Laura Manninen: Kaikki anteeksi. Kansikuva._

Usko, toivo, rakasta – pakene!

Perheväkivalta. Se on ruma sana, joka harvoin tulee vastaan muualla kuin sanomalehtien uutisissa. Silloin perheväkivallan uhri on yleensä menehtynyt, ja viranomaiset keskustelevat siitä, mikä tilanne johti mihinkin, kuka on vastuussa, kenen olisi pitänyt huomata jotakin jne. Uutisen lukija kysyy, miksi perheväkivallan uhri ei lähtenyt suhteesta silloin, kun merkit väkivaltaisuudesta olivat jo havaittavissa.

”Niinä iltoina opin varautumaan. Puin yöpuvuksi fleece-paidan, jossa oli kaksi vetoketjullista taskua, niihin minä piilotin puhelimen, avaimet ja pankkikortin, verensokerimittarin ja insuliinit, ja pidin housut jalassa ja sukat, jotta voisin lähteä ripeästi. Silmälasit opin piilottamaan yöpöydän laatikkoon, tai sitten nukuin piilolasit silmissä, ja sängyn alla pidin kenkäparia. Suunnittelin pakoreitin pienestä onnenpensaan juurelle antavasta ikkunasta, jos nostaisin yöpöydän ikkunan alle, pystyisin kiipeämään ulos, tai niin minä kuvittelin…”

Laura Mannisen (s. 1976) ansiokas ja hyytävä esikoisteos Kaikki anteeksi kertoo perheväkivallasta, häpeästä ja toivosta, joka elää toivottomankin tilanteen keskellä. Se antaa ainakin jonkinlaisia vastauksia siihen kysymykseen, miksi uhri ei lähde väkivaltaisesta suhteesta pois.

Laura Manninen: Kaikki anteeksi. Kansikuva._

Laura Manninen: Kaikki anteeksi. Kansikuva._

Mannisen romaanin pääosassa on minäkertoja-Laura, joka on nelikymppinen uraa luova lapseton nainen, joka asuu Helsingissä. Hän kohtaa Mikon, Seinäjoella asuvan kolmen lapsen isän, joka on aivan liian hyvä ollakseen totta. Lauran perhe ja ystävät ihastuvat supliikkiin ja komeaan mieheen. Laura rakastuu, iloitsee, viimein hänellä on suhde, joka onnistuu – sen on pakko onnistua. Laura on vierastanut ajatusta perheellisestä kumppanista, mutta hiljalleen hän kiintyy Mikon lisäksi tämän lapsiin.

”Huomasimme, että Mikko sopi minun helsinkiläiseen elämääni, mutta sopisinko minä hänen elämäänsä, josta sain usein kuvia; värikkäistä keinuista etupihalla, lapsista hyppimässä suurella trampoliinilla hiukset lentäen? Kaverisynttäreistä, voikukkaseppeleistä ja hoplopeista, jättiprismoista, Angry Birds -suihkusaippuoista. Ne olivat asioita, joista olin tietoisesti sanoutunut irti. En ollut koskaan seurustellut isän kanssa ja olin valinnut kumppaneita, jotka eivät haaveilleet vauvantuoksusta, koska se oli helpompaa niin.”

Suhteen alussa, silloin kun kaikki on melkein liian hyvää ollakseen totta, paljastuu Mikosta huolestuttavia piirteitä. Romaanissa kuvataan hyvin se, miten Laura rakastumisen huumassa sulkee silmänsä ja selittää itselleen asiat parhainpäin.

Kun Laura ja Mikko viimein saavat asiansa siihen vaiheeseen, että muuttavat yhteen uusperheenä, alkaa Lauran perhehelvetti. Mutta suhteessa eivät olekaan enää vain Laura ja Mikko, vaan myös Mikon lapset, joihin Laura on kiintynyt ja joista hän on alkanut välittää. Mitä jos lähden, mitä lapsille silloin tapahtuu? Kun tunnesiteet ovat muodostuneet lujiksi, on uhrin vaikeampaa lähteä suhteesta. Näin todennäköisesti asia on elävässä elämässäkin.

”Kaipasin lapsia niin, että olin pirstoutua. Kyllähän sä voit niiden kanssa olla vielä yhteyksissä, Tuula lohdutti, mutta minä tiesin, ettei se ollut sama. En saanut jakaa niitä jokapäiväisiä pieniä hetkiä, niitä jotka tekevät elämästä elämän ja perheestä perheen. En ollut keittämässä aamupuuroa, en etsimässä hukkunutta matikankirjaa, en antamassa särkylääkettä kuumeiselle lapselle.”

Romaanissa tulee ilmi narsistin käyttämät keinot: Ensin hän hurmaa, pyrkii sitoutumaan mahdollisimman nopeasti (yhteen muuttaminen, avioliitto), minkä jälkeen hän paljastaa todellisen luonteensa. Hän on manipuloinnin mestari ja käyttää hyväkseen uhrinsa hyväntahtoisuutta ja empatiaa.

Michelangelo Caravaggio: Narkissos (1599).

