Virolainen naistenlehti Anne & Stiil valitsi pastori Annika Laatsin vuoden naiseksi perusteinaan pastorin empatia, suvaitsevaisuus, inhimillisyys ja puhetaidot. Lehden päätoimittaja Mari-Liis Helvik kuvaili tammikuussa 2021 Viron evankelis-luterilaisen kirkon (tästä eteenpäin lyhyesti ”Viron kirkko”) pastori Annika Laatsia ”yhdeksi Viron tämän ajan merkittävimmistä ajattelijoista ja hengellisistä johtajista”. Palkinnon julkistamisen kuvassa Laats oli pukeutunut albaan ja sateenkaaristolaan ja teki siten selväksi olevansa sekä pastori että Viron sateenkaariyhteisön liittolainen.
Viron kirkko on johdonmukaisesti vastustanut homoseksuaalien oikeutta avioliittoon ja parisuhteen rekisteröintiin, ja Viron arkkipiispa on asettunut julkisesti Laatsia ja hänen näkemyksiään vastaan. Viron yhteiskunta puolestaan on yksi maailman sekulaareimmista ja Euroopan homovastaisimmista maista. Viron ihmisoikeuskeskuksen ja sosiaaliministeriön vuonna 2021 tuottamassa tutkimuksessa ilmeni muun muassa, että 47 % virolaisista ei pitänyt homoseksuaalisuutta lainkaan hyväksyttävänä. 18 % virolaisista ei ollut valmiita käymään homoseksuaalin lääkärin vastaanotolla, 32 %:n mielestä olisi häiritsevää, mikäli oman lapsen opettaja olisi homoseksuaali, ja 41 % virolaisista ei suostuisi kuulumaan seurakuntaan, jossa homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan positiivisesti tai jonka jäsenistöön homoseksuaaleja kuuluu.
Jollakin tavalla Annika Laats on kuitenkin onnistunut viimeisten vuosien aikana sekä edustamaan Viron kirkkoa että puolustamaan sateenkaariyhteisöä. Ajattelumalleillaan ja toiminnallaan Viron kirkon ensimmäinen sateenkaaripappi on odottamattomasti noussut koko kansan tietoisuuteen ja pidetyksi mielipidevaikuttajaksi.
Saman vuoden syyskuussa keskustelu Viron kirkon ja erityisesti sen papiston suhteesta homoseksuaalisuuteen nousi uudelle tasolle, kun virolainen Meelis Süld vihittiin Ison-Britannian luterilaisen kirkon papiksi. Süld oli monelle virolaiselle ennestään tuttu erityisesti radiotoimittajana, mutta kun sanomalehti Postimees julkaisi 13.9. ja 25.9. artikkelit Süldista esitellen hänet homoseksuaalina pappina, myös tämä puoli hänestä tuli julkiseen tietouteen. Lehden artikkeleissa ilmaistiin selvästi, ettei Viron kirkko vihkinyt Süldia papiksi. Kirkon diasporatyöstä vastaava piispa Tiit Salumäe kuitenkin osallistui Süldin vihkimykseen ja julkaisi siitä positiivissävytteistä materiaalia omalla Facebook-sivullaan, mikä herätti varsin näkyvän keskustelun Viron kirkon piispojen suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen. Salumäen julkaisut ilmensivät, ettei piispojen linja homoseksuaalisuuden ja pappisviran suhteen ollutkaan ehkä niin yhtenäinen ja selkeä kuin aiemmin oli annettu olettaa.
Tässä artikkelissa pohdin Viron kirkon suhdetta homoseksuaalisuuteen tavalla tai toisella linkittyviin pappeihin. Käytän esimerkkeinä Annika Laatsin roolia niin virolaisissa sanomalehdissä kuin kirkossakin ja Meelis Süldin pappisvihkimykseen liittynyttä keskustelua. Olennaisesti syksyn 2021 keskusteluun vaikutti myös piispa Tiit Salumäen toiminta ja tuki seksuaalivähemmistöä edustavalle papille, joten avaan myös hänen toimintaansa ja sen seurauksia sekä Viron kirkossa että sen kansainvälisissä suhteissa. Annika Laatsia käsittelevät osiot perustuvat suurelta osin sukupuolentutkimuksen maisterintutkielmaani ”To those who are different and considered bad by society, He has reached out”. Pastor Annika Laats’ queer theology in Estonian daily newspapers.
Annika Laats – pappi ja liittolainen
Annika Laatsin näkyvä rooli sateenkaariyhteisön liittolaisena alkoi kehittyä vuonna 2017. Syksyllä 2017 virolainen konservatiivipuolue EKRE (Eesti Konservatiivne Rahvaerakond) kampanjoi kuntavaaleissa tavoitteenaan perua perheoikeuslainsäädäntö.[1] Sukupuolineutraali oikeus rekisteröidä parisuhde oli tullut voimaan Virossa tammikuussa 2016, mutta johtavien puolueiden näkemyserojen vuoksi lainsäädännöltä puuttui esimerkiksi sen täytäntöönpanosäädökset, eikä lainsäädäntö ollut vakiinnuttanut vielä asemaansa yhteiskunnassa.
