Sensuroitu.

Vanhan ja Uuden testamentin tekstikritiikin eroista. Vastine Sensuroitu-kirjan kirjoittajille

Kuten toin arviossani esille, olen Uuden testamentin tekstikriitikko ja lähestyin kirjaa luonnollisesti tästä näkökulmasta. Uuden testamentin tekstikritiikin näkökulmasta voidaan tosiaan sanoa, että kirjallisuuskritiikin sotkeminen tekstikritiikkiin on tosiaan ”arveluttavaa tekstikriittistä työskentelyä”. Suurin osa Uuden testamentin tekstikriitikoista haluaa pitäytyä käsikirjoitusnäytössä. Tälle on olemassa hyvät perustelut.

Voidaan kysyä, mitä merkitystä tekstikritiikillä on, jos se ei perustu käsikirjoitusnäyttöön? Eikö siitä tule tällöin kirjallisuuskritiikkiä? Eikö kirjoittajien näkemys tekstikritiikin ja esimerkiksi kirjallisuuskritiikin vuorovaikutuksesta itse asiassa tee tyhjäksi koko tekstikriittisen tutkimuksen? Johtava Uuden testamentin tekstikritiikin konjektuurien puolestapuhuja, Jans Krans, on nimenomaan alleviivannut, ettei kirjallisuuskritiikkiä tule sekoittaa tekstikritiikkiin (The text of the New Testament in contemporary reaearch, s. 617). Kun tämä tulee konjektuurien kannattajalta, se kertoo aika paljon koko Uuden testamentin tekstikriitikoiden asenteesta tähän kysymykseen.

Sensuroitu-kirjan kirjoittajat voivat kyllä olla asiasta eri mieltä tai tuoda esille Vanhan testamentin tekstikritiikin näkemyksiä. Tämä on heidän oikeutensa. Heidän kirjansa kuitenkin käsittelee myös Uuden testamentin tekstikriittisiä kysymyksiä. Eikö siis Uuden testamentin esimerkit olisi kannattanut perustaa laajasti hyväksytylle Uuden testamentin tekstikriittiselle tutkimukselle? Nyt kirjoittajat näyttävät ylenkatsovan oman tieteenalani ansioitunutta tutkimusta. Noudattaako tämä hyviä tieteellisiä käytänteitä? Antaako tämä oikean kuva Uuden testamentin tekstikritiikistä?

Kirjoittajat tuovat vastauksessaan esille, että olisi ollut ”nähdäksemme suorastaan vastuutonta jättää käsittelemättä kirjallisuus- ja redaktiokritiikin tuloksia”. Tämä on varmasti aivan totta. Eikö kuitenkin olisi ollut perusteltua – esimerkiksi tutkimuseettisestä näkökulmasta – kertoa edes muutamalla sanalla näistä muistakin näkökulmista, joita kirjassa käytetään? Kirja on suunnattu suurelle yleisölle, joten kuinka moni oikeasti ymmärtää tarkennuksen: ”Muutokset paljastuvat vertailemalla erillisiä kirjallisia kokonaisuuksia, jotka kuvaavat samoja tapahtumia.”

Voidaan edelleen sanoa, Uuden testamentin tekstikritiikin näkökulmasta, että Markuksen evankeliumin loppuja on tosiaan ainakin neljä. Kirjoittajat voivat olla eri mieltä, mutta Uuden testamentin tekstikriittisessä tutkimuksessa on usein päädytty tällaiseen jaotteluun. Tämä asia selviää hyvin useasta Uuden testamentin tekstikritiikin opuksesta: A textual commentary on the Greek New Testament (Metzger, s. 102–6); The living texts of the Gospels (Parker. s. 124–28); The text of the New Testament (Metzger & Ehrman, s. 322–27). Viimeksi mainittu teos on se kirja, johon Uuden testamentin tekstikritiikistä kiinnostunutta ensiksi kehotetaan tutustumaan. Tässä kirjassa esitetään, erittäin hyvin perustein, ettei Markus loppunut jakeeseen 16:8 (s. 327).

Markuksen evankeliumin lopusta on useita kilpailevia teorioita. Yksi on se, että alkuperäinen loppu on hävinnyt historian hämärään. Tämä idea toistuu jatkuvasti tutkimuskirjallisuudessa (An introduction to the New Testament manuscripts and their texts, (Parker, s. 341). Useat kriitikot siis pitävät Markuksen lyhyttä loppua vanhimpana, mutta epäilevät, ettei Markus alun perin lopettanut kirjaansa siihen. Tämä teorian yhteydessä ei yleensä esitetä teorioita alkuperäisestä lopusta, vaan se jätetään ikään kuin auki. Tästä syystä sitä ei lasketa konjektuuraksi. Tämä selviää tutustumalla tietokantaan The Amsterdam Database of New Testament Conjectural Emendation.

Toisen teorian mukaan (joka kirjassa tuodaan esille) Markus loppui jakeeseen 16:8, jota myöhempi kirjuri täydensi. Tähän voidaan vielä lisätä konservatiiviset tutkijat (näiden määrä on kasvussa), joiden mukaan meidän kirkkoraamatussammekin esiintyvä pidempi versio olisi alkuperäinen. Kun nämä asiat ynnätään yhteen, voidaan sanoa, että varsin suuri joukko Uuden testamentin tekstikriitikoista – sekä edesmenneistä että nykyään vaikuttavista – ei pitänyt jaetta 16:8 Markuksen alkuperäisenä lopetuksena.

Käytin arviossani sanaa virhe, jos jokin asia kirjassa ei täsmännyt Uuden testamentin tekstikritiikin uusimman tutkimuksen tai alan vakiintuneiden käsitysten kanssa.

Luettuani kirjoittajien vastineen olen entistä enemmän vakuuttunut siitä, että vuorovaikutusta Vanhan ja Uuden testamentin tekstikritiikin välillä on Suomessa lisättävä. On istuttava alas ja puhuttava näiden eri tutkimusalojen eroista ja yhtäläisyyksistä. Jos kirjoittajien puheet Vanhan testamentin tekstikritiikin tilasta pitävät laajemmin paikkansa, ovat nämä kaksi alaa erkaantumassa toisistaan. Henkilökohtaisesti en oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella.


Hyytiäinen.

Kirjoittaja

Pasi Hyytiäinen on Helsingin yliopiston teologian tohtori. Hänen eksegetiikan väitöskirjansa vuodelta 2022 on "Changing Text of Acts of the Apostles : Depicting Manuscript Histories Using Computer-Assisted Stemmatological Methods".


© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2020.