Michelangelo Caravaggio: Narkissos (1599).

Minäkertoja-Lauran lisäksi lukija pääsee muutamassa kohtaa sukeltamaan Mikon sairaaseen ja harhaiseen  mieleen.

”Mikko tarkisti whatsappista, milloin Laura oli ollut viimeksi paikalla. Yli kaksi tuntia sitten. Ei jumalauta se oli vehdannut jo yli kaksi tuntia sen uuden kaalimaanvartijan kanssa. Ne olivat toimistolla kahden kesken, se saatanan pukkisikaröhkö retkottamassa nahkaisessa työtuolissaan…”

Laura tietää, mistä hakea apua ja käy juttelemassa turvakodin työntekijän kanssa. Kirjassa kuvataan hyvin, miten uhrilla hämärtyy hiljalleen käsitys siitä, mikä on normaalia ja mikä ei. Romaanissa Laura pohtii, kuinka pääsisi menemään töihin ilman että Mikko lähtee perään.

Perheväkivallan lainalaisuudet tulevat hyvin romaanissa esiin.”Uhkaa vahingoittaa toista. Uhkaa tehdä itsemurhan jos toinen yrittää irrottautua. Uhkaa jättää toisen. Kontrolloi toisen menoja, tekemisiä ja tapaamisia. Puolustelee käytöstään mustasukkaisuudella. Yhteisestä kodista ulos ajaminen tai sillä uhkailu. Käyttää lapsia toisen syyllisyydentunteen herättäjänä. Vähättelee omaa käyttäytymistään eikä ota vakavasti toisen huolta tilanteesta. Kieltää toimineensa väärin ja siirtää vastuun käytöksestä toiselle. Väittää ettei väkivaltaa tapahtunut. Saa toisen tuntemaan itsensä huonoksi. Lämmön ja väkivallan vaihtelu. Pelottelu ilmein ja elein, teoin.”

Romaanissa käsitellään myös naisena olemista suhteessa mieheen, perheeseen ja lapsiin. Voiko nainen olla haluamatta lapsia? Onko huonokin suhde parempi kuin ei suhdetta ollenkaan? Laura tuntee epäonnistuneensa aiemmissa suhteissaan ja haluaa onnistua Mikon kanssa peläten ympäristön kommentteja, jos tämäkin suhde epäonnistuu. Romaanin teemana on myös häpeä. Ensin Laura salaa väkivaltaisen suhteensa läheisiltään. ”Minulla on kaksi elämää, se josta puhuin ja se, josta en puhunut.”

Kaikki anteeksi on tarkkanäköinen romaani, joka on kirjoitettu omaelämäkerralliseen tyyliin. Hätkähdyttävää on tieto, että Suomessa kaikkiaan noin 30% naisista on kokenut nykyisen tai entisen kumppaninsa tekemää fyysistä väkivaltaa. Viimeksi kuluneen vuoden aikana väkivaltaa on kokenut kymmenen prosenttia suomalaisnaisista.

Romaanin epilogissa kysytäänkin: ”Missä kaikki nuo naiset ovat? Tunnen paljon naisia, mutta mieleeni ei tule juuri ketään, joka olisi kertonut kokeneensa parisuhdeväkivaltaa. Ja silti lähes joka kolmas on.”

Kirjailija Laura Manninen. Kuva: Veikko Somerpuro.

Kirjailija Laura Manninen. Kuva: Veikko Somerpuro.

Miksi asiasta ei puhuta?

”Jotta kierre voisi katketa, tarvitsemme tavallisten ihmisten tavallisia ääniä siitä, miksi niin tapahtuu. Ja tämä on yksi niistä.”

Kiitos, Laura Manninen, kirjastasi, joka jäi elämään mieleen pitkäksi aikaa. Raju, mutta suositeltava romaani.

Arvioitu teos: Laura Manninen, Kaikki anteeksi. Helsinki: WSOY 2018, 321 s.


Riina Saastamoinen

Kirjoittaja

Olen Riina Saastamoinen, TM ja pappi. Työskentelen kappalaisena viehättävässä kappeliseurakunnassa Kylmäkoskella. Harrastan muinoin kesken jääneitä kotimaisen kirjallisuuden ja suomen kielen opintoja Helsingin yliopistossa. Löysin lukuharrastuksen jo lapsena. Missioni on rohkaista kaikkia lukemaan, pitää vain löytää oikea kirja, mutta niitähän riittää.


'Usko, toivo, rakasta – pakene!' kirjoitusta ei ole kommentoitu

Ole ensimmäinen kommentoija!

Haluaisitko jakaa ajatuksesi?

Kommentoidessa on tarkoitus puhua itse asiasta, ei kirjoittajista. Toimitus poistaa kirjoittajan tai muiden kommentoijien persoonaan menevät halveksuvat, loukkaavat tai vihamieliset kommentit. Jos kommentissasi on linkki, kommentti ei tule heti näkyviin, vaan toimitus tarkistaa sen. Sähköpostiosoitteesi ei tule näkyviin.

© Vartija-lehden kannatusyhdistys 2012–2017.