Ukrainan traagisessa kriisissä kulkee mukana väite Ukrainassa vaikuttavasta läntisen kulttuurin tahraisuudesta ja rappiosta. Venäjän johto ja osa kansaa näkee jonkin oudon mahdin uhkaavan heidän maataan. Olisiko mahdollista ottaa tämä Venäjän kansallisen ilmapiirin tosiasia realismin lähtökohdaksi ja rakentaa tietä eteenpäin liennytystä etsien? Tällä jännitteellä on poliittisten ja turvallisuustekijöiden lisäksi vahvat maailmankatsomukseen ja uskonnollisiin katsomuksiin liittyvät kulttuuriset ainesosat. Osoituksena ovat Euroopassa vaikuttavien kirkkokuntien julkistamat vetoomukset ja toisaalta Venäjän ortodoksikirkon ja kansallismielisten ideologien ulostulot. Vartijan artikkelit ovat valottaneet Ukrainan kriisin kirkollisia kytkentöjä hyvin.
Voisiko lännen rappiota koskevan väitteen ja Venäjän huolen nostaa vakavan kirkollispoliittisen dialogisen prosessin aiheeksi kansainvälisesti näkyvällä tavalla? Jospa Suomen kirkkokunnat, piispojen yhteisenä aloitteena, ehdottaisivat kansainvälistä ”totuuskomissiota” kokoontuvaksi Helsingissä? Sellaisen voisi aloittaa seminaari, jossa olisi mukana
– suurten kirkkokuntien edustajia Venäjältä, naapurimaista, Ukrainasta ja EU:sta.
– näiden maiden ulkoministeriöiden edustajia
– tutkijoita yhteiskuntatieteiden, kansainvälisen oikeuden, politiikan tutkimuksen, uskontososiologian ja ekumeniikan jne aloilta.
Tarkoituksena olisi nostaa Venäjän ilmaisema huoli ja epäluulo analysoitavaksi, sanoitettavaksi ja auki puhuttavaksi. Samalla molempien osapuolien vääryydet, mukaan lukien sotarikokset tulisivat läpivalaistuiksi neutraalia keskustelua tavoitellen pikemmin kuin syyttäen. Tämän voisi sysätä liikkeelle aloite Suomen kirkoilta. Arkkipiispa Tapio Luoma voisi ottaa soihdun käteen, pirauttaa veljeskirkkojen piispoille ja ulkoministerille, muutamille MEPeille jne. Liitän mukaan myös hieman yleisemmän haasteen ja kysyn: Tarvitaanko Euroopassa kansainvälinen julkisen sanan neuvosto?
Valhemedia, valeuutiset, trollitehtaat ja vihamielinen hybridivaikuttaminen kuvaavat tämän ajan media-skeneä. Vaikutukset ulottuvat kansalaisten turvallisuuteen, kulttuuriin ja ajan ilmapiiriin. Tämä tapahtuu aikana, jolloin maailmaa myllertävät monet kulttuurin murrosprosessit, sodat ja pakolaisaallot, maailmankatsomusten ja uskontojen väliset todelliset tai provosoidut jännitteet. Globaaliksi paisunut informaation koski, verkkomedian eri järjestelmät ovat rakentavien tarkoitusten lisäksi erilaisten konnuuksien alustana.
Ukrainassa tämä muuttui yhtäkkiä raa’aksi todellisuudeksi. Professori Jarno Limnell kirjoitti 2016 artikkelissaan profeetallisesti:
”Turvallisuuden muutos on nopeampi kuin koskaan ihmiskunnan historiassa aikaisemmin. Suomen turvallisuusympäristöä leimaa myös ennalta-arvaamaton epävakaus. Tämä tarkoittaa sitä, että odottamattomia tilanteita tulee hyvinkin nopeasti. Lisäksi digitaalisen ja fyysisen maailman monimutkaisuus on pakottanut meidät elämään keskellä täysin uutta turvallisuusympäristöä.”
On aika kysyä, tarvitaanko kansainvälisen yhteistyön elin, mediatuomioistuin tai -raati, jolla olisi valtaa arvioida mediasisältöjen laatua ja todenperäisyyttä ja seuloa esiin selviä virheitä ja vahingoittamiseen tähtääviä sisältöjä ja motiiveja. Selvästi rikolliset puuhat kuuluvat Interpolin kaltaisen poliisiyhteistyön piiriin, mutta pahantahtoinen trollaus, poliittinen tai muu valhemedia ja huijaava tiedotus lipsuu kaiken valvonnan läpi liian helposti.
Ehdotan vaikkapa Suomen europarlamentaarikkojen tekevän aloitteen Kansainvälisen Julkisen Sanan Neuvoston perustamiseksi. Aloite voisi aluksi kattaa laajennetun Euroopan käsittäen EU:n, Venäjän ja IVY-maat. Tehtävänä olisi sen toimialueella luoda yhteisesti sovittavia normeja ja hyvän kansainvälisen mediakäytöksen linjauksia eli tulkita hyvää journalistista tapaa, seurata mediasisältöjen laatua ja todenmukaisuutta ja puolustaa sanan- ja julkaisemisen vapautta. Kirjoitin aiheesta 2018.
Nyt kuitenkin Ukrainan vuoksi vielä kiireellisempi asia olisi nopeasti kokoon kutsuttava Eurooppa–Venäjä-jännitettä purkava eettinen komissio, joka paneutuisi itä–länsi-jännitteen ja katkeruuden syihin. Varmaa on, että myöskään vapaudestaan ja edistyksestään ylpeä Eurooppa ei selviäisi reilussa tentissä tahrattomana. Pahennuksen aiheet voitaisiin nostaa pöydälle, ja niiden realistiset mittasuhteet ja uhka tulisivat punnituiksi. Tärkeätä olisi sopia tutkivan journalismin turvaamisesta ja keskustelujen julkaisemisesta mukana olevien valtioiden julkisen palvelun medioissa.
Komission aikaansaaminen voisi olla Euroopan ja Venäjän kirkkojen, poliittisten toimijoiden ja tutkijoiden yhteisen ponnistuksen voimin liikkeelle saatettava hanke, joka jatkaisi sillä globaalien rauhanponnistusten tiellä, josta Helsinki on saanut aiemminkin tunnustusta.
