Intohimoista uskoa vs. himouskovaisuutta
Voisiko seuraava väite olla totta: Mitä pluralistisempaa, sekoittuneempaa ja universaalimpaa uskonnollisuus on, sitä paremmin uskonnot yhdistävät ihmisiä eivätkä erota heitä?
Ihmisissä on jo paljon valmiutta tähän, eri uskontojen ajatuksia tarkastellaan avoimin mielin. Oman uskonnon dogmeihin ei uskota sataprosenttisesti.
Kirjoitin Meditaatioraamatun (2022) auttaakseni kaikkia hengellisesti suuntautuneita ihmisiä löytämään yhteisen sävelen ja mahdollistaakseni henkisyyden löytämisen myös niille, joita vanhat uskonnot eivät puhuttele. Minun nähdäkseni spiritualiteetti löytyy meditaatiosta, sen monista muodoista, joissa myös ajatus Jumalasta tai korkeammasta voimasta tai todellisuudesta on läsnä.
Kirjani perimmäinen motiivi oli löytää keinot, joilla maailma pelastuisi. Sen kirjoittamista motivoi siis sama pyrkimys kuin uskontoja alun perin. Näkemykseni mukaan uskontojen perustajat ovat halunneet jakaa hengellisen tietotaitonsa yksilöiden ja yhteisöjen parhaaksi. Nyt ihmiskunnan yhteisö on maailmanlaajuinen; kulttuurien ja uskontojen väliset rajat liukuvat toistensa sisään. Yhteinen kielemme on tieteen, taiteen, globaalin talouden ja universaalien sopimusten, kuten ihmisoikeuksien ym. vastaavien julistuksen. Tulevaisuuden ihmisen ymmärrystä todellisuudesta ja Jumalasta voi mielestäni hahmottaa fyysikko David Bohmin tavoin.
Kirjoitustani inspiroi myös ystäväni eräästä uskontokunnasta. Hänen kanssaan vuosien varrella käymäni keskustelut Jumalasta saivat minut uskomaan, että käsityksemme Jumalasta on samankaltainen. Rakastin ja arvostin hänen uskoaan. Hän ei kuitenkaan pystynyt lukemaan uskontopluralistista kirjaani, koska pelkäsi sen vahingoittavan hänen ”puhdasta” uskoaan. Tämä kertoo paljon eksklusivistisesta uskonnollisuudesta. Tarkoitan tällä uskoa, johon sisältyy käsitys omasta oikeassa olemisesta ja toisin ajattelevien väärässä olemisesta. Se kieltäytyy tiedosta oman totuuden varjelemiseksi.
Aiemmassa kirjassani Usko, toivo, rakkaus, meditaatio käsittelin uskontoteologian paradigmoja: eksklusivismia, inklusivismia ja pluralismia, joista jälkimmäistä pidän tienä globaaliin rauhaan. Eksklusivismiin taas sisältyy lähes aina suvaitsemattomuutta, tuomitsevaa ajattelua ja vihamielisyyttä.
Muut uskonnot on nähtävä samanarvoisina kuin oma, ei yhtään vähäisempinä. Kunnioita toisen uskontoa kuin omaasi, sanoi Sri Ravi Shankar. On nähtävä hyvä toisen uskonnossa. On ymmärrettävä, mitä hyvää se ihmiselle tuottaa ja kannustettava siihen (kuten äiti Amma nerokkaasti ja viisaasti tekee). Sitä on jopa rakastettava siinä missä ihmistä itseään. Uskonnosta on hyötyä ihmiselle – eksklusivistista suvaitsemattomuutta lukuun ottamatta.
Monet ihmiset näkevät uskontojen rappeutuneen heimoidentiteettien, nationalististyyppisen ajattelun ja laumasieluisuuden ilmentymiksi – jakolinjoja rakentaviksi moraalisiksi arviointijärjestelmiksi. Uskonnon alkuperäinen tarkoitus ei ole tulla palvotuksi instituutiona; silti monelle uskovalle juuri kristinusko tai islam on kaikkein pyhin asia, kuten myös esimerkiksi hindunationalistille oman uskonsa ja kulttuurinsa puolustaminen. Silloin omasta jumalkuvasta ja uskonkäsityksestä on tullut epäjumala ja uskonnon perimmäinen, hyväntahtoinen ja universaali sanoma menetetään.