Keskustelu perheoikeuslainsäädännöstä oli valtamedian tasolla tauonnut sen hyväksymisen jälkeen, mutta EKREn kuntavaalikampanja nosti sen jälleen pinnalle. Kampanjan vuoksi myös Viron yleisradio ERR valitsi lainsäädännön sen ajankohtaisohjelman Suud puhtaks teemaksi. Silloin vielä varsin tuntematon pastori Annika Laats pyydettiin puhumaan ohjelmassa, ja hänen puheenvuoroaan kuvailtiin myöhemmin studion tunteellisimmaksi ja eniten suosionosoituksia saaneeksi puheeksi.
Kun Annika Laatsilta kysyttiin ohjelmassa hänen näkemystään samaa sukupuolta olevien avioliitosta, Laats ilmaisi näkemyksensä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen, mutta että hän olisi valmis siunaamaan myös samaa sukupuolta olevia pareja kirkon salliessa sen.
Vuorokausi ohjelman julkaisun jälkeen Viron kirkon arkkipiispa Urmas Viilma kommentoi keskustelua Facebook-sivullaan ja kertoi, että Laatsin näkemykset perheoikeuslainsäädännöstä ja samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta olivat kirkon oppien vastaisia. Viilma irtisanoutui Laatsin näkemyksistä ja pahoitteli, että Laats oli aiheuttanut ”sekaannusta ja kysymyksiä” ohjelman katsojissa, ja että kirkon edustajat joutuivat nyt selittämään kirkon virallista linjaa.
Facebook-postauksessaan Viilma teki selväksi, että Laats ei ohjelmassa ”julistanut kirkkonsa opetuksen linjan mukaista sanomaa”. Viron kirkon arkkipiispa siis irtisanoutui Laatsin näkemyksistä ja julisti ne kirkon oppien vastaisiksi, mikä johti siihen, että Laats päätyi näkemystensä vuoksi kirkolliskokouksen kuultavaksi. Hän sai luvan jatkaa pappina, muttei saanut kommenteilleen tai näkemyksilleen tukea.
Toisin oli kirkon ulkopuolisten toimijoiden piirissä. Ajankohtaisohjelman Suud puhtaks jälkeen kaikki Viron kansalliset vironkieliset sanomalehdet kiinnostuivat Laatsista ja hänen perheoikeuslainsäädäntöä puoltavista mielipiteistään. Laats sai runsaasti palstatilaa näkemyksilleen, ja hänestä julkaistiin henkilökuvia ja haastatteluja eri lehdissä.
Seuraavana vuonna, kesäkuussa 2018, Viron seksuaaliterveyden liitto (Eesti Seksuaaltervise Liit) nimesi Laatsin vuoden 2017 seksuaaliterveyden edistäjäksi. Toukokuussa 2020 Viron LGBT-yhdistys nimesi Laatsin viralliseksi liittolaisekseen (vikerkaarekangelane) tämän sateenkaariyhteisölle antaman tuen ja tiedon vuoksi.
Laatsin tuorein näkyvä kunnianosoitus on johdannossa mainittu naistenlehden Anne & Stiil päätös valita Laats vuoden 2021 naiseksi. Titteli jaettiin kahdeksatta kertaa, ja aiemmin sen olivat saaneet muun muassa Viron presidentti Kersti Kaljulaid, ympäristöaktivisti Züleyxa Izmailova ja muotisuunnittelija Reet Aus, kaikki henkilöitä jotka olivat Anne & Stiil -lehden mukaan inspiroineet, toimineet periaatteidensa mukaisesti ja tehneet maailmasta paremman.
Anne & Stiil -lehden palkinnon julkistamisen jälkeen Viron juuri tehtävästään luopunut, entinen väestöministeri Riina Solman (Isänmaa-puolue) otti palkintoon kantaa sosiaalisessa mediassa kuvaamalla Annika Laatsia ihmiseksi, joka Anne & Stiil -lehden kuvailujen vastaisesti hajottaa yhteiskuntaa. Tekstissään Riina Solman muistutti lukijoita kymmenen käskyn ensimmäisestä käskystä ja arvioi, että mikäli Annika Laatsista oli tullut jollekin ihmiselle jumala, se ei ollut enää kristillistä. Riina Solman kuvasi Annika Laatsia sudeksi lampaan vaatteissa, ensisilmäyksellä joksikin kauniiksi ja hyväksi mutta todellisuudessa sellaiseksi, joka tekee parhaansa ”kostaakseen ja tuhotakseen sen järjestelmän, jossa on loukkaantunut”. Solman kuvaili, ettei ole kristillistä käytöstä vastustaa jatkuvasti niitä kirkollisia yhteisöjä, joista on kotoisin.
