Sydänten piispa Irja Askola.

Villiruusun tuoksua – Sydänten piispa Irja Askola

Helsingin piispa emerita Irja Askolan elämästä on nyt julkaistu kirja kahtena peräkkäisenä vuonna. Heli Pruukin kirjoittaman kirjan Sydänten piispa Irja Askola kustantaja nimeää takakansitekstissä muistelmateokseksi. Kirja on korostuksiltaan hengellinen ja siinä kirkkoa, kristillisyyttä ja yhteiskunnan arvoja sanoittavat pääasiassa naiset. Aikaisemmin, kesällä 2021 julkaistun teoksen tulokulma on toisenlainen. Anne Mattson kirjoitti erilaisesta näkökulmasta, mutta kertoo kirjansa esipuheessa tiedostavansa toisenlaisesta näkökulmasta kirjoitettavan kirjan tarpeen. Mattson aloitti Irja Askolan haastattelut korona-ajan vuoksi viiveellä toukokuussa 2020. Heli Pruuki kirjaa omaksi aloitusajankohdakseen huhtikuun 2021.

Tuntuu erikoiselta, että kaksi tulkintaa elämäkerraksi ja muistelmiksi ilmestyy näin peräkkäin. Ei voi olla ajattelematta, että edellisen kirjan antama kuva Irja Askolasta haluttiin täydentää nopeasti. Jossain siis syntyi ajatus kertoa Irja Askolan tarina toisin. Heli Pruuki teki sen.

Aforistisuutta

Teologian tohtori, psykoterapeutti ja tietokirjailija Heli Pruuki on koonnut 317-sivuisen kirjansa huolella. Haastateltujen henkilöiden määrä on mittava ja kirkollisesti sekä yhteiskunnallisesti merkittävä. Suuri työ. Pruuki osaa kiteyttää Irja Askolan ajattelua tiiviillä lauseilla, jotka ovat välillä aforistisen voimakkaita. Erinomaisen 16-sivuisen kuvaliitteen lisäksi itse tekstikin on taitavasti rakennettuja still-kuvia Irja Askolan elämästä ja piispuusajasta. Aforistisuutta lisää haastateltavien henkilöiden tarkka ajattelu ja syvää kokemusta välittävä pohdinta. Pruukin valitsemat runot vahvistavat säkeillään Irja Askolan tarkkaa, taistelevaa ja samalla samettisen armollista ajattelua.

Tästä syksyllä 2022 ilmestyneestä Heli Pruukin kirjasta välittyy hyvin Irja Askolan oma ääni. Se selittyy sillä, että Heli Pruuki on kuulunut piispa Irja Askolan tukijoihin. Kirja alleviivaa vahvasti persoonallaan työtä tehneen ihmisen elämää. Siksi hänestä on tullut sydänten piispa. Määrittelyn loivat ystävät ehkäpä vähän 1990-luvun lopun brittiläistä termistöä mukaillen.

Kirjan rakenne jakautuu laajasti ottaen kahteen osaan: ensin ovat Irja Askolan tausta ja ennen piispuutta ollut aika työpaikkoineen sekä toisena piispuus ja siitä seuranneet asiat. Pääosa kirjasta keskittyy tietenkin piispakauteen, joka kesti seitsemän vuotta, vuodesta 2010 vuoteen 2017.

Haastateltujen puheenvuorot on taittoteknisesti pääosin sisennetty. Pruuki käyttää jossain kohdin toistoa tehokeinona. Se korostaa Irja Askolan kohtaamien ja hänet tuntevien ihmisten hänestä saamaa kuvaa, sen yhdenmukaisuutta. Jossain kohdin toistaminen tuntuu hivenen häiritsevältä.

Kirjan loppuun on koottu luettelomaisesti Irja Askolan ura ja tuotanto sekä käytetyt lähteet ja kirjallisuus. Kuriositeettina löytyy myös maininta, että Askola on toiminut Vartija-lehden toimitussihteerinä ja lehden toisena päätoimittajana vuosina 1981–85.

Emmi Kyytsösen suunnittelema kirjan suojapaperi on onnistuneesti toteutettu. Kansi kuvaa Irja Askolaa Helsingin Kaivopuiston laiturilla Ursula-kahvilan vieressä. Se on ollut usein Irja Askolan aamu-uintien paikkana. Kauniin valoisaan valokuvaan on liitetty kultafoliolla painettuja kevään lehtiä. Kuvaaja Sirpa Päivinen on saanut tulkintaansa mukaan myös symbolisesti tärkeän pelastusrenkaan. Suojapaperin liepeessä on esittely ja kuva kirjan kirjoittajasta.

