Protestantit Venäjällä ja Ukrainassa
Protestantit ovat Venäjällä vähemmistö, johon kuuluu alle prosentti kansalaisista. Suurin osa venäläisistä protestanteista on evankelisia baptisteja, ja suurin rekisteröityjen seurakuntien määrä taas on helluntailaisilla.
Venäjän kolme isoa protestanttisten kirkkojen unionia ovat: presidentti Petr Mitskevichin johtama baptistien unioni; Venäläinen evankelisten kristittyjen baptistien liitto (Rossijski sojuz evangelskih Hristian baptistov) sekä kaksi lähes samannimistä helluntailaisten unionia: piispa Eduard Grabovenkon johtama Venäläinen evankelisen uskon kristittyjen helluntailaisten kirkko (Rossijskaja Tserkov hristian very evangelskoi pjatidesjatnikov), josta käytetään lyhennettä RTsHVE, ja piispa Sergei Rjahovskin johtama Venäjän evankelisen uskon kristittyjen yhdistynyt liitto (helluntailaiset) (Rossijski obedinennyi sojuz hristian very evangelskoi (pjatidesjatnikov), jonka lyhenteeksi on vakiintunut ROSHVE. Protestanttisten kirkkojen ryhmässä luterilaisuus on hyvin pieni vähemmistön vähemmistö.[1]
Protestantit ovat vähemmistö myös Ukrainassa, mutta väestöstä kuitenkin 2–3 prosenttia on protestantteja, ja yli neljännes maassa rekisteröidyistä kirkkokunnista on protestanttisia kirkkoja. Ukrainan protestanttisella moninaisuudella on pitkä historia, sillä evankelinen liike ja baptistit ovat Pietarin ja Kaukasian reittien lisäksi tulleet Venäjälle Ukrainan kautta. Neuvostoliiton ensimmäisen helluntaiseurakunnan taas perusti Ivan Voronaev neuvosto-Ukrainan Odessaan 1920-luvulla. Neuvostoaikana Ukrainaa pidettiin Neuvostoliiton ”raamattuvyöhykkeenä” ja uskonnoilla oli enemmän vapauksia, muun muassa julkaisutoimintaan liittyen, kuin neuvosto-Venäjällä.[2]
Ukrainassa ja Venäjällä uskontolainsäädäntö on myös kulkenut eri suuntiin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Neuvostoliiton vuoden 1990 uskonnonvapauslakia, joka antoi yhtäläisen aseman kaikille uskonnoille, alettiin Venäjällä kritisoida heti ja sitä kiristettiin jo vuonna 1997. Ukrainassa sen sijaan vuoden 1990 demokraattinen uskontolaki jäi voimaan. Ukrainan perustuslakiin on myös kirjattu uskonnollisen moninaisuuden ihanne, toisin kuin Venäjällä, eikä Ukrainassa myöskään ole ollut Venäjän tavoin vain yhtä vahvaa ortodoksista kirkkoa, mikä on myös vaikuttanut Ukrainan uskonnolliseen moninaisuuteen.[3]
Ukrainan ja Venäjän protestanttien välit ovat historiallisesti läheiset. Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ukrainalaiset perustivat monia evankelis-karismaattisia kirkkoja Venäjälle ja olivat niissä pastoreina viime vuosiin asti. Suhteet ovat kuitenkin kiristyneet Venäjän Krimin valtauksesta lähtien, jolloin venäläiset protestantit eivät kritisoineet naapurimaan osittaista valloittamista. Muun muassa ROSHVE:n piispa Sergei Rjahovski vieraili Krimillä, jota ukrainalaiset pitivät avoimena tukena Venäjän Krimin valtaukselle. Edes patriarkka Kirill ei osoittanut yhtä suoraa tukea Krimin valtaukselle tuossa vaiheessa.
