Naispapin uusi virkapuku julkistettiin kesällä 2011. Kuva: Aarne Ormio/KT.
– Lyhyt johdatus piispainkokouksen antamiin pappien pukuohjeisiin.
Piispainkokous on historiansa aikana antanut sitten vuoden 1986 neljä kertaa suosituksen tai ohjeen papiston pukeutumisesta.
Ensimmäinen piispaikokokouksen ohjeistus 1986
Vuoden 1986 ohjeistus määritteli kaksi erilaista papinpukua. Varsinaisena papinpukuna pidettiin kaftaania, eli pitkää papintakkia, mustia housuja, mustaa tai valkoista papinpaitaa sekä lipereitä. Kenkien ja sukkien tuli olla mustat. Tämän lisäksi tietyissä tilanteissa papinpukuna voi olla myös tavallisen puvun kanssa pidettävä pantakaulus – eli käytännössä siis pantapaita. Tällöinkin puvun tuli olla tilaisuuden arvon edellyttämä yhtenäinen kokonaisuus.
Liturgisen vaatetuksen kanssa tuli käyttää jompaakumpaa papinpukua. Muussa seurakunnan toiminnassa oli suositeltavaa käyttää papinpukua. Tällöin tilaisuuden juhlavuus ratkaisi puvun valinnan.
Tässä vaiheessa ohjeen perusteella papin pukeutuminen edellytti aina pukua. Villapaidan alla oleva pantapaita tai farkut eivät olleet piispojen mieleen. Suullisen tradition mukaan tätä kuitenkin tapahtui piispojen näkemättä.
Nainen pappina – ok, mutta ei koruja kiitos
Naispappeuden hyväksymisen myötä tuli tarpeelliseksi säätää myös naispapin pukeutumisesta. Tämä oli niin kutsuttu Vuokko-puku, josta piispainkokous antoi ohjeen vuonna 1987. Siitä pitävän naispapin löytäminen on jotakuinkin harvinaista. Luultavasti varsin harkitusti puku peittää tehokkaasti naisen ruumiin muodot. Piispainkokous piti tässä vaiheessa myös tärkeänä kieltää korujen käytön puvun kanssa.
Hiippakunnat saattoivat vielä tarkentaa ohjetta. Helsingin hiippakunnassa korujen lisäksi kiellettiin rusetit ja varvasaukikengät. Meikin tuli olla huomaamaton. Erityisesti kiellettiin myös farkkujen ja villapuseroiden käyttö.
Tärkeätä oli myös muistaa, että ”puseroa enempää kuin mustaa papinpaitaa ei käytetä koskaan hameen päällä”. Tiedä sitten oliko tämä yleinenkin riski.
Itseäni on kiehtonut naisen papinpuvun yhteydessä kysymys liturgisesta päähineestä. Kuten kaikki kunnon uskovaiset tietävät, niin Paavali opettaa Korinttolaiskirjeessä: ”Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.” Ainakin omassa lapsuudessani Korpi-Kainuussa seurakuntalaiset noudattivat tätä varsin tarkoin.
Tapa esiintyy myös luterilaisessa kirkossa piispojen jumalanpalveluskäyttäytymisessä. Piispoilla on nimittäin tapana ottaa hiippa pois rukoillessa. Valitettavasti piispainkokouksen materiaalien perusteella ei selviä, pohdittiinko kysymystä paljain päin rukoilemisen sopivuudesta naisille. Tai ehkäpä asiaa lähestyttiin Kristus-representaation näkökulmasta? Tällöin siis nainen pappina edustaa Kristusta ja voi toki miehenä rukoilla paljain päin… Jos joku tietää tarkemmin, niin voi laittaa sähköpostia tai kommenttia.
Ehkä koruja voi sitten olla, kunhan eivät ole huomiota herättäviä
Seuraavan kerran papinpukujen säätelyyn ryhdyttiin 2000-luvun alussa. Tähän kimmokkeen antoi edustaja-aloite, jossa katsottiin tarpeelliseksi auktorisoida papinpuvut, sillä ”jopa saatananpalvojat voivat käyttää kirkkomme pappisviran tunnuksia, mistä voi olla vahinkoa kirkollemme”. Kovin harvinaista niin sanotussa nuorisopukeutumisessa pappisviran tunnusten käyttö käsittääkseni oli. Lakisääteistä auktorisointia ei katsottu mahdolliseksi, mutta yhtä kaikki piispainkokouksen työryhmä tuotti noin 100-sivuisen dokumentin pappien virkapukeutumisesta.
Vuonna 2001 annetun ohjeen merkittävin muutos on papin pukeutumisen jakaminen kolmeen luokkaan. Edellä mainittujen lisäksi uutena tuli arkipuku, joka määriteltiin arkiasuksi, johon liitetään pantapaita ja asuun sopivat sukat ja kengät. Peruslähtökohtana oli yhä pukeutuminen joko juhlapukuun tai tummaan papinpukuun. Arkipukua katsottiin voitavan käyttää viikkotoiminnassa. Lauantaisin ja sunnuntaisin siis piti ilmeisesti yhäkin laittaa juhlavampaa päälle.
Yleisissä ohjeissa kehotettiin välttämään räikeää pukeutumista ja huomiota herättävien korujen käyttöä. Korut siis käytännössä sallittiin kuitenkin niin, että Vuokko-puvun kanssa ei saanut olla muita kaulakoruja. Kaftaanin määritelmää tuotiin lähemmäksi frakkia määrittämällä paidan väriksi vain valkoinen.
Virkapukutyöryhmän alkuperäinen esitys sisälsi myös ohjeita henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimiseen. Myös pitkät hiukset kehotettiin solmimaan jumalanpalveluksessa. Piispa Huotarin ansiosta nämä tätimäiset ohjeet onneksi poistettiin.
Vuokosta valonsäteeseen – uusi naispapin virkapuku 2010
Toive saada naispapeille uusi virkapuku toteutui viimein vuona 2010, jolloin hyväksyttiin uusi Kirsimari Kärkkäisen suunnittelema Valonsäde-puku. Merkille pantavaa uudessa ohjeessa on muutos korujen suhteen. Huomiota herättävien korujen sijaan ei tullut käyttää näyttäviä koruja.
Uusi virkapuku toisaalta kiristi naispappien sukkien säätelyä. Aiemmin naisen juhlapuvun kanssa tuli olla joko harmaat tai mustat sukat. Jakkupuvun kanssa sukat ja kengät tuli olla asuun sopivat. Nyt sukkien ja kenkien värin tuli olla yksiselitteisesti musta.
Huomattavaa on kuitenkin, että kaikissa mahdollisissa papin virkapukeutumisen ohjeessa papilla tulee olla aina kengät ja sukat. Epäselväksi jää, sulkevatko sukat myös sukkahousujen käytön pois.
Harvemmin tätä kuitenkaan pystytään tarkastamaan.
Sinänsä mielenkiintoisena voi pitää lopulta ohjeiden yhteyttä todellisuuteen. Ohjeet on laadittu hivenen armeijamaiseen tapaan ohjesääntömäisiksi. Käytännössä kuitenkin erityisesti pääkaupunkiseudulla olen tavannut naispapin, jolla on ollut pantapaita, mutta ei sukkia. Melkoinen koettelemus oli, mutta selvisin siitäkin. Korutkin saattavat välillä herättää huomiota.
Jotenkin ajattelen, että pukeutumisohjeeksi riittäisi lopulta vain: ”Pukeutuessa on hyvä noudattaa tervettä järkeä”.
Heikki Hämäläinen