Moni suhtautuu omaan jumalakuvaansa omistushaluisella, loukkaantuvaisella apologetialla, jossa oma ego kukoistaa ja nauttii roolistaan. Usein kyse on vain perspektiivien eroista. Silti se saattaa ihmiset erimielisyyteen keskenään, näkemään toisensa toiseuden edustajina ja tuomitsemaan armottomilla mittapuilla. Se synnyttää hengellistä väkivaltaa, jonka symboli ristiinnaulitseminenkin itse asiassa on!
Uskonnon idea ei ole tuomita toisia, vaan edistää omakohtaista kehitystä. Parannuksen tekeminen on juuri tätä. Ne mystikot tai valaistuneet, jotka ovat käsittäneet Jumalan, ymmärtävät Hänen/Sen olevan jotain sanoin kuvaamatonta, sellaista mitä ihmismieli ja kielten käsitteet voivat tavoittaa vain hyvin rajallisessa määrin. Sen tavoitteleminen onnistuu parhaiten meditaatiossa, sanojen ja ennakkokäsitysten tuolla puolen, täysin avoimin mielin ja korkeampaan potentiaaliin, tuoreeseen inspiraatioon kurkottaen. Palaan tähän pian.
David Bohm totesi: “The essential quality of the infinite is its subtlety, its intangibility. This quality is conveyed in the word spirit, whose root meaning is ‘wind or breath.’ That which is truly alive is the energy of spirit, and this is never born and never dies.”
Vapauta Jumala
Jumala vapautetaan määrittelyidemme kahleista toisenlaisiin määritelmiin tutustumalla ja lopuksi hylkäämällä ne kaikki.
Jokainen uskonto on ”kaiken teoria”, joka vetoaa niihin, jotka haluavat ymmärtää kokonaisvaltaisesti, mistä elämässä ja maailmassa on kysymys. Minun nähdäkseni jokainen uskonto myös pyrkii kaikkien olentojen korkeimpaan mahdolliseen hyvään ja myös korkeimpaan mahdolliseen yhteiseen hyvään. Uskonnoissa keskeistä on etiikka, ja tämä on kaikissa uskonnoissa yhteneväistä: ”kultainen sääntö” löytyy kaikista uskonnoista. Yhteistä on myös usko sellaiseen, mitä emme yleensä voi nähdä, aistien ja arkitietoisuuden rajat ylittävään transsendenssiin.
Tämä edellyttää ihmiseltä kykyä avoimuuteen ja nöyryyteen tuntemattoman edessä. Saman asenteen olisi ulotuttava kaikkeen toiseuteen. Tieteen ja taiteen tekijöillä on kykyä ihmetellä ja inspiroitua.
Nykyään lahjakkaiden ihmisten mielenkiinto suuntautuu muuhun kuin perinteiseen hengellisyyteen ja uskonto on lähinnä vain terapiaa heikoille ja köyhille, niille, joiden sydän on särkynyt ja kaipaa lohdutusta. (Näihin ryhmiin kuulumme me kaikki ainakin joissain elämämme vaiheissa.) Hyvän elämän ohjeita ja viisautta tarvitsevat kaikki – sen huomaa kyllä, jos on itse jäänyt sellaista elämänoppia vaille.
Esimerkillään moni kasvattaja opettaa pikemminkin elämäntaidottomuutta ja elämänhallinnan ja kokonaisnäkemyksen puutetta. Elämäntaito on ajattelua, joka auttaa selviytymään ja kukoistamaan. Kaikki tarvitsevat hengellistä edukaatiota.