Pieni varoitus: lukiessasi Heli Pruukin kirjaa saatat tuntea tarvetta hankkia Irja Askolan kirjoittamia runokirjoja.

Kutsumus ja luottamus

Kirjan johtoajatukseksi voisi luonnehtia yhden Jumalaan luottavan kristityn johdonmukaista kutsumusta, sen soveltamista ja siihen kasvamista. Askolan kokemus kutsumuksesta, ‘villiruusun tuoksu’ on ollut koko ajan vahva, ikä ja tehtävät vain ovat muuttuneet. Uskollisuus Jumalalle ja Hänen ihmisiä rakastavalle toiminnalleen maailmassa kulkee Helsingin piispana toimineen Irja Askolan elämän punaisena lankana. ”Jumalan rakkaus ja Jeesuksen seuraaminen velvoittaa kristittyä välittämään rakkautta eteenpäin arkisessa elämässään”, toteaa Askola. Luottamus oikeudenmukaisuuteen ja ihmisten yhdenvertaisuuteen on ollut vahva näky koko hänen toiminnassaan. Tervetuloa-sana muodostuu Askolan ydinsanaksi. Hän toteaa tehneensä sen, mitä elämässään on saanut tehtäväkseen, ja elänyt sen, minkä on saanut elettäväkseen. ”Minulla on muutamia tilanteita, joissa olen tuntenut olevani kutsumukseni ytimessä – julistamassa Jeesuksen sanoja ihmisten hyväksynnästä ja mukaan kutsumisesta.” Yhdeksi tällaiseksi Askola määrittää miesparin siunaamisen lähetystyöhön vuonna 2013.

Askolan runokirjassa vuodelta 2006 Jos olet, ole nyt kutsumusta on sanoitettu:

Tuulessa tunnistan

lupaukseni

nousta ja lähteä

–  – –

kyynisyyden varjoissa

penseyden pimennoissa

nöyryyttävimmänkin

luovuttamisen hetkellä

tuuli yllättää taas

kaukaa se

kantaa villiruusun tuoksun

kutsumukseni

vastustamattoman voiman

 

Rajalta

Kirjan alussa kerrotaan Askolan karjalaisuudesta. Tuosta taustasta on seurannut monia työelämään vaikuttaneita asioita. Voisi sanoa, että rajaseudulla kasvanut karjalainen nainen kantaa mukanaan ymmärrystä arjen diplomatiasta. Karjalassa ja nykyisessä itäisessä Suomessa hallitsijat, isännät ja naapurit ovat vuosisatojen kuluessa vaihtuneet. Ihmisten on pitänyt tulla toimeen keskenään aseiden vaiettua. Sovinnon luominen on tullut joidenkin ihmisten tehtäväksi. Heli Pruukin kirjoittamassa henkilökuvassa Irja Askolasta tuollainen pyrkimys on tullut näkyväksi yhden ihmisen työelämässä. Itäisellä rajalla puhuminen ja puheliaisuus on terve tapa kommunikoida. Umpimielinen mumina on aina tulkittu piiloaggressiivisuudeksi, ei syvällisyydeksi tai yritykseksi luoda yhteyttä ja sovintoa. Karjalaisuudesta Askola poimii myös suvaitsevaisuuden, ekumeenisuuden ja huumorintajun ja toteaa: ”Monet sanovat, että minua on helppo lähestyä, ja se on karjalaista perintöä.”

”Karjalaisilla on alitajuisesti matkalaukku aina pakattuna”, toteaa Askola. Hän lisää, että se on ylisukupolvinen trauma, mutta myös voimavara. Ehkäpä Irja Askolan on ollut helppoa ymmärtää pakolaisiakin oman kulttuuritaustansa takia.

Sydämen viisautta

Sydänten piispa -määritelmä kirjan nimessä vie ajatukset sydämen viisauteen, herkkyyteen, haurauteen ja hellyyteenkin. Sydämen viisaus on kuin lapsenuskon sisarus. Se ei ole opillisesti kiteytettyä dogmia, se on rakkautta. Ei siis ihme, että Irja Askolan ominaisuuksista ystävät ovat tiivistäneet käsitteen sydänten piispa.