Anne & Stiil -lehden päätoimittaja vastasi Solmanin kirjoitukseen ja kertoi myös saaneensa monilta miehiltä kriittistä palautetta palkinnonsaajaan liittyen. Mari-Liis Helvik kertoi, että kirjeet ja kommentit olivat olleet loukkaavia, nöyryyttäviä ja jopa uhkaavia, ja että niistä olivat kuvastuneet Annika Laatsin palkitsemisen herättämät tunteet. Helvik kuitenkin lopetti vastineensa Annika Laatsin sitaattiin ja osoitti siten lehden olevan edelleen niin Laatsin kuin palkinnonkin puolella.
Pastori Annika Laatsin suhtautuminen sateenkaariyhteisöön on jo vuodesta 2017 alkaen ollut johdonmukaista ja näkyvän puolustavaa. Viron tilastollisesti merkittävän sekulaarissa ja homovastaisessa maassa hänet on kuitenkin otettu hyvin vastaan, ja esimerkiksi Laatsin sanomalehtikirjoituksille ja haastatteluille on annettu päivittäislehdissä paljon palstatilaa. Miltei ainoan poikkeuksen linjaan on tehnyt Viron entinen väestöministeri Riina Solman, jolle Laatsin palkitseminen vuoden naiseksi oli liikaa ja joka varsin yllättävästi päätti kommentoida päätöstä hyvin raamatullisin argumentein. Vaikuttaakin siltä, että Solman pyrki muistuttamaan Laatsin paikan olevan kirkon ja uskonnon piirissä, ei yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Viron kirkon ja erityisesti sen arkkipiispan linja on puolestaan poikennut täysin sekä valtamedian että Riina Solmanin näkemyksistä. Annika Laatsin ulostulojen jälkeen arkkipiispa Urmas Viilma on ainoastaan pahoitellut Laatsin aiheuttamaa hämmennystä kirkon jäsenissä ja muistuttanut kirkon virallisesta linjasta. Laats on kuitenkin saanut luvan jatkaa pappina, eivätkä piispat ole juurikaan ottaneet enää vuoden 2017 jälkeen kantaa hänen näkemyksiinsä. Asian voi tulkita siten, että piispat ja kirkkohallitus ovat joko tulleet siihen tulokseen, että Laatsin kommentit ja kannanotot ovat heidän näkökulmastaan ongelmallisia mutta kestettävissä tai sitten esimerkiksi tajunneet Laatsin julkisuuden voivan vaikuttaa positiivisesti hyvin sekulaarin kansan kirkkokuvaan.
Meelis Süld ja Tiit Salumäe – homoseksuaali pappi ja ystävän rinnalla kulkija
Radiotoimittajana monelle virolaiselle tutuksi tullut Meelis Süld sai jo ennen teologian maisteriksi valmistumistaan tietää, ettei hänestä tulisi toiveistaan huolimatta pappia Viron kirkkoon. Süld perheineen osallistui jumalanpalveluksiin seurakunnassa, jota johti yksi kirkkohallituksen jäsenistä. Seurakunnan johtaja oli nostanut asian esiin, ja silloinen piispa Andres Põder ilmoitti, ettei hän tai kukaan muukaan piispa tulisi vihkimään Süldia papiksi missään olosuhteissa.
Teologian maisteriksi valmistuttuaan Meelis Süld hakeutui kuitenkin vielä pappisseminaariin. Tuolloin arkkipiispa Urmas Viilma kuitenkin ilmoitti Süldille, ettei tämän olisi mahdollista tehdä seminaariin vaadittavaa pääsykoetta, sillä häntä ei voisi vihkiä Viron kirkon papiksi. Viilma kuvaili olleensa tilanteessa ”inhimillisen rehellinen” ja sanoi, ettei kysymys ollut hänen henkilökohtaisesta suhtautumisestaan niin homoihin kuin Süldiinkaan yksilönä.
Tien pappisseminaariin sulkeuduttua virallisesti vuonna 2018 Meelis Süld kohtasi Tallinnassa Ison-Britannian luterilaisen kirkon silloisen piispan Martin Lindin ja kertoi toiveestaan tulla vihityksi papiksi kirkkoon, joka ei diskriminoi ihmisiä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
Joulukuussa 2020 Viron arkkipiispa Urmas Viilma kertoi Eesti Päevaleht -lehdessä antaneensa Süldille ”virallisen positiivisen todistuksen” aloittaa opinnot Viron kirkon kumppanikirkossa ja että Süldista tullee pappi, joskaan ei Viron kirkon palvelukseen tai Virossa. Viilman haastattelussa Süldia ei mainittu nimeltä, mutta kertomuksen yksityiskohdista ja lehtijutun sijainnista suoraan Süldin haastattelun yhteydessä tulee ilmiselväksi, että Viilman mainitsema pappisseminaariin hakeutunut oli juuri Süld.