Ranskan vallankumouksen ja valistusajan filosofinen henki, tuo uuden ajan airut, kiteytyi muotoon ”vapaus, veljeys, tasa-arvo”. Myös hengellinen ajattelu kukoistaa vapaudessa. Hengellistä edukaatiota, valistusta tulisi olla kaikille tarjolla heille soveltuvan tasoisena ja muotoisena. Toisilta ihmisiltä, ideologioilta, filosofioilta, kulttuureilta ja uskontokunnilta voi saada hengellisiä virikkeitä, neuvoja ja tukea, mutta totuus muotoutuu jokaisen mielessä hänen omaa olemustaan vastaavaksi. Sitä ei voi siirtää muille eikä edes selittää tyhjentävästi. Valmiit konseptit eli uskonnot ovat hyödyllisiä niille, jotka eivät itse pysty tuota totuutta löytämään tai rakentamaan. He tarvitsevat hyviä paimenia, eikä siinä ole mitään moitittavaa.
Jotain paimenta seuraavan ei kuitenkaan pidä ryhtyä ylimieliseksi muita paimenia ja laumoja kohtaan. Päinvastoin, jos totuus tai Jumala kiinnostaa, ihminen on aina halukas tietämään siitä lisää, kuulemaan uusia ajatuksia myös muiden uskontojen pyhistä kirjoituksista ja henkisiltä opettajilta, tuoreuttamaan näkökulmaansa ja käsityksiään. Muutoinhan uskonnollisuus on vain oma henkilökohtainen ratkaisu: jotain, mikä toimii minulla – ”en välitä tietää enempää”.
Joillakin ihmisillä taas on halu ja jano totuuden mahdollisimman korkeaan käsittämiseen. Siihen sisältyy nöyryys ja valmius muuttaa mieltään ja korjata käsityksiään, jos/kun uutta varteenotettavaa tietoa asiasta ilmenee. Kyky sellaisen tunnistamiseen kehittyy vain laajan perehtyneisyyden eli lukemisen ja harjoittamisen kautta. Idän uskonnoista löytyy viisautta, jollaista ei kuule muualta.
Kaikki uskon ja uskontojen uudistajat ovat kohdanneet saman ongelman, konservatiivit ovat tyrmänneet heidät siksi, että ovat kiintyneet omaan uskoonsa eli omiin käsityksiinsä siitä, pitäneet niitä totuutena ja halunneet olla niille uskollisia. Vaikka traditioissa usein onkin paljon arvostettavaa, tällainen asennoituminen tarkoittaa myös omalle ”sielulle” vahingollista oman uskon ja sen myötä oman itsen korottamista totuuden yli. Ovien sulkeminen on omahyväistä: ikään kuin oma usko ja oma itse olisivat tulleet valmiiksi, täydellisiksi. Aika tuo kolmiulotteisessa maailmassa elävän ihmisen eteen kuitenkin jatkuvasti haasteita, jotka pakottavat tulkitsemaan uskoa uusin tavoin; siksi se ei voi koskaan tulla valmiiksi. Sitä voi aina parantaa, itse voi aina parantua suhteessaan maailmaan ja sen ilmiöihin. Omissa ajatuksissa ja tunteissa on aina puhdistettavaa, parannettavaa. ”Consciousness is never static or complete but is an unending process of movement and unfoldment.” (David Bohm)
Uskonnollinen tieto on hengellistä tietotaitoa; se on universaalin viisausperinnön aarrearkku, josta jokainen voi ammentaa; sen omistajia ovat kaikki. Jokainen voi kuulla, lukea, ajatella itse ja harjoittaa sitä, minkä kokee toimivaksi ja tarpeelliseksi. Ilman niitä voi sinnitellä, mutta niiden avulla voi kukoistaa hengellisesti. Niitä voi kehittää edelleen omassa käytössä. Kutakuinkin kaikissa uskonnollisissa menetelmissä on eräs elementti: meditatiivisuus. Se on mielessä tapahtuvaa, sisäistä pyrkimystä, jonka avulla löytyy myös se, mistä en vielä ole paljoa puhunut.
Missä on Jumala? Meditaatiossa
Meditaatio on kaikkia uskontoja yhdistävä hiljainen menetelmä, jonka avulla ihminen saa kosketuksen sieluunsa / sydämeensä / maailmankaikkeuteen / Jumalaan / suurempaan ja korkeampaan totuuteen. Se on sanaton kysymys ja sanattoman vastauksen aistimista joka solulla, päällä ja sydämellä, koko hengellä. Se on mysteerin vetämistä sisäänsä joka hengenvedolla ja sen kuljettamista kaikkiin kehon soluihin, niin että ne kaikki ovat alati tietoisia tuosta mysteeristä. Se on koko kehon herättämistä ja opettamista ihmeen aistimiseen. Se muistuttaa tähtitaivaan ihmettelemistä.
