Elokuvan juliste.

Vuoristorataa elämän teatterissa

Aarne Tarkaksen (1923 – 1976) Fennada-Filmi Oy:lle käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Olemme kaikki syyllisiä (1954) on monella tapaa tässä ajassa kiinni. Jo kuusikymmentäviisi vuotta sitten se tarttui yhäkin polttavasti puhuttavaan koulukiusaamiseen – ja sen seurauksiin kiusatun myöhemmässä elämässä.

Orvolla koulupojalla Antilla on yksi ainoa ymmärtäjä koulussa, herttainen ja sydämellinen luokkatoveri Leena, jonka kanssa syntyy lämmin ystävyys. Se syvenee aikanaan rakkaudeksi, jopa kihlaukseksi. Antti on täynnä ahdistusta ja estoja; itsetunto on nollilla, ellei pakkasen puolella. Molemmat vanhemmat ovat tehneet itsemurhan, äiti (Pia Hattara) mielisairaalassa, pojalle läheinen joskin ankara isä (Sakari Jurkka) myöhemmin, minkä Antti saa lukea lehdestä. Vanhempien suvussa on psyykkistä sairautta, hermotauteja, joihin epilepsiakin noihin aikoihin laskettiin. Nämä synkät taustat ovat juoruavassa kylässä kaikkien tiedossa. Vanhempien menneisyys näyttää olevan Antin kiusaamisen ensisijaisin syy; Antti on sen takia ympäristössään poikkeava, erilainen.

Temperamentikas Antti puolustautuu lyömällä kiusaajiaan. Opettaja (Pentti Irjala) sen sijaan että tukisi Anttia ja moittisi kiusaajia vierittääkin syyn Antin niskaan, joka joutuu kärsimään rangaistuksen toisensa perään. Oikean posken kääntämisen etiikka on kääntynyt irvikuvakseen, sorroksi ja sen hyväksymiseksi. Ahdistavat koulu- ja nuoruusmuistot esitetään elokuvassa takaumin.

Kouluikäistä, vieraiden kasvattamaa Anttia näyttelee Pekka Sinisalo, Leenaa sekä koululaisena että nuorena aikuisena – ja sirokokoisuuttaan täysin uskottavasti – herkän luontevasti eläytyvä Aino-Maija Tikkanen. Leena on Antin mukaan ollut alaluokilta lähtien ainoa, joka ei ole häntä kiusannut. Edellisenä vuonna teatterikoulusta valmistunut Veijo Pasanen tekee aikuis-Anttina modernilla elokuvanäyttelemisellään huikean roolityön. Sen suurenmoisuus korostuu, kun muistaa hänen olevan ensimmäisessä filmiosassaan.

Elokuva perustuu väljästi Onni Hallan (1899 – 1981) romaaniin Oudot virrat (Otava 1949),  joka sai aiheensa pari vuotta  aiemmin Helsingissä tapahtuneesta mustasukkaisuusmurhasta. Henkilöiden nimet ovat romaanissa toiset kuin elokuvassa, rakenne paljossa erilainen, mutta takaumatekniikka kyllä käytössä.

Perimän merkityksen korostamisen rinnalle yksilön käyttäytymisen tulkinnassa oli noussut lapsuuden kokemusten huomioon ottaminen.

Hallalla oli elämässään yhtymäkohtia Antin kohtalon kanssa, joskaan ei yhtä dramaattisia. Äiti oli lähtenyt Amerikkaan, isä merille. Poika kasvoi isovanhempiensa luona, pääsi opettajan taloudellisella tuella Rauman seminaariin, toimi opettajana ensin kotiseudullaan ja sitten kolmekymmentäkolme vuotta Vihdissä Otalammella. Härkälän koululla Tulenkantajien kirjailijaryhmän jäsenet kokoontuivat säännöllisesti; Halla oli ryhmän perustajia. Ekspressionismi kirjallis-taiteellisena suuntauksena näytti voimakkaiden tunteiden kirjon ja vahvan erotiikan pelottavankin maailman. Toiseuden, erilaisuuden ja vierauden kokemukset olivat Hallalle myös homoseksuaalina tuttuja.

Aarne Tarkas (1923–1976). Kuva: Wikipedia.

Aarne Tarkas (1923–1976). Kuva: Wikipedia.