Süld hakeutuikin Viilman suosituksella Ison-Britannian luterilaisen kirkon papeilta vaadittaviin opintoihin, ja kun piispa Tor B. Jørgenskään ei kokenut ongelmaa Süldin seksuaalisessa suuntautumisessa, Meelis Süld vihittiin 11.9.2021 Ison-Britannian luterilaisen kirkon papiksi.
Vihkimyksen jälkeen Meelis Süld kertoi Postimees -lehdessä, että Viron kirkon arkkipiispa Urmas Viilma oli tiennyt hänen tavoitteestaan työllistyä Viron ulkopuolelle ja tukenut hänen tietään papiksi. Viilman oma, edellisvuotinen lausunto aiheesta oli julkaistu ilman papiksi vihittävän Süldin nimeä ja sateenkaaripappi Annika Laatsia käsittelevän lehtijutun alajuttuna. Näistä syistä se ei ollut todennäköisesti herättänyt kirkon jäsenistössä yhtä paljon huomiota kuin nyt, kun Süld kertoi asiasta suoraan.
Ensimmäinen artikkeli Meelis Süldin pappisvihkimykseen liittyen julkaistiin jo kaksi päivää vihkimyksen jälkeen. Postimees julkaisi 13.9. lyhyen jutun Süldin tiestä papiksi ja eroista Viron kirkon ja Ison-Britannian luterilaisen kirkon näkemysten välillä. Vähän myöhemmin samassa lehdessä julkaistiin Meelis Süldista pidempi artikkeli osana ”Viikon henkilö” -juttusarjaa. Tässä artikkelissa Süld kertoi laajalti omista näkemyksistään, historiastaan ja teologiastaan ja kuvaili jo lyhyesti sitä närkästystä, joka Viron kirkon konservatiivien parissa oli herännyt menneiden viikkojen tapahtumista. Pian kuitenkin ilmeni, että asiasta närkästyneiden mielestä suurin ongelma Süldin vihkimyksessä ei ollutkaan vihittävä itse vaan yksi läsnäolijoista.
Meelis Süldin vihkimyksen jälkeen Viron kirkon arkkipiispa Urmas Viilma kertoi, että hän ja muut kirkkohallituksen jäsenet olivat tienneet Süldin vihkimyksestä jo ennen sitä, sillä siitä oli tullut heille virallinen tiedote. Kirkkohallitus ei kuitenkaan ollut kokenut tarvetta tehdä asiaan liittyviä päätöksiä kuten päätöstä lähettää joku Viron kirkon edustajaksi paikalle, sillä tilaisuuteen ei ollut tullut virallista kutsua.
Meelis Süld oli kuitenkin itse lähettänyt pappisvihkimykseensä henkilökohtaisen kutsun ystävälleen, Viron kirkon diasporatyöstä vastaavalle piispa Tiit Salumäelle, joka osana työmatkaansa Englantiin osallistui Süldin vihkimykseen. Ennen pappisvihkimykseen osallistumista arkkipiispa Viilma antoi Salumäelle ohjeen, että mikäli hän osallistuisi tilaisuuteen, se tulisi tehdä siviilivaatteissa, ja Salumäen tulisi istua muun kirkkokansan seassa. Viilma kuitenkin korosti myöhemmin, ettei hän voinut kieltää ketään piispoista käyttämästä piispanpaitaansa tai -ristiään.
Osana työmatkaansa piispa Tiit Salumäe osallistui Meelis Süldin pappisvihkimykseen ja jakoi tilanteesta myös kuvia sosiaalisessa mediassa. Toisin kuin arkkipiispa Viilma oli toivonut, Salumäe oli kuvissa virkapuvussaan piispanristi kaulassaan. Meelis Süldin vihki papiksi Ison-Britannian luterilaisen kirkon piispa Tor B. Jørgens avustajineen, eikä piispa Salumäellä ollut tilaisuudessa virallista roolia.
Näkemyseroja Salumäen osallisuuden suhteen tuli kuitenkin siitä, kun pappisvihkimyksessä Süldin siunaaminen toteutettiin apostolisen suksession hengessä siten, että kaikki läsnä olleet papit muodostivat kätten päälle panemisen ketjuja Süldin ympärille, ja tähän osioon myös piispa Salumäe osallistui. Kuvatessaan pappisvihkimyksen tapahtumia, Meelis Süld kertoi, että piispa Tiit Salumäe ei osallistunut viralliseen kätten päälle panemiseen vaan oli ”takarivissä kanssarukoilijana”. Süld mainitsi myös, että hänelle itselleen Salumäen roolia on ”mahdotonta aliarvioida”, mutta konservatiivien on helppo yliarvioida se.
