Wittenbergin linna ja linnankirkko vanhassa postikortissa.

Uskonto ja kansallismielinen populismi

Kirsi ja Heikki Hiilamo tarttuivat kirjoituksessaan Kotimaassa 11.4. mielestäni sangen ansiokkaalla tavalla otsikossa mainittuun aihepiiriin. Yhdyn mielihyvin kirjoittajien ajatukseen ja haluan hiukan jatkaa omasta puolestani keskustelua.

Olen henkilökohtaisesti vuosikymmenien ajan ollut hyvin tietoinen siitä, miten Saksassa pyrittiin toisen maailmansodan ja sen monien ikävien kokemusten jälkeen irtisanoutumaan uskonnon ja kansallisen populismin yhteen kytkennästä. Sen seurauksena nimilyhennelmä DEK (Deutsche Evangelische Kirche) muuttui lyhenteeksi EKD (Evangelische Kirche In Deutschland). Olen tähän muutokseen eri yhteyksissä yrittänyt kiinnittää huomiota, koska muutoksen taakse kätkeytyy mielestäni sangen merkittävä uskonnollis-teologinen muutos. Asian ydin on luonnollisesti siinä, ettei luonteeltaan kaikki rajat ylittävää kristinuskoa saa alistaa eikä kytkeä kansallisiin rajoihin ja päämääriin. Näin ei saa hyvässäkään tarkoituksessa tehdä uskonnosta vain kansallisen populismin välinettä. Sen olivat saksalaiset syvästi tajunneet.

Kun muutama vuosi sitten vietettiin meillä ja muualla luterilaisuuden suurta juhlavuotta, odotin kovasti, että kysymys uskonnon ja kansallisuuden kytkennästä ja ns. kansalliskirkosta olisi luterilaisten kirkkojen piirissä noussut keskusteluun. Ajautuihan juuri uskonpuhdistuksen kirkko ymmärrettävistäkin syistä aikoinaan vahvasti kansalliskirkkojen muotoutumisen tielle, mistä pohjoismaiset luterilaiset kirkot ovat hyvänä esimerkkinä. Se tarjosi tietyssä historiallisessa vaiheessa suuria etuja. Mutta se on globalisaation myötä kääntynyt myös itseään vastaan puhumattakaan siitä, että  erityisesti lukuisissa kriisitilanteissa kansallisesti tulkitusta kristillisyydestä onkin muodostunut oivallinen sotakilpi.

Kristinuskon suuri sovinnon sanoma on monesti muuntunut vain sodan ja anteeksiantamattoman torjunnan välineeksi, jota valtiot ja erilaiset ryhmittymät ovat tarpeittensa mukaan voineet käyttää omien tarkoitusperiensä palvelukseen. Keskustelu tästä ei mahtunut juhlavuoden ohjelmaan.

Muutama vuosikymmen sitten käytiin evankelisten kirkkojen piirissä laajaa keskustelua ns. Leuenbergin konkordiasta, jossa yhteydessä tehtiin syystäkin monella tavalla tarkkaa työtä evankelisten kirkkojen tunnustuksellisista eroavuuksista. Myös Suomen kirkko  osallistui aktiivisesti tähän ja halusi sen myötä puhdistaa aidosti omaa luterilaista tunnustuksellista kilpeään.

Jäin silloin miettimään, eikö kansallisen populismin ja uskonnon eli kansalliskirkkojen ongelma olisi kaivannut vähintään samankaltaista siivilöintiä. Se näyttää kuitenkin aikojen saatossa olleen siinä määrin arkaluonteinen kysymys, että suurimmatkin opinvalvojat ovat aina sillä kohtaa nukahtaneet tai halunneet muuten vain tarkoituksellisesti vaieta. Vai mitä on sanottava siitä, että emme ole suomalaisina tänäkään päivänä varmoja siitä, onko Lutherin virttä ”Jumala ompi linnamme” pidettävä kansallisena taistelulauluna vai todellisena uskontaistelusta kertovana virtenä. Kukahan kirkonjohtaja rohkenisi sen ääneen sanoa?

Kysymys huipentuu tietenkin siihen, onko kansallistuntoa ja sen erimuotoista ylläpitoa pidettävä niin pyhänä asiana, että olemme valmiit alistamaan yli kaikkien rajojen käyvän kristillisen sovituksen sanoman sen alle.

Artikkelikuvassa Wittenbergin linna ja linnankirkko vanhassa postikortissa.


Eino Murtorinne

Kirjoittaja

Kirjoittaja toimi Helsingin yliopiston uusimman ajan kirkkohistorian professorina 1975–1993. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluvat muun muassa teokset "Risti hakaristin varjossa: Saksan ja Pohjoismaiden kirkkojen suhteet Kolmannen valtakunnan aikana 1933–1940" sekä "Veljeyttä viimeiseen saakka: Suomen ja Saksan kirkkojen suhteet toisen maailmansodan aikana 1940–1944". Kuva: Eerojuhani Huttunen.


'Uskonto ja kansallismielinen populismi' kirjoitusta on kommentoitu

  1. 28.5.2019 @ 15.08 Risto Rautkoski

    Antaako Eurooppa riittävästi tilaa hengelliselle identiteetille ja esin katolisen kirkon aatemaailmalle aborteista ja seksuaalisuuden synnin määrittelylle? Onko Puolalla ja Unkarilla muuta tietä tässä asiassa kuin toimia kansallisesti ja suututtaa EU:n valtaryhmittymät ja aatemaailmat. Toisaalta julistetaan uskontojen rauhanomaisuutta maailmassa kirkkain silmin ihannetasolla, mutta käytännössä uskoon tulleen karkoitetun voimakas väite on, että hänet tapetaan kotimaassaan, jos hänet sinne lähetetään ja hän pakenee Suomessa uskovien suojaan. Mitä on luterilainen globaali ajattelu ja miten se ilmenee esim. EU:n linjauksissa? Puola ja Unkari pelkäävät ulkopuolista valtaa, joka heitä on hallinnut idästä ja nyt lännestä. Kansallisen aatteen vastakohtana on maanosan oma ”kansallismielisyyteen” rinnastettava suurvalta-aate, jonka jyräämiselle moni tulee kuuroiksi ja sokeiksi. Se on ikäänkukn luotu uudehko perinnäissäännöstö joka kumoaa kansallista aatemaailmaa leimaamalla sitä ikävälläkin tavalla ja siirtämällä marginaaliin kaikin voimin.

    Vastaa


Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.