaalieettinen ajattelu- ja toimintatapa on yhteensopiva ekologisen ajattelun kanssa, joka on olennainen osa maailmaneetos-projektia.
Myös Kant peräänkuuluttaa ikuisen rauhan mahdollisuutta ja korostaa moraalin ensisijaisuutta. Hän pitää kristinuskoa moraalisen järjen uskontona. Uskonnonfilosofisessa teoksessaan Religion innerhalb der Grenzen der blossen Vernunft (1793, Uskonto pelkän järjen rajoissa) Kant kuitenkin myöntää, että moraali johtaa vääjäämättömästi uskontoon, vaikka moraali ei tarvitsekaan itsensä takia uskontoa.
Tärkeintä on kuitenkin se, että sekä Kant että Küng korostavat moraalin lisäksi toivoa. Ilman tulevaisuuden toivoa emme aikaansaa maailmasta moraalista rauhanvaltakuntaa, “universaalia kirkkoa”, jota Kant ja tietyin tavoin myös Küng pitää inhimillisen toiminnan päämääränä. Kantin mielestä ihmisen tehtäväksi on siinä kylliksi, muusta kyllä Jumala pitää huolen.
Näin ollen meidän pitää olla moraalisia ja luottaa tulevaisuuteen sekä muistaa presidentti Mauno Koiviston viisaat sanat: “Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”
