Kun anglikaanipappi ja ihmisoikeusaktivisti Michael Bourdeaux (1934–2021) julkaisi muistelmakirjansa One Word of Truth, etsin siitä ensin runsaiksi olettamani Suomi-viitteet. Bourdeaux tunnetaan Keston Collegen luojana, ja tämän tutkimuskeskuksen alkuvuosina huomattava osa siitä informaatiosta, joka koski ateistisen Neuvostoliiton uskonvainoja, siirtyi länteen Suomen kautta.
Hakemiston Finland-sivut liittyvät Suomeen vain ohuelti. Esimerkiksi Vienan Kemin kerrotaan olleen muinoin ”suomalainen kaupunki”, mistä kaikki karjalaiset tuskin ilahtuisivat. Lähempi tutustuminen teokseen tuottaa jo relevantteja osumia, kuten 1960-luvun lopulla ”suomalaisilta ystäviltä” saadun Leningradissa vangitun kristityn oikeudenkäyntipöytäkirjan. Tarkkaan ottaen kyse oli lakananrievuille raapustetusta ja Suomeen salakuljetetusta tekstistä, jonka pohjalta ilmestyi lännessä kohta kirjakin (Aida of Leningrad, 1972; suom. Leningradin marttyyri, Kuva ja Sana 1973).
Sittemmin, samana vuonna 1974, jolloin Centre for the Study of Religion and Communism omaksui fyysistä sijaintia vaihdettuaan nimen Keston College, Bourdeaux oli yhteyksissä ”Finnish Lutheran Missionin” edustajaan. Anonyymin aktivistin täytyy olla Pentti Heinilä, Kansanlähetyksen idäntyön tuore vetäjä. Heinilää ennen Bourdeaux oli kuitenkin tavannut tämän edeltäjän, suomalaisen idäntyön merkkimiehen Per-Olof Malkin, jonka muistelmia jaksan monien muiden tavoin yhä odottaa. Juuri Malkin ansiosta bulgarialaisen Haralan Popovin ja romanialaisen Richard Wurmbrandin tapaisten todistajien viesti saavutti Suomen jo 1960-luvun lopulla.
Perienglantilaisen herrasmiehen elämäntyö sai alkunsa sattumoisin, muistelmakirjaa lainaten ”Jumalan näkymättömän käden” ohjaamana. Armeija-aikanaan 1950-luvulla Bourdeaux värvättiin oppimaan venäjää, ja sen vuosikymmenen umpeutuessa hän jatkoi lukujaan Moskovassa, jossa Nikita Hruštšovin käynnistämän vainokampanjan varhaisimmat jäljet olivat nähtävissä. Aihe jäi vaivaamaan Britanniaan palannutta nuorukaista. Toisella Moskovan-käynnillään vuonna 1964 hän solmi kontaktin paikallisiin ortodoksikristittyihin, minkä jälkeen elämäntehtävää ei täytynyt erikseen miettiä. Laajalti noteeratun esikoisteoksen Opium of the People (1965) myötä kontaktilista venähti ja tiedonsaanti helpottui.
Tiiviisti taitetun muistelmakirjan pikkutarkka, nimiä ja vuosia ja sattumuksia pursuileva kerronta voisi käydä lukijalle raskaaksi, ellei tekijä olisi tavoittanut oikealla tavalla kepeää tyylilajia. Hän ei tärkeile eikä kaihda itsekritiikkiä; huumoriakin pilkahtaa, samoin sivupolkuja Wimbledonin tennisturnauksen tuomarointia myöten.