Süldin ennakoima reaktio tulikin jo muutama päivä Postimees -lehden pidemmän artikkelin jälkeen. Eesti kirik -lehdessä julkaistiin 29.9.2021 kannanotto, jossa 191 allekirjoittajaa kehotti Viron kirkon piispoja ”tiukasti seuraamaan ja puolustamaan kirkon toistuvasti ilmaistua opetusta siitä, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä ja että kirkolla ei ole valtaa julistaa sitä oikeaksi eikä sallia papeiksi sellaisia, jotka puolustavat sellaista syntiä tai elävät siinä.” Kirjeessä synti samastettiin täysin homoseksuaalisuuteen eikä esimerkiksi Jumalasta erossa olemiseen. Kirjeessä ei myöskään puututtu mihinkään muuhun ihmisen hyvään elämään tai jumalasuhteeseen liittyviin asioihin tai papiksi vihittäviltä kaivattaviin ominaisuuksiin. Olikin ilmeistä, että allekirjoittajat olivat kiinnostuneita ainoastaan kirkon näkemyksestä homoseksuaalisuudesta ja siitä, oliko kirkon virallinen linja edelleen sama, vaikka piispojen viestintä aiheesta olikin horjuttanut sitä.
Kannanoton 191 allekirjoittajassa oli seurakuntien jäseniä, pappeja ja diakoneja. Hengellisiä työntekijöitä allekirjoittaneista oli 55, mikä vastaa noin neljännestä Viron kirkon hengellisistä työntekijöistä. Kannanotto luovutettiin virallisesti piispoille 11.10.2021. Tässä ”käänteisessä paimenkirjeessä” puututtiin sekä Süldin pappisvihkimystä tukeneen arkkipiispa Urmas Viilman, vihkimykseen osallistuneen piispa Tiit Salumäen että tilannetta sivusta seuranneen piispa Joel Luhametsin toimintaan. Kirjeessä korostettiin myös sitä, että monet Viron kirkon kumppanikirkoista ja työntekijöistäkin olivat ”vetäytyneet raamatullisesta opetuksesta”, ja että piispojen tulisi olla entistäkin tarkempia kirkon opetuksen suhteen. Allekirjoittaneet muistuttivat piispoja Augsburgin tunnustuksessa mainituista piispan velvollisuuksista, piispojen virkavalassaan antamasta lupauksesta puolustaa Jumalan sanaan perustuvaa kirkon opetusta ja heidän vastuustaan Jumalan itsensä edessä.
Kannanotto alkoi samalla Matteuksen evankeliumin lainauksella, jolla myös Annika Laatsin valintaa vuoden naiseksi oli kritisoitu. Nyt kuitenkin kirjoittajien paimenkirjeessa annettiin ymmärtää, että Viron kirkon piispat saattaisivat olla näitä lampaiden vaatteisiin pukeutuneita susia, vääriä profeettoja. Laajasti allekirjoitettuun kannanottoon tuli vastaukset sekä Meelis Süldilta että piispoilta. Meelis Süld piti kannanottoa suorana hyökkäyksenä itseään kohtaan ja kuvaili, että oli vaikea olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Hän piti häpeämättömänä sitä, että hänet ja hänen tarinansa henkilökohtaisesti tuntevat ihmiset olivat päätyneet tuollaiseen tekstiin. Hän puolusti Viron kirkon piispoja, jotka ”uskollisesti julistavat lunastusta Kristuksessa”. Süld kuvaili olevansa neuvoton ja raivoissaan mutta ei yllättynyt.
Piispojen vastaukseksi kannanottoon Eesti kirik julkaisi 20.10. kaikkien kolmen piispan yhteisen haastattelun, joka keskittyi piispa Tiit Salumäen osallistumiseen Meelis Süldin pappisvihkimykseen. Piispojen vastineessa Tiit Salumäe kuvaili, ettei ollut odottanut tällaista reaktiota, olihan kyse vain yhden papin vihkimyksestä, jonka toimitti Viron kirkon kumppanikirkko, ja jonka vihkimysprosessiin Salumäe ei osallistunut. Salumäe pahoitteli, mikäli tilanne oli tulkittu niin ja totesi, ettei ollutta saa olemattomaksi. Piispa Salumäe sanoi haastattelussa myös, että hänen osakseen jäi pyytää sekaannusta anteeksi.
Salumäe korosti osallistuneensa vihkimykseen osana työmatkaansa Englantiin, jossa hän muun muassa vieraili yhdessä Viron kirkon diasporassa ja tapasi suurlähettilään sekä ystävyysseurakuntien edustajia. Kun matkan budjetista kysyttiin piispoilta, Salumäe kertoi käyttäneensä lentolippuihin ja majoitukseen niihin varattuja varoja, mutta arkkipiispa Viilma korosti, että Viron kirkon konsistori ei maksanut Salumäen matkaa. Korostuksellaan Viilma painotti sitä, että Viron kirkko ei ollut tukenut taloudellisesti Salumäen osallistumista Süldin pappisvihkimykseen. Vaikuttaa kuitenkin jokseenkin ristiriitaiselta, jos Salumäen mainitsemat työmatkaan varatut varat eivät olisi tulleet juuri konsistorilta, olihan Salumäe sen palkkalistoilla.