En tiedä, mikä muu asia voisi olla ihmiselle hyödyllisempää tai kohottavampaa kuin avoimuus tuolle inspiraatiolle. Se sisältää toivon ja valon, kaiken mikä niin monilta näköalattomilta puuttuu materialistisesti suuntautuneessa elämäntavassamme. Meditaation eri muodoista löytyy keinoja tuon mielen avoimuuden ja henkisen kurkottamisen harjoittamiseen. Perustiedot ja -taidot omaksuttuaan niitä voi kehittää ja harjoitella omaehtoisesti.
Ihminen voi hallita mieltään paljon tietoisemmin kuin länsimaissa on ajateltu. Mielen luoma todellisuus, jonka vankeja tai hallitsijoita olemme, määrittää olemassaoloamme perustavanlaatuisesti. Meditaatio voi olla jatkuvaa, tavoitteellista tietoisuusharjoitusta, jonka voi suunnata maallisiin tai hengellisiin päämääriin. Jos pystyy olemaan jatkuvasti valpas ja haluamassaan mielentilassa, pystyy saavuttamaan mitä vain ja estämään itseään mistä vain. Tätä kutsutaan myös tahdonvoimaksi, ja sitä voi kehittää meditaatiolla. Se vaatii vain tietoisen päätöksen ja harjoitusta.
Nykyihminen aliarvioi mielensä mahdollisuudet, koska on laiska käyttämään niitä. Kaiken pitäisi tulla ulkoa päin, ohjatusti – kuin ostettu hyödyke.
”Vapaa tahto” on vain otettava käyttöön. Istuttava, pohdittava, tajuttava – tätä kaikkea meditaatio on. Siinä oppii tuntemaan itsensä, halunsa, reaktionsa, tapansa olla tiettyjen päähänpistojen armoilla. Mielelleen voi asettaa tavoitteen, tähdätä siihen ja palauttaa mielensä siihen aina sen eksyttyä harharetkilleen. Jumalusko ja Jumalan palveleminen ovat käytännössä myös tätä. Jumalaa palvotaan sisäisellä asenteella ja oikeanlaisilla teoilla. Se on määrätietoista pyrkimystä valittua maalia kohti.
Se Jumala, jota palvot, on mielensisäisenä hahmona niin voimakas, että siihen samaistumalla tai turvautumalla saat käyttöösi suuren sisäisen potentiaalin. Se on uskon voimaa, joka auttaa ja motivoi. Ihmiset ovat kautta historian ja kaikkien uskontojen käyttäneet sitä monin tavoin. Jumalilta voi todella saada niitä ominaisuuksia (kuten eettisiä voimavaroja), joita uskoo niiltä saavansa. Silloin meditatiivisia menetelmiä käytetään suggestiivisesti, itsehypnoosin kaltaisesti, eli ohjelmoimaan itseä. Krishna, Buddha, Jeesus tai Muhammad on uskonnon ihanteiden kiteytymä. Näiden hahmojen ihaileva rakastaminen, seuraaminen ja jäljitteleminen on toimiva (ja tantralle ominainen) hengellisen kehityksen metodi. Silloin jäljittelemme myös heidän uskoaan, jumalasuhdettaan, kaikkea heissä, jolloin käsitämme ja koemme ja omaksumme uskonnon ihanteet suoraan, jopa intuitiivisesti. Tämä kaikki auttaa myös uskomaan ja luottamaan noihin hyviin tavoitteisiin. Ihminen saa resilienssiä. Tämä muotikäsite tarkoittaa ”supervoimaa”, joka tekee kestäväksi. Se on lannistumattomuutta ja sinnikkyyttä. Ennen puhuttiin uskosta, toivosta ja rakkaudesta.