Luku-urakan varrella tulee selväksi, että Keston Collegen kylmän sodan tuiskuissa harjoittama dokumentointi kestää takautuvan tarkastelun. Myöhemmät paljastukset ovat vain täydentäneet Lontoon laidalta kaikunutta ääntä – ”äänettömien ääntä” kuten Bourdeaux täsmentää. Keston College keräsi ja levitti tietoa, jota ahdistellut kristityt, juutalaiset ja muslimit olivat heille ensin ujuttaneet. Muilla tahoilla olisi tarvetta todella ankaraan itsetutkiskeluun. Kirkkojen maailmanneuvosto ja Luterilainen maailmanliitto enimmäkseen vaikenivat uskonvainoista, vaikka pätevä tietämys oli käden ulottuvilla, usein kirjaimellisesti hyppysissä. Suositun selityksen mukaan sortotoimien paheksunta olisi vaikeuttanut vainottujen elämää. Bourdeaux joutuu nyt jälleen kerran muistuttamaan, että avoin puhe oli iskujen kohteiden nimenomainen toive ja että juuri sitä kautta saavutettiin myönteisiä tuloksia. Tässä suhteessa ei muuten edes baptistisaarnaaja Billy Graham välttynyt ikäviltä horjahduksilta, joita Bourdeaux käy kirjassaan tarkoin läpi. (Miehet tunsivat toisensa.)
Kommunistikomennon lientyessä Bourdeaux oli kysytty kommentaattori ja muun muassa pääministeri Margaret Thatcherin arvostama asiantuntija. Glasnostin vuosina hänet kutsuttiin kunniavieraaksi Venäjän lisäksi esimerkiksi Liettuaan, ja silloin hän pani alulle siihen asti tärkeimpänä pitämänsä kirjahankkeen. Gorbachev, Glasnost and the Gospel oli ilmestymisvuonnaan 1990 niin ajankohtainen, että käännöksiä kaavailtiin kahdeksalle kielelle, mutta maailmanjärjestys mullistui sen verran vauhdikkaasti, että käännöksiä ilmestyi lopulta vain yksi, hivenen hätiköiden suomennettu Glasnost ja usko (RV-kirjat 1991).
Michael Bourdeaux. Kuva: Templeton.org.
Keston Collegen johtajuuden Bourdeaux jätti kolmenkymmenen vuoden palvelun päätteeksi 2000-luvun kynnyksellä. Kohta sen jälkeen laitos ajautui pieneen kriisiin, jota muistelmakirjassa setvitään ilmeisen avoimesti. Tällä hetkellä Keston Institute – ei siis enää college – vaikuttaa edelleen Englannissa, vaan ei Kestonissa, kun taas ainutlaatuiset arkistot on siirretty Texasiin, Baylor Universityn tiloihin.
Suomessa Michael Bourdeaux’ta arvostetaan ainakin idäntyön aktivistien ja tutkijoiden parissa, ja heidän kaikkien uskoisin kiinnostuvan ja jopa hyötyvän seikkaperäisestä, kiehtovasti kuvitetusta muistelmateoksesta, jonka liitteeksi on käännetty Itä-Saksan salaisen poliisin Keston-kansion tiivistelmä. Kirjan nimi on venäläistä perua. Se on sananlasku, jota Aleksandr Solženitsyn siteerasi pitämättä jääneessä Nobel-puheessaan 1970-luvulla: ”Yksi totuuden sana painaa enemmän kuin koko maailma.” Seuraavalla vuosikymmenellä Solženitsyn vastaanotti lännessä (jonne hänet oli karkotettu) Templeton-palkinnon, ja sillä Lontoon-reissulla Bourdeaux pääsi tapaamaan tämän elävän monumentin. Vuosi vaihtui ja Templeton-palkinto myönnettiin Bourdeaux’lle itselleen, minkä jälkeen ”elämä ei enää koskaan ollut aivan entisenlaista”, kuten hän angloamerikkalaisen mediahuomion seurauksia kuvailee.
Lopuksi vielä suositeltakoon The Guardianin huhtikuussa 2021 julkaisemaa muistokirjoitusta. Sen laati Bourdeaux’n monikymmenvuotinen työtoveri, Keston Instituten nykyinen johtaja Xenia Dennen. Tammikuussa 1961 eli melko tarkasti 60 vuotta aikaisemmin The Guardianin sisarlehti Observer oli julkaissut nuoren Bourdeaux’n ensimmäisen lehtijutun, jonka aiheen arvaajille en lupaa tsajua suurempaa palkintoa.
Arvioitu teos: Michael Bourdeaux, One Word of Truth: The Cold War Memoir of Michael Bourdeaux and Keston College. Darton, Longman & Todd 2019, 311 s.
