Perusta-lehden 1/2021 pääkirjoituksessa ”Kun Jumala menetetään, menetetään myös ihmisyys” Santeri Marjokorpi hahmottelee kuvaa maailmasta, jossa valistus ja kristinusko ovat kuin pelilaudan vastapuolet. Hän kuvaa hyökkäilyn kristinuskoa vastaan alkaneen tästä asetelmasta. ”Valistusajattelijat rakensivat myyttiä pimeästä keskiajasta, jonka uskonnollisen pimeyden jälkeen valistuksen mukana vihdoin järjen valo tuli maailmaan”. Tämä tulkinta on uskoakseni osin puolustettavissa.
Skientistinen maailmankuva, tiedeoptimismi ja teknologiahybris ovat ottaneet vauhtia valistuksen perinnöstä ja luoneet läntisissä yhteiskunnissa voimia, joiden hedelmiä ovat monituisen siunauksen ja edistyksen lisäksi myös surulliset lieveilmiöt ympäristöhuolesta elämän ja kulttuurin myrkyttymiseen ja uskonnonvastaisuuteen eri tavoilla. Artikkeli kääntää kuitenkin tämän havainnon fundamentalismiuskon sotahuudoksi liberaalin ja humanistisen kristinuskon ihanteita vastaan. Konservatiivisen kristinuskon tulkinnan katsotaan joutuneen 1800-luvulla heränneen historialliskriittisen raamatuntutkimuksen hampaisiin, ja tähän juureen kirjoittajan väittämän mukaan palautuu Euroopan kulttuurin alamäki.
Toisenlainen tulkinta on mahdollinen. Keskitien kristillisyys, matalakirkollinen ihmiskasvoinen uskonnollisuus on jäänyt kahdelta suunnalta tulevan hyökkäilyn maaliksi. Toisaalla hengellisyyttä halveksiva materialistinen ja tieteellisyyteen vetoava uskonnonvastaisuus. Oikealta laidalta tuijottavat kirkollisten etupenkkien kaaderit, raamattufundamentalismi, liberaalia kristinuskoa ja suvaitsevuutta moittiva henki. Maltillinen suvaitseva kirkko voisi muodostua maailman kaipaaman henkisen uudistuksen ja syväekumenian voimaksi. Nyt se vaivaantuu ja kituu vihamielisessä maastossa materialistisen uskonnon halveksunnan ja tosiuskolla haarniskoidun väen välissä hengitysilman loppuessa.
Eurooppaa äkäilevä Douglas Murray
Perustan pääkirjoitus viittaa yllättävään tahoon ja luullakseni tämän hieman kverulentin hahmon tarkoituksia taivuttaen. Artikkelin kiinnostava perustelu on viittaus brittiläisen Douglas Murrayn ajatuksiin. Tämä debatoiva kirjailija (The Madness of Crowds, The Strange Death of Europe) on nostattanut otsikoita ja kerännyt somehuomiota ympäri maailman. Douglas Murrayn mukaan kristinusko antoi Euroopalle vuosisatojen ajan energiaa ja luomisvoimaa ja on maanosamme kulttuurin saavutusten taustalla katedraalien rakentamisesta klassisen taiteen saavutuksiin. Tämän perustan sitten 1800-luvun raamattukritiikki pilasi. Eurooppa oli rakennettu kristilliselle tarinalle, ja sen haastaminen vei pohjan eurooppalaiselta sivilisaatiolta.
Kristinuskon ratkaisevasta vaikutuksesta Euroopan sielun ja menestyksen taustalla olen vahvasti samaa mieltä mutta haastan kirjoittajan tarkistamaan käsitystä 1800-luvulla virinneen kriittisen raamatuntutkimuksen osuudesta. Hieman yksinkertaistaen tämä osoitteleva tulkinta kuuluu: historiallinen raamatuntutkimus, tekstikritiikki ja hermeneuttinen eksegeesi turhensi klassisen uskonnon opit ja loi tilalle vapautettua ihmistä palvovan ihmisuskonnon, josta virisi liberalismi, sosialismi, kommunismi ja kansallissosialismi.
Seuraava lainaus osoittaa, miten maailmahistorian kiistattomasti kauheat katastrofit saadaan tuoduksi sellaisen lukuvalon alle, joka tekee kristinuskon liberaalin humanismin suuntauksesta vähintään osasyyllisen. Sitaatti on Perusta-lehden pääkirjoituksesta, joten en tiedä onko muotoilu peräisin Douglas Murrayn teoksista vai lehden Santeri Marjokorven kynästä:
Liberalismi palvoi vapautettua yksilöä, kommunismi kollektiivista ihmisjoukkoa ja kansallissosialismi tiettyä ihmisryhmää, jonka katsottiin olevan rodullisesti tai muuten muiden ihmisten yläpuolella. Kaikissa näissä ajatussuuntauksissa keskeistä oli kuitenkin usko ihmiseen ja hänen ylivertaisuuteensa. Ne olivat sikäli kaikki pohjimmiltaan humanistisia projekteja.