Psykologisesti meditaatio on myös analyyttistä itsetarkkailua. Siinä voi objektiivisesti havainnoida omia tapoja tuntea ja ajatella. Siinä voidaan päästä mielen puhdistamiseen haitallisista psyykkisistä skeemoista eli opituista, haitallisista reagointikaavoista, jotka hallitsevat ihmistä lähes persoonallisuushäiriön laajuisina. Tietoisuus auttaa vapautumisessa, sillä valo karkottaa pimeyden. Ihminen voi tietoisesti luopua eli päästää irti haitallisista tunteista ja ajatuksista. Terve, alkuperäinen ”lapsen” mieli on avoimempi korkeammille inspiraatioille ja käsittää ne paremmin. Jeesuksen vertauksen ihmisestä, joka puhdisti talonsa, voi ymmärtää tässä valossa.
Haitallisista skeemoista irtautunut ihminen voi olla todella vapaa. Häntä ei piiskaa eteenpäin mikään levottomuus tai riippuvuus kuten niin monia aikamme populäärikulttuurin antisankareita, joiden ristiriitaista ja tempoilevaa käyttäytymistä, nopeita ja näyttäviä liikkeitä meidät opetetaan ihailemaan jo lapsuudesta asti – tyynestä ja tasapainoisesta ihmisestä kun ei välttämättä näy ulospäin juuri mitään, mistä kannattaisi tehdä kaupallista toimintaelokuvaa tai peliä. Kuinka paljon hyödyllisempi olisikaan ihanteena Buddha tai Jeesus!
Meditaatiossa ihminen kohtaa tietoisuutensa. Tajuaa, mitä mielessä on ja liikkuu. Voi havainnoida sitä, tutustua siihen. Voi koettaa hallita sitä, vähän kerrassaan. Aivan pienten hetkien ajan ja sitten taas havaita, mitä tapahtuu, kun mieli lähtee harhailemaan. Kun mielen saa tyyntymään – ennemmin tai myöhemmin, paljastuu jotain, mitä mielen oman rupattelun takana on: tyyneyttä, hiljaisuutta. Se on omaa hiljaisuuttasi ja tyyneyttäsi ajatusten ja tunnetilojen takana. Se on puhdas tietoisuutesi, joka on aina sinun. Se on kuin linna tai puutarha, jossa olet turvassa ja rauhassa.
Meditaatiossa ihminen huomaa olevansa suhteessa: minä itse olen havaitsija ja havainnoitava. Silti on vielä jokin suurempi, jossa tämä kaikki tapahtuu. Ei ole vain minä tarkkailemassa itseään, vaan ylivoimaisen suuri kaikkeus ympärillä, joka tietää minusta ja kaikesta kaiken.
Se on helppo huomata hiljentyessä, ja sen painoarvo on niin mittaamaton, että oma tietoisuuteni suorastaan katoaa siihen. En havaitse sitä aisteillani, mutta se on tajuntani ympärillä sekä sen sisällä, sillä se on tietoinen kaikesta mitä minun tietoisuudessani tapahtuu, mutta minä en tiedä, mitä kaikkea siihen sisältyy, sillä tajuan vain oman todellisuuteni, joka koostuu mieleni sisällöistä, tiedoista ja kokemuksista.
Meditaatiosta tulevaisuuden uskontoon
Uskonto on nyt epämuodikasta, ja Jumalan ajatteleminen on alkeellisempaa kuin koskaan. Koko sana oikeastaan sulkee kaiken ajattelun pois, se on kuin älyllisen kiinnostuksen karkotin. Kaipaus hengelliseen johdatukseen ja lohdutukseen on suurta, mutta uskonnot eivät enää onnistu siinä. Ne ovat vanhentuneita, mutta kestäviä niissä ovat sisäiset tekniikat.
Kaikki toimivat rituaalit ovat sisäisiä tekniikoita, sillä ne vaikuttavat mieleen ja sen kautta koko ihmiseen. Ihminen on tietyssä määrin kuin kone ja toimii mekaanisesti. Siksi hän on pitkälti ohjelmoitavissa mielen kautta. Meditaatio ei silti ole vain tätä suunnitelmallista vaikuttamista, vaan uskon, että siinä on korkeampi taso: korkeammat henkiset tasot kuten viime kädessä Jumala vaikuttaa meihin sen kautta.