Olavi Paavolaisen kanssa Hallalla oli kiinteä, pitkä ja syvä ystävyys. Siihen kuului taiteellista yhteistyötä. Paavolainen lähetti Hallalle lehtileikkeitä edellä mainitun mustasukkaisuusmurhan oikeudenkäynneistä Oudot virrat -romaania varten ja antoi sittemmin Urpo Laurin dramatisoida sen kuunnelmaksi johtamalleen Radioteatterille. Romaani käännettiin myös ruotsiksi (Mörka strömmar, Söderströms 1953) ja esitettiin radiossa Eric Gustafssonin jatkoluentana. Halla sai tehdä Radioteatterille lukuisia dramatisointeja maailmankirjallisuuden moderneista romaaneista. (Ks. lähemmin H. K. Riikonen: Nukuin vasta aamuyöstä. Olavi Paavolainen 1903–1964, Gummerus 2014.)

Tarkaksen elokuvassa nuoren parin rakkauteen tulee särö; kihlaus purkautuu. Elokuva näyttää ajalleen rohkeasti seksuaalisesti aktiivisen, haluavan naisen, jonka toiveisiin Anttí ei käytännössä pysty estoisuuttaan vastaamaan vaan palvoo etäältä kuin madonnaa. Pettymyksen vihaksi myrryttämä rakkaus purkautuu veitseen, joka tunnetusti on miekan lailla fallossymboli. Oscar Wilden ”Balladissa Readingin vankilasta” on kuuluisat säkeet, jotka Tulenkantajien ekspressiivinen ja Onni Hallankin hyvin tuntema runoilija Yrjö Jylhä suomensi: ”Sillä rakkaimpansa surmaa mies/ jok’ainoa päällä maan,/ joku sanoin kavalin tekee sen,/ joku myrkkyä katseessaan,/ sen pelkuri tekee suudelmin,/ mies uljas miekallaan.” –

Epäonnistuttuaan seksikokemuksessa miehenä ja jouduttuaan Leenan hylkäämäksi Antti surmaa Leenan, jolle seksuaalisuus ja sen toteuttaminen on aikaansa nähden hämmästyttävän luonnollista ja helppoa. Koko suhteen ajan Leena on aktiivinen osapuoli. Hän pyytää Antin juhliin ja juhlissa tanssiin; hän ehdottaa suudelmaa ja kun Antti vetäytyy sanoen, ettei hän voi, Leena kysyy: ”Kuka sen kieltää?”

Aikaansa nähden epäsovinnaisesti elokuva Antin kautta osoittaa, että myös miehelle ensimmäinen seksikokemus voi olla vaikea ja pelottava. Joko siksi, että heteroseksi tuntuu vieraalta (mikäli Antti tulkitaan pohjimmiltaan homoksi), mutta pelottavaa ensiseksi voi olla miehellekin riippumatta siitä, onko hän identiteetiltään hetero, bi vai homo. Viikko ensimmäisen rakastelukokemuksen jälkeen Leena sanoo Antille: ”Sä et oo mies. Sä oot ettiny musta vain äitiä… Jos sä oisit mies ja ottanu mut vaikka raa’asti niinku naisen…”

Päästään filmin toiseen aihelmaan, rikoksen käsittelyyn mediassa. Lehtikirjoituksissa murhaajalle vaaditaan kuolemantuomiota. Lehdistö repii otsikoita: ”Pelastaako hermosairaala jälleen seksuaalimurhaajan?”, ”Sivistysvaltioissakin on kuolemanrangaistus.”  Etevä ja kunnianhimoinen Aamu-uutisten toimittaja Honka (erinomaisen persoonallisesti näyttelevä Matti Tamminen) laatii reportaaseja ja haastattelee paitsi lähipiiriä myös Lapinlahden sairaalan psykiatria (Toivo Mäkelä), jonka mielestä syyt löytyvät lapsuudesta: ”Sieltä on kaikki peräisin”. Lääketieteen opiskelijana Antti on todennut Leenalle haluavansa erikoistua psykiatriaan voidakseen työllään auttaa sellaisia, joilla on samanlainen menneisyys kuin hänellä itsellään.

Toimittaja Honka haluaa luopua perinteisistä, murhasta epäiltyä syyllistävistä ja tuomitsevista sekä julkaisua taloudellisesti rikastuttavista kirjoituksista ja ryhtyä kirjoittamaan toisin, murhaajaa ja hänen motiivejaan ymmärtäen. Murha voi olla murhaajan vastalause yhteiskunnalle, joka on tehnyt hänestä murhaajan. Sitä ei kuitenkaan lehdessä sallita. Silti, toisinkin ja toisenlaisia tekstejä kirjoittaessaan toimittaja edistäisi myyntiä: murhalla ja rikoksella rikastuu kaunokirjallisuuskin.