Historiallinen raamatuntutkimus ja humanismi ovat siis osittain syyllisiä tai tausta-aiheuttajia mm. maailmansotien kauhuihin, gulagien ja keskitysleirien uhreihin. Liberaali uskonnollisuus on kuin pahan alkujuuri.
Toiseus ja fasismin romantiikka
Artikkelin kirjoittaja mainitsee, että Douglas Murray on julkisesti homoseksuaali ja ateisti. On hienoa, että Perustan toimittaja Santeri Marjokorpi arvostaa kirjoittajaa ja hänen tekstiään huolimatta näistä seikoista, jotka olisivat saattaneet eräissä piireissä olla hylkäämisen peruste. On tärkeätä tuoda esiin myös Murrayn voimakas islamin vastaisuus ja etnonationalistinen kiihkeys. Hän edustaa niitä henkisiä virtauksia, jotka saivat Britannian eroamaan Euroopasta, jonka monikulttuurinen suvaitsevaisuus ja maahanmuuton muokkaama katukuva häntä ilmeisesti inhottaa.
Eurooppalaisen kristinuskon historiaan kuuluvat myös häpeälliset luvut, jotka kertovat miten valheellisten ja perverssien selitysten varjossa Euroopan kirkkojen ummistettujen silmien alla syntyivät juutalaisviha, fasismi, pogromit ja kansanmurhat. Murrayn kristillisen Euroopan häviämisen kitkerä muistopuhe on rivien välissä vaarallisen lähellä näitä kauheita voimia.
Tarjolla olisivat ainekset kritisoida raadollisiin virheisiin syyllistynyttä teologien eliittiä ja katujen kirkkokansaa. Kristillisen humanismin ihmiskäsityksen vetäminen tämän saatanallisen vääryyden ja onnettomuuden osapuoleksi, syypääksi tai selitykseksi on sen sijaan noloa vääristelyä. Luulisi, että Douglas Murray arvostaisi sitä ihmistä arvostavaa kristinuskon siipeä, joka on luonut elintilaa esimerkiksi ateistin ja homoseksuaalin yhteiskuntakriitikon ajatuksille.
Kahtalainen liberalismi
Kun konservatiivinen fundamentalismiin tunnustautuva kristinuskon suuntaus määrittää vihollisen sijainnin, torjuntasuuntaa kuvataan usein sanoilla valistus, rationalismi ja liberalismi. Keskellä pandemiaa, salaliittohuhuja ja QAnon-verkostoja ja natsi-ideologiaa flirttailevaa vihapuhekulttuuria tekee mieli muistuttaa, että valistus ja rationalismi voivat olla myös kristillisen maailman hyveiden puolustamisessa tärkeitä. Mistä syystä sana ”liberaali” saa näiden piirien tajunnassa myrkyllisen hajunsa? Miksi liberaali uskonnollisuus ja humanistinen kristillisyys on tosiuskovien kirkossa melkein samanlainen kataluus kuin maanpetos valtakunnan asioissa. On syytä huomata miten suuria merkityseroja liberaalisuus kantaa eri yhteyksissä. Amerikassa ja ilmeisesti brittiläisen yläluokan kielessä sana assosioituu vasemmistoon, lähes kommunisti-ideologiaan, ateismiin ja materialismiin, moraalinormien vähättelyyn.
Eurooppalaisen sivistyksen ja hengenelämän piirissä sanan painotus on aivan toinen. Liberalismi on vallitsevien sovinnaisuuksien tai normittavan järjestelmän moraalista haastamista, suvaitsevuutta ja ihmisnäkökulman kunnioittamista. Kristillisessä yhteydessä sanaton vaatimus on, että liberaaliin katsomukseen kuuluu moraalinen harkinta, eettisyys ja itsekriittisyys, kaikkea muuta kuin mielivalta ja omien oikeuksien röyhkeä toteuttaminen. Liberaalin uskonnollisuuden viestin kantaja, esimerkki ja innoittaja on muuan Nasaretin mies, jota myös Vapahtajaksi kutsutaan.
Artikkelikuvan maalaus: Theobald von Oer, Der Weimarer Musenhof (1860). Kuva: Wikipedia.
