Suomi ja Eurooppa ovat uskontokeskustelun maailmankartalla. Kansanedustaja Päivi Räsänen ja ortodoksikirkon Kirill ovat isossa roolissa. Aiheena Pride ja seksuaalivähemmistöt. Puheilla on maailmanrauhaa sivuavaa merkitystä. Konservatiivinen uskonnollinen ajattelu vihoittelee seksuaalisuuden vähemmistöjä kohtaan. Venäjä on Kirillin siunauksen tuella torjumassa Ukrainan pyrkimystä toteuttaa eurooppalaista demokratiaa ja suvaitsevuutta kunnioittavaa yhteiskuntaa. Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan oikeudenkäynnissä sama henkivalta pyrki puolustamaan oikeutta loukkaavaan puheeseen sateenkaari-ilmiöitä kohtaan.
Asenteista ja puheista on lyhyt matka aseiden kolinaan. Vuosisata sitten vaalea herrakansa tunnisti hävitettävän vähemmistön, juutalaiset ja homoseksuaalit. Hieman karrikoiden nyt ”kristillis-arjalainen ylimystö” näkee torjuttavan hämyjoukkion, homo–lesbo–queer-vähemmistöt. Suvaitseva Eurooppa on pommisateen alla eikä vain kuvaannollisesti. Tiedossa on nyt Suomen osalta tärkeä käräjäoikeuden päätös. Tutkinnan kohteena ollut Juhana Pohjola katsoi syyttäjän argumentit käsittämättömiksi. Silti tai juuri siksi katson kiperän rajankäynnin olleen tarpeellinen. Opimme, että loukkaavan ja kansanryhmää syrjivän uskonnollisen puheen arvioiminen lain ja maallisen tuomioistuimen edessä kohtaa eurooppalaisen vahvan sananvapauden suojan. Asia kuuluisi pikemmin eettisen punninnan ja humaanin lähimmäisyyden, kristillisen moraalin ja sydänten tuomioistuimen piiriin.
Menossa on huutelu osapuolipoteroista ja kiistely ääritermeistä. Suvaitsevaisuus seksuaalisuuden moninaisuutta kohtaan saa määreen gender-ideologia. Maltillinen versio tarkoittaa ymmärrystä ja sietämistä itselle outoja seksuaalisuuden ilmiöitä kohtaan. Gender-ideologian termi on kyllä oikeutettu silloin, jos vaatimukset menevät kohtuuden yli. Kulttuurissa on jotakin outoa, jos syntymäsukupuolen keinotekoinen muuntelu yleistyy muodin kaltaisena, lääketieteellisiä toimia vaaditaan jopa alaikäiselle, tai vaaditaan useanlaisia julkisia wc-tiloja yksilön kokeman epämukavuuden perusteella. Tämä on ylellisyydessä rypevän lännen identiteettikipuilun alennustila, jota ajatellessa kannattaa muistaa, että yli puolet maailman väestöstä olisivat onnellisia yhdestäkin terveellisestä wc-tilasta. Lääketieteellisesti todetut harvinaiset dysforia-tapaukset kuuluvat toki saada asiallisen humaanin kohtelun.
Kaikkeen seksuaaliseen käytökseen – suuntauksesta riippumatta – on tarpeen kohdistaa eettisiä ja moraalisia käytösnormeja, joita nykyinen katukulttuuri, ulkonäköhuuma ja reality/some-viihde halveksii. Holtittomuus ja parisekoilu vastuullisen kumppanuuden sijasta, pedofilia, suojaikärajojen rikkominen ja tahdonvastainen lähentely on iljettävää ja tuomittavaa sekä lain että lähimmäisen kunnioituksen näkökulmasta. Riettaus on tuomittavaa niin homoseksuaalille kuin heterolle yhtä lailla. Nykyaikana erityistä suojaa, opetusta ja esimerkein ohjausta kaipaisivat nuoret, jotka joutuvat aikuisten ja median villitsevän yllytyksen kohteeksi jo ala-asteen ikäisinä. Surullista on nuorten kokema seksuaalisella epävarmuudella kiusaaminen, jota Vuokko Ilola on äskettäin aiheellisesti käsitellyt Vartijassa.