Venäjän protestanttien reaktioita Venäjän sotaan Ukrainaa vastaan
Kun Venäjä helmikuussa 2022 aloitti aggressiivisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, venäläiset kirkot reagoivat eri tavoin. Yleisin reaktio oli täysi hiljaisuus. Taustalla vaikuttivat muistot neuvostoaikaisista maanalaisia ajoista, jotka ovat jättäneet saarretun kirkon mielialan sekä yrityksen pysyä omalla uskonnollisella alueella mahdollisimman kaukana yhteiskunnasta. Venäjällä ihmiset nopeasti tietävät, mitä uusia lakeja tulee noudattaa ja mitkä eivät ole niin tärkeitä. Nyt moni osasi vaieta. Näin ovat pääosin toimineet esimerkiksi RTsHVE ja baptistit. Baptistiunionin viestinnässä ei puhuta sodasta tai ”sotilaallisesta erityisoperaatiosta” mitään, mutta käytetään kuitenkin Venäjän propagandistien ilmauksia, kuten ”ystävällismieliset maat”. Liki ainoaksi baptistiunionin toimeksi, jonka voi tulkita protestiksi maan hallitusta vastaan, on jäänyt toive saada vapautus liikekannallepanosta uskonnollisen vakaumuksen vuoksi, mutta tämä on viranomaisten taholta jätetty huomiotta. Osassa evankelisia ja baptistikirkkoja politiikasta puhuminen on kirkoissa jopa kielletty kirkosta erottamisen uhalla.
Hiljaisuus oikeutetaan vetoamalla siihen, että kirkko ei ole mukana politiikassa. Myös Venäjän toimien jonkinlaisesta hyväksymisestä neuvotellaan. Venäläisen evankelisuuden tutkijoiden Nadezhda Beljakovan ja Vera Kljuevan mukaan saatetaan pohtia, että sodan tosiasiallinen syy on ulkomailla. Tällöin ei puhuta Venäjän hallituksen tukemisesta ja sen politiikan hyväksymisestä kokonaisuutena, mutta kuitenkin pohditaan, että ”kollektiivinen länsi” on syyllinen. Monet evankeliset ovat vakuuttuneita, että lännessä on valtava moraalinen rappio ja Venäjän presidentin puhe traditionaalisista arvoista saa vastakaikua. Sodan vastustamista jarruttaa vakuuttelu: ”Emme tiedä mitään loppuun asti, he eivät kerro meille totuutta. Pysytään siis hiljaa.”[4]
Toinen tapa, jota helluntailaisissa piireissä on ollut esillä, on kutsut laajamittaiseen rukoukseen ja paastoon ”tilanteen puolesta Ukrainassa”. Molemmat helluntaiunionit ja niiden suurimmat jäsenkirkot Venäjällä kutsuivat rukoukseen ja paastoon heti sodan syttymisen jälkeen, mutta nämä rukouskutsut ovat vuoden aikana vähentyneet tai jääneet kokonaan pois.
Kolmatta reaktiota sotaan ilmentää ROSHVE:n muutos yhä patrioottisempaan suuntaan. Sen kotisivu on kuluneen vuoden aikana alkaneet osoittaa yhä selvemmin tukea Venäjän linjalle. Piispa Rjahovski on ainoana protestanttina Venäjän federaation presidentin alaisuudessa toimivan uskonnollisten yhdistysten yhteistyöneuvoston pysyvä jäsen. Tässä ominaisuudessa hän oli maaliskuussa 2022 mukana Venäjän duuman Traditionaaliset uskonnot natsismia ja fasismia vastaan 2000-luvulla -pyöreän pöydän keskustelussa, jossa hän varsin epämääräisin sanakääntein puolusti Venäjän toimia ja vakuutti, etteivät he liiku vihasta vaan vain rakkaudesta, joka voi poistaa pahan.
Rjahovski oli myös mukana syyskuun lopussa Venäjän yksipuolisessa vallattujen alueiden liittämistilaisuudessa Kremlissä, ja sen jälkeen kertoi aikovansa perustaa seurakuntia näille alueille. Vuoden 2023 tammikuussa Venäjän valtion duuman pyöreänpöydän keskustelussa: Kirkko, valtio, armeija: yhteistyön historiallinen traditio ja nykyaikaiset aspektit, Rjahovski kertoi, että hänen edustamiensa protestanttisten tunnustuskuntien periaatteellinen positio on aina olla kansansa kanssa.
Ukrainan protestantit eivät ole katsoneet Venäjän protestanttien toimintaa tyytyväisinä. Heidän mukaansa Venäjän protestantit ovat hyvin varovaisia, pelkäävät negatiivisia seurauksia eivätkä toimi yhteiskuntansa omatuntona. He ovat pyytäneet henkilökohtaisissa yhteydenotoissa ja avoimissa kirjeissä sodan vastustamista, selitystä Rjahovskin sanoista valtion duumassa tai kirkkojen irtaantumista Rjahovskin unionista. Erityistä ihmetystä on herättänyt lause ”Miten voi tappaa rakkaudella?” Kun näihin ei ole tullut muuta vastausta kuin ympäripyöreitä ja sekavia ”vain Kristuksen rakkaus voittaa pahan” -vastauksia, monet ukrainalaiset kirkot ovat katkaisseet suhteet venäläisiin sisarkirkkoihin.[5] Rjahovski on sanonut, että ukrainalaiset vaativat liikaa, eivätkä he aio tehdä vaadittua. Hänen mukaansa vaatimukset on tehty maailmalla leviävän russofobian hengessä. Myös hän vetoaa evankeliseen opetukseen: kirkko ei ole osallinen politiikkaan.