Kuten kirjassa todetaan, kyky ja rohkeus tehdä mitä sydän sanoo, on todennäköisesti periytynyt Irja Askolalle hänen vanhemmiltaan ja hänen sukunsa tärkeiltä naisilta. Siksi ei ole ihme, että Heli Pruukin kirja tuo esille, että Irja Askola arvostaa myös varhaiskasvatustyötä ja varhaiskasvattajia. Hän tuki piispana toimiessaan lapsi- ja nuorisotyön asioita. Sama henki löytyy Askolan lapsuuden naisroolimalleista sekä Anna-Maija Raittilassa, jonka hän mainitsee yhdeksi esikuvakseen. Raittilahan toi Suomeen taizéläisyyden, jonka voimana on nuorten kasvaminen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden asioihin syvästi hengellisessä viitekehyksessä. Sellainen nousee voimaksi yhteisöissä. Taizéläinen herkkyys synnyttää luottamuksen ilmapiirin, joka näkyy Irja Askolassa.

Kirjan lopussa sydämen viisaus kiteytyy helmeksi, kun kuvataan eläköityneen Irja Askolan toimimista satujen lukijana päiväkodissa. Askola kirjoittaa päiväkodin lapsille myös omia satuja. Heli Pruuki on tehnyt lempeän teon palauttaessaan kirjassa esiin Irja Askolan kirjan Lasinen lapsuus. Voiko joitakin kirjassa olevia lapsista kirjoitettuja runoja itkemättä lukea? Kirjassa on koskettavaa kuvausta sydämellisyydestä ja hellyydestä, jotka ovat Askolan arvostamia kasvattajien ominaisuuksia.

Irja Askolan kokemukset seurakuntien varhaiskasvatustyöstä ja nuorisotyöstä kiteytyvät hänen kuvatessaan ammatinvalintaansa: ”Opiskelin teologiaa, koska olin päättänyt maksaa velkani kirkolle, joka oli tuonut minut elämään takaisin ja auttanut löytämään ilon, vapauden ja luovuudenkin.”

Kohti kevättä

Heli Pruuki on kuvannut hienosti Irja Askolan piispakampanjaa ja piispaksi tulon prosessia. Kampanjan tarkoituksena oli ajaa valituksi syvällistä, aitoa ja muutosta edistävää piispaa. Samalla saatiin ensimmäinen nainen piispan virkaan Suomessa.

Irja Askola lähti toiseen piispanvaaliinsa altavastaajana. Moni epäili valituksi tulemisen mahdollisuutta. Askolan kampanjan teemaksi valittiin Kirkon kevät. Kampanjaa ei tehty ketään vastaan, vaan johdonmukaisesti ehdokkaan omien korostusten esilletuomiseksi. Taustajoukon monipuolisuuskin on hyvin ymmärrettävää, joukossa olivat esimerkiksi Anna-Maija Raittilan opetukset. Irja Askolan mukaan Raittilan vaikutusta häneen oli mm. se, että häneltä katosivat hengellisten karsinoiden rajat: kristitty on vapaa.

Kirjan kuvatessa piispakampanjan alkua tuntuu kuin lukija olisi itse läsnä tilaisuudessa, jossa on paljon ihmisiä innostumassa kirkon keväästä. Irja Askola totesi osuvasti kampanjastaan, että hän ei halunnut jäädä yksin, vaan halusi ihmisten luokse kuulemaan ja kuuntelemaan. Hän halusi kehittää kampanjassaan myös erimielisyyden etiikkaa.

Kirkon kevät -teema antoi viittauksen kaipauksen suunnasta: jotain uutta ja kaunista haettiin. Kaivattiin kirkkoa, joka on toisenlainen, aidompi ja luottamusta täynnä. Karjalaiselle Irja Askolalle kaipuun teema sopi hyvin, Karjalan kunnailla lehtivät puut olivat tuttu kuva kaipuusta kauniiseen ja vihreään – joka oli valittu kampanjan väriksi.

Muutos

Askolan tultua piispaksi tapahtui paljon muutoksia. Heli Pruuki tuo kirjassaan hienosti kevään puhkeavat silmut esiin. Kevät ja kesä tulevat, eikä kirjakaan jumiudu vanhaan mikä oli ollut, vaan katsoo eteenpäin ja tulkitsee muutosta syvällisesti teologian kautta. Heli Pruuki valitsee myös verhonsa. Henkilömuistelu on kohteliasta ja pehmentää muutoksen voimakkuutta Helsingin hiippakunnassa. Haastattelut piirtävät selvän kuvan piispuudessa tapahtuneesta murroksesta yksinapaisuudesta jaettuun johtamiseen. Helsingin hiippakuntadekaani Reijo Liimatainen sanoittaa esimerkiksi: ”Irja johti enemmän kontekstin kuin kontrollin kautta.”