Inho poikkeavan seksuaalisuuden ilmiöitä kohtaan on yhtä lailla reaalinen kuin seksuaalinen viettivoimakin. Biologinen tosiasia tulisi ottaa vakavasti. Edustan suvaitsevuuden etiikkaa mutta kysyn, onko läntinen liberaali humanismi tehnyt erehdyksen ajattelemalla, että seksuaalisen moninaisuuden kulttuurinen normalisointi voidaan saada aikaan mediakampanjoiden, mielenosoitusten ja vanhoillisuutta vastaan kohdennetun lynkkausasenteen voimalla. Eurooppa on tehnyt virhearvion. On epäonnistuttu hitausvoimien lukemisessa. On kuviteltu, että suvaitsevaisuuspuhe voisi johtaa tulokseen sukupolven tai muutaman vuosikymmenen aikana. Realistinen muutosikkuna olisi useita sukupolvia.
Vertailuna voisi käyttää sitä, miten orjuuden lakkauttaminen tapahtui maailmassa tai miten mustan ihonvärin kohtelu tai aboriginaalien kohtelu on edennyt – kaikista humaaneista ponnistuksista huolimatta. Virhearvion vakavuus näkyy, kun Eurooppaa ravisteleva sota silpoo ihmisiä Ukrainassa, ja pontimena on uskonnolla kuorrutettu viha läntisen Euroopan suvaitsevaisuutta, sateenkaari-ilmiöitä ja Pride-kulkueita kohtaan. Kirkko on hairahtunut suvaitsevaisuuskasvatuksen vauhtisokeuteen. Kirkon suvaitseva siipi ja homoseksuaalinen vähemmistö olisivat tehneet viisaasti iloitsemalla toimivan parisuhdelainsäädännön aikaansaamisesta edistysaskeleena ja pidättymällä yrittämästä kirkon avioliittoprotokollan muutoksia, kunnes nuoret sukupolvet kypsyvät uusiin ajatustapoihin.
Mätä rotta
Poikkeava seksuaalisuus herättää normiheterossa torjunnan ja vastenmielisyyden. Se on luonnollinen, kenties geneettisesti, hormonaalisesti tai fysiologisesti syntyvä reaktio. Sen juuret lienevät lajikehityksen muinaisuudessa tai vuosisatoja kestäneissä ehdollistamisen mekanismeissa. Seksuaalisen viehätyksen ja vetovoiman tunne on sekin mystinen, luonnollinen ja useiden tekijöiden monimutkainen yhdistelmä. Vaistomaisen torjunnan tunteesta saa kiinni kuvittelemalla tilanteen, jossa painostetaan syömään pilaantunutta, sanokaamme mätää rottaa. Syntyisen tai kasvun aikana kypsyneen heteroseksuaalin inho homoseksuaalisuutta kohtaan on ymmärrettävä; se kun herättää ajatuksen joutumisesta itselle vastenmielisen lähentelyn kohteeksi tai tuollaisen toiminnan näkijäksi. Tunnereaktiot tekevät meistä irrationaalisia idiootteja. Eipä siis ihme, että uskonnollisen perinteen piirissä on rakennettu tuhansia vuosia teologisia perusteluja, joissa vedotaan luonnon järjestykseen, Jahven tai Allahin säätämykseen, luonnolliseen moraalilakiin, luomisjärjestykseen. Näillä oikeutetaan homoseksuaalisuuden torjunta, jopa kuolemantuomiot, joita on nähty natsien ja ääri-islamin maissa, joidenkin maiden lainsäädännössä ja kansallisradikaalien piirien asenteissa.