Rjahovksi kuitenkin nähdään niin poliittisena toimijana, että Ukrainan presidentin Volodimir Zelenskyin Kansallinen turvallisuus- ja puolustusneuvosto lisäsi hänet tammikuussa 21 ortodoksipapin kanssa pakotelistalle Venäjän Ukrainaa vastaan käymän sodan julkisesta tuesta ja oikeuttamisesta. Helluntaipiireissä tämä on otettu osin kunnianosoituksena. Venäjän hallitusmyönteisen uskontoanalyytikko Roman Lunkinin mukaan evankelisten menneisyyden haaveet ovat toteutuneet: ”Rjahovskin sisällyttäminen Moskovan patriarkaatin edustajien joukkoon Ukrainan presidentin pakotelistalle — vahvisti protestantismin uuden roolin nyky-Venäjällä. Protestanttinen yhteisö on löytänyt paikkansa sosiaalisella sfäärillä, ja viranomaiset puolestaan ovat määrittäneet sen paikan valtion politiikassa – itse asiassa ortodoksisuuden yhteyteen”. Kremlin propagandaan nojaten Lunkin päättelee, että helluntailaisuuden kasvojenpesussa auttoi Jarovajan lain perusteella tehty lähetystyön kontrolli 2016 sekä 2021 alkaen tehdyt ”Ukrainan ja muiden länsimaisten kirkkojen puhdistamiset Venäjällä”.[6]
Vielä yksi reaktio sotaan on ollut aktiivinen toimiminen eli kirkkojen tekemä vapaaehtoistyö Ukrainan pakolaisten parissa. Myös tämä on herättänyt monenlaisia tunteita rajan eri puolilla, mutta monelle ruohonjuuritason työ tai rahan lahjoittaminen siihen ovat ainoita mahdollisuuksia toimia. Luhanskista ja Donetskista on usein mahdollista matkustaa vain Venäjälle niin sanottuja humanitaarisia käytäviä pitkin. Evankeliset toimijat ovat auttaneet pakolaisia Venäjällä ja nämä verkostot ovat myös auttaneet osan paenneista jatkamaan matkaa Pohjoismaihin ja Baltian maihin.
Kirkkojen liikkumatila ja viranomaisten antamat signaalit
Protestanttisten kirkkojen liikkumatila on Venäjällä pieni. Moni sotaa avoimesti vastustanut pappi on lähtenyt Venäjältä. Moni kirkko on myös lähtenyt Rjahovskin unionista, mutta sitä ei sisäpiirilähteiden mukaan tulla koskaan kertomaan virallisesti. Yksittäiset baptistipapit ovat kritisoineet avoimesti sotaa, mutta he ovat usein itse lähteneet baptistien unionista. Vaikka he ovat itse avoimesti sodanvastaisia, tutkijat ovat eettisesti vaikeassa tilanteessa nimeämällä heitä. Venäjällä on nyt yleistä laatia luetteloita eri kansalaisryhmien kannasta Venäjän sotaan Ukrainaa vastaan, mikä aiheuttaa yksilöille vaaraa.
Jo maalis-huhtikuussa FSB:n (Federalnaja sluzhba bezopaznosti) upseerit vierailivat kirkkojen johtajien luona ja suosittelivat olemaan puhumatta ”akuuteista poliittisista aiheista”. Beljakovan ja Kljuevan anonyymisti haastattelemien evankelisten mukaan peruslinja on se, että kirkot pysyvät hiljaa ja viranomaiset ovat tyytyväisiä. Tämä koskettaa suurinta osaa kirkkoja, mutta niiden, jotka saavat valtionavustuksia, on osoitettava lojaaliutensa selkeämmin, kuten mitä ilmeisimmin ROSHVE:n tapauksessa. Osa kirkoista myös pyrkii olemaan ottamatta avustuksia valtiolta, sillä ”viranomaisten läheisyydestä on maksettava”.[7]
Kirkoilla on koko ajan uhkana, että niitä pidetään ulkomaisina agentteina, koska protestanttisuudella on läntisen uskonnon leima ja myös monia kontakteja länteen. Viranomaiset antavat ajoittain signaaleja siitä, mitä mielivaltaista voisi tapahtua. Esimerkiksi latvialaisperustainen uuskarismaattinen Uusi sukupolvi -kirkko oli elokuussa eri puolilla Venäjää ratsioiden kohteena. Jehovan todistajien tavoin se on julistettu ei-toivotuiksi Venäjällä, jota perustellaan väitteellä, että se tukisi Venäjällä kiellettyä Ukrainan Azov-pataljoonaa.