Puolustusasianajaja (Leo Riuttu) haluaa auttaa Anttia pitäen häntä osittain syyntakeettomana ja pyytää rauhoittumaan, mutta murhan ensin kieltänyt Antti sanoo: ”Eivät hullut rauhoitu käskystä.” Toisaalta hän sanoo haluavansa vankilaan ja toteaa ristiriitaisesti: ”En ole hullu.” Hulluksi arkikielisen kevyesti soimaaminen Leenan suusta koskee Anttiin kipeästi vielä kävelyllä Kaivopuistossa hieman ennen murhaa, joka tuntuu hyvin suunnitellulta: Antilla on veitsi mukana. Toisaalta hän on puhunut myös itsemurha-aikeista, mutta yhtä paljon suunnitellut sitä alibikseen, päästäkseen helpommin pakenemaan murhatyötään.

Jännitysdraama tai rikosfilmi genreluokituksena ei tee oikeutta elokuvan polyfonisuudelle ja monilajisuudelle. Jos on vaikuttavaa persoonallisuuden selittäminen perintö-  ja ympäristötekijöillä, rohkeaa Suomessa oli erotiikan näin selvä kytkeminen rikokseen. Rakkaus ja kuolema ovat vanha pari, ja mustasukkaisuus on kautta aikain kääntänyt runoudessa lemmen vihaksi, mutta seksuaalisuuden yhdistäminen rikollisuuteen viittaa häiriintyneeseen persoonallisuuteen. Sitä yleinen mielipide korostaa kysellessään, onko laki liian lempeä seksuaalirikollisille. Tällaisia näkemyksiä vastaan toimittaja Honka uudistuksellisen moraalin äänenä alkaa tarinassa asettua.

Elokuvan dvd-julkaisun kansikuva.

Elokuvan dvd-julkaisun kansikuva.

Kollektiivinen viattomuuden puute pohditutti toisen maailmansodan jälkeen monissa asioissa. Ihmisten yhteinen syyllisyys on yleinen ajatus ranskalaisessa eksistentialismissa, erityisesti Albert Camus’n sanataiteessa. Muutettavat muuttaen ja Hallan romaaniin palaten sen voi nähdä saaneen innoitusta kirjailijan omasta elämästä myös rikollisuus- ja sairaustematiikan osalta. Vielä vuosikymmeniä romaanin ilmestymisen jälkeen homoseksuaalisuutta ja samansukupuolista rakkautta  pidettiin Suomessa rikoksena ja senkin jälkeen sairautena. Toisin oli esimerkiksi Tanskassa, Hollannissa ja Italiassa. Hallan romaanissa Anttia vastaavan Maunon mielessä kaikuvat Raamatun väkivaltaiset kuvat (Matt. 18: 6 – 8) viettelevän käden poishakkaamisesta sekä viettelijän kaulaan ripustettavasta myllynkivestä ja mereen upottamisesta. Sanat saavat erityistä painoa, sillä perimän roolia korostavassa romaanissa Maunon isä on löydetty hukkuneena Mäntyluodon satama-altaasta.

Tarkas aloitti elokuvauransa vakavilla aiheilla; tämä hänen kolmas elokuvansa  näyttää ihmiset ristiriitaisina persoonallisuuksina vaikeissa konfliktitilanteissa. Kalevi Hartin dramaattisen musiikin tehostama filmi alkaa ruumiin löytymisestä Kaivopuistossa. Puut suhisuttavat lehtiään navakassa tuulessa enteellisesti tummuvassa illassa. Loppukohtauksessa on sama näkymä kuin muistutuksena, että elämä jatkuu. Tai kysymyksenä, eikö mikään muutu. Filmin loppupuolella Antti vaeltelee Linnanmäellä. Vuoristorata, tasapainopyöräily ja klovnien naamiot vertautuvat elämän vaatimaan (uhka)rohkeuteen ja valheellisuuteen kohtalon myötä- ja vastamäissä.

 

Olemme kaikki syyllisiä esitetään YLEn tv 1:ssä pe 30.10.2020 klo 13.15 ja on jo nyt sekä esityksen jälkeen katsottavissa Areenassa toistaiseksi (sarjassa Fennada-klassikot).

 

 


Esko Karppanen

Kirjoittaja

Esko Karppanen on filosofian lisensiaatti ja vapaa kirjoittaja. Hänen julkaisujaan ovat muun muassa esseeteokset Unohduksen tällä puolen (Ntamo 2013) ja Jumalten unet (Ntamo 2018).


'Vuoristorataa elämän teatterissa' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.