Muutos tuntuu ja aiheuttaa vastustusta ja ärtymystä. On paljon niitä, jotka haluavat pitää kiinni vallastaan. Ihmisoikeustaistelu vie myös aina jotain virtaa vastaan. Se muuttaa ja uhkaa status quota, se ravistelee mukavuudenhaluisia, se ärsyttää. Taistelu ihmisoikeuksista, tasa-arvosta, ympäristöstä ja yhdenvertaisuudesta korostui Irja Askolan piispakaudella.

Kyse on piispuuden murroksesta. Piispa emeritus Mikko Heikka kiteyttää: ”Emme halunneet näyttäytyä menneen ajan herroina ja isäntinä vaan palvelijoina ja yhteistyökumppaneina. Hänellä (Askolalla) oli myös kriittistä silmää sille, mikä vanhoissa käytännöissä oli aikansa elänyttä. Muutimme piispantarkastukset strategisiksi neuvotteluiksi.” Tähän kokemukseen oli piispa Askolan tietenkin helppo nojata.

”Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus kuuluvat vahvasti kirkon itseymmärrykseen. Irjan näkemykset näistä ovat perua Geneven vuosilta”, toteaa Mikko Heikka viitaten Askolan työjaksoon ulkomailla.

Muutos oli suurta ja sen tarvetta kuvaa esimerkiksi Seppo Simola, silloinen Kirkko ja Kaupunki -lehden päätoimittaja, kirjoituksessaan vastaansanomattomasti: ”Välillä on näyttänyt siltä, että ympäröivä yhteiskunta menee moraalisessa tajussaan edelle kirkosta, joka kutsuu itseään armon ja rakkauden yhteisöksi. Askolan ja Mäkisen kaltaiset kirkon johtajat kurovat tuon etumatkan umpeen ja alkavat viedä sitä eteenpäin siellä, missä eriarvoistuminen ja syrjintä nostavat päätään.

Ensimmäinen

Kirjan teho lisääntyy entisestään, kun kuvataan piispuutta, johtajuutta, piispuuden seurauksia ja piispa Askolan ystäviä. Ensimmäisen naisjohtajan ja naispiispan taakka levittäytyy suurena vyörynä esiin.

Kun kyseessä oli ensi kertaa Suomessa piispana nainen, vei se huomion helposti sisällöistä sukupuoleen. Heli Pruukin kirja on kuitenkin naisvaikuttamisen ylistys, jossa asiasisällöt ovat keskeisessä roolissa. Näin onkin pakko olla murrosvaiheen korostamiseksi.

Askola kuvaa naisen asemaa kirkossa sanomalla, että vain tietynlainen nainen on kirkossa hyväksytty, toisenlainen vierastettu. Kiltit tytöt ovat kivoja komiteoissa. Askola ei tällaiseksi lukeudu. Kun hänellä oli piispan mandaatti, hän saattoi panna käytäntöön asiat, jotka hän oli oppinut Espoon piispan erityisavustajana.

Piispa Irja Askolan virkaura osoittaa, miten tärkeitä symboliteot ovat. Hän korostaa, että se, missä olet ja minne menet, vaikuttaa siihen, miten sinut nähdään esimerkiksi piispana. Symboliteot eivät ole vain tekoja vaan nousevat syvemmästä teologiasta ja tavasta olla maailmassa. Ne muistetaan ja ne jäävät mieleen. Vaikka Irja Askola on sanojen rakastaja, hän toteaa symboliteoista alleviivaten, että yksi teko voi painoarvoltaan olla kilomääriä painavampi kuin pitkä saarna.

”Hän oli piispana uskollinen näylleen eli sille, mitä tarkoittaa olla kristitty tässä maailmassa”, tiivistää Heli Pruuki esipuheessaan. Askolan kiteytys naisista kirkossa on kaunis: ”Mitä kirkko olisi ilman naisten viisautta ja lämpöä pappeina, sielunhoitajina, kasvattajina, teologian tutkijoina ja johtajina?”

Haastatellut ja teoksen kirjoittaja tuovat esiin Irja Askolan päättäväisen tavan toimia kristittynä ja teologina: ei piiloutumista dogmien tai kirkon rakenteiden turviin vaan keskittymistä ihmisiin ja heidän suuriin kysymyksiinsä. Arki saa samalla teologisen puolustajan. Arjen keskellä ymmärrettävä puhe Jumalasta nousee arvoonsa. Lapsenusko ja sydämen viisaus asuvat arjessa.