Visuaalista kuvastoa tulvivassa nykymaailmassa heteroseksuaalisen enemmistön olisi kohteliasta kysyä homoseksuaalisilta lähimmäisiltä, miten he kokevat mediasta tulvivan heteroseksin. Onko se heille samalla tavalla kiusaannuttavaa katsottavaa kuin homoseksuaalisuutta viestivät kuvastot ovat enemmistöheteroille. Pride-kulkueissa näkyvä arrogantti keimailu, keskisormen nostatusta muistuttava näytöshomoilu tai queer-demonstraatio on ahdistuneelle normiheterolle kiusallista katsottavaa. Tahdikkuutta olisi jättää oma erityinen seksuaalisuus yksityisyyden, omantunnon valvonnan ja lähimmäisen mielihyvän kunnioituksen piiriin.
Mielipiteet ja tosiasiaväitteet
Olen aiemmissa puheenvuoroissani tähdentänyt rajankäyntiä mielipiteen ja tosiasiaväittämän välillä. Katson, että tämä rajankäynti on sumennettu jopa tarkoitushakuisella hämärryksellä juuri käydyn oikeudenkäynnin yhteydessä. Päivi Räsäsen ja Juhana Pohjolan lausumiin ja heidän julkaisemiinsa kirjoituksiin kohdistunut tutkinta ja syyte on leimattu sananvapauden, uskonnonvapauden tai uskonnollisen vakaumuksen loukkaukseksi. Tämä on tarkoitushakuinen näkökulman valinta ja harhautus. Pitäisi puhua mielipiteistä, mielipiteen vapaudesta ja mielipiteiden sietämisestä. Kun Päivi Räsänen lausuu ”Jumala ei alun perin luonut ihmistä homoseksuaaliksi vaan heteroseksuaaliksi”, kyseessä on tosiasiaväitteen muoto. Hän ei sano tämän olevan vain hänen mielipiteensä, vaan väittää Jumalalta peräisin olevaksi tiedoksi. Kun hän lausuu ”tiedämme sen olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö”, kyseessä on tosiasiaväite. Ruben Stillerin ohjelmassa PR lausui ”…mutta toisaalta ihmisen geeniperintökin on tässä vuosituhansien ja ihmiskunnan historian aikana rappeutunut eli se ei ole niin ku välttämättä sitä, mitä se on ollut silloin kun meidät on luotu..”. Tämä tuntuu vihjaavan väittämään homoseksuaalisuuden johtuvan rappeutuneesta geeniperimästä. Oikeuden päätöksessä kuitenkin tarkkuusvaakaa käyttäen todetaan, että tätä ei väitetä. Mahdollisuudella spekuloidaan. Uskonnollinen mielipide esitetään vihjeellisesti tietoväittämänä.
Puhujan tulisi selvästi ilmaista, että hänen lausumansa on mielipide tai henkilökohtainen vakaumus, Paavalin ilmaisema mielipide tai Paavalin aikakaudella yleinen katsomus. Näin kuulijan vastaava oikeus omaan katsomukseen ei tule loukatuksi. Mielipiteitä koskee laaja oikeuden suoja, erityisesti eurooppalaisen humanismin ja oikeusajattelun piirissä. Lähde, julkaisu, kirjoittaja, puhuja mainiten siteeraus on luvallista ja kuuluu sananvapauden suojan piiriin. Oli kummallista, miten raastuvanoikeuden päätöksen jälkeen Räsänen ja Pohjola yhtäkkiä itse viittasivat mielipiteen vapauteen. Päätöksen jälkeisessä haastattelussa ”Päivi Räsänen pitää merkittävänä sitä, että oikeudessa on ensimmäistä kertaa punnittu, saako Raamatun sanoman kanssa olla samaa mieltä.” Juhana Pohjola: ”Jos Raamattua ei saisi julistaa omana mielipiteenä, se iskisi kaikkien kristillisten kirkkokuntien opetuksen ytimeen. Syyttäjän nostamat argumentit olivat täysin käsittämättömiä”, Päivi Räsänen: #Pidän merkittävänä, että käräjäoikeus pitää päätöksessään tärkeänä sananvapauden puolustamisen. Tätä ei kukaan kiistänyt eikä sitä ollut missään vaiheessa asetettu kyseenalaiseksi!!”
Artikkelikuva: Helsinki Pride 2015. Kuva: Wikipedia.
