Harhaopista huoletonta virsilaulantaa tuomiokapitulin kahvihuoneessa. Kuva: Kaisa Kariranta
Tuomiokapituliin tuli taannoin esoteerinen kantelu katekismuksesta. Kantelija esitti erinäisistä syistä nykyisen katekismuksemme olevan harhaoppinen.
Asiaa hetken pohdittuamme muistimme, että tuomiokapituli ei kuitenkaan hyväksy katekismusta käyttöön. Näin ollen kantelu saatiin onnekkaasti siirrettyä jonkun toisen ongelmaksi – tarkemmin sanottuna kirkkohallituksen.
Katekismuksen mahdollisen harhaopin lisäksi teologeja kautta aikojen kiehtoneita kysymyksiä ovat muun muassa
- mitä hedelmää Eeva haukkasi paratiisissa (1. Moos. 3:6)
- voisiko Jumala luoda kiven, jota ei jaksaisi nostaa (Bar Mucava klo 01.45)
- minkä nimisiä olivat Sykarin kaivon naisen kuusi miestä (Joh. 4:5–26) ja erityisesti
- voiko myös virsi olla harhaoppinen (tuomiokapitulin kahvihuone).
Hiljentykäämme aluksi säädösten ääreen. Hiljentymiseen voi valmistautua sytyttämällä esimerkiksi kynttilän.
Kirkkolain mukaan Suomen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.
Tunnustuskirjojen lisäksi kirkon hyväksyttyä opetusta ja sen tulkintaa ovat muun muassa käsikirjat ja katekismus. Kirkon hartauselämän kannalta keskeinen rooli on myös virsikirjalla, johon sisältyy hieman yli 600 virttä. Näiden kautta kirkko ja kristityt laulavat ilojaan, surujaan sekä kuulevat Jumalan puhuttelua. Virsikirjan johdantosanat katsovatkin virsien veisuun olevan julistusta, opetusta, sielunhoitoa, rukousta ja yhteyden kokemista.
Mikä takaa sen, että virsikirjan virret ovat varmasti turvallisia laulaa – etteivät ne siis vain sisällä elämälle ja uskolle turmiollista harhaoppia? Tässä avuksemme tuleekin hallintomenettely.
Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaan kirkon uskosta ja opista päättää viime kädessä kirkolliskokous. Yhtenä kirkolliskokouksen nimenomaisista tehtävistä on hyväksyä muun muassa virsikirja.
Palatkaamme alussa mainittuun kanteluun katekismuksesta. Kirkkohallituksen kantelusta antama päätös oli lyhyydessään nerokas. Koskapa kirkolliskokous oli katekismuksenkin oikeassa järjestyksessä hyväksynyt, oli se kirkon tunnustuksen mukainen – eli oikeaoppinen.
Tästä voidaan siis löytää keino määrittää myös virsikirjan oikeaoppisuus. Jos se on oikeassa järjestyksessä hyväksytty, on se varmasti oikeaoppinen.
Ole sielu siis huoleton. Virsikirja ei voi olla harhaoppinen, kunhan löydät sen kansilehdiltä kirkolliskokouksen hyväksymispäivämäärän. Samoin on katekismuksenkin laita. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti takaa Siionin kanteleen tai Nuoren seurakunnan veisukirjan opillista puhtautta. ”Tuu mun vaimoksein” on puhdasoppinen vasta, kun saamme myös punaisen kirjan siirrettyä kirkolliskokouksen hyväksyttäväksi.
Jos toisaalta ”punainen” altistettaisiin kirkolliskokouksen käsikirjavaliokunnan työstettäväksi, voisi ensimmäinen painos vieläkin odottaa julkaisuaan vaikka prosessi olisi aloitettu jo kuulentojen aikoihin.
Heikki Hämäläinen