Vastineessa kaikki kolme piispaa korostivat olevansa yhtä mieltä kirkon näkemyksestä homoseksuaalisuudesta. Osa heistä kuvaili olevansa kiitollisia siitä, että kirkon jäsenistö kantaa huolta piispojensa opista ja työstä. Arkkipiispa Viilma kuvaili, että ihmisten huoli tulisi ottaa tosissaan ja että heillä oli ollut siihen syytä. Hän myös kertoi, että kirkon koulutustoimikunta oli saanut tehtäväkseen laatia ehdotuksia siitä, kuinka keskustelua aiheesta voitaisiin käydä rakentavasti, kunnioittavasti ja kirkon yhteyttä rakentaen. Vastine julkaistiin reformaation päivää edeltävällä viikolla, joten siinä viitattiin myös reformaatioon ja kysyttiin, mikä olisi piispojen sanoma merkkipäivään liittyen. Vastauksena Viilma muistutti, että kirkko tarvitsee jatkuvasti reformaatiota, mutta vain siinä suunnassa, jossa ”usko säilyy ja jää puhtaaksi”. Muutosta kirkon viralliseen näkemykseen homoseksuaalisuudesta ei siis reformaation hengessäkään ollut tiedossa.
Vaikka Viron kolmas piispa, Joel Luhamets, oli pysytellyt keskustelusta sivussa, hänkin päätyi osallistumaan vastineeseen, olihan paimenkirje osoitettu kaikille Viron piispoille. Luhamets arvioi koko keskustelun johtuvan siitä, että Salumäen osallistuminen Süldin vihkimykseen oli antanut Viron kirkon jäsenille signaalin siitä, että vaikka Viron kirkko ei vihikään homoseksuaaleja papeiksi Virossa, mahdollisuus vihkimykseen tunnustetaan muualla, ja että siten kirkko pohjimmiltaan osallistuu heidän vihkimykseensä. Luhamets kritisoi erityisesti sitä, että Salumäe oli sosiaalisen median käytöllään tuonut Süldin vihkimystä esiin ”positiivisessa ja tukevassa valossa”, ja että Salumäen päivityksistä puuttui selitys siitä, miksi hän toi vihkimystä esiin niinkin laajalti kuin toi. Luhametsin vastauksesta ilmenee ajatus siitä, että ongelmallisinta Salumäen toiminnassa oli juuri sen esiintuominen sosiaalisessa mediassa.
Vaikka samalla periaatteella myös arkkipiispa Urmas Viilma oli osallistunut Süldin vihkimykseen rohkaistessaan Süldia kouluttautumaan papiksi jossain Viron kirkon kumppanikirkossa, hänen osuuttaan tässä keskustelussa ja Viron kirkon jäsenten hämmennyksessä ei pohdittu lainkaan. Tämä huolimatta siitä, että näkemys Viron kirkon tuesta homoseksuaalien pappisvihkimyksille muissa kirkoissa oli alkanut näkyvämmin muodostua jo Viilman kertoessa tienneensä Süldin suunnitelmista ja tukeneensa hänen tietään papiksi ulkomailla. Vaikuttaakin siltä, että vaikka Viilma pahoitteli esimerkiksi Annika Laatsin ja Tiit Salumäen kirkon jäseniä hämmentäneitä lausuntoja, ei hänen omia sanojaan pidetty hämmennystä aiheuttavina, vaikka ne olivatkin kirkon linjan vastaisia aivan yhtä lailla.
Oli kyse sitten yksittäisen ihmisen tiestä papiksi tai kirkon virallisesta linjasta homoseksuaalien pappeuteen, on ilmeistä, että Viron kirkon papisto ja seurakunta-aktiivit tulkitsivat piispojen, erityisesti Tiit Salumäen, toiminnan vahvana Viron kirkon virallisen linjan vastaisena kannanottona. Kysymys siitä, miten Viron kirkon edustajien osallistuminen homoseksuaalien pappien tai piispojen vihkimyksiin näyttäytyy Viron kirkon sisällä, on kuitenkin suurempi keskustelu kirkon kansainvälisiin ja ekumeenisiin suhteisiin liittyen. Mainittiinpa piispoille lähetetyssä paimenkirjeessäkin Viron kirkon kumppanikirkot ja niiden Viron kirkosta poikkeavat näkemykset.