Lopuksi
Neuvostoliiton traumaattinen kokemus vainojen pelosta ja taito olla hiljaa ja näkymättöminä ovat tulleet hallitsemaan venäläisten protestanttien valtavirtaa. He ovat psykologisesti puristuksessa. Samaan aikaan uskovat myös käyttävät nykyistä tilannetta yrittäessään legitimoida asemansa viranomaisten silmissä. Tämän vuoksi Venäjän evankelisia johtajia ei Beljakovan ja Kljuevan mukaan pidä nähdä vain passiivisina uhreina: Neuvostoliiton kokemus antoi heille taitoa olla vuorovaikutuksessa epäystävällisten viranomaisten kanssa, löytää kompromisseja heidän kanssaan ja kehittää omia selviytymisstrategioitaan.[8] Suurin osa kirkoista tasapainottelee ei-toivotun organisaation ja Putinin hallinnon mielistelijän välimaastossa.
Kirjallisuus:
Appeal to the pastors and ministers 2022 https://www.wolukr.org/appeal-to-the-pastors-and-ministers-of-the-word-of-life-fellowship-of-churches-in-russia/, viitattu 17.2.2023.
Beljakova, Nadezhda & Kljueva, Vera (2023) Rossijskie evangeliki v lovushke (Venäläiset evankeliset ansassa) https://shaltnotkill.info/rossijskie-evangeliki-v-lovushke…/ Viitattu 13.2.2023.
Kliueva Vera (2020) Soviet Pentecostals: The Exclusivity of the Excluded. Teoksessa: Mikeshin I. (toim.), Eight Essays on Russian Christianities. St Petersburg: Center for the History of Ideas, 132-155.
Lunkin, Roman (2023) Mechti protestantskoi Rossii. Kak evangelskie hristiane stali patriotami (Venäjän protestanttien haaveet: Miten evankelisista kristityistä tuli patriootteja). https://www.ng.ru/ng_religii/2023-01-31/9_544_dreams.html, viitattu 15.2.2023.
Löfstedt Torsten (2017) Pentecostals and Charismatics in Russia, Ukraine, and Other Post-Soviet States: History and Future Prospects. Teoksessa: Vinson S. – Yong A. – Lake M. (toim.) Global Renewal Christianity: Spirit-Empowered Movements Past, Present, and Future: Volume 4: Europe and North America. Florida: Charisma House, 19-32.
Wanner Catherine (2007) Communities of the Converted: Ukrainians and Global Evangelism. Ithaca: Cornell University Press.
—(2009) Missionaries and Pluralism: How the Law Changed the Religious Landscape in Ukraine, Teoksessa: Onyshkevych L.Z. – Rewakowicz, M.G. (toim.) Contemporary Ukraine on the Cultural Map of Europe. Armonk: Routledge, 89-100.
Viitteet
[1] Venäjällä toimii lisäksi pienempiä kirkkounioneja, joista voi mainita Evankelisten kristittyjen yhdistynyt kirkko (Obedinennaja tserkov hristian vey evangelskoi), joka on tällä hetkellä ainoa entisten neuvostomaiden helluntailaiset seurakunnat yhdistävä liitto. Yhdistyksellä ei ole virallisesti rekisteröityä rakennetta ja se pitää kiinni Neuvostoliiton perinteestä rajoittaa yhteyksiä valtioon. Beljakova & Kljueva 2023.
[2] Wanner 2007; Kliueva 2020.
[3] Wanner 2009; Löfstedt 2017.
[4] Beljakova & Kljueva 2023.
[5] Esim. Appeal to the pastors and ministers 2022.
[6] Lunkin 2023.
[7] Beljakova & Kljueva 2023.
[8] Beljakova & Kljueva 2023.
