Kirkolliskokous päätti suuressa viisaudessaan marraskuussa turhaa hätiköintiä välttääkseen lähettää varsin kauan vireillä olleen diakonaattiuudistuksen takaisin kirkkohallituksen hyvään valmisteluun.
Ansiokas esitys sisälsi yhden kohdan, joka kaipaa pientä lisäpohdiskelua. Tämä on kysymys siitä, mihin diakonian virkaan vihkimys perustuu pohjimmiltaan. Onko kyse jumalallisesta säätämyksestä vai inhimillisestä harkintavallasta (iure divino vai iure humano)?
Luterilaisten tunnustuskirjojen yksi haaste asian suhteen on, että erityisesti Paavin valta ja johtoasema -kirjoitelman ansiosta virka nähdään usein yksisäikeisenä. On siis olemassa jumalallisena säätämyksenä vain papinvirka, josta esimerkiksi piispanvirka ei asiallisesti eroa muuten kuin inhimillisen säätämyksen perusteella. Muita virkoja ei ole jumalallisen oikeuden puolesta. Käytännössä tämä ratkaisu taisi kyllä syntyä sen takia, että näin reformaatiossa päästiin eroon paavin messissä pysyneistä piispoista, mutta ei anneta sen häiritä enempää.
Diakoniaan vihkiminen nähtiin siis esityksessä edeltävästä johtuen olevan ensisijaisesti inhimilliseen harkintaan perustuva ratkaisu. Tästä seuraa toisaalta se, että miksi ihmeessä pysähtyä tähän? Monesti perustellaan – ihan oikein – että kaikki seurakunnan työntekijät tekevät pohjimmiltaan evankeliumin työtä. Inhimillisin perustein voitaisiin siis vihkiä myös näihin virkoihin.
Uusi kirkolliskokous voisi siis ratkaista tämän kysymyksen helposti. Vihitään kaikkiin virkoihin! Uusina ordoina voisivat olla siis suntiootti, keittäjäätti, hiippakuntasihteeriitti, vahtimestari-siivoojaatti ja erityisesti erityisammattimiestiitti.
Artikkelikuvassa on aiempia kirkolliskokousedustajia. Kuva: Kirkkohallitus/Aarne Ormio.