Jo kuvaillessaan tietoaan Meelis Süldin pappisvihkimyksestä Urmas Viilma kuvaili Ison-Britannian luterilaista kirkkoa Viron kirkon kumppanikirkoksi. Molemmat kirkot ovat Porvoon kirkkoyhteisön jäseniä ja allekirjoittaneet Porvoon sopimuksen, jossa kirkot muun muassa tunnustavat toistensa pappeuden. Näin ollen Porvoon sopimuksen mukaisesti myös Meelis Süldilla olisi oikeus toimia pappina Viron kirkossa ja rohkaistessaan Süldia hakeutumaan kumppanikirkkonsa papiksi, Viilma joko tietoisesti tai tiedostamattaan hyväksyi myös tämän. Porvoon kirkkoyhteisön kirkkojen piispat ovat myös hyvin yleisesti osallistuneet toistensa vihkimyksiin, mutta piispojen yhteisen haastattelun jälkeen jäi hyvin epäselväksi, osallistuisiko joku heistä jatkossa kumppanikirkkonsa piispanvihkimykseen, mikäli vihittävä piispa olisi homoseksuaali. Varovaiset lausunnot Süldin vihkimyksestä eivät vielä vaaranna Viron kirkon paikkaa Porvoon kirkkoyhteisössä.
Kuitenkin sen korostaminen, että piispa Salumäe ei osallistunut Süldin vihkimykseen, vahvistaa käsitystä siitä, ettei Viron kirkko tue homoseksuaalien papiksi vihkimistä edes sen kumppanikirkoissa. Arkkipiispa Urmas Viilman lausunnot ennen Süldin pappisvihkimystä ja vastaukset sen jälkeen ovat tämän suhteen varsin merkittävästi ristiriidassa. Kun Viilma ei pahoittele aiempia lausuntojaan tai totea tehneensä asiassa virhettä, tilanteesta jää kuva siitä, että olennaisempaa onkin johdonmukaisuuden tai opin sijaan hämmennyksen välttäminen ja se, miltä asia ulospäin näyttää.
Miltä tämä sitten näyttää?
Kaikkien kolmen papin, Annika Laatsin, Meelis Süldin ja Tiit Salumäen suhdetta homoseksuaalisuuteen kuvaillessa esiin nostetaan Matteuksen evankeliumin varoitus vääristä profeetoista, jotka ovat lampaiden vaatteisiin pukeutuneita susia. Annika Laatsista vertauskuvan esitti entinen ministeri Riina Solman. Meelis Süldin, Tiit Salumäen ja muut piispat vääriin profeettoihin rinnasti miltei 200 kirkon hengellistä työntekijää ja seurakuntalaista. Yhteistä molemmissa tilanteissa oli ajatus siitä, että homoseksuaalisuus näiden pappien puolustamana olisi jonkinlainen pahuus tai harhaoppi, jota kansan keskelle oltiin tuomassa kauniiseen kääreeseen puettuna. Sutena lampaiden vaatteissa.
Toinen yhteinen teema kaikkiin kolmeen pappiin liittyvissä keskusteluissa on merkittävä ero kirkon ja yhteiskunnan suhtautumisen välillä. Kun jokaisen kohdalla kirkko on irtisanoutunut heidän toiminnastaan ja ajattelustaan miltei täysin ja jopa kieltänyt kirkon maksaneen Tiit Salumäen työmatkaa, jonka osana tämä pappisvihkimykseen osallistui, Viron sekulaari ja homovastainen yhteiskunta on ottanut heidät miltei avosylin vastaan.
Sekä Annika Laats että Meelis Süld saavat teologialleen sekulaareissa lehdissä paljon palstatilaa ja ilmeistä tukea sille, kuinka he pappeina elävät uskoaan todeksi tässä maailmassa erilaisia ihmisiä kohdaten. Viron hyvin sekulaarissa ja homovastaisessa yhteiskunnassa on hieman yllättävää, että papeille, joiden puheissa risteävät homoseksuaalisuus ja uskonto, annetaan näinkin kattavasti mediatilaa suurissa sanomalehdissä. Tästä syystä juuri sanomalehtitekstit olivat kiinnostava lähde Laatsin, Süldin ja Salumäen tilanteiden analysoinnille.
Virolaisten sanomalehtien haastattelut niin Annika Laatsista kuin Meelis Süldistakin ovat hyvin kristillisiä ja teologisia, mikä on hyvin poikkeuksellista virolaiselle valtamedialle. Laatsin ja Süldin teologioissa on varsin paljon samankaltaisuutta ja kaunista teologista pohdintaa. Niitä itsekin pappina lukiessa ei voikaan olla ajattelematta, että mikäli Viron kirkossa kyettäisiin lukemaan heidän ajatuksiaan avoimin mielin, kirkon edustajat voisivat olla kiitollisia siitä, miten paljon näkyvyyttä hyvin Kristus- ja armokeskeinen ajattelu valtamediassa näiden kahden papin kautta saa.