Vihaa

Askolan saama vihaposti on taltioitu, ja esimerkkejä viesteistä on mukana kirjassa. Jotkin tahot kokivat, että naisen valitseminen piispaksi oli vielä pahempaa kuin aikanaan naispappeuden  hyväksyminen kirkossamme. Takakansitekstissä Irja Askolaa kuvataan rakastetuksi lasikaton puhkojaksi.

Kirjassa annetaan ymmärtää, että jotkin tahot kirkon sisällä ovat väheksyneet Irja Askolan teologista taitoa. Häntä on syytetty karjalaisuudesta, tytötelty, nimitetty runotytöksi. On vihjattu myös, että Askolan piispaksi valitseminen perustui muuhun kuin tarvittavaan osaamiseen, vaikka se olisi valitsijoiden enemmistön aliarvioimista. Näitä asenteita on kuultu, mutta kirjassa kukaan ei nimellään kritiikkiä esitä.

Voiko olla totta?

Arkkipiispa emeritus Kari Mäkinen toteaa Pruukin kirjassa: ”Irja oli tavallaan työpaikkakiusattu, mutta piispat eivät olleet ainoita kiusaajia.”

Voiko olla totta, että kirkon ylimmässä johdossa on siedetty tällaista? Miten kiusaajat hoitavat seurakuntien kaitsemisensa tällaisissa asioissa omissa hiippakunnissaan? Yliopistonlehtori Outi Lehtipuu toteaa, että vaikka kiusaajat eivät kykenisi ottamaan sanojansa takaisin tai myöntämään olleensa väärässä, heidän pitäisi pyytää anteeksi käyttämäänsä kieltä.

Nyky-yhteiskunnan kontekstuaalisuuden korostamisessa on myös mitä ilmeisemmin ollut Irja Askolaan kohdistuneen kritiikin siemen. Tekikö kontekstin huomioiminen Irja Askolan teologiasta joidenkin mielestä liian maallista ja arkipäiväistä, piispalle sopimatonta?

Hengellinen ja palveleva

 ”Kirkon johtajien tärkein tehtävä on välittää hengellistä sanomaa”, toteaa Irja Askola. Se on olennaista. Piispan vakuuttavuus on hengellisessä sanomassa ja sen soveltamisessa. Virkamiesmäisyys ei todellakaan luo kirkolle kasvua.

Ensimmäisestä naispuolisesta piispastamme muotoutui palveleva johtaja. Kirkkoherra Hans Tuominen toteaa, että Askola loi uudenlaista piispakulttuuria, hän oli sillä tavalla palvelijan paikalla. Seurakuntien kaitseminen on tietenkin piispan työssä keskeinen palvelutehtävä. Kirjassa tuodaan esille Irja Askolan tapa kohdata seurakuntia ja pyrkiä strategiseen suunnitteluun jaetun johtamisen periaatteella. Se, että seurakuntien johtajuuden ja strategioiden muutosta Irja Askolan aikana ei laajemmin pureta kirjassa on ymmärrettävää. Se on selkeästi toisenlaisen tutkimuksen ja teoksen asia.

Irja Askolan teologista kieltä on myös runojen pelkistetty kieli ja siihen sisältyvä armollinen uskon salaisuus. ”Ymmärsin, että teologiaa voi sanoittaa myös runomuodossa”, toteaa Irja Askola. Ei siis ihme, että virsikirjan sanat, virsien uudistus ja teologia kiinnostivat Askolaa ja hänen ystäviään. Se sysääkin esille toiveen: jospa Irja Askolalla olisi vielä voimia omankin virsirunouden kirjoittamiseen.

Kirjan lopussa Irja Askola puhuu lyhyesti kuolemasta ja hauraudesta. Hänen sanansa lohduttavat meitä kaikkia hauraita ja kuolevaisia.

Johtajilta johtajalle

Kirjaan on haastateltu vahvoja ja rohkeita suomalaisia naisia. On erinomaista, että Heli Pruuki on saanut kirjaansa haastateltaviksi näin mittavan määrän naisjohtajia: entinen presidenttimme ja pääministerimme, Suomen Pankin pääjohtaja ja Helsingin Sanomien päätoimittaja sekä nykyinen EU-komissaari, ulkoministeri ja valtiovarainministeri. Edustava lista kertoo Irja Askolan yhteiskuntasuhteiden voimasta ja hänen nauttimastaan arvostuksesta.