Meditaatiossa me itse lähestymme Jumalaa, kurkotamme Sen puoleen, mutta myös Se taipuu meidän puoleemme. Emme saa mielessämme tehdä Siitä mitään kuvaa; tämä on keskeinen tavoite meditaatiossa. Mielen on oltava avoin ja vapaa. Meditaatiossa on kyettävä irtautumaan myös uskonnollisesta tiedosta. Se on tunnettava ja sitten noustava senkin yläpuolelle. Käytännössä meditaatio on sitä, että estää mieltään ottamasta ajatusmuotoja tai kuvia, ja jos niitä ilmenee, ei kiinnity niihin. Koska Jumalaa ei voi kuvata eikä käsittää, kuvien ja käsitysten tuolla puolella pysyttäytyminen merkitsee yhteyttä Siihen. Se on omaa tajuntaani ympäröivä ja läpäisevä kaikkeus.
Meditaatio on sisäistä, puhdasta uskonnollisuutta. Siinä ei ole teeskentelyä eikä tekopyhyyttä, ei arvostelua tai tuomitsemista, ei negatiivisuutta. Se on aitoutta, rehellisyyttä, rohkeutta ja avoimuutta omassa sisimmässä, Jumalan edessä ja maailmaa kohtaan.
Kerron kirjoissani paljon eri uskontoperinteisiin kuluvista meditaatiomenetelmistä ja siitä, mitä kaikkea – myös rukouksen kaltaista — meditaatio voi olla. Omaa meditaatiotani kuvaan lyhyesti näin:
Rauhoitan kehoni ja hengitykseni ja kiinnitän katseeni yhteen pisteeseen. Suljen mieleni ulkopuolelle kaiken, mitä yleensä ajattelen. Mieleni on näyttämö, joka saa nyt tyhjentyä ja hiljentyä. Koen, että olen vain yksi tajuinen yksikkö maailmankaikkeudessa. Näin kaikki asiani, myös huoleni, asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin. Tajuntaani ympäröi kaikkeus, jossa myös koko maailmankaikkeus on. Oma tietoisuuteni on samaa ainetta kuin se, mutta rajoittunut, epäpuhdas ja epäselkeä. Uskon, että maailman sielu / tietoisuus on kaikkitietävä, viisas, ylivertainen, äärettömän hyvä sekä kirkkain valo ja täydellisin rakkaus, jollaiseksi Jumalaa ovat kuvailleet uskontojen profeetat kuten Jeesus ja Muhammad. Sen perusteella, mitä heistä tiedetään, pidän perusteltuna luottaa heihin. Se ei myöskään ole ristiriidassa oman meditatiivisen kokemukseni kanssa. Meditaatiossa lepään tyynen, selkeän ja valppaan tietoisena tästä ylivertaisesta maailmansielusta ja oman tietoisuuteni suhteesta siihen. On kiistatonta, että minulla on tietoisuus, joka taukoamatta seuraa tai katselee. Koen myös maailmansielun olevan samankaltaisessa suhteessa kaikkeen taukoamatta. En kuvittele Jumalaa enkä itseäni minkäänlaiseksi, vaan pidän mieleni näyttämön tyhjänä ja tietoisuuteni tyynenä ja valoisana. Koen, että meditaatiossa on tärkeää minua suurempaan Korkeampaan voimaan tukeutuminen, yhteys siihen.
Etiikka kuuluu sekä uskontoon että meditaatioon. Mielestäni on eettisesti kannustavaa ymmärtää Jumala Maailmansieluksi. Maailmojen Luojana, ylläpitäjänä ja hallitsijana Jumala sellainen onkin. Hänen palvelijoitaan ovat kaikki, jotka tekevät hyvää maassa ja ajattelevat kaikkien parasta, yhteistä hyvää — ei kukaan yhden uskonnon, maan tai kansan nimissä hyökkäävä henkilö tai taho, joka aiheuttaa toisille tuhoa ja kärsimystä.
Artikkelikuvassa Alexei von Jawlenskyn maalaus Meditaatio vuodelta 1918.