Kirkon virallinen linja ja erityisesti arkkipiispa irtisanoutuu kuitenkin erityisesti pastori Annika Laatsin ja piispa Tiit Salumäen ajatuksista täysin ja ainoastaan pahoittelee sitä, miten vaikeaa kirkon jäsenille on, jos joku papeista toimii tai puhuu virallisen linjan vastaisesti. Meelis Süldin tilanne on ilmeisesti niin erilainen ja omalla tavallaan kirkosta erillinen, ettei hänen ajatuksiensa ongelmallisuutta kirkolle tarvitse niinkään pahoitella.
Tiit Salumäen toiminta ei herätä kirkon ulkopuolella juurikaan huomiota, ja vaikuttaakin siltä, että kirkon ulkopuolisten toimijoiden näkökulmasta kohu Salumäen osallistumisesta pappisvihkimykseen ja siunaamiseen on varsin yhdentekevä. Keskustelulle homoseksuaalin papin pappisvihkimyksestä toikin miltei koomisen elementin juuri piispa Salumäen siunaavan käden sijainti. Siunaamisen teologian kannalta lienee merkityksetöntä, siunasiko Salumäe Süldia käsi jälkimmäisen pään päällä, käsi jonkun muun papin pään päällä vai hiljaa omassa penkissään rukoillen. Vaikuttaa siltä, että tässäkin asiassa olennaisempaa kirkon virallisen linjan näkökulmasta oli se, miltä asiat ulospäin näyttivät. Samaan ulkoiseen vaikutelmaan liittyi myös arkkipiispan ohjeistus siitä, millaiset vaatteet piispa Salumäen tulisi pappisvihkimykseen pukea. Piispa on piispa, oli hänen yllään sitten minkävärinen paita tahansa.
Kolmas lähinnä Annika Laatsiin ja Tiit Salumäeen liittyviä keskusteluja yhdistävä tekijä onkin juuri kirkon huoli siitä, aiheutuuko pappien toiminnasta epäselvyyttä tai sekaannusta kirkon jäsenille ja miltä tilanne siis ulospäin näyttää. Kun Annika Laats kertoi olevansa tarvittaessa valmis siunaamaan myös samaa sukupuolta olevia pareja, arkkipiispa Urmas Viilma kuvasi hänen näkemystensä olevan kirkon oppien vastaisia mutta pahoitteli ennen kaikkea sitä ”sekaannusta ja kysymyksiä”, joita Laats oli aiheuttanut. Tiit Salumäen toimintaan liittyneessä keskustelussa Viilma korosti sitä, että oli ohjeistuksellaan pyrkinyt välttämään edellä mainittuja sekaannusta ja kysymyksiä, mutta pahoittelut toiminnastaan päätyi esittämään Salumäe itse. Vaikuttaa siltä, että Salumäe ehkä jo oman asemansa vuoksi päätyi edustamaan kirkkoa ja sen virallista linjaa pahoitellessaan tapahtunutta, kun taas Annika Laats seisoi sanojensa takana, ja Viilma joutui pahoittelemaan tilannetta hänen puolestaan.
Vaikka tässä artikkelissa pohdinkin Annika Laatsin, Meelis Süldin ja Tiit Salumäen roolia Viron kirkon suhteessa homoseksuaalisuuteen, on kaikissa heihin liittyvissä keskusteluissa näkyvästi läsnä myös arkkipiispa Urmas Viilma kommenteineen. Mikäli Viilman itsensä pahoittelemaa sekaannusta ja kysymyksiä lähtee tarkemmin analysoimaan, on niiden lähde helposti löydettävissä myös hänen itsensä puheenvuoroista. Viilman vuonna 2020 mainitsema ”virallinen positiivinen todistus” Meelis Süldista on joko unohtunut vuoden 2021 keskustelusta kokonaan, sitä ei ole osattu yhdistää Süldiin, tai sitten arkkipiispan lausumat homoseksuaalia pappia tukevat kommentit eivät aiheuta hämmennystä seurakunnassa yhtä lailla kuin vastaavanlaiset kommentit jonkun toisen piispan tai papin suusta. Onkin kiinnostavaa jäädä seuraamaan, mitä seuraa Viron kirkon koulutustoimikunnan saamasta tehtävästä kehittää aiheesta käytävää keskustelua. Pelätty hämmennys ei varmastikaan katoa ainakaan kokonaan, mutta parhaimmillaan kirkon viralliseen linjaan voitaisiin saada mahtumaan nykyisen lisäksi myös sateenkaaren muita sävyjä, rakentavasti, kunnioittavasti ja kirkon yhteyttä rakentaen.
Alaviite
[1] Lisää perheoikeuslainsäädännöstä ja vuoden 2017 keskusteluista Vartijan artikkelissani Viron kirkko ja viestintä perheoikeuslainsäädäntökiistassa. Eli parisuhteiden rekisteröimisestä, synnistä ja kirkon moniäänisyydestä (Vartija 4/2017).
Artikkelikuvassa Annika Laats.