Tapa, jolla naisjohtajat puhuvat Irja Askolasta on ytimekästä, ei kankeaa, vaan lämmöllä ja osanotolla lausuttuja kommentteja. Monet haastatellut ovat olleet ensimmäisiä naisia omissa tehtävissään ja kokeneet mitä ilmeisemmin paljon samaa kuin Askola.

Kirjan johtajuutta käsittelevät luvut sisältävät suuren määrän viisasta ajattelua johtajuuden merkityksestä ja johtajana toimimisesta. Kirja korostaa ymmärrettävästi naisen roolia kirkossa ja yhteiskunnassa, mutta ennen kaikkea on kysymys johtajuudesta sellaisenaan.

Irja Askolan mielestä johtajuudessa olennaista on se, että uskaltaa käyttää mandaattia, jonka on saanut. Jos johtaja ei sitä käytä, hän pettää valitsijansa. Mandaatilla tehdään sitä, mikä on arvokasta, tärkeää ja mahdollista. Helsingin Sanomien ensimmäinen naispäätoimittaja Reetta Meriläinen korostaa, että mandaatilla voi vaikuttaa asioihin, jotka eivät ole kunnossa. Hän korostaa luottamusta ja lisää: ”Oikeudenmukaisuus on johtajan tärkein ominaisuus. Reiluuden kokemus liittyy aina johonkin asiayhteyteen. Perimmäinen vastuu on johtajalla riippumatta siitä, tietääkö hän asiasta tarpeeksi.”

Aito pappi ja runoilija

Monet haastatellut kuvaavat Irja Askolaa ystävänä. Valtiovarainministeri Annika Saarikko toteaa, että ystävät voivat kertoa Askolalle kipeistä asioistaan, elämän suurista kysymyksistä. Entinen Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen toteaa puolestaan: ”Hän (Irja Askola) on hurjan lämmin ja aito pappi; Raamatun perussanomaa, rakkauden sanomaa välittävä pappi ja ihminen, ystävä.”

Kulttuurivaikutuskaan ei jää pimentoon. Heli Pruuki palauttaa mieleen, miten loistava runoilija Irja Askola on. Runokokoelma vuodelta 2006 Jos olet, ole nyt on siitä hyvä osoitus. Kokoelman runoja siteerataankin monissa kohdin, yleensä päälukujen alussa.

Lohdutus ja siunaus

 Irja Askolan isä kuoli, kun hän oli 8-vuotias. Lapsen surun suuruutta ei tuohon aikaan tunnistettu, mutta viisas opettaja näki lapsen surun ja antoi Irjalle lohdutukseksi valkoisen tulppaanin. Tuon valkoisen tulppaanin merkitys oli 8-vuotiaalle Irjalle järisyttävän suuri. Se osoitti, miten tärkeitä pienet symboliset teot voivat olla.

Sydänten piispa on kirja, joka kertoo monista lohduttavista sanoista ja lohduttaa samalla myös lukijaa. Se on myös hieno myötätunnon osoitus ensimmäiselle naispuoliselle piispallemme.

Heli Pruukin viisas kirja on kuin tuo 8-vuotiaan Irjan saama valkoinen tulppaani.

Irja Askola pitää Herran siunauksen lukemista kaikkein koskettavimpana tehtävänä papin työssä. Siunauksen sanat hän on kirjoittanut myös runokirjaansa Jos olet, ole nyt:

Sinun katseltavaksesi

koko tähänastinen matkani

kaikki ne, jotka täällä tapasin

ne, joiden kanssa elän ja olen koti

ne, jotka asuvat enää sydämessäni

ne, joita kaikesta huolimatta

yhä muistan

ja nekin, joita en haluaisi

enää muistaa

siunattaviksesi

kaikki me

 

Arvioitu teos: Heli Pruuki: Sydänten piispa Irja Askola. Helsinki: Tammi 2022. 317 s. + kuvaliite.


Kirjoittaja

Pertti Poutanen on karjalaiset sukujuuret omaava pastori (el.) ja kuvataiteen tekijä. Hän on toiminut suurimman osan työelämästään kristillisissä järjestöissä nuoriso-, lähetys-, merimieskirkko- sekä monikulttuurisuustyössä. Hän on ollut Suomen Lähetysseuran julkaisujohtajana, Kirkkopalveluiden kustannusjohtajana sekä Kirjapajan kustannuspäällikkönä sekä useissa lehdissä eri rooleissa.


'Villiruusun tuoksua – Sydänten piispa Irja Askola' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.